Pages

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Miten ne pyhät meni & the darkest moments


Joulu tuli ja meni. Menin aika normaalilla treenirytmillä eli on tullut käytyä salilla, tehtyä jokunen juoksulenkki ja kotitreenikin. 

Salilla olen vähän muokannut ohjelmia (lähinnä sen mukaan, mitä pt:n kanssa tehtiin yhteistreeneissä) eli yhdistelmäliikkeet on tulleet mukaan ja olen tehnyt useita eri liikesarjoja putkeen (esimerkiks kolme eri liikettä kolme kierrosta). Tällä tavalla olen vähän saanut tehoja treeniin ja ehkä vähän nopeuttakin. 



Yllä kuvia yhdestä yhdistelmästä. Osa on aika tappoakin.

Fiilisten puolesta joulu meni vaihdellen. Anoppi tuttuun tapaan dokasi ja siitä ehkä alkoi mulla vähän alamäki. Kuukautisetkin teki tuloaan ja hetken aikaa jo mietin, olenko tulossa hulluksi. Olin siis todella maassa. Makasin yhden yön sängyssä ja itkin vaan. Ne on niitä hetkiä, kun kaikki pienetkin ärsytyksen asiat nousee hetkellisesti pintaan ja tuntuu että oma selkäranka katkeaa.

Jotenkin toivuin siitä ja pääsin salille niin tuli ihan eri fiilikset.

Rasittavaa ehkä on ollut tässä se, että meidän esikoinen on vesirokon vuoksi joutunut olemaan kotosalla ja ollut kohta pari viikkoa sisällä. Muutenkaan ei tykkää olla ulkona ja nyt kahta vaikeampaa saada (lue:ilman kamalaa raivaria) ulos. On ollut tosi hermostunut, koko ajan lyö ja raapii sekä kirkuu. Olen saanut varmaan satoja kertoja kuulla "kunpa olisit kuollut" yms. muuta mukavaa ja, no tyypillistä eskari/esimurrosikäuhmaa. Hetkittäin on kuin enkeli, mutta saattaa sekunnissa muuttua raivoisaksi.

Eli summa summarum: paljon tappelua (itsekään en ole mikään viilipytty). Onneks olen päässyt pikkusiskojen kanssa vähän liikenteeseen hengähtämään.

Uudenvuoden aattona mentiin katsomaan ilotulituksia, mutta eskarin jätin lopulta autoon kun riehuminen ja potkiminen oli sen mukaista.

Pikkusiskokin täytti neljä ja sitä on juhlittu sekä juhlitaan vielä sunnuntaina.  



Ruokahommat on menneet ihan hyvin. Meille ei edes lopulta ostettu joulukonvehteja paljoakaan joten herkuttelu oli vähintäänkin sivistynyttä:)

Välipäivinä sitten lasten isä ratkesi kun Tokmannilla oli irtsarit puoleen hintaan ja valehtelematta kantoi ainakin pari kiloa niitä kotiin. Ja minähän söin (oli vauvan kanssa stressiä ja oltiin sairaalassa, niin oli "syykin"). Mutta nyt on vuodenvaihde lusittu ja uusi vuosi = uudet elämäntavat.

Aloitin herkuttelemalla eli keittämällä kanakeittoa, ihan oikeasta kanasta jolla oli muutama karvakin vielä nahassa. Ostin näitä kanoja kun mun munafarmari viime kesänä vaihdatti kanat uusiin ja vanhat meni teuraaksi. Hyvä keitto tuli vaikka tehotuotettuihin broilereihin tottunut varmasti olisi hämmästynyt lihan vähyydestä. 

Hauska kuriositeetti keitosta oli se, että mieheni tarjosi lapsille keiton pastakauhalla koska luuli, etten vaan ollut kaatanut vettä pois (oli siis kana-nuudelikeittoa). Se liemihän siinä on melkein se tärkein:)


Juureksia kaikissa muodoissa. Ostin pyhiksi paljon rosollia ja kun se loppui niin uunijuureksia. Oliiviöljyä ja hunajaa, ripaus suolaa ja hyvää tulee!

Nyt kun vuosi vaihtui niin tein minäkin taas jotain lupauksia. Facebookin pistin kiinni ja olen sieltä vappuun saakka poissa. Viime vuonna olin 2 kk ja nyt sen tuplaan. Otti jo itseäkin päähän kun koko ajan väsyneenä olin kännykkä kädessä. Hitto se on koukuttavaa, koko some on koukuttava. En myöskään päivitä blogin fb-sivua. Instagramissa mua voi seurata iiris_jss tunnarilla, siellä lupaan olla:)

Toinen asia olin taas palaaminen ruotuun. Liikunta menee nyt hyvin, pistän ruokarempan ja otan superfoodit mukaan. Tekisi mieli kokeilla muutenkin jotain uutta liikuntaa. Yoogaialla olisi tarjous koko vuodeksi 100 euroa ja sitä pohdin. Pt-kuvio menee kuitenkin nyt tammikuun jälkeen tauolle, koska jään hoitovapaalle ja mulla ei käytännössä ole yhtään rahaa. Harmittaa ihan hirveästi toi pt-juttu mutta sitä voi jatkaa taas kesällä kun kunnon tulot palaa. Näillä näkymin opiskelen ensi syksyn ja maamme hallituksesta riippuen ehkä ensi keväänkin. 

Sunnuntain synttärikemujen jälkeen alkaa herkkulakko joka kestää mun omiin synttäreihin helmikuun loppuun:)




 

Ja ennen kaikkea! Lupaan olla parempi äiti ja entistä enemmän läsnä lapsilleni! 

Hyvää Uutta Vuotta lukijoille!


 


 


 




 


 


 

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulua odotellessa

Joulu lähestyy täällä etelässä 6-8 lämpöasteen tunnelmissa. Kävin sunnuntaina salilla ja tänään rykäisin juoksulenkin (Kiitos Sari sun fb-päivitysten mäkin innostuin). Hölköttelin tunnin verran vaihtelevassa maastossa.


