Pages

lauantai 28. marraskuuta 2015

Ystävyydestä

Tämä postaus kuuluisi varmaan sinne ystävänpäivälle julkaistavaksi, mutta teema koskettaa minua juuri nyt.
 
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä kolmannen lapsen kotiäitiyden aikaisesta yksinäisyydestä, joka kyllä vaivaa minua edelleenkin. Yksinäisyyttä vastaan tietysti taistelen ystävien avulla ja toki muunkin sosiaalisen elämän kautta.
 
Olen hakeutunut nyt erääseen poliittiseen työryhmään ja jos sinne pääsen, saan vihdoin laajennettua elinpiiriäni näiden kortteleiden ulkopuolelle. Kaipaan niin paljon niitä aikuisia, joiden kanssa voin vaihtaa mielipiteitä kaikesta maan ja taivaan välillä. Muutamia tärkeitä ystäviä on ja elämäni ystävyyksistä haluaisinkin kirjoittaa!
 
Kuten aikaisemmista teksteistä (ainakin rivien väleistä) on voinut lukea, elämäni on ollut rikkonaista aina ensimmäisestä koululuokasta saakka. Olemme muuttaneet lähes vuosittain ja minun on ollut vaikea luoda ihmissuhteita. Ja kun olen niitä hyviä ystäviä löytänyt, he ovat syystä tai toisesta jääneet matkan varrelle tai tiemme on eronneet myöhemmin. Facebookin kautta on löytynyt lapsuudesta muutamia ystäviä, mutta oikeasti mulla ei ole juuri ketään ihmisiä aikaisemmasta elämästäni ennen lapsia. Sivusta kuuntelen kun muut ihmiset pitävät yhteyttä vanhoihin ystäviin ja itse huomasin, että jopa kaasoni poisti mut fb-ystävistään. En vain kuulunut hänen elämäänsä vaikka joskus pidimme paljonkin yhtä.
 
Tilanne on hankala myös siksi, että mieleni on sulkenut koko traumaattisen lapsuuteni ja nuoruuteni pois eli en muista juuri mitään esimerkiksi koko peruskoulun ajalta. Eikä mulla tietenkään ole niitä kavereita joiden kanssa muisteloisin niitä aikoja. Tämän vuoksi mun on myös vaikea tavoitella niitä lapsuuden ystäviä ja toisaalta jos välissä on 20-30 vuotta ja 500 km, niin vaikeaa se on löytää sitä samaa fiilistä mitä silloin...
 
Pidän ystävyyttä todella tärkeänä asiana. Usein se voi ajoittain olla kovinkin henkistä tukemista ja näinä väsyttävinä ruuhkavuosina se paljonkin on sitä. Toisaalta ystävien kanssa voi myös pitää hauskaa ja rentoutua. Ystävien kanssa voi myös tavata lapsineen päivineen, tehdä vaikka yhteisiä retkiä. Hauskasti olen huomannut myös, miten ystävät jakautuvat "perheystäviin" ja "kaveriystäviin" eli toisten kanssa tehdään perhejuttuja ja toisten kanssa tavataan pääasiassa ilman perhettä. Usein kuitenkin mun ystävät on naisia ja äitejä, miehet jäävät johonkin sivuvaikuttajiksi. On myös ystäviä joiden miehiä en edes tunne kunnolla.
 
Uutisissa kerrottiin tänään, että varsinkin kaupungeissa lapsiperheet ovat todella yksin ja väsyneitä. Tukiverkostot on kaukana (tai lähellä kuten meillä vaan apua ei heru) eli sukulaiset jossain muualla. Onneksi nyt on lakisääteistä kotiapua saatavilla.
 
Jotenkin olen niin onnellinen ystävistäni, jotka on kulkeneet mukana tässä viimeiset vuodet. Ollaan oltu avoimia ja voidaan luottaa toisiimme! Odotan innolla myös tulevia haasteita, josko löytäisin uusia ystäviä ihan eri piireistä.
 
Tietyllä tavalla olisi myös mukava löytää itseni kaltaisia tyyppejä. En tässä ole yksinhuoltaja, mutta teen tosi paljon lasten kanssa keskenämme asioita eli siis ilman lasten isää. Yleensä perheet tekevät samoja juttuja keskenään ja ehkä siten usean perheen kesken, mutta minäkin kaipaisin jonkun toisen mukaani vaikkapa telttailemaan lasten kanssa. On niin monenlaisia asioita, joihin lasten isä ei tule koskaan mukaan, ja joita koen hieman vaikeaksi ihan yksinäni toteuttaa. Semmoinen ihminen, jonka kanssa voisi hetkittäin jakaa lastenkaitsemisvastuun ja samalla olla aikuinen aikuiselle, kuuntelija ja olkapää. Toinen sytyttää nuotion ja toinen katsoo lasten perään uimarannalla.
 
