Pages

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Miten ne pyhät meni & the darkest moments


Joulu tuli ja meni. Menin aika normaalilla treenirytmillä eli on tullut käytyä salilla, tehtyä jokunen juoksulenkki ja kotitreenikin. 

Salilla olen vähän muokannut ohjelmia (lähinnä sen mukaan, mitä pt:n kanssa tehtiin yhteistreeneissä) eli yhdistelmäliikkeet on tulleet mukaan ja olen tehnyt useita eri liikesarjoja putkeen (esimerkiks kolme eri liikettä kolme kierrosta). Tällä tavalla olen vähän saanut tehoja treeniin ja ehkä vähän nopeuttakin. 



Yllä kuvia yhdestä yhdistelmästä. Osa on aika tappoakin.

Fiilisten puolesta joulu meni vaihdellen. Anoppi tuttuun tapaan dokasi ja siitä ehkä alkoi mulla vähän alamäki. Kuukautisetkin teki tuloaan ja hetken aikaa jo mietin, olenko tulossa hulluksi. Olin siis todella maassa. Makasin yhden yön sängyssä ja itkin vaan. Ne on niitä hetkiä, kun kaikki pienetkin ärsytyksen asiat nousee hetkellisesti pintaan ja tuntuu että oma selkäranka katkeaa.

Jotenkin toivuin siitä ja pääsin salille niin tuli ihan eri fiilikset.

Rasittavaa ehkä on ollut tässä se, että meidän esikoinen on vesirokon vuoksi joutunut olemaan kotosalla ja ollut kohta pari viikkoa sisällä. Muutenkaan ei tykkää olla ulkona ja nyt kahta vaikeampaa saada (lue:ilman kamalaa raivaria) ulos. On ollut tosi hermostunut, koko ajan lyö ja raapii sekä kirkuu. Olen saanut varmaan satoja kertoja kuulla "kunpa olisit kuollut" yms. muuta mukavaa ja, no tyypillistä eskari/esimurrosikäuhmaa. Hetkittäin on kuin enkeli, mutta saattaa sekunnissa muuttua raivoisaksi.

Eli summa summarum: paljon tappelua (itsekään en ole mikään viilipytty). Onneks olen päässyt pikkusiskojen kanssa vähän liikenteeseen hengähtämään.

Uudenvuoden aattona mentiin katsomaan ilotulituksia, mutta eskarin jätin lopulta autoon kun riehuminen ja potkiminen oli sen mukaista.

Pikkusiskokin täytti neljä ja sitä on juhlittu sekä juhlitaan vielä sunnuntaina.  



Ruokahommat on menneet ihan hyvin. Meille ei edes lopulta ostettu joulukonvehteja paljoakaan joten herkuttelu oli vähintäänkin sivistynyttä:)

Välipäivinä sitten lasten isä ratkesi kun Tokmannilla oli irtsarit puoleen hintaan ja valehtelematta kantoi ainakin pari kiloa niitä kotiin. Ja minähän söin (oli vauvan kanssa stressiä ja oltiin sairaalassa, niin oli "syykin"). Mutta nyt on vuodenvaihde lusittu ja uusi vuosi = uudet elämäntavat.

Aloitin herkuttelemalla eli keittämällä kanakeittoa, ihan oikeasta kanasta jolla oli muutama karvakin vielä nahassa. Ostin näitä kanoja kun mun munafarmari viime kesänä vaihdatti kanat uusiin ja vanhat meni teuraaksi. Hyvä keitto tuli vaikka tehotuotettuihin broilereihin tottunut varmasti olisi hämmästynyt lihan vähyydestä. 

Hauska kuriositeetti keitosta oli se, että mieheni tarjosi lapsille keiton pastakauhalla koska luuli, etten vaan ollut kaatanut vettä pois (oli siis kana-nuudelikeittoa). Se liemihän siinä on melkein se tärkein:)


Juureksia kaikissa muodoissa. Ostin pyhiksi paljon rosollia ja kun se loppui niin uunijuureksia. Oliiviöljyä ja hunajaa, ripaus suolaa ja hyvää tulee!

