Pages

maanantai 21. elokuuta 2017

Suunta vihdoin ylöspäin?

Tässä on ollut tyrmäyksiä tyrmäyksien jälkeen, nyt tuntuu että ollaan aivan pohjalla. Eikä tästä enää ole muuta kuin suunta ylöspäin.

Juuri kun aloin toipumaan erouutisesta, "pääsin" puhelinyhteyteen tämän uuden naisen kanssa. Hänen puhetyylinsä kuullosti jotenkin etäisesti tutulta ja hän kuullosti iäkkäältä, ja oikeastaan vasta paljon myöhemmin tajusin, että hän kuullosti aivan äidiltäni. Olen täällä joskus kertonut äidistäni, joten ymmärrätte yskän. Myöhemmin tietyt epäilyni varmistuivat. Ja se, että hän tosiaan on reilusti miestäni vanhempi. 

Mulla ei ole mitään hätää, olen jo nyt ihan tyytyväinen jo nyt että pääsin lasten isästä kaikkine ongelmineen eroon. Ja tiedän että minä ja lapset pidemmällä tähtäimellä selvitään, mies on se joka tässä häviää ja todennäköisesti tulee suremaan pitkään.

Mutta olen huolissani lapsista. Lapset ovat nyt jo ihan rikki erosta, sen lisäksi uusi nainen esiteltiin heille ihan muutama päivä siitä kun isä muutti kotoa ja ovat todella hämmentyneitä. Nuorimmaisella on hirveä eroahdistus päiväkodin aloittamisesta ja tästä kuviosta, keskimmäinen itkee isänsä perään ja vanhin sulkeutuu täysin.

Ja koska tilanne on mitä on, lapsilla on oikeus omaan isäänsä enkä pysty mitenkään tietenkään rajoittamaan oikeutta uuteen äitipuoleen. Itseasiassa hänet on selkäni takana jo esiteltykin ja lapset somasti kertovat kuinka isän "työkaveri" nukkui hänen vieressään mökillä.

Haluan ehdottomasti sopia kaikista asioista mieheni kanssa, mutta luotto häneen on täysin nolla. Olen kuullut liikaa valheita ja kun olen asioita yrittänyt selvittää ja kysyä, minulle ei kerrota enää mitään. Sitä luulisi, että 14 vuoden jälkeen olisi sen verran kunnioitusta edes omien lasten äitiä kohtaan, että pystyisi kertomaan suoraan mitä tapahtui ja milloin. Mutta tämä on todella hankala pattitilanne ja minusta tuntuu välillä, kun saan omituisia viestejä, että miestäni todellakin ohjailee joku muu. Mutta nämä on vain mun epämääräisiä fiiliksiä.

Samaan aikaan mä olen aloittanut töissä pitkän tauon jälkeen ja yritän pitää koko pakkaa kasassa. Sitten on eroon liittyviä käytännönasioita melkoinen määrä hoidettavana. Ilman melatoniinia ja hyviä ystäviä ei tulisi kyllä uni iltaisin.

Hyvä asia on äitikuosiin kannalta se, että mulle ei maistu ruoka yhtään. Ja kun nukunkin miten sattuu, niin palelen ja hikoilen vuoronperään ja kädet vapisee vähän väliä. Eiköhän tästä paino ala laskemaan.

En oikein uskalla tänne enempää tilanteestamme kertoa, koska minulle on annettu ymmärtää että se nainen seuraa "blogejani". Mutta tämmöiset terveiset, kyllä tää tästä alkaa kääntymään nousuun.




torstai 10. elokuuta 2017

Täystyrmäys 6.8.2017

Manna oli kysellyt mitä kuuluu. Edellisestä postauksesta onkin lähes kuukausi. Kesäloma sujui vaihtelevasti, mutta mieheni jäätyä lomalle alkoi esikoinen oireilla ja loma-aika oli aikamoista arpapeliä.

Kävimme kuitenkin perheen kanssa Virossa neljän päivän lomareissulla ja vietimme paljon aikaa uimarannalla.

Tänään on torstai 10 elokuuta ja aloitin työt elokuun alussa. Sunnuntaina 6.8 oli päivämäärä, joka luultavasti jää koko loppuelämäkseni muistiin.

Olimme tyttäremme jalkapalloturnauksessa naapurikunnassa ja siellä yhtäkkiä aviomieheni 10 vuoden ajalta, kolmen lapseni isä, kertoi minulle että hänellä on toinen nainen ja aikoo erota minusta ja muuttaa uuden naisen kanssa yhteen.