Olen saanut todella paljon viime vuosina ja onnellinen siitä! Kuinka onkaan onnistunut löytämään tärkeitä ja rakkaita ihmisiä ympärille vielä reilusti yli kolmekymppisenä?
 
Silti kaipaan vielä jotain enemmän, nyt ehkä ensimmäistä kertaa olen osannut sanallistaa ajatuksiani kun se ennen on ehkä ollut sellaista epämääräistä tyytymättömyyttä. Rinnallani kulkee myös lasten isä, hän ei kuitenkaan ole samalla tavalla tärkeä ystävä vaikka häneen luotankin. Meillä ei ole yhteisiä keskustelunaiheita ja kiinnostuksenkohteita koska olemme niin erilaisista lähtökohdista tulleet. Ja perhettähän mulla ei ole, ollenkaan.
 
Ehkä blogin kirjoittaminenkin aikanaan alkoi siitä, että minulla ei ollut ympärillä ihmisiä joiden kanssa näistä asioista jutella. Aika monta vuotta salasin koko elämäntaparemontin ja nyt kun pikkuhiljaa olen alkanut kertoa, niin olen voinut bloginkin osoitteen antaa. Että minä olen minä kaikkine puolineni. Ja otan ystävät mielellään vastaan myös kaikkine puolinensa.
 
Anteeksi tekstin rikkonaisuus, asia oli sydämelläni ja halusin kirjoittaa sen kerralla tähän.
 
Olisi kiva lukea kommenttilaatikossa tai facessa teidän lukijoiden ajatuksia ystävyydestä ja tästä aikuisiän yksinäisyydestä. Mikä saa pitämään tärkästä ystävästä kiinni vaikkapa välimatkan kasvaessa? Mikä on se liima, joka liimaa ystävät yhteen? Miten ystävien kanssa saa sovittua menemisoä ja mistä löytyy sitä aikaa toiselle keskellä ruuhkavuosia? Minusta on aina ihana nähdä ihania ystäväselfieitä, kun sen parhaan kaverin kanssa tehdään jotain kivaa yhdessä ja halutaan ikuistaa tilanne. Ystävät on kuitenkin kiitä tärkeitä rinnallanulkijoita elämän pitkässä langassa!
 
 

 

torstai 26. marraskuuta 2015

Kuulumisia, treenejä

Lauantaina pääsin vihdoin pitkästä aikaa hemmoteltavaksi! Perhekahvilasta aikanaan bongaamani samanhenkinen (joo paitsi miljoona kertaa osaavampi ja tietävämpi) kaunis Susanna on ostanut Kaarinasta kampaamon ja olen nyt kaksi kertaa käynyt hänellä tukkani kanssa.

 

Nyt lähtötilanne oli muuten ihan ok, paitsi juurikasvu ainakin 10 cm ja latvat kuivat. Laitettiin uudet raidat, vaaleaa ja tummaa vähän kylmempää sävyä (musta tukka näyttää nyt vähän tummemmalta).

 
Tukka on upea, omat kasvot vain väsyneet ja punoittavat. Susannan kampaamon löytää netistä http://www.kaarinanhiuspiste.fi ja suosittelen kyllä lämpimästi!
 
 
Muuten viikko on mennyt leppoisasti. Sateiden vuoksi aviomies on kulkenut autolla töihin ja vienyt eskarin joka aamu päiväkotiin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olemme tyttöjen kanssa nukkuneet joka päivä yhdeksään ja ylikin. On ihanan levollinen olo. Toki miehen työjuttujen vuoksi olen joutunut sitten iltaisin olemaan lasten kanssa iltamyöhälle, mutta kestän mitä vain jos saan nukkua. Olen kestänyt karkkilakkoakin jo neljä päivää! Eilen oli sukulaisia ruotsista kylässä ja toivat kakkua, suklaata...eikä tehnyt enää edes mieli!:)
 
 
Myöskin sateiden ja työjuttujen vuoksi en ole päässyt ihan omassa rytmissä treenaamaan. Maanantaina tein kuntopiirin, tiistaina kävin lenkillä. Eilen oli salipäivä vaan en päässyt, tänään kävin illalla tekemässä aikamoisen tappotreenin rinnalle ja ojentajille! Huomenna menen äitikaverin kanssa ja saa nähdä mitä me keksitään:)
 
Halusin muistuttaa teitä kaikkia lukijoita, varsinkin lapsellisia, heijastimien tärkeydestä! Alla pari kännykkäkuvaa, toisessa tytöllä erittäin heijastavat vaatteet ja toisessa pojalla ei heijastimia juurikaan! Autoilijan silmissä näyttää vielä pahemmalta! Vaikka kuinka olisi kalliit merkkihaalarit joissa heijasteita ja joihin ei uskalla hakaneulalla heijastinta laittaa, niin ensinnäkin ne haalareiden heijasteet kuluvat ja haalistuvat ja erillisiä heijastimia saa pikakiinnitysnipsuillakin! Erittäin halpa henkivakuutus, varsinkin noille isommille teini-ikäisille jotka sahaavat pyörien kanssa miten sattuu!
 