Ei uskoisi, että asun alle 10 km päässä Turusta. Lähellä on metsää, peltoja ja saaressa kun asun, niin merikin molemmin puolin (vilahtaa tuossa ylemmässä kuvassa). 

Mutapolkujakin talloin muutamia. Kyllä siinä on loikkimista. 


Anyway. Aamuliikunta ei vaan sovi mulle. Tulihan siitä hyvä olo, mutta tosi raskasta juosta kun kroppa on vielä ihan kylmä ja lepomoodissa. Nyt vaan on niin, etten yksin uskalla enää lähteä pimeällä juoksemaan joten on mentävä valoisaan aikaan. Iän myötä olen tullut varovaiseksi ja  noiden yömenemisten kanssa, vaikka asummekin todella turvallisella alueella.

Voisi silti ottaa tuon juoksun taas harjoitteluun mukaan. 
Viikonloppuna käytiin lasten kanssa taas metsäretkellä. Ihan huikea ihana aurinkoinen sää. Vauva jäi kotiin ja oli ihan mukavaakin keskittyä noihin isompiin taas hetkeksi. Muksut halusivat laittaa tonttulakit ja minua hymyilytti. Ei olisi uskonut, että eletään joulunalusviikkoa. Kiivettiin taas näköalatorniin, grillattiin makkaraa ja vaahtokarkkeja ja kerättiin kokonainen ruokakassillinen roskia metsästä. 

Joulu. Sepä se. Tämä on mun ensimmäinen joulu aikuisiällä, kun en ole jaksanut tehdä juuri mitään. Itsellekin on ollut vaikea myöntää, että jopa siivoaminen on liikaa. Ostan ihan kaiken valmiina ja menen (toivottavasti selvään) anoppilaan aattona valmiiseen pöytään. Muuten vaan löhöän ja liikun. Sitä on ollut vaikea myöntää edes itselle, miten poikki on ollut. Kotonakin on kaikenlaista stressiä ollut, mutten jaksa paneutua niihinkään asioihin. Päivä kerrallaan lapset ja oma hyvinvointi edellä. Kaikki muu saa jäädä.

Esikoisen eskariuhma on taas pahentunut jostain syystä ja otetaan yhteen ihan jatkuvasti. On olevinaan niin nokkela ja nenäkäs ja suuttuu ihan mistä tahansa. Pikkusiskoparka saa kokea nahoissaan. Se onkin mukava kun aamu alkaa samantien riidalla. Ja kun lasten isä on nyt isävapaalla, niin senkin näkee miten sekaisin ne on kun isän kanssa kaikki tehdään aivan eri tavalla. En vaan jaksa puuttua.

Mutta olen saanut nukkua aamuisin yhdeksään (ellen herää lasten tappeluihin). Pikkuhiljaa alkaa pahin väsymys olemaan takana. Ja vauvelikin nukkuu taas paremmin (syö yöllä kyllä usein, mutta saan silti nukuttua). Teoriassahan mun pitäis nyt olla jo töissä, nopeasti tämä äitiysloma menikin.

Viime viikolla en tainnut treenikuulumisia kirjoitellakaan, mutta kävin salilla 3 kertaa joten tuli vähän edes liikuttua. Vauva oli vesirokossa ja keskimmäinen kröhässä joten tekemistä riitti muutenkin. Nyt aion joulupyhinäkin käydä salilla ja liikkua, saan sitten nukuttuakin paremmin! 

Rauhallista joulua teille kaikille, levätkää ja nauttikaa!

 


 


 



 


 


 


 

tiistai 15. joulukuuta 2015

viikko pakettiin, treenejä ja jouluvalmisteluja

  
Viikko vierähti taas nopeasti. Voi, miten nopeasti ne kuluvatkaan (ja mun vauvani vaan kasvaa). 
Jaksamisongelmista huolimatta kuntoilin viime viikolla kaksi salikertaa, yhden kiertoharjoittelutreenin kotosalla ja yhden aerobisen lenkin. Enemmänkin olisi voinut, mutta oli kahdet joulujuhlat ja pikkujoulut eli kolmelle päivälle jotain. Jouduin myöskin leipomishommiin puistomaisten pikkujouluihin, joten tuli vähän makeaakin mussutettua.

Treenit sujui hyvin ja taisi olla yksi yhteistreenikin, ehkä (imetysdementia!!). Meillä on yhteistreenit olleetaamulla ja täytyy tunnustaa että olen enemmän iltaliikkuja. Aamulla olen kankea ja kylmä. Illalla kroppa lämpenee jotenkin paljon paremmin. 

Paula kyseli mun herkkulakosta, joten siinä kävi näin:  Viikon mä jaksoin ja siitä ensimmäisen puolikkaan kärvistelin tehokkaasti. Kyseiselle viikolle sattui meidän vauvan hyvät yöt eli sain myös nukuttua. Riisikakkuja vedin korvikkeeksi ja selvisin pahimman makeanhimon ohi. Sitten tulikin niitä pikkujouluja ja muuta, itsenäisyyspäiväksikin kutsuin kummit ja leivoin...:) Mutta koska kokemus oli hyvä, aloitan sen uudelleen (en kuitenkaan nyt, kahden valvotun yön jälkeen) pian.

Juuri nyt mulla on nimittäin tilanne se, että nuorimmainen on vesirokossa (valvonut nyt kirjaimellisesti kaksi yötä), keskimmäinen tosi kovassa kröhässä ja esikoisella uhma noussut taas ihan uudelle tasolle. Yhden valvotun yön jälkeen vielä jaksaa ja menin salille tekemään eilen illalla jopa mun kiertoharjoittelutreenin, mutta nyt kun toinen uneton yö on takana niin lähinnä olen zombie. Ja niin käy sääliksi pientä vesirokkopotilasta. Kovin myös isoveljeä joka varmaan sairastaa omansa parin viikon päästä.