Nyt kun vuosi vaihtui niin tein minäkin taas jotain lupauksia. Facebookin pistin kiinni ja olen sieltä vappuun saakka poissa. Viime vuonna olin 2 kk ja nyt sen tuplaan. Otti jo itseäkin päähän kun koko ajan väsyneenä olin kännykkä kädessä. Hitto se on koukuttavaa, koko some on koukuttava. En myöskään päivitä blogin fb-sivua. Instagramissa mua voi seurata iiris_jss tunnarilla, siellä lupaan olla:)

Toinen asia olin taas palaaminen ruotuun. Liikunta menee nyt hyvin, pistän ruokarempan ja otan superfoodit mukaan. Tekisi mieli kokeilla muutenkin jotain uutta liikuntaa. Yoogaialla olisi tarjous koko vuodeksi 100 euroa ja sitä pohdin. Pt-kuvio menee kuitenkin nyt tammikuun jälkeen tauolle, koska jään hoitovapaalle ja mulla ei käytännössä ole yhtään rahaa. Harmittaa ihan hirveästi toi pt-juttu mutta sitä voi jatkaa taas kesällä kun kunnon tulot palaa. Näillä näkymin opiskelen ensi syksyn ja maamme hallituksesta riippuen ehkä ensi keväänkin. 

Sunnuntain synttärikemujen jälkeen alkaa herkkulakko joka kestää mun omiin synttäreihin helmikuun loppuun:)




 

Ja ennen kaikkea! Lupaan olla parempi äiti ja entistä enemmän läsnä lapsilleni! 

Hyvää Uutta Vuotta lukijoille!


 


 


 




 


 


 

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulua odotellessa

Joulu lähestyy täällä etelässä 6-8 lämpöasteen tunnelmissa. Kävin sunnuntaina salilla ja tänään rykäisin juoksulenkin (Kiitos Sari sun fb-päivitysten mäkin innostuin). Hölköttelin tunnin verran vaihtelevassa maastossa.


Ei uskoisi, että asun alle 10 km päässä Turusta. Lähellä on metsää, peltoja ja saaressa kun asun, niin merikin molemmin puolin (vilahtaa tuossa ylemmässä kuvassa). 

Mutapolkujakin talloin muutamia. Kyllä siinä on loikkimista. 


Anyway. Aamuliikunta ei vaan sovi mulle. Tulihan siitä hyvä olo, mutta tosi raskasta juosta kun kroppa on vielä ihan kylmä ja lepomoodissa. Nyt vaan on niin, etten yksin uskalla enää lähteä pimeällä juoksemaan joten on mentävä valoisaan aikaan. Iän myötä olen tullut varovaiseksi ja  noiden yömenemisten kanssa, vaikka asummekin todella turvallisella alueella.

Voisi silti ottaa tuon juoksun taas harjoitteluun mukaan. 
Viikonloppuna käytiin lasten kanssa taas metsäretkellä. Ihan huikea ihana aurinkoinen sää. Vauva jäi kotiin ja oli ihan mukavaakin keskittyä noihin isompiin taas hetkeksi. Muksut halusivat laittaa tonttulakit ja minua hymyilytti. Ei olisi uskonut, että eletään joulunalusviikkoa. Kiivettiin taas näköalatorniin, grillattiin makkaraa ja vaahtokarkkeja ja kerättiin kokonainen ruokakassillinen roskia metsästä. 

Joulu. Sepä se. Tämä on mun ensimmäinen joulu aikuisiällä, kun en ole jaksanut tehdä juuri mitään. Itsellekin on ollut vaikea myöntää, että jopa siivoaminen on liikaa. Ostan ihan kaiken valmiina ja menen (toivottavasti selvään) anoppilaan aattona valmiiseen pöytään. Muuten vaan löhöän ja liikun. Sitä on ollut vaikea myöntää edes itselle, miten poikki on ollut. Kotonakin on kaikenlaista stressiä ollut, mutten jaksa paneutua niihinkään asioihin. Päivä kerrallaan lapset ja oma hyvinvointi edellä. Kaikki muu saa jäädä.

