Pages

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Legot - kuinka niitä voi vihata ja rakastaa samaan aikaan?

Pieni varoituksen sana taas, tämä postaus saattaa sisältää avautumista!

Kuinka monella poikalapsella on legoja? Ja kuinka monella niitä on paljon (tai liikaa, äidin mielestä)?
Meidän armas esikoisemme tykkää legoista ja ei tästä kauan ole, kun tein legosuursiivouksen hänen huoneessaan mapittaen samalla kaikki lego-ohjeet. Laskin niitä samalla ja tosiaan niitä oli lähes 70 kappaletta!!! (nyt niitä on jo yli 70)

Kyse ei siis ole mistään "perintölegoista" vaan ihan on poika pyytämällä ostattanut näitä isovanhemmiltaan ja isältään.

Itse olen tykännyt aina legoista ja minulla pienenä niitä oli tähän verrattuna aika vaatimaton määrä. Mutta sillä pienelläkin määrällä onnistui tekemään kaikenlaista. Ja olihan ne kai 80-luvulla suhteessa aika paljon kalliimpia kuin nykyään? Mutta minusta siis ovat ihan älyttömän hyvä leikkiväline, lapsi rauhottuu touhuamaan niiden kanssa, joutuu suunnittelemaan ja keskittymään, ennenkaikkea on pois tabletilta ja pahanteosta. Ja nämä toteutukset, pienet maailmat ja kaupungit, on ihan huikean hienoja!

Mutta missä menee ne rajat?

Oikeastaan koko legoepisodi lähti siitä, kun jossain vaiheessa tajusin että meille tulee koko ajan uusia paketteja legoja kotiin. Kun lasketaan, että sälli on 8 ja ehkä ekat legot sai 3-vuotiaana, niin kyllähän siinä reilusti yli 10 pakettia niitä vuodessa on saatu. Rahassakin arvioin, että siinä on useampi tuhat euroa legoihin uponnut.

Mutta siis, legot rakennettiin ja sitten ne pikkuhiljaa hajosivat ja piti miettiä että mitä näille miljoonille pikkuisille osille tehdään. Ensihätään päätin, että ostetaan sängynaluslaatikko ja heitetään ne sinne aina siivouspäivää ennen. Kunnes... Niitä oli se 70 pakettia ja lapsirukka ei löytänyt enää laatikosta mitään. Ja äitillä meni totaalisesti hermot koska niistä pienistä rakennelmista ja ylipäätänsä siivomisesta riideltiin joka kerta kun olis lattia pitänyt saada imurointia varten valmiiksi. Tiedätte varmaan tunteen, kun ei huvita käyttää montaa tuntia lapsen puolesta siivoamiseen ja yksinään hän ei vaan vielä osaa/kykene (ts. alkaa aina rakentamaan kun pitäis siivota).


Meilläpä on allerginen lapsi, jonka huone pitäisi pitää siistinä eli ainakin imuroida kerran viikossa, reppana niiskuttaa ja yskii huoneessaan.
Arvatkaa mikä vääntö on saada huone siivouskuntoon? Ja noiden keräämiseen menee helposti useami tunti lapselta, se on viikossa pois kaikesta muusta tekemisestä. Ja patistaminen aiheuttaa tietenkin riitaa ja itkua. Lapsi kun luulee, että se riittää kun ne kasat työntää sinne huoneen nurkkaan. Ja on osoittautunut selväksi, että tuon ikäinen ei kykene siinä rakentelun tiimellyksessä laittamaan paloja aina omille paikoilleen vaan kyllä ne jää just siihen lattialle odottamaan että joku käskee siivoamaan.

Mutta olinpa fiksu ja käynnistin projektin... tai kuvittelin olevani fiksu. Kuukauden se vei kun tyhjensin ison sängynaluslaatikon ja lajittelin legot. Ostin lajittelua varten erilaisia lokerikkoja ja kun huomasin että jotain tiettyjä alkaa olemaan 5 pakasterasiallista, pistin osan niistä kaappiin.

Lapsikin osallistui ainakin jonkun verran ja saatiin lopulta kaikki lajiteltua ja järjesteltyä, vihdoin huokaisin helpotuksesta että nyt saadaan pidettyä huone kohtuujärjestyksessä. Auton renkaat omissa lokeroissaan, ukkelit omissaan, pienimmät palaset kalastuspakissa jne.

Hienosti laittelin pojalle esiin ehkä puolet niistä legoista ja yritin pitää huolen, että vähän "kaikkea" on saatavilla. Mikä tietenkin on haastavaa kun siitä 70 paketista varmaan 10 oli tekniikkalegoja eli kaikenlaisia ihmeellisiä osia.

Kunnes. Uutta järjestelyä on ollut käytössä ehkä 2-3 kk. Lapsi on käyttänyt kaikki legonsa ja itkee, että kaapista pitäisi saada lisää. Lattia on kuvan kaltainen aivan koko ajan, siellä ei voi kävellä eikä siivota. Lapsi ei suostu purkamaan mitään, vaan vaatii koko ajan uusia paloja ja on ihan hädissään. Pidän pintani ja mitä tekee lapsi?

Pyytää isovanhemmilta uusia legopaketteja, koska äiti ei anna ottaa niitä lisää käyttöön (tai annan mutta erikoisluvalla). Ja mitä tekevät ne mamma ja pappa? No ostavat lisää tietenkin! Kysymättä minulta, että sopiiko (tietävät kyllä hyvin tilanteen).

Mitä tekee äiti? Puree hammasta. Olen siis isovanhemmille kyllä avoimesti kertonut nämä "ongelmamme".

Mitäs nyt?

Tämä suhde legoihin jää varmaan ikuisesti mieleen kun lapset on isoja. Poika ei ymmärrä yhtään ongelman ydintä ja itkua tihrustaa kun komennan asiassa. Lasten isä vaan hymistelee, jättää pojan huoneen imuroimatta siivouspäivänä ja pitää mua natsina kun yritän vetää rajoja.

Miten muiden pienten poikien äidit kestää tämän legohässäkän? Kuka siivoaa huoneet? Ja suurin kysymys on se, että kun vuoden kahden päästä legot ei enää kiinnosta, mitä ihmettä mä teen näille miljoonille legoille? Näissä on rahaa ihan älyttömästi kiinni, myymällä saa ehkä kymmenesosan. Ehkä annan ne johonkin vastaanottokotiin Ehkä heitä laatikon varaston pohjalle.

Kenellä muulla on viha-rakkaussuhde legoihin?

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Sattuu!!!

 
Pari "tunnelmakuvaa" tähän aluksi. Moni tietääkin, että meillä on aina perheen nuorin nukkunut perhepedissä. Ensimmäisen kohdalla kokeilimme pinnasänkyä, toisen kohdalla vielä laitoimme sen ja oli käyttämättömänä lähinnä vaatesäilytyspaikkana. Tämän kolmannen nuppusen kanssa emme edes enää vaivautuneet kasaamaan pinnistä, joka onkin jossain varastossa odottamassa uutta omistajaa.

Mikä perhepedissä on "se" juttu, joka meillä on ollut niin tärkeä, että vielä kaksivuotiaskin nukkuu vanhempien välissä?

Tietysti imetyksen kannalta on helpointa pitää vauva vieressä, yöllä nälän iskiessä (jota meillä on satunnaisesti ollut kaksivuotiaaksi saakka kaikkien lasten kohdalla) olen vain kääntänyt kylkeä ja tyyppi on joko saanut tai ottanut maitohuikat ja jatkanut uniaan.

Toinen tärkeä asia on tietysti se läheisyys. Ihminen, monen muunkin nisäkkään tavoin, huolehtii jälkeläisistään ja pyrkii pitämään ne erityisesti yöllä lähellään. Minulla on ollut aina se "vaisto" tähän juttuun, vaikka en ensimmäisen lapsen kohdalla ehkä kaikkia asioita tajunnutkaan ja yritin tosiaan sitä omaa pinnasänkyä ja pullonukutuksia. Ne ei vaan koskaan tuntuneet oikealta, tämä ratkaisu taas on aina tuntunut oikealta. Oikealta tuntuu myös se, että tietyssä vaiheessa lapsi siirtyy sitten pois vanhempien sängystä ja tähän mennessä se on tapahtunut siinä 2-3 vuoden välissä. Voi kyllä olla, että tämän viimeisen kanssa se venyy......

No mutta tämä kuva kertoo siis siitä, miten nyt kaksivuotias aamulla pyytää kainaloon kun haluaa vielä jatkaa unia ja olla liki. Me torkutaan sitten aamun viimeiset unet kainaloiseni kanssa <3 Isänkin kainalo kelpaa joskus, mutta juuri nyt typy on kyllä aika kiinni äidissä.


  
Mutta tosiaan. Jotta kukaan ei ajattelisi, että tässä jotenkin yritetään jatkaa lapsen vauvana pitämistä, niin haluan kertoa että meillä kyllä kannustetaan lapsia ja tätä kaksivuotiastakin, oma-alotteisuuteen. Minulla ei ole hermoja eikä taipumustakaan enää hyysätä kaikissa asioissa vaan pieni saa isompien kanssa (ja tekeekin, semmoinen tänttähäärä päivisin on) tehdä paljon asioita. Viimeksi hän keksi miten roikkua noissa meidän renkaissa, jotka isommille ostin joululahjaksi.

Minulla ei ole myöskään tapana kuljettaa rattaissa eikä kantaa, eli tytöt on saaneet pienestä asti kyllä ihan kävellä (tai siihen astihan meillä oli kantoliina kyllä käytössä ennenkuin kävelemään oppivat). Esikoinen oli semmoinen kuljetettava tapaus ja anoppi varmaan vielä 5-vuotiaana vei häntä rattaissa kun ei jaksanut kävellä. Meillä mennään reippaasti ja 2v tulee aina muiden perässä, isosisarukset auttaa sitten vaikkapa kaupan parkkipaikalla kun itsellä kädet täynnä ostoskasseja. Ainoa poikkeus kantamiseen on metsäretket, eli silloin mulla saattaa olla kantoreppu mukana. Kannustan siis reippauteen ja oma-alotteisuuteen ihan pienestä saakka! Koululaista joudun taas patistamaan kaikkeen!