Treeneistä vielä. Täytyy myöntää, että se kiertoharjoittelu on kaikista päivistä aina se pahin. Siinä vedän sykkeet tapissa isoja liikkeitä ja pieniä lihasryhmiä sekä sykenostoja vuorotellen. Suosittelen silti sitä, puolessa tunnissa on päivän liikunta tehty. Kännykkään saa ladattua appseja joilla saa ne ajatkin (mulla esimerkiks sarjassa 12 40 sekunnin pätkää) laitettua eikä tarvitse vilkuilla kelloa. Hyvä patteri voisi olla vaikka askelkyykyt, punerrukset, vatsat, etuheilautukset kahvakuulalla. Ja netistähän näitä löytyy.

 

Muuten viikko meni, lasten kanssa. Tehtiin pipareita, haettiin ja koristeltiin joulukuuset lastenhuoneisiin ja askarreltiin. Tytöt alkoi jo loppuviikosta olemaan kipeät. Keskimmäinen sai kirpparilta ratsastuskypärän, joten olen luvannut viedä hänet ponitallille synttärilahjaksi. Kirpparilta käytiin etsimässä tyttöjen huoneeseen senkkiä, mutta kaikkea muuta vaan löysimme. 

Pojan päiväkodin pikkujoulu oli mun elämäni ensimmäinen kokemus päiväkodin juhlasta ja olihan se hieno. Tytöllä oli kerhon pikkujoulu kirkolla ja sekin oli upea! Olen niin ylpeä noista mun rohkeista lapsista!



Loppuviikosta astuin oman mukavuusalueelle ulkopuolelle eli askartelin kortteja. Tämä on niitä juttuja, joita olisi kiva tehdä lasten kanssa mutta kuitenkin tekee yksinään. Huh, saatiin kortit matkaan.


Ja samoin sunnuntaina oltiin pojan kanssa Turussa Seikkailupuiston kynttilä & jouluaskartelupajassa. Huovutimme joulukoristeita ja teimme kynttilöitä. Mitä luulette, kummat kynttilät ja huovutustyö on äidin ja kummat pojan Ja löydättekö poliisiautokynttilän? Rehellisesti sanon, että nautin pojan kanssa tekemisestä. Hän itse vähän kyllästyi siihen kun kaikki ei tapahtunut hetkessä, mutta malttoi lopulta tehdä valmiiksi.

Eilen siis taas salilla tein kiertoharjoittelua. Nyt on vähän treenirintamalla toiveena yhdistelmäliikkeittä ja voimailutyyppistä harjoitetetta. Haluan myös oppia uudelleen seisomaan päälläni. Katsoin netistä, että lihavaksi voi seistä päällään (siis löysin kuvia, jos muut niin miksen minä?).


 


 

 


 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Haaste - ylistys omalle kropalle

Sain Annalta hyvän haasteen. Pitää laittaa teille jotain positiivista tämän kaiken synkkyyden keskelle

Niinpä haastan nyt jokaisen miettimään ja listaamaan niitä asioita, joista itse tykkää omassa vartalossaan ja nimenomaan sen toiminnassa, ei ulkonäössä. Unohdetaan nyt siis ne pitkät sääret ja muut länsimaiset kauneusihanteet ja keskitytään oleelliseen.

- peruskunto: reilut 20 vuotta sitten juoksin ensimmäiset lenkkini ja sen jälkeen olen pystynyt juoksemaan melkein milloin tahansa vitosen pysähtymättä. Oli painoa 60 tai 90 kiloa, olin raskaana (taisin viimeisen lenkin juosta n. Rv 30) tai en. Ihmeellisesti se peruskunto on pysynyt. Ja astmasta huolimatta!,

- Raskautuminen, helpohkot raskaudet ja synnytyksistä toipumisen helppous. Kudokseni kai on tosi elastisia, sillä kolme synnytystä on mennyt lähes vaurioitta. Olen aika helposti palautunutkin, paitsi nyt kolmannen raskauden jälkeen (ala)vatsalihakset vielä hakee toisiaan.

- imetys. Kroppani on tehnyt tältäkin osin tehtävänsä. Olen todella kiitollinen.

- perusvoima, äitini joskus sanoi että meidän suvun naiset on voimakkaita. Toki vuosien varrella olen kasvattanut voimaa roimasti treenaten, mutta taukojen aikanakin se on säilynyt. Minun kanssa on aika ollut helppo muuttaa, koska jaksan kantaa kaikki huonekalut ja pesukoneet eikä tarvitse varata miehiä sitä varten.

- kroppani sitkeys. Kaikenlaisten syömishäiriöiden ja dieettiin jälkeen olen vielä hengissä ja kohtuuhyvin vielä voin. Olen kyennyt toipumaan monenlaisesta

- mielenlujuus. Kaikkien henkisten vastoinkäymisten jälkeen olen aina selvinnyt. Ja niitä on ollut, paljon.

Olisi kiva kun lukijat ottaisitte tämän haasteen vastaan, kaikki:) On tosi tärkeää välillä pysähtyä pohtimaan niitä positiivisia asioita omassa kropassa:)

 

tiistai 8. joulukuuta 2015

Viikko se taas hurahti käyntiin

Kiitos paljon edellisen postauksen kommenteista! Asia on hurjan arka ja kipeä edelleen. Tänään olin neuvolapsykologikäynnillä ja juteltiin niin pääsin sen suhteen jonkunlaiseen ratkaisuun. Tai kokeilen ainakin nyt yhtä vahtoehtoa, en ota suoraan yhteyttä mutta laitan äidille joululahjaksi valokuvakirjan meidän kaikista lapsista. Kyllä se varmaan lämmittää sekin mieltä. Musta oli ihana lukea teidän kommentteja ja rohkaisuja, se valaa uskoa aina omaankin päätöksentekoon.

On tullut ulkoiltua taas kun palattiin reissusta. Kahden päivän ajamisen jälkeen kävin heti lauantaina hölköttelemässä, sunnuntaina kävelemässä ja eilen tein oman kropan ja kahvakuulan kanssa pihalla mukavan 40 minuutin kiertoharjoittelutreenin.
 
