Pages

tiistai 22. marraskuuta 2016

Flunssa

Ehdin jo vähän iloitakin, että selvittiinpäs me koko syksy sairastamatta. Että olenpas onnistunut vetämään lisäravinteita ja muutenkin huolehtimaan... in your dreams mama!!! Eli saatiin me se flunssa tännekin! Lauantaina aamulla salille lähtiessä oli vähän kröhänen olo, mutta päätin repiä kuitenkin vähän itseäni. Ja illalla käytiin lasten kanssa taas patikoimassa lähilaavulle. Erittäin jyrkkä kiipeäminen ylös tuntui keuhkoissa ja siitä sitten onkin maattu sängyssä viimeiset 2 päivää. Viime yönä nousi kuumekin.

Nuorimmaisella on sama kröhä, ja vanhin lapsista niiskuttaa. Onneks toi keskimmäinen tuntuu ihan terveeltä niin olen häntä edes kuskannut vähän puistoon. Meinaan, kyllä ne seinät kaatuu parin päivän jälkeen jo päälle ja varsinkin mulle sisälläolo tuntuu ihan kamalalta, kuin kala kuivalla maalla eli raitista ilmaa pitäisi saada päivittäin. Olen sitten tepsutellut tuon 300 m puistoon ja takaisin, parempi sekin kun ei mitään.

No täällä on muutenkin vähän asiat sekaisin. Olen katsellut vähän meille (tai mulle ja lapsille nyt...) etelän matkaa joulukuulle (veronpalautukset!!!) ja vähän on ollut sisustusinnostustakin kotosalla vaihtelevasti. Mutta moni asia on kyllä niin hunningolla ihan itsestä huolehtimisesta lähtien. Treenit kulkee, mutta se säännöllinen syöminen. Miksi se on niin vaikeaa? Opiskelumotivaatiokin (yhden kurssin osalta) on ihan kateissa... Toisaalta nyt on jonkun verran muuten saatu arkea rullaamaan.

Pojan jalkapallo saattaa muuttua kuitenkin koripalloksi tässä. Päätimme mennä kokeilemaan korista, mulle kehuttiin tosi paljon valmentajia ja hyväää henkeä. Ekan kerran jälkeen valmentaja tuli samantien kehumaan mua ja poikaa (joka siis juuri päinvastoin mitä jalkiksessa kävi) ja sovimme että käydään nyt jouluun saakka kokeilemassa, että miltä hänestä tuntuu. Poju itse ei oikein vielä osaa sanoa. Hyvä puoli tässä on tietenkin se, että suurin osa muistakin on aloittanut vasta tänä syksynä kun jalkapallojoukkueessahan oli vähän sitä ongelmaa että muut oli  jo harrastaneet useamman vuoden ja tasoero + kaverin osamaattomuudelle nauraminen = vähän paha mieli. Mutta katsotaan. Poika aloitti myös parkourin, mun ehdotuksesta ja tykkää siitä tosi paljon! Arvasin että on ihan hänen juttu!

On tosi vaikea löytää se kultainen keskipiste lasten liikunnan kanssa. Milloin on liikaa, milloin liian vähän. Pelit vetää puoleensa niin paljon, että niistä joutuisi ihan koko ajan vääntämään jos ei iltaisin olis muuta tekemistä. Tosiaalta tykkään leppoisasta kotonaolosta, mutta kun se ei koskaan ole leppoisaa. Vaan tappelua ja vääntöä. Kun ei oikein ole koulukavereitakaan löytynyt, niin sitten vaan painitaan siskon kanssa kaikki illat. Mun pitäis koko ajan järjestää jotain tekemistä lapsille, helpommalla melkein pääsee näin ja voi sitten vaikka viikonloppuisin tehdä juttuja yhdessä.