Mutta olihan tässä muutakin asiaa, kuten otsikon Sattuu!!! Oltiin nimittäin viikonloppuna kaverin kanssa tuolla Skanssin kauppakeskuksessa paikallisen saliyrittäjän järjestämällä ilmaisella suomipump-tunnilla. 

Eli juuri kun kirjoitin edellisen postauksen siitä LesMills:n Bodypumpista, niin päätin samantien mennä kokeilemaan pitkästä aikaa (olen käynyt suomipumpissa kerran varmaan 5 vuotta sitten) tätä "kopiotuntia". Eihän se mikään kopio tietenkään ole, kun on ihan omat musat ja hyvinkin erilainen treeni. 

Enpä tässä voi muuta sanoa, kun että eilen takareidet ja ojentajat huusi hoosiannaa, tänään sisäreidet ja ojentajat särkee edelleen. Aion silti tehdä pumpin todennäköisesti jo tänään (mies on työmatkalla ti-to ja perjantaina menee töiden jälkeen keikalle joten mulla ei loppuviikolla ole enää vapaata).

Tunti oli 45 minuutin tunti ja lihasryhmät meni tosi oudossa järjestyksessä, joten en osannut oikein varautua oikeilla painoilla. Taas huomasi sen, että yläkroppa ja jalat on treenimääriin nähden kohtalaisessa kunnossa, mutta vatsalihakset on aivan romuna. En siis pystynyt, enkä jaksanut tehdä sarjoja loppuun, jouduin koko ajan pitämään taukoja varsinkin alavatsalihasten kanssa. Ja sanon siis tämän nyt, että minulla ei ole koskaan elämässäni ollut vatsalihakset näin huonot, ei ihme että selkä kipeytyy jatkuvasti.



Asioilla on onneksi puolensa.  Olen ollut laiska vatsojen kanssa, sen myönnän ja vähän olen jännittänyt että onko ne edelleenkään palautuneet synnytyksestä. Nyt sain rohkaisua, että rupean kunnolla tekemään niitä, aika nopeasti tuloksia varmasti tulee.

Tuo järjestäjä on siis tosiaan paikallinen yrittäjä, olen joskus kauan sitten käynyt heidän tunneillaan ja siellä on jotain ihan mielenkiintoisia tunteja. Itse haikailen vieläkin edelleen niiden LesMills-tuntien perään, joten sen vuoksi en ole vakkarijäsenyyttä koskaan ottanut.

Mutta siis oli kyllä mukavaa ja harkitsen jonkunlaista jäsenyyttä nyt. Tällä hetkellä tilanne on vaan se, että tämä on ainoa paikka jossa on lapsiparkki.

Valitettavasti vaan mitä tuossa jumppa-aikataulua katselin, niin yksikään jumppa ei osu mun menojen kanssa yhteen. Tärkeintä kun olisi, että esikoisen harrastusten kanssa menisi limittäin joku jumppa jolloin voisin viedä esikoisen, heittää lapset lapsiparkkiin ja mennä jumpalle.

Tilanne on nyt kevään ollut se, että olen lapsissa kiinni kolmena iltana viikossa vähintään puoli seitsemään ja neljäntenä iltana on mulla tanssitunti.  Lauantaina tuolla ei ole jumppia eli sunnuntai jäisi ainoaksi järkeväksi. Kuntosalista en maksa sitä summaa mikä tuolla on kuukausimaksu, kun nimenomaan haluaisin jumpille.  Puoli seitsemältä en lähde ajamaan 10 km johonkin satunnaiselle jumpalle, jos se ei ole mielenkiintoinen, vaan teen sitten kotona tms. Tämän kevään siis olemme eläneet keskellä ruuhkavuosia.

Onneksi alkaa pian kesäloma ja lasten harrastusten kesätauot, osa onkin jo alkanut!

Menkäähän kokeilemaan Turun seudulla asuvat jos tykkäätte suomimusasta!!




keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Body pump

Kuinka moni muistaa takavuosilta Les Mills-brändin ja niiden lukemattomat erilaiset tunnit? Vuosina 2005-2010 kävin itsekin niiden tunneilla tosi paljon ja lemppareitani oli body pump, combat, body balance ja body step. Usein tein parikin tuntia peräkkäin.

Sitten kävi se perinteinen, lapset syntyi ja muutettiin paikkakunnalle jossa vähäisetkin tunnit lopulta lopetettiin, itse siirryin kuntosaliharjoitteluun, kahvakuulaan ja hölkkäämiseen. Nyt olen vähän sitten kyllästynyt jostain syystä niihin kaikkiin, tai ehkä väsähtänyt.

Me ollaan kotona tehty aika paljon näitä erilaisia treenejä youtubesta ja huomasin sitten surffailessani, että siellä tosiaan on aika paljon body pump treenejä noilta ajoilta kun itsekin kävin. Siis ihan tunnin pituisia ohjelmia, todella tuttuja...

Tässä jo kuukauden olen miettinyt tämmöisen painosetin ostamista kotiin, näissähän on aika vähän painoja ja pikalukot ja tuon tangonkin saa kahtia eli ei vie tilaa. Nyt sattui xxl:ssä (ja on edelleen) tämmöinen setti 30 eurolla eli todella edullisesti, ja se kotiutui sitten eilen! Painoja tässä on yhteensä 20 kg eli vähän alakanttiin mutta aloittelen maltillisesti :-)



Eilen illalla lapset oli harrastuksissa ja nuorimmaisen lähetin isän kanssa isompia hakemaan, itse vedin treenipaidan päälle ja latasin pumpin YouTubesta chromecastiin.

Painoja laitoin todella maltillisesti, mutta vähemmänkin olis voinut laittaa. Ja steppilauta puuttui joten penkkipunnerrusosuus jäi vähän vajaaksi. Muuten- ihan tappotreeni!

Kyykätessä tuntui, että en pääse ollenkaan ylös. Toinen mulle edelleen tosi vaikea oli hauis, pakko pitää taukoja. Hapotti, hapotti...

Mutta voi että kun mä TYKKÄSIN!! Ihan mieletön treeni ja fiilis, ihan eri kuin kuntosalihommat!

Vatsalihakset ja keskivartalo on ihan romuna, selkä kipuili jo treenivaiheessa kun en jaksanut pitää kaikkia asentoja. Mutta eiköhän ne tästä treenaudu!

Olisi niin ihanaa mennä ohjatuille tunneille, mutta tällä hetkellä meidän viikot on semmoisia, että mä pääsisin aikaisintaan kuuden jälkeen jumpalle joten ei se vaan oikein toimi enkä tahdo iltaisin jaksaa.

Alla tunnin sykkeet, kuvasta näkee että melkoisen vaihtelevaa on. Pahin sykehuippu tuli tuolla kyykkyhypyissä, mutta nopeasti ne onneksi sieltä laskikin. Jos tänä treeni ei ole sulle tuttu niin kyseessä on siis vapaapainoilla tehtävä eräänlainen lihaskunto/kestävyystreeni. Käytännössä yhden biisin ajan tehdään yhtä lihasryhmää aina samassa järjestyksessä: alkulämppä, jalat, rinta, selkä, ojentajat, hauikset, askelkyykyt, olkapäät ja vatsat. Toistoja tehdään todella paljon eri rytmeissä vaihdellen rytmiä jolloin lihas aktivoituu hieman eri tavalla. Les Mills on satsannut näihin tosi paljon ja ohjelmat on viimeistelty tosi sopivaksi musiikkiin. Tämän huomaa kun käy saleilla vastaavilla kopiotunneilla (pumppi, pump it jne.).

Tänään mulla olis ollut jazztanssi, mutta jo kolmas taukoviikko. Olen ollut äärettömän väsynyt ja tosiaan niitä yövalvomisia stressin takia jatkuvasti. Ja eilinen tais vähän väsyttää!

Aktiivisuusrannekkeen mukaan rauhallista yöunta on 4-6 tuntia ja levotonta siihen 1-2 tuntia päälle. Lähinnä heräilen ennen kahta-kolmea ja sen jälkeen saan sitten nukuttua aamuun. Väsymys sitten aiheuttaa tietty horrosta ja palelua. Kuorsaus on kyllä ihan hirveä lisä tähän huonounisuuteen. Toivottavasti tää liikunnan lisääntyminen auttais nyt uniongelmiinkin.

 

Tämmöiset kuulumiset! Kannattaa kokeilla pumppia!

 

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Cheerios kauramurot

En ole pitkään aikaan saanut Buzzadorilta mitään kokeiltavaa kotiin, mutta nytpä sitten päästiin kokeilemaan tämmöisiä kauramuroja.
Meillähän joka kerta lasten kanssa ruokakaupassa käydään sama vääntö, "äiti milloin me ostetaan suklaamuroja???" ja lapsille tosiaan maistuu kaikki makeutetut murot ja riisimurot (vehnähöttö), muu ei tahdo kelvata. Älkää kysykö mistä ne tietää suklaamurojen olemassaolon!

Mulla on lisäksi myös selkeä vaatimus, että lapsille ostan vain muroja, joissa sokeria alle 10 grammaa sadassa grammassa. Arvatkaa löytyykö semmoisia juuri mistään. Prisman kilometrin pituinen murohylly koluttu, kaikki mukamas terveet murotkin sisältää sokeria lähemmäs sen 20 grammaa eli viidesosan muron painosta joka on 30 gramman ohjeistusannoksesta sitten jo 6 grammaa eli 3 sokeripalaa. Ja meidän lapset syö hyviä muroja 2-3 lautasellista.

Buzzador tarjosi kokeiltavaksi Cheerios-muroja ja tottahan toki meillä kauramuroja kokeillaan. Itsekin hyvin vähävehnäisenä syön pääasiassa kauraa.

Saimme kotiin kokeiltavaksi yhden ison paketin. Joskus jossain aikaisemmassa murotestauksessa saimme myös muroja pienemmissä pusseissa jaettavaksi tuttaville, mutta tässä oli vinkkinä vain että kutsu kaverit muroaamiaiselle. No, meillä tämmöinen paketti uppoaa koko perheelle, joten sori ystävät, nyt ette saaneet kutsua!
  