Liekö liikkumisesta vai muusta, mutta olen saanut nukuttua pari yötä nyt tosi hyvin (ja vauva myös, näyttäis taas synkronoineen oman unirytminsä mun rytmiin). Jopa niin hyvin, että olen nähnyt unia ja aamulla herätessä oon aivan poikki:)
 
Huomenna mulla onkin taas salipäivä. Tänään pitäis tehdä aerobisia juttuja mutta päivä on ollut tosi kiireinen ja jatkuu iltaan. Että saa nähdä ehdinkö. Tekis mieli kokeilla poluilla juoksemista, niitä tässä saaressa riittää!
 
Mutta kiitos siis teille! Mulla on pian tulossa postaus ainakin näistä pt-kuvioista ja miten homma meni (ja miten se jatkuu) sekä yks haaste, jonka sain Heftytraining- blogista. Lisäravinteista ja vitamiineistakik voisi vielä kirjottaa ja toki myös meidän perheen jouluvalmisteluista. Lasten isä jää isäkuukaudelle ensi viikolla joten mulla on ehkä aikaakin vähän enemmän:)
 
Raikasta loppuviikkoa (siellä on kuulas ja raikas ilma) ☺️
 
 

 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Henkilökohtaista, surua

Tämä on aina henkilökohtainen kirjoitus, joka ei sisällä liikuntaa ollenkaan (tämän viikon treenit on sali tiistaina ja tänään 30 minuutin hölkkälenkki) eli treenipostauksia etsivät, kannattaa lopettaa tähän.

 

 
Olimme eilisen ja tämän päivän reissussa kotikonnuilla juhlistamassa veljeni lakkiaisia. Kuten tännekin olen kirjoittanut, mulla ei noita omia sukulaisia paljoa ole ja niiden muutamankin kanssa on ollut etäiset välit. Olen joskus kirjoittanut, että äitini mieli ei ole ehjä ja monenlaisia diagnooseja on saanut kunnes pari vuotta sitten jäi lopulta kokonaan työelämästä pois kun mieli ei vaan jaksanut. Taisin hänet nähdä jotakuinkin 2,5 vuotta sitten viimeksi kun vielä kävi töissä ja (sairaus)eläkkeelle siirtyminen oli vasta puheasteella. Äiti on aina pitänyt huolta itsestään (tyylikkäät vaatteet, hoikka, siisti ja meikattu), vaikka elämä on kuinka riepotellut. Niin myös vielä kun viimeksi tapasimme.

Meillä yleensä on ollut niin, että hän tsemppaa ja tapaamiset menee ok, mutta jälkeenpäin saan sekavia (sekopäisiä) solvaavia puheluita ja viestejä . Viime vuosina niitä alkoi tulla muutenkin ja lopulta oli pakko ottaa etäisyyttä ja pistää välit katki kokonaan. Enhän minä sitä halunnut (äiti on aina äiti), mutta se jatkuva syyttely ja piinaaminen vaikutti muhun ja sitä kautta omaan perheeseen. Muiden perheenjäsenten kanssa olen pitänyt vähän yhteyttä ja hieman ollut perillä, mitä tapahtuu.

Mutta tätä en osannut odottaa. En ollenkaan.

En ollut tunnistaa häntä. Lihonut kymmeniä kiloja, monenlaisia fyysisiä oireita tullut psyykkisten lisäksi ja ne psyykkiset pahentuneet. Tyttärenä mun silmään näytti siltä, että hän on luovuttanut. Ja se särkee sydämeni.

Minuun hän ei juurikaan ottanut kontaktia, mutta vanhempi tyttäreni tuntui kovin rakkaalle ja sylittelikin tätä paljon. Kuvan hiuspannan hän oli ostanut ja antoi sen tytölle.
 
Mulla on paha tunne, että tämä oli viimeinen kerta kun hänet näin. Toivon kyllä, ettei. Halusin niin, että hän olisi ollut mun lasten elämässä tai edes niin että lapset muistaisivat hänet. Tytär ei tainnut tunnistaa edes häntä koska oli niin eri näköinen. Mutta nämä on taas niitä asioita, joihin minä en voi vaikuttaa. Mun tekemiset ja päätökset ei häntä paranna. Se on sairaus, jota rakkaus ei paranna eikä edes hidasta etenemistä. Vuodet on olleet rankkoja, sairaus on repinyt häntä hajalle ja ymmärränhän minä että halu luovuttaa on kova. Se on rankkaa ja väsyttävää kun omaa mieltä ja sen heilumisia ei voi hallita. Kovat lääkitykset vain pahentaa tilannetta.

Eräs toinen vieras kysyi, milloin äiti on nähnyt mun vauvani ja kuulin kuinka hän kuiskasi että ristiäisissä. Totuushan on että äiti näki hänet nyt ensimmäistä kertaa. Ristiäisten aikaan hän oli liian huonossa kunnossa. Kipeältähän sekin tuntui, silloin ja nyt. Joku kutsui häntä supermummoksi, jo kolme lastenlasta.

Miksi elämä tekee näin? Miksi multa, jolla ei ole äidin ja veljen lisäksi muita sukulaisia, viedään äitikin? Miksi hän ei saa nauttia eläkepäivistä ja mummoudesta? Päässäni sinkoilee kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.

Olen niin onnellinen perheestäni ja lapsista. Mulla on edes jotain kun äidistä aika jättää. On ehkä aika yrittää ruveta etsimään onnellisia muistoja äidistä joita voin joskus lapsilleni kertoa. Harvassa niitä on, mutta varmaan joitain löytyy.

Mun on vaikea niellä tätä purematta. Huomaan vähän väliä ajattelevani asiaa, että josko kuitenkin vielä jotain. Voisinko vielä yrittää pitää yhteyttä tai jotain. Kaikki on tehty kuitenkin ja olen kääntänyt selkäni jo ajat sitten.