Blogimotivaatio on just nyt aika nollassa. Teen päivittäin pätkiä sinne instagramiin (instagram stories), mutta ilmeisesti ne ei näy muuta kun mobiililla eli ei voi edes tähän kirjoitukseen linkittää. Mutta instagram tili on iiris_jss ja jos klikkaa mut seurattavaksi pitäis ne storiesitkin näkyä mobiilina. Paljon helpompaa kuvailla kännykän kanssa kun kirjoittaa pitkiä tekstejä:)

Mukavaa marraskuun loppua tänne kaikille! Palailen tästä taas blogin pariin kunhan toivun ja löydän motivaatiota taas vähän lisää!








maanantai 14. marraskuuta 2016

Täällä ollaan, hormonihöyryjen ja väsymyksen keskellä...

Nyt kyllä meni viikko niin humahtaen, että huhheijaa. Paljoa en treenailemaankaan ehtinyt/päässyt/jaksanut. Meidän nuorimmainen tekee kulmahampaita, ja pienten lasten vanhemmat kaikki tietääkin sen, että ne on ne hankalimmat. Jokaista hammasta kohden ainakin pari valvottua yötä. Sitten tämä äkillinen lumi sotki mun hormonitoiminnan jotenkin ihan täysin, nukuin pari yötä kuin tukki ja olin koko päivänkin rättipuhkipoikki. Siis tosi outoa...aivot käy hitaalla!

Mutta siis...lauantaina kävin salilla, ja taisin pari kotijumppaa tehdä kotosalla viikolla. Tarkoitus olisi kaivaa trx-hihnat esiin taas. Olen pitkään miten ne vetäisin tänne kotiin, mutta helpompi vaan laittaa ne oven päälle niin pääsee aloittamaan. Sillä nyt uskallan aloittaa, tadaa!! Nyt kun on näitä pilates-harjotteita tullut tehtyä JA aktiivisesti olen onnistunut nyt lantionpohjaakin treenaamaan (tuloksellisesti!), eli mitään vahinkoja ei pääse enää tapahtumaan, niin uskallan taas palata kunnolla keskikropan pariin! Tietenkään ei istumaannousut vielä ihan onnistu, mutta esimerkiksi syväkyykyt onnistuu nyt hyvin.

Isänpäivä tuli ja meni. Lapset oli askarrelleet vaikka mitä isälleen ja mä tein aamiaisen. Mitään en oikein lahjaksi halunnut ostaa, joku saattaa muistaa toukokuisen äitienpäivän joka päätyi osaltani itkuun, niin ei itsekään huvita paljoa isää juhlia. Isä halusi paljon makeaa ja kermakakun, ne sai tottakai! Lapsetkin onnistui syömään paljon makeaa, ja kaikilla nyt sitten vatsa sekaisin ollut.

Olen nyt ollut aika pitkään tuolla Facebookin Jenny ja Läskimyytinmurtajat- facebook ryhmässä. Kuten näköjään aina, naisvaltaisen ryhmän ollessa kyseessä, alkaa olemaan välillä aika riitainen fiilis. Sinänsä hyvä tarkoitus on ryhmällä, mutta silti. Mua henkilökohtaisesti harmittaa se, että normaalipainoiset siellä hengailee, koska kuitenkin pidän ryhmää nimenomaan ylipainoisten porukkana. On vaikea jakaa samoja ajatuksia (vaikkapa siitä vatsamakkaran tiellä olemisesta venytellessä, tai lentokoneen penkkiin mahtumisen ongelmissa) normaalipainoisten kanssa, vaikka toki ymmärän, että normaalipainoisellakin voi olla vääristynyt kehonkuva ja ajatuksia jotka haluaa purkaa. Sama kun mulla on yks selvästi normaalipainoinen (ja kaunis) ystävä joka harmittelee muutamaa kertynyttä kiloaan aina ajoittain. Se tuntuu tosi pahalta, vaikka harmittelu ei liity minuun mitenkään. Ja kyllähän siellä ryhmässä säännöt on selkeät, kaikki on tervetulleita! Mulle on vaan vähän vaikea paikka tämä.