Ja ne murot upposi! Niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt kameran kanssa kunnolla perään. Muroissa on siis 93% raaka-aineista kauraa ja sokeria tosiaan alle 10 grammaa sadassa grammassa. Hiilihydraattiahan nämä on, mutta proteiiniakin kertyy annoksesta kymmenisen prosenttia ja ravintokuitua 8 prosenttia. Meillä on joskus ollut kokeilussa Elovenan täysjyväkauramuroa, ja siinäkin sokeria on 14 grammaa, toki siinä ei ole vehnää ollenkaan missään muodossa kuten näissä muroissa.

Minun näkökulmastani siis kasvavalle lapselle oikein oivaa ravintola. Ei mitään sokerihöttöä tai vehnää.

Kaurallahan on jo useiden tutkimusten mukaan verensokeritasapainoa tasaava vaikutus ja kun tähän yhdistää jo kouluikäisten lasten suurentuneen riskin sairastua metaboliseen oireyhtymään, insuliiniresistenssiin tai diabetekseen, niin onhan se kaura ihan varteenotettava vaihtoehto.


Ja mainittakoon ihan sivulauseessa, että olen etsinyt meille sopivia muroja Prisman kilometrin pituisesta murohyllystä aika kauan. Harvassa on se lapsille maistuva muro, jossa sokeria on näin vähän ja pääasiassahan ne on vehnähöttöä.

Murot on rakenteeltaan ihan ok ja syötäviä. Joku muu buzzaaja oli maininnut, että jotenkin mauttomia ovat, mutta minä en sitä huomannut eikä meidän perhe. Maitoa sekaan vaan ja suuta kohti. Lapset on niin murofriikkejä, että 2-3 lautasellista uppoaa samantien.

Murojen sisältö tässä kuvassa, jos saatte jotain selvää. Minusta aika mukavaa luettavaa ja tämmöisellä lapsi jaksaakin hetken aikaa.

Tottakai tämä on pelkkää hiilihydraattia ja rasvaa sekä proteiinia kannattaisi vähän lisätä tähän, että se jaksaminen kestäisi vähän pidempään kuin sen pahimman sokeripiikin. Toivottavasti tämä kaura kuitenkin tasaa sokeripiikkiä, sitähän minä en voinut testata tietenkään.

Nestlen sivuilta lainaus sisällöstä:

Täysjyväkaurajauho (92%), sokeri, vehnätärkkelys, tumma inverttisokerisiirappi, suola, happamuudensäätöaine (trikaliumfosfaatti), auringonkukkaöljy, hapettumisenestoaine (tokoferoliuute). Saattaa sisältää pähkinää.

Eli ihan mukavalta tämäkin aineosaluettelo hyönäyttää. 



Mielelläni olisin ottanut kuvia herkuttelevista lapsista, mutta koskaan en ehtinyt kännykän kanssa ennenkuin lautanen oli tyhjä. Tämä pikkuruinen tykkäsi syödä näitä ihan tämmöisenään ja kävi omin sormin muropaketista hakemassa snäcksejä.


Ja kyllä, seuraavalla kerralla Prismaan (käyn yleensä Lidlissä) ostan näitä lisää, kunhan vaan muistan.

Eli kyllä mä suosittelen näitä, kun läpäisivät mun tarkan seulani lapsille!

Kiitos buzzador kun pitkästä pitkästä aikaa muistitte minua kampanjalla! Oli hyödyllinen enkä olisi itse varmaan tätä tuotetta edes osannut etsiä!

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Täällä ollaan


Siis täällä ollaan. Anteeksi-anteeksi-anteeksi mä en ole kirjoittanut mitään kuulumisia!

Väänsin toissaviikon isohkoa, eli yli 10-sivuista esseetä tuulivoimasta ja nyt viimeisen viikon olen lukenut maantieteen 5op isoon tenttiin ja tehnyt siihen liittyvät harkkatyöt.

On ollut todella raskasta, käytännössä olen kaiken vapaa-ajan käyttänyt näihin ja ihan sieltä täältä pihistänyt pienen hetken jumpille. Tähän on myös liittynyt sosiaaliasian eteneminen ja unettomat yöt, kärsin siis yöheräilystä ja miehen kuorsaamisesta.

Yöllä ahdistaa omat ajatukset ja jalat on tosi levottomat, niin saattaa jäädä yöunet jopa 3-5 tuntiin, siinä on aika raskasta ollut hetkittäin keskittyä opiskeluihin.

Perheasiat meillä ei ole oikein edenneet mihinkään, mutta mitä omaa päätäni tutkiskelen, niin aika paljon mielessä pyörii se, millaista elämä olisi erillään ja yksin lasten kanssa, pärjäisinkö ja miten kaikki jutut menisi. Rehellisesti sanottuna siis näin ja olenhan mä koko viime vuodenkin tätä aika ajoin miettinyt, että ei mitään uutta ole.

Mutta katsotaan mitä tästä nyt tulee, sossulasta lupasivat jotain perheohjausta johon miehenkin olis pakko osallistua. Ilmapiiri kotosalla ei yleisesti ottaen mikään maailman lämpimin ole ja lasten puolesta harmittaa, mutta nyt on pakko vaan ollut keskittyä näihin opintoihin mikä on ollut vähän pelastuskin niihin ahdistaviin hetkiin kotona. Lasten isä oli työmatkalla viime viikolla ja meillä oli kyllä kotona aivan erilainen ilmapiiri, paljon rauhallisempi ja seesteisempi, mikä laittoi kyllä ajattelemaan asioita.

Treeneistä...

Mitä nyt polar flowsta katsoin, niin kyllä tässä on joka viikko tullut 2-3 treeniä tehtyä, oli ne sitten kävelylenkkiä tai zumbailua kotona. Eilen tein 30 minuutin combat treenin youtubesta illalla lasten mentyä nukkumaan. Eli pientä yritystä on. Mutta naamasta näkee että painoa on tullut ja olen kovin turvonneen oloinen.

Epäilen nyt kyllä ihan stressiä, kun en mielestäni edes mässyttele mitenkään erityisen paljon ja pääruokavaliohan menee vhh:na. Eikös stressi lisää kropan kortisolitasoja ja sitä kautta vaikuta jotenkin aineenvaihduntaan. Ja se väsymys kun se on jatkuvaa. Hitto kun lapset ei valvota niin sitten joku muu...

Pääsiäisenä mies lähtee keskimmäisen kanssa pohjoiseen ja mä saan miesvapaata kahden muun lapsen kanssa. Menemme äitikaverin ja hänen tyttönsä kanssa kylpylään ja muutakin kivaa on sovittu. Mukava tehdä tämmöisiä pieniä irtiottoja arjesta.

Blogi on ajatuksissa, mutta kun eilen yritin 5 kuvaa siirtää puhelimella ja tunnin yrittämisen jälkeen en ollut onnistunut niin luovutin. Instassa on kyllä päivittäin juttuja :-)

Tämmöinen lyhyt kirjoitus tällä kertaa. Palailen kyllä!

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Olla oma itsensä- how to be a body positive?

Monnatreenaa- blogissa oli otsikon asiasta kirjoitus ja keskiviikkona Inhimillinen tekijä- ohjelmassa puhuttiin siitä, että miksi naisen ulkonäkö on niin merkitsevä asia tässä yhteiskunnassa.

Kaksi haastateltavaa kertoivat pitkästä jojoilu-dieetti-historiastaan ja myös siitä, kun havahtuivat lopulta siihen, miten typerää ja tuhoisaa se oli. Ohjelmassa avattiin myös tyypillisiä "lihavalla ei ole itsekuria, miten se töissäkään pärjäisi", "lihavuus altistaa sairauksille ja rasittaa kansantaloutta", "lihava ei jaksa kävellä"- mantroja joista puhutaan paljon. Ja niistä kommenteista, mitä lihaville sanotaan. Aina vakio "sinulla on kauniit kasvot" tai "ole kiitollinen että edes joku huoli sinut".

Puhuttiin naistenlehdistä, jotka sisältävät jatkuvasti pinnallisia laihdutusvinkkejä ja lopulta myös siitä, mitä pitkän linjan jojoilu tekee elimistön hormonitoiminnalle ja energiatasapainolle.
Puhuttiin myös siitä, että suomessa laihtuminen ei ole tiedon puutteesta kiinni, itsekurilla saa aikaan lähinnä jojoilua ja pahimmassa tapauksessa syömishäiriön.

Että mistä se loppujen lopuksi on kiinni ja eikö voisi elää elämäänsä ilman laihduttamiskierrettä. Kuinka paljon siihen laihduttamiseen menee energiaa, sekä elimistön että ajatuksen tasolla. Oletko tyytyväinen 80-vuotiaana, että käytit puolet elämästäsi (jotkut enemmänkin koska laihduttaminen alkaa yhä nuorempana) laihduttamiseen, kalorien laskemiseen, itsevihaan joka kerta astuessa puntarille, makkaroita puristellessa?

Että mitä tämä fitness-kulttuuri antaa nuorille tytöille, jotka juuri aikuisiän kynnyksellä ihmettelevät omaa muuttuvaa vartaloaan. Entäpä some, instagram pyllistely ja muine kiiltokuvakuvineen?

Iso osa suomalaisista on ylipainoisia, joten jotain vikaa terveydenhuollossakin on, usein potilas tietää laihduttamisesta enemmän kuin sitä kehottava lääkäri. Puhuttiin myös siitä, että voiko lihava olla esimerkiksi jossain ammatissa yksinkertaisesti epäuskottava, kuten vaikkapa lääkärinä tai vaikkapa jumppamaikkana? Miten vaikea on saada oikeanlaista kunnollista apua lihavuuteen?

Kuinka moni tunnistaa olevansa tässä jojoilukierteessä ja ajattelevansa lihavista pahaa?