Kirjoitan tätä nyt kyllä kyyneleet silmissä ja mieli maassa. Oli vain jotenkin pakko saada tämä ulos. Kirjoittamalla usein saan tunteet hieman laantumaan ja katseen käännettyä toiseen suuntaan. Kiitos kun luit.


 

lauantai 28. marraskuuta 2015

Ystävyydestä

Tämä postaus kuuluisi varmaan sinne ystävänpäivälle julkaistavaksi, mutta teema koskettaa minua juuri nyt.
 
Kirjoitin jo aikaisemmin siitä kolmannen lapsen kotiäitiyden aikaisesta yksinäisyydestä, joka kyllä vaivaa minua edelleenkin. Yksinäisyyttä vastaan tietysti taistelen ystävien avulla ja toki muunkin sosiaalisen elämän kautta.
 
Olen hakeutunut nyt erääseen poliittiseen työryhmään ja jos sinne pääsen, saan vihdoin laajennettua elinpiiriäni näiden kortteleiden ulkopuolelle. Kaipaan niin paljon niitä aikuisia, joiden kanssa voin vaihtaa mielipiteitä kaikesta maan ja taivaan välillä. Muutamia tärkeitä ystäviä on ja elämäni ystävyyksistä haluaisinkin kirjoittaa!
 
Kuten aikaisemmista teksteistä (ainakin rivien väleistä) on voinut lukea, elämäni on ollut rikkonaista aina ensimmäisestä koululuokasta saakka. Olemme muuttaneet lähes vuosittain ja minun on ollut vaikea luoda ihmissuhteita. Ja kun olen niitä hyviä ystäviä löytänyt, he ovat syystä tai toisesta jääneet matkan varrelle tai tiemme on eronneet myöhemmin. Facebookin kautta on löytynyt lapsuudesta muutamia ystäviä, mutta oikeasti mulla ei ole juuri ketään ihmisiä aikaisemmasta elämästäni ennen lapsia. Sivusta kuuntelen kun muut ihmiset pitävät yhteyttä vanhoihin ystäviin ja itse huomasin, että jopa kaasoni poisti mut fb-ystävistään. En vain kuulunut hänen elämäänsä vaikka joskus pidimme paljonkin yhtä.
 
Tilanne on hankala myös siksi, että mieleni on sulkenut koko traumaattisen lapsuuteni ja nuoruuteni pois eli en muista juuri mitään esimerkiksi koko peruskoulun ajalta. Eikä mulla tietenkään ole niitä kavereita joiden kanssa muisteloisin niitä aikoja. Tämän vuoksi mun on myös vaikea tavoitella niitä lapsuuden ystäviä ja toisaalta jos välissä on 20-30 vuotta ja 500 km, niin vaikeaa se on löytää sitä samaa fiilistä mitä silloin...
 
Pidän ystävyyttä todella tärkeänä asiana. Usein se voi ajoittain olla kovinkin henkistä tukemista ja näinä väsyttävinä ruuhkavuosina se paljonkin on sitä. Toisaalta ystävien kanssa voi myös pitää hauskaa ja rentoutua. Ystävien kanssa voi myös tavata lapsineen päivineen, tehdä vaikka yhteisiä retkiä. Hauskasti olen huomannut myös, miten ystävät jakautuvat "perheystäviin" ja "kaveriystäviin" eli toisten kanssa tehdään perhejuttuja ja toisten kanssa tavataan pääasiassa ilman perhettä. Usein kuitenkin mun ystävät on naisia ja äitejä, miehet jäävät johonkin sivuvaikuttajiksi. On myös ystäviä joiden miehiä en edes tunne kunnolla.
 
Uutisissa kerrottiin tänään, että varsinkin kaupungeissa lapsiperheet ovat todella yksin ja väsyneitä. Tukiverkostot on kaukana (tai lähellä kuten meillä vaan apua ei heru) eli sukulaiset jossain muualla. Onneksi nyt on lakisääteistä kotiapua saatavilla.
 
Jotenkin olen niin onnellinen ystävistäni, jotka on kulkeneet mukana tässä viimeiset vuodet. Ollaan oltu avoimia ja voidaan luottaa toisiimme! Odotan innolla myös tulevia haasteita, josko löytäisin uusia ystäviä ihan eri piireistä.
 
Tietyllä tavalla olisi myös mukava löytää itseni kaltaisia tyyppejä. En tässä ole yksinhuoltaja, mutta teen tosi paljon lasten kanssa keskenämme asioita eli siis ilman lasten isää. Yleensä perheet tekevät samoja juttuja keskenään ja ehkä siten usean perheen kesken, mutta minäkin kaipaisin jonkun toisen mukaani vaikkapa telttailemaan lasten kanssa. On niin monenlaisia asioita, joihin lasten isä ei tule koskaan mukaan, ja joita koen hieman vaikeaksi ihan yksinäni toteuttaa. Semmoinen ihminen, jonka kanssa voisi hetkittäin jakaa lastenkaitsemisvastuun ja samalla olla aikuinen aikuiselle, kuuntelija ja olkapää. Toinen sytyttää nuotion ja toinen katsoo lasten perään uimarannalla.
 
Olen saanut todella paljon viime vuosina ja onnellinen siitä! Kuinka onkaan onnistunut löytämään tärkeitä ja rakkaita ihmisiä ympärille vielä reilusti yli kolmekymppisenä?
 
Silti kaipaan vielä jotain enemmän, nyt ehkä ensimmäistä kertaa olen osannut sanallistaa ajatuksiani kun se ennen on ehkä ollut sellaista epämääräistä tyytymättömyyttä. Rinnallani kulkee myös lasten isä, hän ei kuitenkaan ole samalla tavalla tärkeä ystävä vaikka häneen luotankin. Meillä ei ole yhteisiä keskustelunaiheita ja kiinnostuksenkohteita koska olemme niin erilaisista lähtökohdista tulleet. Ja perhettähän mulla ei ole, ollenkaan.
 