Allaolevat kuvat on kotimatkalta eilen lasten liikuntatapahtumasta, jossa juoksin, pelasin sählyä ja ties mitä... Voi sitä liikkua niinkin. Mutta siis seitsemältä illalla nämä kuvat. Nuorisoa pörräsi pyöräteillä vaikka kuinka paljon ja ilman valoja! Nykyäänhän on pyörissä valotkin pakolliset!

 
Elämä on liian arvokas menetettäväksi tämmöisen pikkupuutteen vuoksi!

 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Lakossa

 
Sisu ei anna periksi. Kaikki alkoi taas kun tuttava bongasi mut kakkupalan takaa (kiitos A)! Sitä vaan hissukseen antaa mennä ja joka kerta ajattelee, että "tämä on viimeinen". Minulla oli herkkujen osalta pitkään se ajatus, että eivät ne maailmasta lopu. Että vaikka nyt jättäisin suklaapatukan hyllylle, se sama patukka on siellä ensi viikolla, ensi kuussa ja todennäköisesti vielä ensi vuonnakin.
 
Nyt päätin, että hommalle on laitettava piste. Kaksi hyvin nukuttua yötäkin antoi rohkeutta tehdä radikaaleja päätöksiä (katsotaan taas kun on pari pätkäyötä takana). Suoritin eilen viikon ruokakauppareissun ja kotiin ei tullut yhtään makeaa, hedelmiä kylläkin!
 
Nyt on siis jo kaksi herkkulakkopäivää takana. Kieltäydyn siis karkista, suklaasta, leivonnaisista. Limpparia (light) juon silloin tällöin. Ja jos tässä johonkin pikkujouluihin tulee kutsu, katson tilanteen erikseen.
 
Lohdukkeeksi ostin paketin riisikakkuja ja voi pojat, niitä on mennyt! Silti otti tosi koville eilen ja tänäänkin. Saa nähdä kuinka loppuviikosta käy!
 
Huomenna onkin yhteiset treenit pt:n kanssa (paitsi jos sataa kaatamalla niin sitten ei ole). Odotan jännityksellä:)
 
Että tämmöinen juttu:)
 
 
 
 
.

 

perjantai 20. marraskuuta 2015

Mun treenit

Kuvat salireissulta tänään. Pari sähkömiestä mölysi siinä ulko-ovella ja herättivät vauvelin, mutta onnistuin silti tekemään treenin loppuun:)

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin siitä, että treenit kulkee. Ajattelin vähän avata teille nyt mun viikko-ohjelmaa.

Päivät tottakai vaihtelevat ja treenien sisältö, mutta ideana viikko-ohjelmassa on se, että minulla on vuoropäivisin voimatreenit ja aerobiset. Nyt on menty niin, että maanantaisin teen kotikuntopiirin ja keskiviikkoisin sekä lauantaisin teen salitreenin (kaksijakoinen). Siihen väliin sitten tulee aerobiset tiistaille ja perjantaille (torstai ja sunnuntai on lepopäiviä salipäivien jälkeen). Nyt tilanne muuttuu ja minulle tulee lauantaille ylimääräinen juoksu+lihaskuntotreeni eli teen kahden aerobisen lisäksi neljä treeniä viikossa. Se tuntuu kyllä ihan hurjan paljolta, mutta siitä voi nipistää jos voimat ei jostain syystä sitten riitä. Niin ja yhtenä lepopäivänä kunnon syvävenyttely. En ole tuommoista syvävenyttelyä tehnyt koskaan, mutta parin kokemuksen jälkeen suosittelen lämpimästi. Kunnon lämmittely alle ja koko kroppa käydään läpi, venytykset yli 1 min jolloin lihas antaa periksi ihan eri tavalla. Se rentouttaa ja nukuttaakin, itse teen sen illalla ennen nukkumaanmenoa.

Käytännössä käyn salilla kuitenkin vain kaksi kertaa viikossa. Aerobiset olen hoitanut aamupäivisin, kun vien keskimmäisen puistoon niin siinä välissä teen tunnin kävelylenkin. Loput treenit teen kotona ja ne on olleet aika helppo toteuttaa, kuula vain käteen kun lapset katsovat pikku kakkosta...
 