Olen jonkun verran seurannut Instagramissa amerikkalaisia "bodypositive"-liikkeen feministejä edustajia. Aluksi se oli lähinnä stalkkausta ja ihmettelyä, että miksi noin isot ihmiset (kyseiset naiset ovat todellakin isoja, ei mitään 70-80 kiloisia) pukeutuvat noin provosoivasti (siis vartalomyötäisiin ja paljastaviin vaatteisiin) ja miksi niiden täytyy nimenomaan tuoda esille ja esitellä kaikki makkarat ja selluliitit. Yleensähän lihava etsii "istuvia" ja "vartaloa imartelevia" vaatteita. Mietin jopa hiljaa päässäni, että miten noi kehtaa.

Sitten rupesin vasta lukemaan ja kuuntelemaan, mitä näillä naisilla on sanottavana. Kyse ei ole siitä, että jokaisen pitää lihava. Ei, kyse ei ole siitäkään, että lihava olisi jotenkin parempi tai tasa-arvoisempi. Kyse on eniten siitä, että ihmisellä on oikeus olla minkälainen haluaa ja se on jokaisen ikioma oikeus eikä kenenkään pidä sitä kiistää. Se on ihan perusoikeus myös pukeutua miten haluaa ja olla minkälainen haluaa. Lihava voi nauttia ruumistaan ja sen toiminnoista ihan yhtä lailla kuin laihakin. Lihava voi elää terveellistä ja hyvää elämää siinä kuin kuka tahansa muukin.

Nämä on tosi vaikeita asioita. Minunkin, pitkän linjan kroppaongelmaisena, on ollut vaikea hyväksyä itseäni ja tietyllä tavalla sen hyväksynnän työntäminen kaiken laihdutusjutun taakse piiloon, on tuonut kai jonkunlaista turvaakin. Kuten Inhimillisessä tekijässä puhunut sanoi, maailma on kaoottinen paikka ja usein oma kroppa on oikeastaan ainoa asia, mihin elämässä voi kunnolla vaikuttaa. Vanhemmuuttakin ohjelmassa sivuttiin ja siinä hyvä mieleeni jäänyt kommentti oli, että ei siitä ole mitään iloa miten opettaa lapselle tervettä ja hyvää itsetuntoa, jos itse kohtelee omaa itseänsä huonosti. Niin....

Mitä jos sitä vaan pyrkisi opettelemaan rakastamaan omaa itseään? Hoitaisi ne itsetuntoasiat, jotka siellä taustalla kuitenkin pyörii, pois ja hakisi apua niihin ongelmiin mihin laihdutus on johtanut?

Seuraavan kerran kirjoitan siitä, mihin se laihdutus ja jojoilu voi pahimmillaan johtaa.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Tässä on nyt niin monenlaista

Tuntuu, etten saa yhtään aikaiseksi kirjoitella tänne. Toisaalta ei ole paljoa kirjoitettavaa, väännän 10-12 sivun pituista esseetä tuulivoimasta, ja väsymys vaivaa koko ajan. Mielessä pyörii edellisen postauksen asiat ja vähän mietityttää myös töihin palaaminen ensi syksynä. Miten saan sovitettua työnteon, perheen ja opiskelun yhteen.

Sossuasiat on jotenkin edenneet. Mies kävi juttelemassa, mun vuoro on muutaman viikon päästä. Tänään kävin perheneuvolassa myös juttelemassa ja avautumassa, miten tästä pääsisi eteenpäin. Välillä on ihan pirteä ja toiveikas olo, mutta sitten taas lamaannun. Taisin olla todella uupunut vuodenvaihteessa, näin jälkeenpäin muistellen ihme, että jaksoin tallata eteenpäin. Tämä valitettavasti näkyi taas painossa joka napsahti pari kiloa ylöspäin.

Mutta se siitä, elämässä on nyt vähän muutakin. Pistin ruokavaliota taas parempaan kuosiin. Paastosokereita mittaillessa ei näyttänyt kovin hyvältä ja oli pakko tiputella niitä hiilareita pois. Entinen syömishäiriöinen saa olla kyllä todella tarkkana, että ei mene liiallisuuksiin. Nyt on sitten popsittu munia ja proteiinia ja jätetty pastat ja perunat lopullisesti pois. Mun puoli tuntia liikuntaa päivässä- tavoitteeni muuttui lennossa tuon urheilukellon myötä 100% aktiivisuus tavoitteeseen. Asetuksista laitoin vielä tavoitteeksi vähän normaalia aktiivisemman elämäntavan, joten kyllä siinä saa töitä tehdä että se tulee täyteen. Eikä aina tulekaan.

Kotona olen tanssahdellut ja vähän olen funtsinut, että hommaisin body pump- tankosetin tänne kotiin. Mulla on yks vanha painotankosetti, mökillä varastossa, mutta siinä  kierrelukot ja tosi hankala käyttää. Tuliskohan sitä pumppailtua kotona? Kuntosalille ei tahdo millään enää ehtiä, senverran haastavaksi on menneet aikataulut. Lapset saisin luovutettua isälleen joskus 18-19 välillä useimpina viikonpäivinä, enkä sen jälkeen vaan enää jaksa.  Tietysti olisi vaihtoehto ostaa jäsenyys lapsiparkilliselle salille, mutta sinne on yli 10 km ajomatkaa eikä siinä ole mitään järkeä.

Tuossa tuli 40 täyteen kuukausi sitten, sekin pisti miettimään monia asioita. Että mun elämäni tässä alkaa olemaan yli puolenvälin. Siihen kun yhdistää vähän ympäristöasioita ja maantieteellisiä juttuja niin saattaapa potea välillä melkoista maailmantuskaa. Jos olisin ollut näin avartunut parikymppisenä, musta olisi tullut varmaan kovan linjan ympäristöaktivisti. Nyt lähinnä  väsynyt perheenäiti, joka murehtii vähän välia maailman asioita. Tieto lisää tuskaa - toteutuu konkreettisesti jos opiskelee ympäristötiedettä. Mutta silti suosittelen opiskelemaan, on näin aikuisiällä todella antoisaa ja aivot saa hyvää aktiivisuutta!

Pari viikkoa sitten alkoi taas jazz-tanssi pitkäksi venyneen joulutauon jälkeen (oikeasti opettaja oli jossain etelä-amerikassa reppureissaamassa...) ja voi että kun nautin siitä! Nyt me ruvettiin tekemään ihan erillaista loppusarjaa, mitä viime syksynä ja siihen kuuluu myös useita liikkeitä lattiatasossa ja ylösnousuja. Eilen huomasin, että pääsen melkein jo ylös vatsalihasten voimilla ilman pissavahinkoja (kolmen synnytyksen jälkeen voi käydä niinkin...) eli pientä toipumista on jo tapahtunut. Ja siis se oli vaan niin hienoa, tykkäsin tosi paljon!! Kotona olen zumbaillut välillä ja kuunnellut Marc Anthonyä, joka saa jalat vispaamaan!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Vanhemmuudesta

Mä pyörittelen koko ajan päässäni sitä hormonihäitsijä-teemaa blogiin. Tässä vaan kävi niin, että lomamatkan jälkeen päätin osallistua Maantieteen Klimatologian tenttiin 8-9.3 ja siihen on ihan hirvittävä duuni. Luulin että nämä Maantieteen kurssit olisi samanlaista itsepuurtamista ja esseitä, mutta ei. Nämähän on tenttejä eli joudun kohtaamaan nyt ihan uudenlaisen opiskelutavan! Tentin jälkeen olisi tarkoitus tehdä vielä 15.3 Maailman ympäristöongelmien kirjatentti, mutta alkaa ehkä vähän usko tässä nyt ropista...

Ajattelin kuitenkin pikkuisen kirjoittaa Vanhemmuudesta teille, että vähän saisin ajatuksia pois välillä opiskelustakin.

Siitä miten vaikeaa se aina ajoittain on, ja miten tärkeää on, että perheen vanhemmat keskenään ovat samalla puolella.

Meillä kun siis varmaan moni pitkään mua seuranneista lukijoista tietää, asia ei todellakaan ole niin. Isän kanssa on (valitettavasti) alusta asti ollut aivan erilaiset kasvatuskäsitykset, jotka ovat sotkeneet perusarkeamme tosi paljon.

Minulla surkean lapsuuden omaavana ei ollut mitään käsitystä perhe-elämästä ja paljon olen hakenut apua niin ammattilaisilta, netistä kuin ihan vertaistukena eli ystäviltä. On paljon keskusteltu siitä,  kun en ole tiennyt, että mikä on normaalia ja mikä ei. Eräs ystävä juuri tuossa sanoikin, että olen kuulemma hänen mielestään jossain vaiheessa mennyt liikaa "toisten ohjeiden ja suositusten" mukaan enkä ole osannut soveltaaa. Myönsin asian.

Tämä on johtanut aikamoisiin ristiriitoihin tietysti lasten isän kanssa. Erityisesti esikoisen ollessa pieni pidin tiukkaa linjaa. Lasten ja ajan myötä aloin höllätä ja löysätä. Ongelma oli oikeastaan siinä, että lasten isä ei koskaan tullut vastaan, ei ikäänkuin kehittynyt vanhempana oikeastaan mihinkään. Ja monet mun jutuista (rutiinit, makean syömisen kontrolloiminen, lasten huomioiminen) on oikeasti ihan fiksuja joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Asiaa ei ole helpottanut 5 vuotta kestäneet rakennusprojektimme, jolloin päävastuu lapsista oli minulla ja isä sai ikäänkuin ulospääsyn meidän perheestä. Nyt kun ne on ohi ja olemme joutuneet elämään taas tiiviimpänä perheenä, ristiriidat on isoja. Niin meidän aikuisten kesken (saa nähdä mihin se vielä johtaa), kun myös isän ja lasten kesken. Ja ihan varmasti olen itsekin vaikuttanut perheemme dynamiikkaan pitämällä isän joistain asioista ulkona näiden erimielisyyksien vuoksi.

Johdattelen asiaa... Mutta siis. Tämä johti lopulta siihen, että esikoisemme joka on siis nyt koululainen, on ollut  niin ikänsä puolesta kuin myös perheemme muiden ristiriitojen vuoksi, erittäin vaikea. Enkä puhu nyt sisarusten välisestä tappelusta, vaan muusta käytöksestä.