Ehkä blogin kirjoittaminenkin aikanaan alkoi siitä, että minulla ei ollut ympärillä ihmisiä joiden kanssa näistä asioista jutella. Aika monta vuotta salasin koko elämäntaparemontin ja nyt kun pikkuhiljaa olen alkanut kertoa, niin olen voinut bloginkin osoitteen antaa. Että minä olen minä kaikkine puolineni. Ja otan ystävät mielellään vastaan myös kaikkine puolinensa.
 
Anteeksi tekstin rikkonaisuus, asia oli sydämelläni ja halusin kirjoittaa sen kerralla tähän.
 
Olisi kiva lukea kommenttilaatikossa tai facessa teidän lukijoiden ajatuksia ystävyydestä ja tästä aikuisiän yksinäisyydestä. Mikä saa pitämään tärkästä ystävästä kiinni vaikkapa välimatkan kasvaessa? Mikä on se liima, joka liimaa ystävät yhteen? Miten ystävien kanssa saa sovittua menemisoä ja mistä löytyy sitä aikaa toiselle keskellä ruuhkavuosia? Minusta on aina ihana nähdä ihania ystäväselfieitä, kun sen parhaan kaverin kanssa tehdään jotain kivaa yhdessä ja halutaan ikuistaa tilanne. Ystävät on kuitenkin kiitä tärkeitä rinnallanulkijoita elämän pitkässä langassa!
 
 

 

torstai 26. marraskuuta 2015

Kuulumisia, treenejä

Lauantaina pääsin vihdoin pitkästä aikaa hemmoteltavaksi! Perhekahvilasta aikanaan bongaamani samanhenkinen (joo paitsi miljoona kertaa osaavampi ja tietävämpi) kaunis Susanna on ostanut Kaarinasta kampaamon ja olen nyt kaksi kertaa käynyt hänellä tukkani kanssa.

 

Nyt lähtötilanne oli muuten ihan ok, paitsi juurikasvu ainakin 10 cm ja latvat kuivat. Laitettiin uudet raidat, vaaleaa ja tummaa vähän kylmempää sävyä (musta tukka näyttää nyt vähän tummemmalta).

 
Tukka on upea, omat kasvot vain väsyneet ja punoittavat. Susannan kampaamon löytää netistä http://www.kaarinanhiuspiste.fi ja suosittelen kyllä lämpimästi!
 
 
Muuten viikko on mennyt leppoisasti. Sateiden vuoksi aviomies on kulkenut autolla töihin ja vienyt eskarin joka aamu päiväkotiin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että olemme tyttöjen kanssa nukkuneet joka päivä yhdeksään ja ylikin. On ihanan levollinen olo. Toki miehen työjuttujen vuoksi olen joutunut sitten iltaisin olemaan lasten kanssa iltamyöhälle, mutta kestän mitä vain jos saan nukkua. Olen kestänyt karkkilakkoakin jo neljä päivää! Eilen oli sukulaisia ruotsista kylässä ja toivat kakkua, suklaata...eikä tehnyt enää edes mieli!:)
 
 
Myöskin sateiden ja työjuttujen vuoksi en ole päässyt ihan omassa rytmissä treenaamaan. Maanantaina tein kuntopiirin, tiistaina kävin lenkillä. Eilen oli salipäivä vaan en päässyt, tänään kävin illalla tekemässä aikamoisen tappotreenin rinnalle ja ojentajille! Huomenna menen äitikaverin kanssa ja saa nähdä mitä me keksitään:)
 
Halusin muistuttaa teitä kaikkia lukijoita, varsinkin lapsellisia, heijastimien tärkeydestä! Alla pari kännykkäkuvaa, toisessa tytöllä erittäin heijastavat vaatteet ja toisessa pojalla ei heijastimia juurikaan! Autoilijan silmissä näyttää vielä pahemmalta! Vaikka kuinka olisi kalliit merkkihaalarit joissa heijasteita ja joihin ei uskalla hakaneulalla heijastinta laittaa, niin ensinnäkin ne haalareiden heijasteet kuluvat ja haalistuvat ja erillisiä heijastimia saa pikakiinnitysnipsuillakin! Erittäin halpa henkivakuutus, varsinkin noille isommille teini-ikäisille jotka sahaavat pyörien kanssa miten sattuu!
 
Allaolevat kuvat on kotimatkalta eilen lasten liikuntatapahtumasta, jossa juoksin, pelasin sählyä ja ties mitä... Voi sitä liikkua niinkin. Mutta siis seitsemältä illalla nämä kuvat. Nuorisoa pörräsi pyöräteillä vaikka kuinka paljon ja ilman valoja! Nykyäänhän on pyörissä valotkin pakolliset!

 
Elämä on liian arvokas menetettäväksi tämmöisen pikkupuutteen vuoksi!

 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Lakossa

 
Sisu ei anna periksi. Kaikki alkoi taas kun tuttava bongasi mut kakkupalan takaa (kiitos A)! Sitä vaan hissukseen antaa mennä ja joka kerta ajattelee, että "tämä on viimeinen". Minulla oli herkkujen osalta pitkään se ajatus, että eivät ne maailmasta lopu. Että vaikka nyt jättäisin suklaapatukan hyllylle, se sama patukka on siellä ensi viikolla, ensi kuussa ja todennäköisesti vielä ensi vuonnakin.
 
Nyt päätin, että hommalle on laitettava piste. Kaksi hyvin nukuttua yötäkin antoi rohkeutta tehdä radikaaleja päätöksiä (katsotaan taas kun on pari pätkäyötä takana). Suoritin eilen viikon ruokakauppareissun ja kotiin ei tullut yhtään makeaa, hedelmiä kylläkin!
 
Nyt on siis jo kaksi herkkulakkopäivää takana. Kieltäydyn siis karkista, suklaasta, leivonnaisista. Limpparia (light) juon silloin tällöin. Ja jos tässä johonkin pikkujouluihin tulee kutsu, katson tilanteen erikseen.
 
Lohdukkeeksi ostin paketin riisikakkuja ja voi pojat, niitä on mennyt! Silti otti tosi koville eilen ja tänäänkin. Saa nähdä kuinka loppuviikosta käy!
 