Mikä parasta, nyt kun nuorimmainen on löytänyt selkeän päiväunirytmin, niin käyn aamulla salilla. Niin tänäänkin. Sitten on koko loppupäivä vapaata.
 
 
Tottakai pyrin olemaan aktiivinen lasten kanssa päivittäin ja yllättävän paljon tässä talossa tulee liikuttua (yksikerroksinen kun on) ihan päivittäin. On niitä Ihania hetkiä, kun tekisi mieli rojahtaa sohvalle (ja joskus rojahdankin kunnes joku taas vaatii jotain), mutta esimerkiksi joka viikonlopulle olen järkännyt lasten kanssa jotain pientä liikuntaa. Oli se metsäreissu tai uimahalli tms.

PT-sopimus oli kolmen kuukauden sopimus ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ainut mikä harmittaa on se, että molempien meidän lasten sairasteluiden vuoksi on yhteistreenejä jäänyt tekemättä, mutta eiköhän ne tehdä joulukuun puolella vaikka soppari umpeutuukin. Olen saanut rahoilleni vastinetta eli kokonaisvaltaisen kuntosuunnitelman ja opastusta treeniin. Aluksi nikottelin kun oli ihan erilaista, mihin olen tottunut, mutta nyt kyllä olen tykännyt. Kunto minulla on selkeästi parantunut, sen näki tuossa hölkkälenkillä. Vatsalihakset eivät ole edelleenkään palautuneet kunnolla (minun on tosi vaikea treenata alavatsalihaksia ja pitäisi tehdä vielä enemmän niitä lantionpohjanlihaksia). Me olemme alustasti puhuneet jatkostakin, pienemmällä mittapuulla mutta kuitenkin.

Nyt pitäisi vaan saada tuo ruokavaliomuutos aikaiseksi, niin tuloksia näkyisi myös ulospäin.

Ainut ongelma, mikä tuolla edellisen postauksen kommenteissakin tuli esille, on tietysti se että näin suuri määrä liikuntaa vaatii myös palautumista. Siihen pitää nyt satsata ja kunnon ravintoon. Tänään korkkasinkin jo ennen muuttoa ostamani Cocovin superfood-smoothiejauheen (siitä lisää myöhemmin). Ja olen lepäillyt pitkin päivää kipeän vauvelini vieressä. Mukavaa viikonloppua lukijoille ja erityisen suuret kiitokset edellisen postauksen vastauksiin (lisääkin saa vastata).

Kertokaahan, minkälaisilla treeniohjelmilla ja määrillä te menette. Erityisesti tietysti lapsiperheiden liikunnat kiinnostaa mutta kyllä kaikkien muidenkin. Suunnitteletteko itse vai onko joku ollut apuna?

 

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Hyvin alkanut viikko ja tunnustuksia


On viikon kolmas päivä ja minulla jo kolme treeniä takana. Ei voi kyllä kieltää, etteikö nämä liikuntajutut nyt sujuisi ihan hyvin. Maanantaina tein sen minulle suunnitellun kiertoharjoittelu/pha-treenin, eilen 40 minuutin hölkkälenkin ja kävelyä päälle sekä tänään youtubesta puolen tunnin kiertoharjoittelutreenin. Olisi ollut salipäivä tänään, mutta meillä on sunnuntaista saakka kiertänyt oksennustauti perheessä ja nyt vauvalla. En päässyt salille kun piti olla vauvan ruokana ja toki hoivaajana. Huomenna aion toki salille. 

Valitsin tuon vaakakuvan sen vuoksi, että tuloksia ei taida valitettavasti näkyä. Toki meillä on vaakakin kateissa, mutta vaatteet eivät ole käyneet isoiksi ja peili kertoo karun totuuden. 



Mistä se johtuu? Miksi tunnustus? 

Aloitan lähes joka päivä aamun terveellisesti smoothie/kaurapuuro/munakas aamupalalla. Lounaankin syön vielä yleensä hyvän mallin mukaisesti, mutta sitten unohdankin syödä loppupäivän ja jossain vaiheessa havahdun puputtavani leipää tai muita herkkuja kaksin käsin. Erityisesti leivästä on taas tullut ystäväni.

Koska minulla on myös krooninen uniongelma, herään pääsääntöisesti joka yö jossain vaiheessa ja käyn yöllä tokkurassa jääkaapilla (miehelle sanon meneväni "juomaan" ja uskottelen kai itsellekin kunnes huomaan puputtavani taas jotain banaania/leipää/herkkuja kaapista. Huom! Yleensä luen samalla päivän lehden). Joskus huomaan, että kun syön kunnon hiilaripitoisen iltapalan, niin en herää yöllä. Ja jos minulla on kova treeni ollut, niin nukun myös yön heräämättä (mikäli lapset eivät herätä). Tuo yöherääminen tapahtuu joka yö joskus 2-4 välissä, enkä tajua mistä se johtuu. Onko minun uniongelmat vai onko se vain paha tapa. Heräilen myös öisin muutenkin ja on vaikeuksia saada unta, joskus auttaa esimerkiksi venyttely mutta liian usein tuo ruoka.