Puhutaan nyt vaikkapa nukkumaanmenosta tai siskon synttäreistä. Jännitys ja muut tunteet valtaavat hänet niin, että on täysin mahdoton ja hallitsematon. Siskon synttäreillä sai kauhean huutorimpuilukohtauksen ja vieraat katsoivat silmät pyöreänä kun kannoin hänet lopulta huoneeseen. Siis MIKÄÄN puhe tai rauhoittelu ei tehonnut, kun ei vaan halunnut/kyennyt kuuntelemaan.

Tottakai meillä aina puhumalla ensin yritetään selvittää asiat, synttäreitä ennenkin. Käymällä tilanteita läpi etukäteen, sopimalla etukäteen ja siis... no tosi monia keinoja aina yritän. Mutta ilmeisesti jännitys ja jotkut tunteet kun vievät vallan, niin jäbästä tulee ihan mahdoton. Ja on iso poika jo, ei 25 kiloa enää kanneta samalla tavalla kuin kiukuttelevaa taaperoa. Niin ja koulussa käyttäytyy melko hyvin, ei siellä tämmöistä ole. Kavereiden kanssa vasta harjoitellaan yhteistoimintaa, eli kiukkupurkauksia kyllä tulee. Poika on samaan aikaan reipas ja arka. Kovin näpsäkkä on suustaan, mutta jos pitäisi tikkari hakea ärrältä niin että äiti on 5 metrin päässä, se ei onnistu kun taas 5v siskolta se onnistuu. Nekin on haastavia tilanteita, kun aina en voi kädestä pitää.

Joskus asiat toimii paremmin, kun on vain yksi vanhempi ja siitä päättelen, että ehkä lapsi on myös vaistonnut meidän vanhempien väliset ongelmat. Ja siis vielä, olen hakenut pojan käytökseen monta kertaa apua, ja olen taas hakenut perheneuvolasta apua jonne menemme maaliskuussa (toki pojan ja lasten isän käytöstä siellä puidaan koska eniten hän temppuilee nyt isälleen), on ollut perhetyöntekijää ja vaikka mitä.

Kuka muistaa viime tammikuun täällä blogissani? Kun vauvan (10kk) jalka murtui siskon häntä kantaessa ja kaatuessa vahingossa päälle. Ja mitä siitä seurasi. Mikä lopulta päättyi onnellisesti. Mutta oli hirveä hirveä pitkä painajainen.

No sälli taas tavalleen uskollisena kieltäytyi kaikista iltapuuhista ja isänsä sitten työnsi liukuvaa lattiaa pitkin hänet pesulle kuitenkaan satuttamatta, mutta rimpuilu (ja samalla siskon lyöntiyritys kiukkupäissään) aiheutti sen, että poika teloi itsensä. Ja tottakai meni sitten esittelemään jäljet kouluun (ei ollut mitään semmoista että olisi pitänyt viedä lääkäriin) saatesanoin "isi potki" josta opettaja sitten päätti huolen vuoksi tehdä ilmoituksen. Olen tässä nyt pari päivää ollut taas ihan tolaltani, nyt pikkuhiljaa pää alkaa selvitä ja tässä kirjoittelen.

Tähän liittyy nyt monenlaisia asioita. Ilmeisesti monilapsisessa perheessä monet näistä on ihan tuttujakin ja sukulaiset jaksaa tsempata mua aina että lasten isäkin oli lapsena ihan "kamala". On siis kamala myös mummolassa yms. jos sille päälle sattuu.

Mutta kuitenkin kyseessä on pieni poika. Olen kyllä lukenut, mitä tuonikäisen päässä tapahtuu. Yritän sopeuttaa itseäni siihen, että samalla on pieni ja samalla on iso. Isona haluaa päättää isoista asioista ja pienenä haluaa hirveästi huomiota ja läheisyyttä (mun kainaloa). Hakee hyväksyntää niin vanhemmilta, opettajilta kuin kavereiltakin.

Ja vanhemman tehtävänä on olla siinä kiinteänä tukitolppana, puskutraktorina ja lähellä ottamassa ne tunteenpurkaukset vastaan. Silloin kun on itse levännyt, voi hyvin  ja perheessä ei ole ristiriitoja, sitä jaksaa paljon paremmin olla se turvallinen ja luotettava vanhempi. Mutta jos vanhemmalla itsellään on stressiä ja vaikeuksia, niin omakin käytös on aika aaltoilevaa. Jonain toisena päivänä jaksaa paljon paremmin, toisena päivänä huutaa lapselle omaa väsymystään.

Tottakai pitää olla armollinen itselleen. Ja pitää (pitäisi) saada olla palautumis ja rentoutumisaikaa myös vanhemmalla.

Minulla nyt on ollut se tilanne jo pitkään, ,melkein koko viime vuoden, että miehen väsymyksen,40-kriisin vuoksi olen pitänyt lapsia hyvin paljon ja antanut hänelle toipumisaikaa/omaa aikaa ikäänkuin syöden omia varastojani. Syksyllä iski sitten suuri kriisi, kun itse väsähdin ja ruvettiin pohtimaan ylipäätänsä perheen tulevaisuutta. Eli samaan aikaan pidät lankoja käsissä, yrität huolehtia että perhe pysyy kasassa ja olet äiti lapsillesi. Ai niin, ja opiskelet, mun pitkän tähtäimen haave joka ei voinut enää viivästyä useastakin syystä. Ja kuntoilet ja syöt terveellisesti!

Joskus en vaan jaksa. Olen ihan hirveä äiti. Jos lapsi/lapset osuu kiukuttelemaan semmoisena hetkenä, kun olen itse ihan rikki, kiroilen kuin merimies ja huudan niin, että varmaan kuuluu naapuriin vaikka omakotitalossa asumme. Se raivo on hetkellisesti ihan järjetön, tekee mieli hakata omaa päätä seinään. Lapset lähtee vauhdilla omiin huoneisiin rauhoittumaan, jos ovat tapelleet ja huutaneet. Siinä sitten ollaan. Lapset kirkuu huoneissaan ja äiti ihmettelee, että kuinka siinä taas näin kävi. Onneksi olen fiksu äiti ja rauhoituttuani otan lapset kainaloon, pyydän anteeksi ja kerron että äitillä meni hermot.

Tämä saattaa kuullostaa aika tutulle. Ainakin ystävien kanssa jutellessa joissain perheissä tätä ääntä käytetään paljon enemmän. En tiedä onko huutaminen periytyvää, mutta itse ainakin näen asialla suoran yhteyden omaan tyytyömättömyyteen ja väsymykseen. Hyvinä levättyinä päivinä olen kuin itse muumimamma.

Vanhemmuus on myös jatkuvaa syyllisyyttä. Joko kannat syyllisyyttä imetyksestä, lasten harrastusten määrästä, lasten kiukuttelusta, omasta käytöksestä, työssäkäymisestä/käymättömyydestä, läsnäoloajasta, you name it. Vertaistuki eli ystävät on tässä ihan ehdoton ja suuri apu. Netin palstat taas ovat ihan todella paha juttu. Tällä hetkellä koen syyllisyyttä tosi monesta asiasta: niin meidän perheen tilanteesta, kuin myös siitä etten ole jaksanut olla tarpeeksi kärsivällinen ja rauhallinen äiti, mutta myös siitä, että en ole pystynyt menemään isän ja pojan väliin konfliktitilanteissa ohjaamaan ja puuttumaan. Ja se tässä lasu-asiassa nyt kirpasee. Olisin voinut vaikuttaa etukäteen, vai olisinko?

Oikeasti,positiivisesta näkökulmasta, asiat ovat edenneet pikkuhiljaa. Olen saanut kasvatusapua ja olin menossa hakemaan sitä lisää. Mulla on hyviä ystäviä ja perhetilannekin ehkä oli paranemaan päin. Opinnotkin on edenneet. Pojan kanssa on hyvät ja luottamukselliset välit ja olen yrittänyt kovasti tehdä töitä, että hän saisi uusia kavereita ja pärjäisi koulussa.

Meillä on nyt kuitenkin edessä taas tapaamisia sossujen kanssa. Olen ulkoistanut tällä kertaa itseni niistä, mies saa asian hoitaa koska on siinä asianosainen, minä olin toisessa huoneessa kokonaan opiskelemassa. Taas meidän perheen asioida puidaan. Ja miehen kommenteista päätellen, on parempiki että pysyn pois koska olen taas monesta asiasta eri mieltä. Kertokoot ne tädit hänelle, mun puheita ei ole tähänkään mennessä uskottu.

Tietyllä tavalla olen oikeastaan hyvilläni, että tähän tilanteeseen puuttui nyt joku ulkopuolinen, koska ehkä nyt sitä apua voidaan saada vielä paremmin. Itse olen edelleen menossa sinne perheneuvolaan itsekseni puimaan näitä asioita ja erityisesti mun omaa jaksamista ja pärjäämistä.

Summa summarum: vanhemmuus on todella monimutkaista. Älkää ihmetelkö, blogin hiljaisuutta, tosiaan isoja asioita on tässä vuoden vaihteessa ja ennenkin sitä ollut pinnalla. Toivoisin kovasti, että tästä elämä piristyisi ja saisimme taas hyvän vaihteen päälle eteenpäin ja saisimme apua tosiaan näihin ongelmiin esikoisen kanssa. Mulla on tosi iso into saada liikuntaa lisättyä, tänään alkaisi jazz-tanssikin. Ja ruokahommat menee vaihtelevasti, ennenkaikkea kuitenkin nyt huolehdin perheestäni. Turvaverkkoja meillä ei oikein enää ole, ehkä saadaan apua siihenkin. Mutta tämmöinen mörkö täällä taustalla on, joka on nyt selkeästi vaikuttanut tähän mun bloggaukseen. Tässä on kyllä edessä se tie, että monta asiaa pitää selvittää, ennenkuin olen vapaammalla ja huolettomammalla mielellä.