Toisaalta ryhmä on monelle ylipainoiselle viimeinen turvasatama, jossa kuvittelee, että saa puhua ihan vapaasti. Sitten paikalle hiipii joku fitness-bloggaaja, joka käyttää ryhmässä puhuttuja juttuja pohjana minusta aika läskirasistiselle kirjoitukselleen. Ja kun siitä nousee paskamyrsky, poistuu paikalta eli häipyy ryhmästä eikä edes vaivaudu selittämään tekoaan. Kyllä mä mieleni niin pahoitin, hetkeksi. Luulin jo eläväni suvaitsevaisessa suomessa...

Olen seurannut monia Fitfashionin bloggaajia jonkun aikaa, mutta on mennyt maku aika moneen. Myös TooBigToBeMe-blogia seurasin vuosia, nykyään ei jaksa Annan kirjoitukset enää sytyttää vaikka samassa elämäntilanteessa ollaankin. Uutena on taas tullut Monnatreenaa-blogi, jossa on syntynyt ihana pieni vauveli <3 Vaikka oma elämäntilanne on jo aika vieraantunut tuosta esikoisvauvan äidin elämästä, niin Monnan tarinaa jaksan seurata..Kai se on sitäkin, kun aika on rajallista, niin on tosi tarkkana siitä, kenen teksteihin sitä käyttää.

Apua, mun pitäis suorittaa nyt ympäristöekologian kurssi. Ja siis voi että kun keksin miljoona asiaa sen edelle. Tämäkin bloggaus on selkeästi sijaistekemistä. Tein tossa pari kurssia niin haipakkaa, että nyt tekis mieli vaan olla. Ja tarkoitus olis vielä ennen vuodenvaihdetta saada peri tehtyä. Jopas olen laiska....nyt pientä potkua sieltä lukijoiltakin tänne persuuksiin!:D

perjantai 4. marraskuuta 2016

Labroista ja muuta...

Päivät vaihtelee. Mielialat vaihtelee. Ja tietenkin jaksaminen vaihtelee. Mulla oli taas viikon tiukka opiskelusessio, tai miten tiukka se nyt voi olla kun lapset pyörii jaloissa. Mutta sain taas käsistäni yhden kurssin, eli jonkunlainen saavutus kuitenkin.

psst... Keräsin ihania aurinkokuvia tähän postaukseen, koska musta tuntuu että mä nyt olen vaan niin kesäihminen kun olla voi. Kestän syksynkin vielä, mutta herään keväällä aina henkiin. Mun ei pitäis olla täällä pimeässä kylmässä suomessa. Ehkä olen niitä eläkkeellä espanjaan tyyppejä.

Eilen kävin kurkkaamassa omakannasta, olisko ne mun labrat tulleet ja aika tuttua kauraa. HB oli 139 eli oikein mainio (sitähän vähän epäilin josko se olisi matala), kilpirauhasarvot taas vähän huonommat (tsh 3,5 t4v 11.9) kuten joka syksy. Ja näytti ne muutkin arvot olevan viitteissä, tosin sen enempää en niiden päälle ymmärrä.

Eli labrojen mukaan ihan terve olen. Vielä saan tiedot sydänfilmistä, keuhköröntgenistä ja spirometriasta, josko niillä olis jotain merkitystä. Olen vaan niin lopen kyllästynyt näihin syksyihin kun aina olen vaan väsynyt.

Nyt on taas lisäravinteiden määrää lisätty (b,c,d, omega) mutta en kyllä muista, että ne olisi koskaan mua auttaneet. Ainoastaan nuo viherjauheet on  piristäneet vähän. Kyllästymiseen asti kyllästymistä. Huvittavaa myös se, että kuten joka syksy, kuukautisetkin on jääneet taas pois. Keväällä ja kesällä ne tulee aina ajallaan kun kroppa toimii virkeämmin (ja ne kilpirauhasarvot on paremmat) ja syksyllä ne aina jää pois. Mahtaako olla yleistä, tuskin.