Yöheräämisissä on myös se ongelma, että vaikka kuinka olen "päättänyt" että seuraavana yönä en syö, niin olen silloin yöllä niin tokkurassa että kaikki tapahtuu kuitenkin. Enkä tiedä, miten pääsisin tästä yli. Joko niin, että en heräilisi (=pikkulapsiperheessä mahdottomuus) tai että heräämisen jälkeen kävisin samantien takaisin nukkumaan.

Auttaisiko se, että tekisin jonkun valmiin terveellisen setin sinne jääkaappiin (vaikka hedelmäsalaattia?) vai pitäisikö iltapalaa muuttaa jotenkin. Olen kokeillut syödä oikein protskupitoista iltapalaa, mutta tuntuu että vain hiilariähky auttaa yön yli ilman mielitekoja. Olen miettinyt myös, olenko taas hiilari/sokerikoukussa (taatusti olen!) koska myös suklaata menee vähän väliä (laiha lohtu, mutta tummaa se edes on).

Säännöllinen syöminen olisi kaiken a ja o. Nyt vaan tuntuu aika olevan niin kortilla, etten jaksa edes tehdä itselleni ruokaa. Eikä niitä munakkaita nyt niin paljoa jaksa että ihan joka päivä. Paras olis varmaan siirtyä fitness-maailmasta tuttuun "tee etukäteen ja purkita koko viikon ruoat" tapaan. Jostain tarvitsisin nyt vaan potkua ja tsemppiä. Ja ehkä vähän jeesiä sen ruokavalion kasaamiseen ihan konkreettisesti. Onhan minulla pt:n tekemä suunnitelma, mutta ei ole edennyt käytäntöön.

Että tämmöistä. Treenit kulkee, ruokavalio retuperällä. Välillä väsyttää, välillä ei. Ja jaksamisesta yleensä, on vaikeuksia edes jaksaa käydä suihkussa tai muutenkaan huolehtia itsestäni (toki renttuvaatteet kuuluukin kotiäitiyteen joltain osin). Nyt olen päättänyt pistää facen ainakin tauolle taas jouluun saakka, jos sais iltoihin muuta tekemistä kun väsynyttä tabletilla surffailua.

Selkeästi peilistä näkee myös turvotusta. Muistan raskausajalta kun olin tiukalla  karpilla, niin ei ollut ollenkaan turvotusta (synnytyksessähän minut laitettiin itse asiassa tippaan kun olin niin kuivunut) ja nyt ei meinaa sormusta saada sormesta eikä omia nilkkoja tahdo tunnistaa. Taitaa pahin syyllinen olla tuo leipä. Ja sokeri. 

Nyt otan hyviä vinkkejä vastaan, miten kotiäiti pääsisi pälkähästä. Miten vieroittua sokerista ja millä ne saisi korvattua niin, että jaksaa arjessa? Kaikkihan sen tietää, että kun syö hyvin niin voikin paremmin! 

Olisiko tiukasta ruokavalio-ohjeistuksesta hyötyä vai vain haittaa? Imetän kuitenkin aika paljon edelleen joten mitään todella tiukkaa linjaa ei voi vetää.

Auttaisiko jotkut lisäravinteet? Sitä Fitlinea  olen pyöritellyt mutta hoitovapaalla ei siihen ole varaa. Nyt syön beroccaa, sinkkiä, ceetä, deetä, omegaa ja magnesiumia. Vai mikä?

Hätähuuto tässä samalla ja anteeksi kun en ole voinut raportoida hienoja tuloksia!





maanantai 16. marraskuuta 2015

Haaste

 

Sain Sarilta blogista Mielen- ja kehonhallintaa (http://shapeit.vuodatus.net) haasteen. Kiitos siitä! Nyt on sopiva hetki vastailla näihin kysymyksiin!

Haaste kulkee blogista toiseen ja haasteen saa aina alle 200 lukijan blogi. Eli tällä jaamme näkyvyyttä niin haasteen antajalle, kun haasteen saajille :). Kiitä haasteen antajaa, vastaa hänen esittämiin kysymyksiin ja luo 11 uutta kysymystä. Sen jälkeen listaa 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia

1. Miksi blogi? Ei ole mun ensimmäinen blogi, olen kirjoittanut nettipäiväkirjaa jo vuosituhannen alussa ja tämä on mun neljäs varsinainen blogini. Oli siis ihan luontaista alkaa kirjottamaan blogia elämäntaparemontin alkaessa. Halusin kertoa tarinani, julkaista projektin etenemistä ja samalla vähän ladata myös painetta itselleni. Ja tottakai etsiä kanssakavereita ja tsemppareita tähän muutokseen.