Huomenna onkin yhteiset treenit pt:n kanssa (paitsi jos sataa kaatamalla niin sitten ei ole). Odotan jännityksellä:)
 
Että tämmöinen juttu:)
 
 
 
 
.

 

perjantai 20. marraskuuta 2015

Mun treenit

Kuvat salireissulta tänään. Pari sähkömiestä mölysi siinä ulko-ovella ja herättivät vauvelin, mutta onnistuin silti tekemään treenin loppuun:)

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin siitä, että treenit kulkee. Ajattelin vähän avata teille nyt mun viikko-ohjelmaa.

Päivät tottakai vaihtelevat ja treenien sisältö, mutta ideana viikko-ohjelmassa on se, että minulla on vuoropäivisin voimatreenit ja aerobiset. Nyt on menty niin, että maanantaisin teen kotikuntopiirin ja keskiviikkoisin sekä lauantaisin teen salitreenin (kaksijakoinen). Siihen väliin sitten tulee aerobiset tiistaille ja perjantaille (torstai ja sunnuntai on lepopäiviä salipäivien jälkeen). Nyt tilanne muuttuu ja minulle tulee lauantaille ylimääräinen juoksu+lihaskuntotreeni eli teen kahden aerobisen lisäksi neljä treeniä viikossa. Se tuntuu kyllä ihan hurjan paljolta, mutta siitä voi nipistää jos voimat ei jostain syystä sitten riitä. Niin ja yhtenä lepopäivänä kunnon syvävenyttely. En ole tuommoista syvävenyttelyä tehnyt koskaan, mutta parin kokemuksen jälkeen suosittelen lämpimästi. Kunnon lämmittely alle ja koko kroppa käydään läpi, venytykset yli 1 min jolloin lihas antaa periksi ihan eri tavalla. Se rentouttaa ja nukuttaakin, itse teen sen illalla ennen nukkumaanmenoa.

Käytännössä käyn salilla kuitenkin vain kaksi kertaa viikossa. Aerobiset olen hoitanut aamupäivisin, kun vien keskimmäisen puistoon niin siinä välissä teen tunnin kävelylenkin. Loput treenit teen kotona ja ne on olleet aika helppo toteuttaa, kuula vain käteen kun lapset katsovat pikku kakkosta...
 
Mikä parasta, nyt kun nuorimmainen on löytänyt selkeän päiväunirytmin, niin käyn aamulla salilla. Niin tänäänkin. Sitten on koko loppupäivä vapaata.
 
 
Tottakai pyrin olemaan aktiivinen lasten kanssa päivittäin ja yllättävän paljon tässä talossa tulee liikuttua (yksikerroksinen kun on) ihan päivittäin. On niitä Ihania hetkiä, kun tekisi mieli rojahtaa sohvalle (ja joskus rojahdankin kunnes joku taas vaatii jotain), mutta esimerkiksi joka viikonlopulle olen järkännyt lasten kanssa jotain pientä liikuntaa. Oli se metsäreissu tai uimahalli tms.

PT-sopimus oli kolmen kuukauden sopimus ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Ainut mikä harmittaa on se, että molempien meidän lasten sairasteluiden vuoksi on yhteistreenejä jäänyt tekemättä, mutta eiköhän ne tehdä joulukuun puolella vaikka soppari umpeutuukin. Olen saanut rahoilleni vastinetta eli kokonaisvaltaisen kuntosuunnitelman ja opastusta treeniin. Aluksi nikottelin kun oli ihan erilaista, mihin olen tottunut, mutta nyt kyllä olen tykännyt. Kunto minulla on selkeästi parantunut, sen näki tuossa hölkkälenkillä. Vatsalihakset eivät ole edelleenkään palautuneet kunnolla (minun on tosi vaikea treenata alavatsalihaksia ja pitäisi tehdä vielä enemmän niitä lantionpohjanlihaksia). Me olemme alustasti puhuneet jatkostakin, pienemmällä mittapuulla mutta kuitenkin.

Nyt pitäisi vaan saada tuo ruokavaliomuutos aikaiseksi, niin tuloksia näkyisi myös ulospäin.

Ainut ongelma, mikä tuolla edellisen postauksen kommenteissakin tuli esille, on tietysti se että näin suuri määrä liikuntaa vaatii myös palautumista. Siihen pitää nyt satsata ja kunnon ravintoon. Tänään korkkasinkin jo ennen muuttoa ostamani Cocovin superfood-smoothiejauheen (siitä lisää myöhemmin). Ja olen lepäillyt pitkin päivää kipeän vauvelini vieressä. Mukavaa viikonloppua lukijoille ja erityisen suuret kiitokset edellisen postauksen vastauksiin (lisääkin saa vastata).

Kertokaahan, minkälaisilla treeniohjelmilla ja määrillä te menette. Erityisesti tietysti lapsiperheiden liikunnat kiinnostaa mutta kyllä kaikkien muidenkin. Suunnitteletteko itse vai onko joku ollut apuna?

 

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Hyvin alkanut viikko ja tunnustuksia


On viikon kolmas päivä ja minulla jo kolme treeniä takana. Ei voi kyllä kieltää, etteikö nämä liikuntajutut nyt sujuisi ihan hyvin. Maanantaina tein sen minulle suunnitellun kiertoharjoittelu/pha-treenin, eilen 40 minuutin hölkkälenkin ja kävelyä päälle sekä tänään youtubesta puolen tunnin kiertoharjoittelutreenin. Olisi ollut salipäivä tänään, mutta meillä on sunnuntaista saakka kiertänyt oksennustauti perheessä ja nyt vauvalla. En päässyt salille kun piti olla vauvan ruokana ja toki hoivaajana. Huomenna aion toki salille. 

Valitsin tuon vaakakuvan sen vuoksi, että tuloksia ei taida valitettavasti näkyä. Toki meillä on vaakakin kateissa, mutta vaatteet eivät ole käyneet isoiksi ja peili kertoo karun totuuden. 