Pari päivää meni tosiaan ihan poissa tolaltani, nyt alkaa helpottaa. Mun pari tärkeää ystävää jaksoi vastailla tekstiviesteihin ja pitää mut pinnalla, kiitos teille rakkaat <3 taapero eräsi joten kiitos jos jaksoit lukea!

lauantai 18. helmikuuta 2017

Pidempi stoori lomasta ja fiiliksistä

Nyt on lauantai ja ollaan oltu kotona jo torstaista saakka. Tulimme kotiin torstaina yöllä viiden maissa, pari tuntia aikataulusta myöhässä koska lentokoneen henkilökunta oli huonon sään vuoksi väärällä saarella (Teneriffalla) jumissa jouduimme muutaman tunnin odottelemaan heitä Las Palmasin lentokentällä. Tottakai oli raskas kotimatka lentää keskellä yötä läpi Euroopan. Ihmettelen vieläkin, kuinka mietin sitä Dubaita vaihtoehtona, siellähän on lento aamuyöstä tänne Helsinkiin.

No, oppia ikä kaikki. Kaunis paikka oli ja kun kävimme parissa vähän enemmän rantakohteessa (playa del ingles, puerto rico) vuokraamallamme autolla, tuntui että valitsin just sopivan paikan. Las Meloneras on siellä näiden rantapaikkojen välissä, mutta paljon hiljaisempi ja rauhallisempi paikka. Kaupustelijoita on vähemmän, toki sitten myös kahviloitakin. Hotelli oli 10+++ koska kaikki hotellin uima-altaat (3 isoa sekä lasten- ja poreallas) oli lämmitettyjä. Lapset oli innoissaan ja noin neljä päivää reissusta menikin uima-altaalla. Jopa tuo nuorimmainen kun sai kellukkeet, ei halunnut vedestä pois ollenkaan.

Mun osalta matka meni aika rauhallisesti. Alkumatkasta oli jännitystä ja innostusta sekä vähän ristiriitaisia tunnelmia, joita mies oikein taisi tahallaan pahentaa puheilla nudistirannasta jonne haluaisi mennä alastomia naisia katselemaan. Ja sillä kovalla kännykän käytöllä, joka välissä oli kännykkä kourassa.

Loppumatkasta aloin rentoutumaan, tai mitä lapsilta nyt voi rentoutua. Yöt oli vaikeita, taaperoinen alkoi flunssaantua (sama flunssa mikä mulla alkoi ennen matkaa) ja itkeskeli yöllä, jolloin heräilin ja valvoin miehen kuorsatessa. Yhtenä yönä meninkin pojan viereen kuorsausta pakoon. Mutta en siis kyllä ollut kovin levännyt matkalla ja varsinkin just toi toinen vuokra-autopäivistä olin aivan zombie.

Päivisin ipanat joko touhusi altaalla tai tappeli keskenään. Paljoa ei mitään kävelyretkiä tehtykään, kun he eivät jaksaneet. Lasten ehdoilla siis. Ja olihan se mukava ottaa aurinkoa!

Loppumatkasta alkoi sitten ne vatsavaivat, ensin esikoiselle joka oksensi lentokenttäbussiinkin kotimatkalla ja kotosalla sitten keskimmäisellä ja minulla. Ihan tyypillistä ja olis vaan pitänyt käsihygieniasta pitää parempaa huolta. Onneks muut säilyi terveenä ja ruskeita me ollaan kaikki!

Itse sitä on niin tottunut väsymykseen, että sitä vaan jaksaa porskuttaa. Parina viimeisenä päivänä keksin, että voin uida ihan matkaa siellä altaassa (tavattiin norjalainen pariskunta jossa rouva kovin ui) ja sainkin ihanan oman hetken ja rauhan polskutellessani. Jälkeenpäin harmitti vaan, miksen keksinyt sitä itse, olis voinut vaikka ioka päivä uida sen kilometrin. Siinä olisi tullut hyvää liikuntaa.

Lentohan oli kaikille lapsille ensimmäinen. Kovin olivat innoissaan, mutta lähes 7 tunnin lento oli kyllä pitkä. Menomatkalla jaksoivat pari tuntia, kunnes oli pakko antaa tabletit ja kotimatkalla sitten pyysivät ne samantien, annoin pelata kunnes oli aika nukkua. Seuraavaa reissua olen miettinyt lyhyemmän lennon päähän, eli matkakuume kyllä nosti päätään:-)

Lapset otettiin ihan hyvin vastaan hotellissa. Heidän osaltaanhan aamupala oli ilmainen, mikä oli kyllä hyvä koska eivät paljoa mitään syöneet. Hotellilla kävi myös Bamse eli maailman vahvin nalle monta kertaa ja olisi ollut lasten discoa ja muuta ohjelmaa, josta me ei vaan tiedetty.

Hotelli kuului johonkin RIU hotellit ketjuun, joka tarkoitti että siellä oli myös kuntosalia ihanien uima-altaiden lisäksi. Kuntosalikin löydettiin vähän turhan myöhään eikä oltu varattu vaatteita, sitäkin olisi voinut hyödyntää. Muutenkin tykkäsin hotellista kovin. Kaikki altaat oli suorakulmion muotoisia joten soveltuvat myös aikuisten uimiseeen hyvin.

Ja siis paketti me ostettiin TUI travelsilta eli entisiltä Finnmatkoilta. Meillä oli lennot, bussikuljetukset lentokentältä hotellille ja hotelli aamupalalla 4 hengelle + vauva josta en tiedä maksoimmeko. Koko setti maksoi noin 2500 euroa eli melkoisen paljon. Jotain satunnaisia olisi saanut kahdella tuhannella, mutta en oikein ollut varma niiden hotellien laadusta, kun taas tätä oli kehuttu kovasti.

Näkemistä oli vaikka millä mitalla. Nämä ihmispatsaat oli siinä rantabulevardilla tosi hienoja, samoin erilaiset esitykset (musiikkia, breakdancea), papukaijamies jne. Ihan kävelymatkan päässä, toki kaikki halusivat rahaa. Mutta lapsille pienetkin elämykset on isoja.

Me jätettiin väliin itse asiassa suuremmat huvipuistot ja eläintarhat tällä kertaa, vaikka auto olikin pari päivää lainassa. Tämä äkkilähtö oli kuitenkin meille pienen budjetin reissu tavallaan, joten yritettiin nyt vaan nauttia olemisesta.

Puerto Ricossa käytiin autolla, koska olin siitä paikasta kuullut paljon hyvää, mutta kyllä se vähän pettymykseksi osoittautui. Rannalla paljon naisia yläosattomissa ja ranta oli muutenkin aika ruma sataman vieressä. Rantabulevardi täynnä lomakrääsäkauppoja ja hotellit oli siellä rinteissä, joista mun mielestä oli aika vaikea pääsy sinne rannalle. Aika ruma oikeastaan se keskusta, paljon autoja ja likaista. Rannan tuntumassa oli kahviloita, mutta ei vessoja. Mutta lämmintä siellä oli, herranjestas kun muualla saaressa oli tuulista ja pilvistä niin siellä porotti aurinko. Uima-allaslomaksi paikka on kyllä täydellinen!

Lomaa kuvasti tietyllä tavalla vapaa-aika ja rytmittömyys. Aamupalalla me aikuiset tankattiin maha täyteen, kun taas lapsille ei maistunut juuri mitään. Sitten pyörittiin altaalla, kunnes jollekulle tuli nälkä. Kokattiin huoneessa tai tilattiin pizza (oli melkein ainoa mitä lapsille maistui). Taaperoinen nukkui missä sattui, rattaissa, autossa tai allastuolissa.

Lapset tutustui muihin suomalaisiin ja joka päivä oli seuraa altaalla. Esikoisen uimataidot kehittyivät todella paljon. Aikaisempi parin metrin uimataito kasvoi koko altaan pituiseksi eli ui varmaan 20 metriä. Keskimmäinen ei vielä oppinut uimaan ilman kellukkeita, mutta lähellä on hänkin.

Mulla jäi kiireessä kirjat kotiin, joten pääasiassa sitten vaan makoilin ja uiskentelin vedessä muksujen seurana. Mieskin kävi pari kertaa uimassa.

Eli semmoista rentoilua, vaikka välillä menikin hermot noiden lasten kanssa.

Nyt ollaan kotona ja mulla sekä lapsilla vatsavaivoja edelleen. Ollaan juotu precosaa ja toivotaan, että menisi pian ohi. Perjantaina heidän piti mennä kouluun/päiväkotiin mutta ilmoitin että ovat kotona. Tyttö vielä oksenteli eilen ja edelleen valittaa vatsakipua, mullakin syömisen jälkeen vatsaan sattuu.

Maanantaina mä täytän 40. Herranjestas! Menen tänään parin ystävän kanssa syömään ja illalla teatteriin katsomaan Tom of Finland-musikaalin. Eli ikäänkuin vähän juhlistamaan! Jos siinä nyt jotain julistettavaa on...

Mutta tämmöiset matkaterveiset! En mä yhtään sitä instagramia mainosta, mutta siellä olisi ollut vaikka mitä hauskoja matkakuulumisia ja niitä oli hauska tehdä, jopa pienessä sangriahiprakassa parina iltana.

Kirjoittelen vähän myöhemmin ajatuksia omasta ulkonäöstä ja olosta siellä reissussa. Ne asiat kävi meinaan mielessä useita kertoja. Ja se hormonihäiritsijä-juttu pyörii takaraivossa koko ajan eli on tuloillaan!

perjantai 17. helmikuuta 2017

Lomailua, kuvia


Ensimmäisenä päivänä lapset meni samantien uimaan, eikä heitä moneen päivään hotellin altaasta saanut pois! Tämä nuorin saikin flunssan liiasta plutaamisesta!
Näkymä hotellin ravintolan terassilta, illalla


Vuokrattiin auto ja käytiin Puerto Ricossa. Siellä todellakin oli kuuma, kuten kaikki sanoivat! Ja paljon naisia yläosattomissa.

 
Auringonottoa, uimista ja unet siinä välissä!

Ajeltiin tosiaan saarta kaksi päivää ympäri, hurjat näkymät, rinteitä rinteiden perään!


 Uima-altaalla!

Aika rentoa on ollut jos ei lasketa nuorimmaisen tullutta flunssaa ja miehen kuorsaamista (kai silläkin vähän flunssaa) jonka vuoksi valvoin toissayön. Rusketushomma vielä on vaiheessa:-)

Edelleen muistutan instagramista. Teen sinne snapchätin tyyppisiä klippejä Instagram stories-palveluun ja ne näkyy siellä yläreunassa mikäli käytät instagramia mobiililaitteella. Luulen, että riittää kun laitat käyttäjän iiris_jss seurantaan niin klipit näkyy sulle. Osan kuvista julkaisen instagramissa, osan täällä, mutta videot näkyy vain siellä. 

tiistai 31. tammikuuta 2017

Diidadaa.... aurinkoon käy tie!