Ja kun väsynyt ja stressaantunut, niin mielialatkin heittelee. Välillä olen täynnä intoa niin liikuntaa, vapaaehtoishommia ja opiskeluja kohtaan ja välillä tekis vaan mieli maata (ja roikkua netissä). Shit. Ja pienikin kritiikki tuntuu hetken aikaa tosi kurjalta. Huomaan heti ajattelevani, olenko hyvä ja että mitä muut minusta ajattelee.

Sitten on niitä hetkiä, kun ei viitsi katsoa edes peilistä itseään. Ahdistaa kaikki omasta kaksoisleuasta alkaen. Ja nyt ihokin on niin kuiva ja ärtynyt koko ajan, huulet rohtuneet. Kun vois vaan nukkua tämän talven yli.

Liikuntaa vaihdellen, viikko oli tosi kova treeniviikko. Tälle viikolle tulee varmaan kolme treeniä ja sen lisäksi todella, todella vähän hyötyliikuntaa. Kotipäivinä mun liikunta hiipuu käytännössä lasten viemiseen ja hakemiseen puistosta, josta kertyy ehkä 1 km yhteensä. Haravoinnit tais onneks osua tälle viikolle, että edes jotain. Ne zumbat on nyt vähän alitajuisesti jääneet. Se, että opettaja ei pysy tahdissa (tai valitsee ihan vääränlaiset biisit ja koreografia t,, jotka ei sovi yhteen) on todella ärsyttävää. Täytyy löytää joku uusi tanssitunti. Ja sitä arkiliikuntaa. Tammikuussa kun likka menee päiväkotiin, pääsen ihan eri tavalla vaunulenkeille. Kun jokaista vapaahetkeä ei ole ihan pakko opiskella, että voi joskus ihan vaan vaikka lenkkeillä tai tehdä muuta hyötyliikuntaa. Tai vaikka tavata ystäviä.

Huomasin jopa ajattelevani tuossa, että hitto kun muutettin omakotitaloon kun on niin paljon pihahommia. Lähinnä siis piti siinä haravoida noita lehtiä ja jotain nurmikkoa olis pitänyt ajaa ja terassia siivota. Ei siinä nyt niin paljoa ollut tekemistä, mutta sekin tuntui liialta työmäärältä. Hassua. Olen kuitenkin koko lapsuuteni melkein asunut ok-talossa ja nää pihahommat on tuttuja.

Mutta, mä olen siis niin kesäihminen kun vaan voi olla. Kesä on lämpöä, iloa, rakkautta, reippautta, valvomista, luontoa, saaristoa, iloisia ja aurinkoisia ihmisiä. Kesää odotellessa siis.'

Nyt on vain ikäänkuin pärjättävä, selvittävä päivä kerrallaan. Mietittävä keinoja, mistä sais vielä ylimääräistä energiaa (paitsi sokerista mikä on kyllä aika huono juttu).

Ja liikuttava. Kiskottava se perse sohvalta ylös. pistettävä sosiaalinen media kiinni. Että semmosta.


Kotona olen saanut jotain sisustusjuttuja tehtyä. Se on tuntunut samalla oudolta, mutta myös hyvältä että mullakin oikeasti on jotain näkemystä koko sisustusjuttuun.

Huono puoli on tietenkin se, että koko maku on muuttunut tässä vuosien varrella ja se a)tulee kalliiksi ja b)miehen maku ei ole muuttunut, joten voi tulla myös vähän sanomista. Mutta pikkuhiljaa, on edes joku asia mistä voi vähän saada inspiraatiota ja ylimääräistä iloa.

Ja saanhan mä tuosta vapaaehtoishommasta tottakai. Ne pienet on vaan niin ihania <3 <3.

Pirteämpiä ja iloisempia aikoja odotellessa....