2. Kirjoitatko päiväkirjaa? En

3. Mikä oli lempiaineesi koulussa? Eri aikoina eri aineet, yläasteella kuvis ja musiikki, lukiossa historia ja filosofia ja musiikki tottakai.

4. Jos kotiisi tulisi ensi viikonloppuna ruokavieraita, mitä tarjoaisit heille? Mulla on ollut mielelläni viime aikoina mun vanha blinipannu, joten ehkä blinejä. Tai sitten paellaa.

5. Paras tai koskettavin lukemasi kirja? Thomas Findleyn Ikuisen hämärän vaeltaja (tämän luettua luin kaikki hänen muutkin kirjat samantien). Mieletön uppoaminen mielen hämäriin syvyyksiin.

6. Mikä on tämän hetken voimabiisisi? Mulla ei ole varsinaisesti voimabiisejä, enemmänkin tunnebiisejä. Emma Salokoski Ensemblen laulu "veden alla" on mun listalla ollut nyt aika usein.

7. Tunnetko olevasi "oikeassa ammatissa" / pidätkö työstäsi? No en. Juuri tänään kuulin, että hallitus on päättänyt leikata aikuiskoulutustuesta ja se kirjaimellisesti on nyt kaatanut mun haaveet ammatinvaihdosta. Vähän vielä sulattelen asiaa.

8. Mitä harrastit lapsena? Luin paljon kirjoja ja soitin koskettimia/kitaraa.

9. Pohjoinen vai Etelä? Molemmissa on puolensa. Asuisin etelässä, mutta matkustelusta pohjoisessa.

10. Oletko maailmanmatkaaja vai kotikissa? Maailmanmatkaaja.

11. Kerro yksi joululahjatoiveesi. Että saisin levätä ja aikaa itsellekin.

En nyt jaksa millään keksiä enempää kysymyksiä, joten Sarin hyvät kysymykset saa kelvata. Ja haastan kaikki mun bloggaavat lukijat tekemään tämän! Ainakin Sarah Suomalainen ja Victoria blogista Oikeus hyvään oloon! Tearcandy ota sinäkin haaste vastaan!

Mun rakkaimmat blogit löytyy tuolta vasemmasta reunasta, ne kaikki jotka on päivittyneet! Juuri muita en edes seuraa! Eli ovat sitten mun liebstereitä

 

torstai 12. marraskuuta 2015

Viikkoni


Taas on melkein yksi viikko taittunut. Tänään on nimipäiväninja pitäisi vielä joku torttu leipoa, mutta koska vaihdoin laatuajan kotona tappelevien lasten kanssa taas laatuajaksi metsässä ja nuotiolla, niin päivä oikeastaan meni siinä.

Viikko on ollut ihan aktiivinen, kaksi salireissua ja kävelylenkki plus tänään tämä metsäily. Ajettiin vaan tuttuun paikkaan ja lähdettiin kävelemään lasten kanssa polkuja. Esikoisen suuntavaisto johdatti meidät takaisin. Sitten tuli nuotiolle ja makkarat paistumaan. Alkaa nämä hommat sujua niin hyvin jo, että mut varmaan huolitaan sitten ensi syksynä partioon kun esikoinenkin pääsee sudenpentuihin. Olen sitä paljon pohtinut, että olisko minusta vielä siihen. Tiedän, että siellä on paljon pulaa aikuisista joten saa nyt nähdä. Olen esikoisen vauva-ajasta saakka vapaaehtoisena touhunnut lasten ja lapsiperheiden parissa joten partioon siirtyminen lasten kasvaessa luontuisi minulle hyvin. 

Flunssa pitää edelleen tosi tiukassa otteessaan ja vähän tuntuu, että on jo joku jälkitauti. Astmaoireet ovat palanneet kesän jäljiltä ja poskiontelot vaivaa. Yritän sinnitellä nenäkannun kanssa nyt kuitenkin, jos selviäisin ilman antibiootteja.