Se on kuulkaas nyt niin, että minä varasin äkkilähdön Kanarialle koko perheelle tunti sitten!!

Sääennusteet näyttää 20-21 astetta ja tokihan auringossa (näyttävät meinaan pilvetöntä) on lämmintä. Löysin mukavan hotellin, jossa kaikki uima-altaat on lämmitetyt. Ja hintakin on kohtuullinen.

Ja lasten isäkin tulee mukaan. Olin jo jättämässä sitä pois, kun tuntui että aina on töissä joku asia joka viikolla, ettei saa otettua lomaa (halvemmaksikin se olis tullut), mutta saatiin sovittua! Lapsille ensimmäinen lentomatka koskaan ja suoraan kesään!

Kamala matkakuume.Selasin Dubaita monta tuntia eilen, mutta ehkä ensi talveksi sitten se. 



sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Mun uusi rakkaus?

Tässä se nyt on. Melkoisen säädön jälkeen päädyin tähän Polarin m200 urheilukellon/aktiivisuusrannekkeen yhdistelmään.

Mun "ainoa" ongelma siis siinä vanhassa Loopissa (jonka sain joululahjaksi pari vuotta sitten) oli se, että se ei mitannut askeleita kävelylenkillä (jolloin useimmiten työnnän vaunuja tai vedän pulkkaa koska en heiluttele silloin käsiäni) eli olin muuten täysin tyytyväinen tuohon halvempaan rannekkeeseen. Se mittasi mulla yöunen laatua tarpeeksi hyvin ja piirsi siitä käppyrätkin, tämä oli toinen syy miksi kaipasin apuja.

No näiden puutteiden vuoksi selasin nettiä ja kävin lopulta Gigantissa ostamassa Garminin aktiivisuusmittarin, jossa oli sykkeen seuranta. Siis se seurasi koko ajan sykettä ja tuolloin osaisi myös tulkita ne kävelylenkitkin kävelyksi? Vai osasiko kuitenkaan? Salilla lauantaina näytti koko ajan sykkeeksi 70 joten palautin sitten samantien sen kauppaan ja tämä Polar tarttui mukaan. Olen tottunut Polar flow-ohjelmistonkin käyttäjä joten parempi pitäytyä tutussa ja turvallisessa.

Tässä on siis sykkeen mittaus ranteesta, mutta koska tämä on urheilukello niin sykkeen muttaus alkaa vasta kun käynnistän "treenin". Tämä on jo pitkä askel, koska voin nyt sitten pidemmät lenkit merkata treeniksi. Lyhyet reissut täytyy vaan työnnellä toisella kädellä ja heilutella toista. Tai ehkä laittaa mittari nilkkaan:)

Mun täytyy sanoa, että tämä on pitkä harppaus. Joskus varmaan kymmenen vuotta sitten käytin sykemittareita ihan koko ajan, mutta 2010-luvulla olen pääosin liikkunut ilman mitään eli lähinnä kehoa kuulostellen. Nyt yritän saada arkeen vähän aktiivisuutta lisää ja kirjattua treenit ylös helpommin (automaattisesti). Mitään urheilucoachia en ota kuitenkaan käyttöön koska treenit tässä elämäntilanteessa tulee kuitenkin muun elämän ehdoilla. Ikävä vähän ehkä Suunnon mittaria jota käytin vuosikaudet.

Ai niin tässä on myös GPS eli saan lenkkien pituudetkin suoraan ylös.

Miinusta on valtavan kokoinen näyttö ja leveä ranneke. Jossain huomattavan paljon kalliimmissa malleissa oli vähän sirompaa suunnittelua, mutta mun budjetti oli tässä. Jopa miehen huomattavan paljon kalliimpi saman merkkinen urheilukello on sirompi eli taitaa mennä vähän myös hinnan mukaan.

Ja eikun liikkumaan!

Psst viime kirjoituksien parisuhdeongelmat on vihdoin lähteneet purkautumaan, joten paremmalla mielellä nyt kuin viimeiseen vuoteen!

 

maanantai 23. tammikuuta 2017

Tammikuun loppu

Tammikuu alkaa lähenemään loppuaan ja pian koittaa se kuukausi, kun minäkin täytän neljäkymmentä. Mun neljänkympin "kriisi" on varmaan jollain tavalla selätetty ja se on johtanut tähän opiskeluhommaan, mutta kieltämättä sitä miettii välillä että tässäkö tämä nyt on?

Kuntoremonttia olen tehnyt nyt viitisen vuotta ja tulokset on aika surkeat. Painan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan. Viime syksy, kaikkine henkisine paineineen, toi siis läskiä lisää ja ensimmäistä kertaa tuntuu, että olen keskivartalolihava. Että pääsisikö tästä vielä johonkin suuntaan, haluaisin olla sitten muutaman vuoden päästä hyväkuntoinen ja reipas keski-ikäinen. Eikös me kaikki?

Valitettavasti iän (ja lihomisen?) myötä on tullut myös uusia oireita. Vatsan turvotus pahentaa tätä palloa ja häiritsee mua koko ajan, jopa hengittämistä. Viimeisimpänä on turvonneet sormet ja kipeytyvät nivelet. Tätä ei ole koko aikaa, mutta aina ajoittain viikko-kaksi on aamuisin sormet tosi turvonneet ja jos vähänkin painelee sormien niveliä, ne kipeytyy. Samoin salilla kipeytyvät jos painavia käsipainoja käyttää tai tekee vaikka maastavetoa isoilla painoilla. Samoin punnertaessa kämmenet kipeytyvät. No nyt mennään taas gluteenittomalla ja maidottomalla, viimeksi auttoi. Ehkä se auttaa taas!

No elämä on mitä on. Kävin juuri lääkärillä tutkimuksissa ja vielä toisen kerran rinnasta löytyneen patin (vaaraton) vuoksi ja tuntuu, ettei kehtaa enää edes mennä sinne. Odottelen vielä spirometrian tuloksia, senkin kävin puhaltelemassa viime viikolla.

Vanhempi tytöistä aloitti nyt päiväkodin ja onhan se ollut rankkaa hänellekin, kun on tottunut että aamuisin saa nukkua pidempään ja mennä puistoon/kerhoihin omaan tahtiin. Päiväkodissa ollaan kahdeksalta ja siellä on tiukka rytmi joka ei jousta paljoa.

Mutta viihtyy kyllä ja tärkeintä on, että on tutustunut ikäisiinsä kavereihin, vaikka niitä toki on muutamia ollut aikaisemminkin jo. Tyttö näyttää seuraavan äitiänsä ja viihtyy tosi hyvin myös poikien kanssa, usein kun haen hänet niin on poikien leikeissä mukana.

Nuorimmaisen kanssa meidän aamut näyttää tältä <3

Hän on tosi iloinen, että saa kokonaisvaltaisesti äidin itselleen ja toisaalta näkee että on hyvin onnistunut kasvatus, reipas ja itsenäinen neiti. Epäilin, että miten puistoilut sujuu kun isosisko ei ole mukana. No hyvin ne sujuu. Neiti puhuu ikäisekseen tosi paljon ja hyvin, ihan lauseitakin ja selkeästi osaa ilmaista tahtonsa myös puistotädeille, joten mitään ongelmia ei ole ollut.  Ja mulla on nyt tosissaan ollut sitä opiskeluaikaa ruhtinaallisesti aikaisempaan verrattuna.


Juhlittiin me neidin 5v synttäreitä ja se taisikin olla käännekohta(?) meidän perheen dynamiikassa, kun ensimmäistä kertaa mies kysyi että tarvitsenko apua järjestelyissä ja itse synttäreillä osallistui.

Enpä muista tämmöistä koskaan ennen tapahtuneen. Mutta on nyt jonkun verran tapahtunut lisääkin. Minulla on vaan se ongelma, että kun olen jo tottunut hoitamaan kaiken "ihan itse" (kun ei sitä kiinnostusta ennen ole ollut), niin arkiasioiden jakaminen tuottaa vaikeuksia + tietenkin se, että toinen puolisko ei oikein tiedä miten meidän arki kulkee jolloin välillä hänen toimet sekoittaa enemmän mitä auttaa. Mutta yritän nyt vaan pitää suuni kiinni ja ystävällismielisesti ottaa kaiken avun vastaan.


Ai niin, ne neidin synttärit! Pitkään aprikoin pidetäänkö kotona vai muualla ja kuten kuvasta näkyy, päädyttiin pitämään kotona. Parempi tunnelmakin tuli kun oli vähemmän porukkaa ja enemmän tekemistä (sitä meinaan kyllä oli).

Naamasta muuten näkee eniten, että läskiä on tullut, koskaan ei ole mun naamani näin pallo ollut ennen.

 
Olen nyt yrittänyt pitää kiinni siitä puoli tuntia päivässä liikuntaa- tavoitteestani, mutta eihän se vaan aina mene niin kun toivoo. Minimissän olen liikkunut joka toinen päivä, mutta usein tulee ihan joka päiväkin. Lenkkeilyä, tanssia sisällä, kahvakuulaa ja kehonpainojumppaa. Tarkoitus olisi kyllä palata salille, mutta en ole tainnut tammikuussa käydä kertaakaan salilla. Puoli tuntia on just semmonen sopiva hetki, jonka saan nipistettyä arjesta vaikka pikkukakkosen aikaan. Eikä se harmita, että olis pois opiskeluistakaan. Lapsetkin on hoksanneet, että kun antaa äidin pomppia sen puoli tuntia, se on paljon paremmalla tuulella loppuillan!

Pitkän jahkaamisen jälkeen hommasin keittiöön seinähyllyn. Meillähän ei ole ainuttakaan yläkaappia eikä mitään vitriinejä ja mua harmitti niin, etten saanut muutamia mun kauniita purnukoita esille. Ellokselta tämä kotiutui ja vielä viimeisen epäröinnin jälkeen päätyi seinälle.