Esikoisen eskariuhma on taas pahentunut jostain syystä ja otetaan yhteen ihan jatkuvasti. On olevinaan niin nokkela ja nenäkäs ja suuttuu ihan mistä tahansa. Pikkusiskoparka saa kokea nahoissaan. Se onkin mukava kun aamu alkaa samantien riidalla. Ja kun lasten isä on nyt isävapaalla, niin senkin näkee miten sekaisin ne on kun isän kanssa kaikki tehdään aivan eri tavalla. En vaan jaksa puuttua.

Mutta olen saanut nukkua aamuisin yhdeksään (ellen herää lasten tappeluihin). Pikkuhiljaa alkaa pahin väsymys olemaan takana. Ja vauvelikin nukkuu taas paremmin (syö yöllä kyllä usein, mutta saan silti nukuttua). Teoriassahan mun pitäis nyt olla jo töissä, nopeasti tämä äitiysloma menikin.

Viime viikolla en tainnut treenikuulumisia kirjoitellakaan, mutta kävin salilla 3 kertaa joten tuli vähän edes liikuttua. Vauva oli vesirokossa ja keskimmäinen kröhässä joten tekemistä riitti muutenkin. Nyt aion joulupyhinäkin käydä salilla ja liikkua, saan sitten nukuttuakin paremmin! 

Rauhallista joulua teille kaikille, levätkää ja nauttikaa!

 


 


 



 


 


 


 

tiistai 15. joulukuuta 2015

viikko pakettiin, treenejä ja jouluvalmisteluja

  
Viikko vierähti taas nopeasti. Voi, miten nopeasti ne kuluvatkaan (ja mun vauvani vaan kasvaa). 
Jaksamisongelmista huolimatta kuntoilin viime viikolla kaksi salikertaa, yhden kiertoharjoittelutreenin kotosalla ja yhden aerobisen lenkin. Enemmänkin olisi voinut, mutta oli kahdet joulujuhlat ja pikkujoulut eli kolmelle päivälle jotain. Jouduin myöskin leipomishommiin puistomaisten pikkujouluihin, joten tuli vähän makeaakin mussutettua.

Treenit sujui hyvin ja taisi olla yksi yhteistreenikin, ehkä (imetysdementia!!). Meillä on yhteistreenit olleetaamulla ja täytyy tunnustaa että olen enemmän iltaliikkuja. Aamulla olen kankea ja kylmä. Illalla kroppa lämpenee jotenkin paljon paremmin. 

Paula kyseli mun herkkulakosta, joten siinä kävi näin:  Viikon mä jaksoin ja siitä ensimmäisen puolikkaan kärvistelin tehokkaasti. Kyseiselle viikolle sattui meidän vauvan hyvät yöt eli sain myös nukuttua. Riisikakkuja vedin korvikkeeksi ja selvisin pahimman makeanhimon ohi. Sitten tulikin niitä pikkujouluja ja muuta, itsenäisyyspäiväksikin kutsuin kummit ja leivoin...:) Mutta koska kokemus oli hyvä, aloitan sen uudelleen (en kuitenkaan nyt, kahden valvotun yön jälkeen) pian.

Juuri nyt mulla on nimittäin tilanne se, että nuorimmainen on vesirokossa (valvonut nyt kirjaimellisesti kaksi yötä), keskimmäinen tosi kovassa kröhässä ja esikoisella uhma noussut taas ihan uudelle tasolle. Yhden valvotun yön jälkeen vielä jaksaa ja menin salille tekemään eilen illalla jopa mun kiertoharjoittelutreenin, mutta nyt kun toinen uneton yö on takana niin lähinnä olen zombie. Ja niin käy sääliksi pientä vesirokkopotilasta. Kovin myös isoveljeä joka varmaan sairastaa omansa parin viikon päästä.