Tein kuitenkin salitreenin tyttären tanssitunnin aikana taas totuttuun tapaan ja tein sen nyt kiertoharjoitteluna isommilla toistomäärillä. Selkä-takareidet-hauikset-vatsat on lauantain ohjelmassa. Kaksijakoisellahan tässä nyt on menty:)

Kiinnitin tänään huomiota yhteen hyvin aurinkoa saaneeseen salikalleen, joka takatukka kiharalla purkka suussa siinä treenasi vatsalihaksiaan. Oikeastaan kiinnitin huomiota vasta parkkipaikalla kun jostain kuului ysäritanssipoppia tosi kovalla. Kaveri ei edes ollut kovin nuori, varmaan minun ikäinen. Hetken ajattelin, että kuinka erilaisissa elämäntilanteissa me salikävijät voidaan olla. Miten toisilla koko elämä pyörii sen treenaamisen (ja ehkä kisojen, jamppa näytti siltä että vois kisata) ympärillä. Ja mulla on niin paljon kaikkea muuta, että hädin tuskin ehdin sinne salille. Mutta silti meitä yhdistää sama intohimo!

No, semmoista se on. En antaisi näistä kotivuosista hetkeäkään pois. Rakastan kotonaolemista lasteni kanssa ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän.

Kirjoitin viikolla pitkän postauksen aiheesta neljäs lapsi. En sitä kuitenkaan julkaissut, mutta yritin selvitellä tunteitani asian suhteen. Pakko myöntää, että pieni vauvakuume on nostanut taas päätään ja joudun oikeasti miettimään, onko siinä mitään järkeä. Paitsi että mies varmaan torppaa idean joka tapauksessa täysin. Kovin haikea olo kuitenkin on ollut viime aikoina. Kaikista sairasteluista huolimatta mä kun nautin raskaus ja pikkuvauva-ajasta ja viihdyn ison perheen keskellä. 

On ihanaa kun on nuo isommat, mutta on ihanaa kun on yksi pienikin. Monenlaisia asioita pyörii mielessä.

Hassuahan se on, olen itse käytännössä perheeni ainut lapsi ja silti viihdyn ison perheen ympäröimänä. En esikoisen saadessani uskonut kuin yhteen lapseen, mutta niin se mieli vaan muuttuu...


Poika on tänä syksynä oppinut puukon käyttöä ja vuolee omat makkaratikkunsa ihan itse.

Haaveilijatyttömme tunnelmoi <3

Koti alkaa näyttää kodilta kun sain Perfect Homelta ostamani valosydämenkin ikkunaan. Eilen sain ikkunaverhotkin! 

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kaikenlaista mun viikosta


Pistin kuvat tämmöisiin kollaaseihin, niin ei veny niin pitkäksi tämä postaus:) 
Alkuviikosta pääsin taas illallistamaan fiiniin ravintolaan. Tällä kertaa Urussa ravintola nimeltä Hus Lindman, joka löytyy Tuomiokirkon takaa ihan mielettömän ihanalta vanhalta puutalo-yliopistoalueelta. Kävin aikanaan siinä vastapäätä tutkintooni ruotsin kurssia avoimessa ja muistelen aina rakkaudella niitä ihania iltoja kun sain kävellä sieltä Tuomiokirkon bussipysäkille. Tosi tunnelmallinen alue johon varmaan muutan lasten muutettua pois (jos taloja siis ei ole purettu) kun haluan takaisin keskustaan <3

Meillä oli siis paikallisen MLL:n yhdistyksen syyskokous ja mut valittiin hallitukseen ensi kaudelle. En sitoudu mihinkään tosi vaativaan vastuunkantoon, mutta koska mulla on aika lailla hallitustyöskentelystä kokemusta toisaalta ja muutenkin olen ko. yhdistyksessä aktiivina niin mikä ettei? Kokouksen jälkeen sitten illastettiin:) ja mun vakiovaatteet sitten. Nyt vähän saa niistä kengistäkin paremman kuvan. Korkkareiksi ihan älyttömän hyvät jalassa, yritin katsoa josko ne löytyis vielä Ellokselta, mutta en löytänyt. Nahkaahan nuo on ja mielettömän hyvä lesti.


Keskiviikkona oli mun salipäivä ja sain kun sainkin järkättyä itseni heti aamusta salille. Yks eskariin, toinen puistoon ja kolmas aamupäiväunille!  Ihan hyvä treeni ja nuhastelusta huolimatta tein aika maksimeilla. Tuossa pystypunnerruksessakin taisi olla 8 kg käsipainot (ellei jopa enemmän, en nyt ihan varmaksi muista). Maharöllykkä on karsea, järkytyin ihan kun katsoin kuvia. Mutta mitäs sitä peittelemään, siinä on Paljon ylimääräistä nahkaakin ja siks näyttää tuommoselta ilmapallolta. 