Nyt taas on voimat tähän kotihommaan vähän vähissä, tuntuu että yhden pienenkin asian tekemiseen menee uskomattoman paljon voimia ja jaksamista.Tai en tiedä, välillä mietin että onko mulla masennusta taas? Välillä on aikoja, jolloin olen tosi itkuinen päivästä toiseen enkä jaksais oikeen mitään.

Kotitilanne on sikäli helpottanut, että sain kirjeeseen jotain responssia ja meidän pitäisi käydä nyt joku "parisuhdekeskustelu". Sitä varten pitäisi viedä lapset johonkin ja järjestää aikaa sille. Mä olen vähän itse sitä mieltä, että sitä vois keskustella ihan tässä arjessakin (eilenkin lapset oli kasilta sängyssä) koska jatkossakin pitäisi sitä keskustelua pystyä hanskaamaan.


Ateriat on näyttäneet jotakuinkin tältä! Salaatteja mä en ole jaksanut tehdä varmaan koko syksynä, eli kaikki vihannekset menee tälleen kypsennettynä.
En oikein itsekään tiedä, miksi salaatin tekeminen on niin vaikeaa mulle. Aina välillä ostan jonkun salaatin ja se suurinpiirtein homehtuu jääkaappiin.

Näiden vatsavaitojen vuoksi menee kyllä pasta taas pannaan, ruisleipä myös. VHH;lle en kuitenkaan kokonaan mene. Eli riisi (sushit) ainakin jää!



Mulla on ollut vähän ajatuksena kirjoittaa noista hormonihäiritsijöistä. Teen tässä Euroopan ympäristö- kurssia ja siellä puhutaan kemikaalien hormonivaikutuksista uutena uhkana.

Varsinkin nyt, kun suoraan Kiinasta kaman tilaaminen on yleistynyt ja kenelläkään ei ole mitään hajua mitä ne materiaalit sisältää. Monet tilaa kaikenlaista tavaraa ja vaatteita jopa lapsilleen, mikä on minusta tosi hurjaa.

Hormonihäiritsijöistä alkaa olemaan nykyään jo senverran tietoa ja niiden vaikutuksista lihomiseen ja erityisesti miesten hormonituotantoon sekä muuhun yleiseen terveyteen. Jos kokoan paketin ja kirjoitan asiasta, kiinnostaisiko se? Aikataulua en kyllä lupaa, tuntuu että kaikki aika vaan jotenkin häviää käsistä.

Toinen asia, mikä mua kiinnostaa on tämä uusi trendi "älä laihduta, tee itsellesi hyvää ja siitä se paino lähtee pikkuhiljaa laskemaan". Että toimiiko se tai onko toiminut. Vai onko meidän ihmisten kroppa nykyään yksinkertaisesti niin sekaisin (stressi, suolisto, hormonit, sokeriaineenvaaihdunta) ettei mikään oikein tahdo auttaa. Että käykö tässä kuitenkin niin, että ihmiskunta lopulta vaan lihoo ja sairastuu ja eliniän odote alkaa laskemaan (eikös se nyt ole jo laskussa?).

Mutta palailen taas! Mukavaa kuun vaihdetta, jospa mä saisin nyt järkättyä sen loman:)

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

New year, new hair, new life?

 

Heipsan pitkästä aikaa! On ollut blogi mielessä, mutta on nyt menty semmoista tunteiden vuoristorataa, että parempi on ollut etten ole kirjoitellut yhtään mitään.

Ehkä oman itseni, mutta myös perheen vuoksi. Olisin tunnekuohuissani kyllä möläytellyt melkoisia.

Eli siis mihin olen viimeksi jäänyt, jouluun? No joulu tuli ja meni. Välipäivät mies oli töissä ja mä lasten kanssa. Taidettiin vähän sairastella kaikki, jos en väärin muista. Oli pimeää ja märkää eikä mitään tekemistä oikein.

Uuden vuoden vietin yksin lasten kanssa. En ollut ihan suunnitellut näin nauttivani vuoden vaihtumisesta, onhan tämä tuleva vuosi meille molemmille 40-vuotisjuhlavuosi sekä kymmenes häävuosi. Siinä oli monta kiemuraa, mutta loppujen lopuksi olin siis lasten kanssa yksin kotona. Erittäin vittuuntuneena, koska lapset kyseli koko ajan isäänsä ja minä en tiennyt milloin tulee kotiin.

Siinä sitten semmoinen pitkään kertynyt laajamittainen, miten sen nyt sanois, tyytymättömyys todellakin kärjistyi ja tapahtui asioita, joita ehkä häpeän, mutta myös odotan, että jotain muutosta tapahtuisi vihdoinkin. Kirjoitin siis _kirjeen_ koska puhuminen ei onnistu eikä puheyhteyttä ole. Ja aika kiivaan kirjeen. Monta päivää sen jälkeen koti oli kuin myrskyn silmä ja molemmat pakoiltiin tosiamme, vasta kun pääsin juttelemaan rakkaan ystävän kanssa, olo vihdoin helpotti kun hän valoi uskoa ja toivoa minuun <3. Nyt on vähän positiivisempi olo. Osittain myös sen vuoksi, että olen melatoniinin avulla vihdoin nukkunut 3 yötä heräilemättä miehen jatkuvaan kuorsaamiseen ja omiin ahdistaviin ajatuksiini. Olen imetyksen vuoksi ollut käyttämättä mitään lääkkeitä uniongelmiin, mutta nyt tein päätöksen, että tissiä ei heru ennen aamuyötä jolloin lääkettä ei enää imeydy maitoon ja voin puhtaalla omatunnolla ottaa apua nukkumiseen.

Eli on vähän parempi olo taas. Pakko on kyllä jonnekin mennä taas juttelemaan, tovoin että perheenä menisimme mutta ei mies ole siihen halukas. Mun on pakko saada joltain ammattilaiselta neuvoja mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä kun ahdistaa ja pitäisi keskittyä opintoihin.

Mutta se siitä. Nyt on ollut vähän iloisempi fiilis, ja kuten kuvista näkyy, olen leikkinyt kampaajaa. Mun vanha syksyinen väri ja raidat oli kulahtaneet ja kasvaneet yli. Toissapäivänä ensin vedin kestoväriä päähän ja tänään sitten muutamia vaaleita raitoja hupulla, jotta sain vähän tukkaan tommosta vaihtelevuutta. Oli meinaan sillä kestovärillä aika tumma ja itse näytin kalpealta. Ei uskois että reilulla kympillä tuon sain aikaan, kampaajalla menis satanen. Tarttis kyllä käydä leikkauttamassa nyt lyhyemmäksi seuraavaksi.

Liikuntaprojektiini tuli muutaman päivän tauko em. episodin vuoksi ja nyt käynnistelen sitä uudelleen. Iloisena voin todeta, että 1.1.2017 juoksin 50 minuutin lenkin pysähtymättä. Tai hölkkäilin raivon voimalla. Tuntui hurjan hyvältä ja aion tehdä saman uudelleen monta kertaa tämän vuoden aikana. Paino tuskin on heivahtaneet mihinkään. Olen niin kyllästynyt, tämän syksyisen painon nousun myötä mulla on vatsa kasvanut valtavaksi on todella pahasti tiellä. Mulla ei ikinä ole tämmöistä ollut mutta kai raskauksien myötä venynyt nahka ja iso ylipaino tämän teki. En pysty edes venyttelemään kunnolla, eli tilanne oikeasti on hankala. Vatsa vaikeuttaa myös hengittämistä koska on vaan tiellä. En ole aikaisemmin tämmöistä huomannut että tän täytyy olla ihan viimeaikaista. Nyt yritän tottakai tehdä asialle jotain ja ehkä tuo kunnon nukkuminenkin voisi auttaa. Eikös stressillä ja unettomuudella ole yhteyksiä lihavuuden kanssa?

Opiskeluprojekti ei edennyt suunnitelmien mukaisesti koska en tajunnut että mies ei ole välipäivinä kotona. En saanut siis koko viikolla tehtyä mitään. Nyt viime viikoilla sain viimeisteltyä perusopintojen viimeisen pakollisen kurssin esseen ja palautettua sen. Edessä on vielä muutama kurssi valinnaisia opintoja, mutta niissä on kirjatenttejä (helpompia suorittaa) ja maantieteen opintojen aloitus on juuri nyt menossa!!

Tytär (keskimmäinen) aloitti tällä viikolla päiväkodin ja tuntuuhan se hurjalta että sitä opiskeluaikaa oli joka päivä useita tunteja. Ja positiiviselta, saan nyt paremmin opiskeltua ja neitikin tuntuu tyytyväiseltä kahden päivän kokemuksella. Tottakai itsellä tuntuu hurjalta kun kotona on hiljaista (vain yksi lapsi) ja vähän haikealtakin, nyt jo toisen leppoisa lapsuus alkaa olemaan ohi ja päiväkoti (lapsen työ) alkaa. Mielelläni olisin hänet vielä pitänyt kotona, mutta selkeästi hänellekin tekee hyvää tutustua uusiin eskari- ja koulukavereihin etukäteen. Ja neiti, joka juuri täytti 5, on tullut todella voimakkaaseen uhmaikään. Tähän asti mielestäni on ollut lasten leikkiä, mutta nyt...selkeää itsenäistymistä havaittavissa.

Nyt pikkuhiljaa palailua kohti säännöllistä elämää myös ruokahommissa ja toivottavasti tämä liikuntainspis jatkuu. Jos jollekulle jäi epäselväksi niin tavoitteeni on liikkua joka päivä puoli tuntia (tai yli) niin, että syke nousee (tai vaihtoehtoisesti Pilatesta). Se on niin lyhyt aika, että sen pystyn repimään ilman että lasten isäkän vetää herneitä nenään. Nyt liikunta on ollut aika aerobista mutta toki palaan salille kun lasten harrastukset jatkuvat eli tulevalla viikolla.

Ainiin toi tyttären kuva, ihan vaan siksi että on perinyt mun ruumiinrakenteen...katsokaa tota massua. Apina on ruvennut kiipeilemään pöydälle!