Treeneistä vielä. Täytyy myöntää, että se kiertoharjoittelu on kaikista päivistä aina se pahin. Siinä vedän sykkeet tapissa isoja liikkeitä ja pieniä lihasryhmiä sekä sykenostoja vuorotellen. Suosittelen silti sitä, puolessa tunnissa on päivän liikunta tehty. Kännykkään saa ladattua appseja joilla saa ne ajatkin (mulla esimerkiks sarjassa 12 40 sekunnin pätkää) laitettua eikä tarvitse vilkuilla kelloa. Hyvä patteri voisi olla vaikka askelkyykyt, punerrukset, vatsat, etuheilautukset kahvakuulalla. Ja netistähän näitä löytyy.

 

Muuten viikko meni, lasten kanssa. Tehtiin pipareita, haettiin ja koristeltiin joulukuuset lastenhuoneisiin ja askarreltiin. Tytöt alkoi jo loppuviikosta olemaan kipeät. Keskimmäinen sai kirpparilta ratsastuskypärän, joten olen luvannut viedä hänet ponitallille synttärilahjaksi. Kirpparilta käytiin etsimässä tyttöjen huoneeseen senkkiä, mutta kaikkea muuta vaan löysimme. 

Pojan päiväkodin pikkujoulu oli mun elämäni ensimmäinen kokemus päiväkodin juhlasta ja olihan se hieno. Tytöllä oli kerhon pikkujoulu kirkolla ja sekin oli upea! Olen niin ylpeä noista mun rohkeista lapsista!



Loppuviikosta astuin oman mukavuusalueelle ulkopuolelle eli askartelin kortteja. Tämä on niitä juttuja, joita olisi kiva tehdä lasten kanssa mutta kuitenkin tekee yksinään. Huh, saatiin kortit matkaan.


Ja samoin sunnuntaina oltiin pojan kanssa Turussa Seikkailupuiston kynttilä & jouluaskartelupajassa. Huovutimme joulukoristeita ja teimme kynttilöitä. Mitä luulette, kummat kynttilät ja huovutustyö on äidin ja kummat pojan Ja löydättekö poliisiautokynttilän? Rehellisesti sanon, että nautin pojan kanssa tekemisestä. Hän itse vähän kyllästyi siihen kun kaikki ei tapahtunut hetkessä, mutta malttoi lopulta tehdä valmiiksi.

Eilen siis taas salilla tein kiertoharjoittelua. Nyt on vähän treenirintamalla toiveena yhdistelmäliikkeittä ja voimailutyyppistä harjoitetetta. Haluan myös oppia uudelleen seisomaan päälläni. Katsoin netistä, että lihavaksi voi seistä päällään (siis löysin kuvia, jos muut niin miksen minä?).


 


 

 


 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Haaste - ylistys omalle kropalle

Sain Annalta hyvän haasteen. Pitää laittaa teille jotain positiivista tämän kaiken synkkyyden keskelle

Niinpä haastan nyt jokaisen miettimään ja listaamaan niitä asioita, joista itse tykkää omassa vartalossaan ja nimenomaan sen toiminnassa, ei ulkonäössä. Unohdetaan nyt siis ne pitkät sääret ja muut länsimaiset kauneusihanteet ja keskitytään oleelliseen.

- peruskunto: reilut 20 vuotta sitten juoksin ensimmäiset lenkkini ja sen jälkeen olen pystynyt juoksemaan melkein milloin tahansa vitosen pysähtymättä. Oli painoa 60 tai 90 kiloa, olin raskaana (taisin viimeisen lenkin juosta n. Rv 30) tai en. Ihmeellisesti se peruskunto on pysynyt. Ja astmasta huolimatta!,

- Raskautuminen, helpohkot raskaudet ja synnytyksistä toipumisen helppous. Kudokseni kai on tosi elastisia, sillä kolme synnytystä on mennyt lähes vaurioitta. Olen aika helposti palautunutkin, paitsi nyt kolmannen raskauden jälkeen (ala)vatsalihakset vielä hakee toisiaan.

- imetys. Kroppani on tehnyt tältäkin osin tehtävänsä. Olen todella kiitollinen.