Blogini seuraajat tietävät, että alkuvuodesta (tammi/helmikuu) tilanne kärjistyi perheessämme ja mieheni kanssa sovimme puurtavamme yhteisen tulevaisuuden eteen. Kevään aikana tilanne parani, paitsi esikoisen käytöksen osalta (a little I knew). Muutama kuukausi tämän sopimuksen jälkeen mieheni oli etsinyt netistä itsellensä nais/juttu/avautumisseuraa, joka ilmeisesti ajan mittaan oli muuttunut syvemmäksi ja lopulta sitten kai suhteeksi. Nyt mies on muuttamassa tämän naisen luokse. Muutamien kuukausien tuntemisen jälkeen. 

Olen siis petetty ja pian jätetty. Shokissa, kyllä. Katkera, kyllä. Peloissani, kyllä. Tulevaisuudesta en tiedä mitään. Miehellä on senverran vaaleanpunaiset lasit, että jutut ovat aika korkealentoisia. Uusi koti on kaukana täältä ja aluksi hän ehdotti viikko/viikko huoltajuutta. Sitten omaisuudenosituksella ei ollutkaan kiire ja hän haluaisi että jään asumaan tähän nykyiseen (keskeneräiseen) omakotitaloon ja omaisuus jaetaan sitten joskus... keskenkeräisiä asioita on paljon, joten en tiedä mitä tässä on ajettu takaa. Miehen uudella naisella on teini-ikäinen lapsi, jota mies ei ole tavannut. Silti on muuttamassa sinne. Enempää en ole kysellyt, en vaan pysty.

Keskusteluyhteyttä ei ole, omat tunteeni menevät laidasta laitaan ja hänen näkeminenkin ahdistaa. Ajaisin hänet pois kotoa, mutta en halua että vielä menee sen naisen luokse. Miehen vanhemmat ovat onneksi puolellani. Hekin tiesivät ongelmistani ja myös sanoivat luulleensa, että meillä menee paremmin. Eli yhtä hämmästyneitä ovat.

Tämä kertominen ajoittui juuri samaan ajankohtaan kun minulla alkoi työt, lapsilla päiväkoti ja esikoisen koulu ensi viikolla. Eli todella paljon muutoksia. Raskaita asioita.

Keräsin itseni kasaan hyvin nopeasti (kiitos muutaman todella rakkaan ystävän), varasin ajan parisuhdeterapiaan ja ilmoitin että mitään huoltajuuskeskusteluja ei tule ennenkuin tilanne on käsitelty ammattilaisen kanssa. Että en noinvain päästä miestä lähtemään. Terapia on ensi viikolla. Hain myös apua työterveydestä, sieltä saan apua nukkumisongelmiin yms. tarvittaessa. Yhteys on myös perheneuvolaan, käyn siellä puhumassa. Työn aloittaminen on myös ollut terapiaa. On hetkiä, jolloin en ajattele koko asiaa.

Mennyt viikko on ollut aivan hirveä. Kesäkuussa vielä kävimme syömässä ulkona 10v hääpäivän kunniaksi ja katselmme Naantalin rannassa myytäviä veneitä yhdessä. Kuulemma silloin ei vielä ollut varma. Nyt on.

Minä en tiedä tulevasta. Esikoinen on käyttäytynyt todella vaikeasti pitkin kevättä ja kesää, voiko olla että hän on aistinut tämän suhteen? Esikoisen kanssa selvityksiä kesken, syksyllä tulossa jonkunlaista ohjausta. Pelkään että jään tämän kaiken kanssa yksin.

Mies puhuu vapaudesta ja kipinän puuttumisesta, välillä mietin onko tullut hulluksi. Käyttäytyy todella vaihtelevasti, nyt lähinnä todella kylmästi minua kohtaan. Lapsille kuitenkin on samanlainen kuin ennen, lepertelee ja arkiasioissa käyttäytyy ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Olen pistänyt nyt jo kaiken ylimääräisen tauolle. Tuskin päivitän blogiakaan ennenkuin pääsen jaloilleni. Voin sitten kertoa kuinka meni.  Ja anteeksi sekava sepustus. Tekisi mieli vasaroida miehen kallis puhelin, jonka avulla on rikkonut meidän perheemme. Auttaisikohan se?