Treenis oli siis jalat(!), rinta, ojentajat ja vatsat. Varsinkin jaloille aika tappoa kun useita etureisiin osuvia liikkeitä. En saanut lihaksia kuitenkaan kipeäksi, sillä ne oli maanantain pha-treenin jäljiltä melkoisen kipeät edelleen:)
 

Torstaisin käyn nuorimmaisen kanssa vauvasirkuksessa ja sieltä olen saanut kotiinviemisiksi useita eri temppuja. Isompien kanssa niitä oikeasti on helpompi harjoitella. Tässä yksi:) Tehdään myös lentokonetta, kärrynpyöriä, kuperkeikkoja jne. Lapset tykkää ja mulle tulee hiki:)

Alla pari ruokakuvaa. Appiukolta sain hirven jauhelihaa joista parit lihapullat kasvisoseen kanssa. Kaalilaatikosta lapsetsanoi, että niin pahaa että tulee oksennus! Olikohan se lapsena meistäkin pahaa? Nyt oli kuitenkin herkkua:) kuvassa menossa vasta uuniin.
 Tämmöistä arkea meillä. Sunnuntaina käytiin uimassakin koko perheellä, vauvakin innostui ja sukellutin häntä pari kertaa! Ihana!



maanantai 2. marraskuuta 2015

Sunnuntai

Oi sunnuntai, sunnuntai. Viikot vierii niin nopeaa vauhtia, etten tahdo pysyä perässä.

Tänä viikonloppuna ollaan oltu kotona, jotenkin tuo tylsä pilvinen sää ei houkutellut yhtään metsäretkelle. Ehkä illalla uimaan (juu me mentiin koko perheellä Impivaaraan Turkuun).

Kuvassa mä ja typy mielipuuhassamme. Nää hetket on niin uniikkeja ja haluaisin tallentaa jokaikisen tunteen ja henkäyksen johonkin muistin sopukoihin. Kun pieni käsi tarrautuu lujaa kiinni, vetää itsensä ihan iholle

En tiedä, olenko koskaan maininnut mun kahta ihan ykkösblogia? Kalastajan vaimon varmaan ihan kaikki jo tietääkin, mutta vuosien varrella olen tykästynyt Too Big To Be Me- blogin kirjoittajan Annan kirjoitustyylin.

Aloitin lukemaan Annan blogia varmaan silloin kun omaa elämäntaparemppaa aloin hahmotella ja hän on seurannut mukana kaikki nämä vuodet. Pahimman "fitness"- kauden skippasin ja sitten taas palasin lukemaan, nykyään olen aivan koukussa.

Hassulla tavalla meillä elämäntilanne menee aika samoin, joten se lienee yks syy. Joka tapauksessa, Annalta on tullut ihana videopostaus omasta päivästään jonka olen jo useamman kerran katsonut. On se vaan niin ihana! Mietin, että olisi varmaan ihana tehdä omastakin päivästä joskus kirjoitus tai video. Vähän kuin itsellekin muistoksi.

Luin joskus paljonkin äitiblogeja, mutta jossain vaiheessa tuli yliannostus sekä tyypillistä "kuvaan lapsiani ja niiden vaatteita" sekä "paskamutsihuumoria" tyyleihin. Ei äitiys niin erikoista ole, että jaksaisin käyttää jatkuvasti aikaa toisten äitien pohdintoihin. Äitiys on aika lailla nykyään arkea ja erilaisia valintoja arjessa. Toki syvällisiäkin asioita tähän rooliin kuuluu, tottakai!

Tämä viikko on ollut sairasteluviikko. Oma flunssani on ja jatkunut ja aloitin nyt astmakortisonin varmuuden vuoksi vaikkakin oireet on jo alkaneet vähenemään. Lapsilla perusnuhaa, ei onneks kuumetta. Liikunnat jäi tosi vähiin, perjantaina kävin kävelyllä ja eilen tein tuommoisen reilun puolen tunnin kuntopiiriä tyttären tanssitunnin aikana. Nämä kuntopiirit on tosi mukavia tehdä, pidän. Ei tarvitse paljoa suunnittelua tai ohjausta, kunhan vaan katsoo että tulee lihastekniikan rinnalle sykkeennostoja.

Eilen tein kahvakuulan, oman kropan ja yhden levykiekon kanssa. Nappasin kuulan jumppasalista ja menin venyttelyhuoneen nurkkaan. Ja koska tanssitunti oli heti aamukympiltä, niin oli mukava hoitaa omatkin "liikunnat" heti aamusta pois.

Nyt kun tyttäreni (nuorin siis) näyttää ottaneen tavaksi nukkua pitkät aamupäiväunet ulkona rattaissa, niin olen ajatellut kokeilla ottaa hänet salille mukaan. Laitan rattaat ikkunan alle ja varmaan itkuhälyttimen mukaan. Peukuttakaahan sitten, että se onnistuisi.

Mukavaa syysviikkoa taas!