- perusvoima, äitini joskus sanoi että meidän suvun naiset on voimakkaita. Toki vuosien varrella olen kasvattanut voimaa roimasti treenaten, mutta taukojen aikanakin se on säilynyt. Minun kanssa on aika ollut helppo muuttaa, koska jaksan kantaa kaikki huonekalut ja pesukoneet eikä tarvitse varata miehiä sitä varten.

- kroppani sitkeys. Kaikenlaisten syömishäiriöiden ja dieettiin jälkeen olen vielä hengissä ja kohtuuhyvin vielä voin. Olen kyennyt toipumaan monenlaisesta

- mielenlujuus. Kaikkien henkisten vastoinkäymisten jälkeen olen aina selvinnyt. Ja niitä on ollut, paljon.

Olisi kiva kun lukijat ottaisitte tämän haasteen vastaan, kaikki:) On tosi tärkeää välillä pysähtyä pohtimaan niitä positiivisia asioita omassa kropassa:)

 

tiistai 8. joulukuuta 2015

Viikko se taas hurahti käyntiin

Kiitos paljon edellisen postauksen kommenteista! Asia on hurjan arka ja kipeä edelleen. Tänään olin neuvolapsykologikäynnillä ja juteltiin niin pääsin sen suhteen jonkunlaiseen ratkaisuun. Tai kokeilen ainakin nyt yhtä vahtoehtoa, en ota suoraan yhteyttä mutta laitan äidille joululahjaksi valokuvakirjan meidän kaikista lapsista. Kyllä se varmaan lämmittää sekin mieltä. Musta oli ihana lukea teidän kommentteja ja rohkaisuja, se valaa uskoa aina omaankin päätöksentekoon.

On tullut ulkoiltua taas kun palattiin reissusta. Kahden päivän ajamisen jälkeen kävin heti lauantaina hölköttelemässä, sunnuntaina kävelemässä ja eilen tein oman kropan ja kahvakuulan kanssa pihalla mukavan 40 minuutin kiertoharjoittelutreenin.
 
Liekö liikkumisesta vai muusta, mutta olen saanut nukuttua pari yötä nyt tosi hyvin (ja vauva myös, näyttäis taas synkronoineen oman unirytminsä mun rytmiin). Jopa niin hyvin, että olen nähnyt unia ja aamulla herätessä oon aivan poikki:)
 
Huomenna mulla onkin taas salipäivä. Tänään pitäis tehdä aerobisia juttuja mutta päivä on ollut tosi kiireinen ja jatkuu iltaan. Että saa nähdä ehdinkö. Tekis mieli kokeilla poluilla juoksemista, niitä tässä saaressa riittää!
 
Mutta kiitos siis teille! Mulla on pian tulossa postaus ainakin näistä pt-kuvioista ja miten homma meni (ja miten se jatkuu) sekä yks haaste, jonka sain Heftytraining- blogista. Lisäravinteista ja vitamiineistakik voisi vielä kirjottaa ja toki myös meidän perheen jouluvalmisteluista. Lasten isä jää isäkuukaudelle ensi viikolla joten mulla on ehkä aikaakin vähän enemmän:)
 
Raikasta loppuviikkoa (siellä on kuulas ja raikas ilma) ☺️
 
 

 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Henkilökohtaista, surua

Tämä on aina henkilökohtainen kirjoitus, joka ei sisällä liikuntaa ollenkaan (tämän viikon treenit on sali tiistaina ja tänään 30 minuutin hölkkälenkki) eli treenipostauksia etsivät, kannattaa lopettaa tähän.

 

 
Olimme eilisen ja tämän päivän reissussa kotikonnuilla juhlistamassa veljeni lakkiaisia. Kuten tännekin olen kirjoittanut, mulla ei noita omia sukulaisia paljoa ole ja niiden muutamankin kanssa on ollut etäiset välit. Olen joskus kirjoittanut, että äitini mieli ei ole ehjä ja monenlaisia diagnooseja on saanut kunnes pari vuotta sitten jäi lopulta kokonaan työelämästä pois kun mieli ei vaan jaksanut. Taisin hänet nähdä jotakuinkin 2,5 vuotta sitten viimeksi kun vielä kävi töissä ja (sairaus)eläkkeelle siirtyminen oli vasta puheasteella. Äiti on aina pitänyt huolta itsestään (tyylikkäät vaatteet, hoikka, siisti ja meikattu), vaikka elämä on kuinka riepotellut. Niin myös vielä kun viimeksi tapasimme.

Meillä yleensä on ollut niin, että hän tsemppaa ja tapaamiset menee ok, mutta jälkeenpäin saan sekavia (sekopäisiä) solvaavia puheluita ja viestejä . Viime vuosina niitä alkoi tulla muutenkin ja lopulta oli pakko ottaa etäisyyttä ja pistää välit katki kokonaan. Enhän minä sitä halunnut (äiti on aina äiti), mutta se jatkuva syyttely ja piinaaminen vaikutti muhun ja sitä kautta omaan perheeseen. Muiden perheenjäsenten kanssa olen pitänyt vähän yhteyttä ja hieman ollut perillä, mitä tapahtuu.

Mutta tätä en osannut odottaa. En ollenkaan.

En ollut tunnistaa häntä. Lihonut kymmeniä kiloja, monenlaisia fyysisiä oireita tullut psyykkisten lisäksi ja ne psyykkiset pahentuneet. Tyttärenä mun silmään näytti siltä, että hän on luovuttanut. Ja se särkee sydämeni.

Minuun hän ei juurikaan ottanut kontaktia, mutta vanhempi tyttäreni tuntui kovin rakkaalle ja sylittelikin tätä paljon. Kuvan hiuspannan hän oli ostanut ja antoi sen tytölle.
 
Mulla on paha tunne, että tämä oli viimeinen kerta kun hänet näin. Toivon kyllä, ettei. Halusin niin, että hän olisi ollut mun lasten elämässä tai edes niin että lapset muistaisivat hänet. Tytär ei tainnut tunnistaa edes häntä koska oli niin eri näköinen. Mutta nämä on taas niitä asioita, joihin minä en voi vaikuttaa. Mun tekemiset ja päätökset ei häntä paranna. Se on sairaus, jota rakkaus ei paranna eikä edes hidasta etenemistä. Vuodet on olleet rankkoja, sairaus on repinyt häntä hajalle ja ymmärränhän minä että halu luovuttaa on kova. Se on rankkaa ja väsyttävää kun omaa mieltä ja sen heilumisia ei voi hallita. Kovat lääkitykset vain pahentaa tilannetta.

Eräs toinen vieras kysyi, milloin äiti on nähnyt mun vauvani ja kuulin kuinka hän kuiskasi että ristiäisissä. Totuushan on että äiti näki hänet nyt ensimmäistä kertaa. Ristiäisten aikaan hän oli liian huonossa kunnossa. Kipeältähän sekin tuntui, silloin ja nyt. Joku kutsui häntä supermummoksi, jo kolme lastenlasta.

Miksi elämä tekee näin? Miksi multa, jolla ei ole äidin ja veljen lisäksi muita sukulaisia, viedään äitikin? Miksi hän ei saa nauttia eläkepäivistä ja mummoudesta? Päässäni sinkoilee kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.

Olen niin onnellinen perheestäni ja lapsista. Mulla on edes jotain kun äidistä aika jättää. On ehkä aika yrittää ruveta etsimään onnellisia muistoja äidistä joita voin joskus lapsilleni kertoa. Harvassa niitä on, mutta varmaan joitain löytyy.

Mun on vaikea niellä tätä purematta. Huomaan vähän väliä ajattelevani asiaa, että josko kuitenkin vielä jotain. Voisinko vielä yrittää pitää yhteyttä tai jotain. Kaikki on tehty kuitenkin ja olen kääntänyt selkäni jo ajat sitten.

Kirjoitan tätä nyt kyllä kyyneleet silmissä ja mieli maassa. Oli vain jotenkin pakko saada tämä ulos. Kirjoittamalla usein saan tunteet hieman laantumaan ja katseen käännettyä toiseen suuntaan. Kiitos kun luit.