Mistä se johtuu? Miksi tunnustus? 

Aloitan lähes joka päivä aamun terveellisesti smoothie/kaurapuuro/munakas aamupalalla. Lounaankin syön vielä yleensä hyvän mallin mukaisesti, mutta sitten unohdankin syödä loppupäivän ja jossain vaiheessa havahdun puputtavani leipää tai muita herkkuja kaksin käsin. Erityisesti leivästä on taas tullut ystäväni.

Koska minulla on myös krooninen uniongelma, herään pääsääntöisesti joka yö jossain vaiheessa ja käyn yöllä tokkurassa jääkaapilla (miehelle sanon meneväni "juomaan" ja uskottelen kai itsellekin kunnes huomaan puputtavani taas jotain banaania/leipää/herkkuja kaapista. Huom! Yleensä luen samalla päivän lehden). Joskus huomaan, että kun syön kunnon hiilaripitoisen iltapalan, niin en herää yöllä. Ja jos minulla on kova treeni ollut, niin nukun myös yön heräämättä (mikäli lapset eivät herätä). Tuo yöherääminen tapahtuu joka yö joskus 2-4 välissä, enkä tajua mistä se johtuu. Onko minun uniongelmat vai onko se vain paha tapa. Heräilen myös öisin muutenkin ja on vaikeuksia saada unta, joskus auttaa esimerkiksi venyttely mutta liian usein tuo ruoka.

Yöheräämisissä on myös se ongelma, että vaikka kuinka olen "päättänyt" että seuraavana yönä en syö, niin olen silloin yöllä niin tokkurassa että kaikki tapahtuu kuitenkin. Enkä tiedä, miten pääsisin tästä yli. Joko niin, että en heräilisi (=pikkulapsiperheessä mahdottomuus) tai että heräämisen jälkeen kävisin samantien takaisin nukkumaan.

Auttaisiko se, että tekisin jonkun valmiin terveellisen setin sinne jääkaappiin (vaikka hedelmäsalaattia?) vai pitäisikö iltapalaa muuttaa jotenkin. Olen kokeillut syödä oikein protskupitoista iltapalaa, mutta tuntuu että vain hiilariähky auttaa yön yli ilman mielitekoja. Olen miettinyt myös, olenko taas hiilari/sokerikoukussa (taatusti olen!) koska myös suklaata menee vähän väliä (laiha lohtu, mutta tummaa se edes on).

Säännöllinen syöminen olisi kaiken a ja o. Nyt vaan tuntuu aika olevan niin kortilla, etten jaksa edes tehdä itselleni ruokaa. Eikä niitä munakkaita nyt niin paljoa jaksa että ihan joka päivä. Paras olis varmaan siirtyä fitness-maailmasta tuttuun "tee etukäteen ja purkita koko viikon ruoat" tapaan. Jostain tarvitsisin nyt vaan potkua ja tsemppiä. Ja ehkä vähän jeesiä sen ruokavalion kasaamiseen ihan konkreettisesti. Onhan minulla pt:n tekemä suunnitelma, mutta ei ole edennyt käytäntöön.

Että tämmöistä. Treenit kulkee, ruokavalio retuperällä. Välillä väsyttää, välillä ei. Ja jaksamisesta yleensä, on vaikeuksia edes jaksaa käydä suihkussa tai muutenkaan huolehtia itsestäni (toki renttuvaatteet kuuluukin kotiäitiyteen joltain osin). Nyt olen päättänyt pistää facen ainakin tauolle taas jouluun saakka, jos sais iltoihin muuta tekemistä kun väsynyttä tabletilla surffailua.

Selkeästi peilistä näkee myös turvotusta. Muistan raskausajalta kun olin tiukalla  karpilla, niin ei ollut ollenkaan turvotusta (synnytyksessähän minut laitettiin itse asiassa tippaan kun olin niin kuivunut) ja nyt ei meinaa sormusta saada sormesta eikä omia nilkkoja tahdo tunnistaa. Taitaa pahin syyllinen olla tuo leipä. Ja sokeri. 

Nyt otan hyviä vinkkejä vastaan, miten kotiäiti pääsisi pälkähästä. Miten vieroittua sokerista ja millä ne saisi korvattua niin, että jaksaa arjessa? Kaikkihan sen tietää, että kun syö hyvin niin voikin paremmin! 

Olisiko tiukasta ruokavalio-ohjeistuksesta hyötyä vai vain haittaa? Imetän kuitenkin aika paljon edelleen joten mitään todella tiukkaa linjaa ei voi vetää.

Auttaisiko jotkut lisäravinteet? Sitä Fitlinea  olen pyöritellyt mutta hoitovapaalla ei siihen ole varaa. Nyt syön beroccaa, sinkkiä, ceetä, deetä, omegaa ja magnesiumia. Vai mikä?

Hätähuuto tässä samalla ja anteeksi kun en ole voinut raportoida hienoja tuloksia!





maanantai 16. marraskuuta 2015

Haaste

 

Sain Sarilta blogista Mielen- ja kehonhallintaa (http://shapeit.vuodatus.net) haasteen. Kiitos siitä! Nyt on sopiva hetki vastailla näihin kysymyksiin!

Haaste kulkee blogista toiseen ja haasteen saa aina alle 200 lukijan blogi. Eli tällä jaamme näkyvyyttä niin haasteen antajalle, kun haasteen saajille :). Kiitä haasteen antajaa, vastaa hänen esittämiin kysymyksiin ja luo 11 uutta kysymystä. Sen jälkeen listaa 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia

1. Miksi blogi? Ei ole mun ensimmäinen blogi, olen kirjoittanut nettipäiväkirjaa jo vuosituhannen alussa ja tämä on mun neljäs varsinainen blogini. Oli siis ihan luontaista alkaa kirjottamaan blogia elämäntaparemontin alkaessa. Halusin kertoa tarinani, julkaista projektin etenemistä ja samalla vähän ladata myös painetta itselleni. Ja tottakai etsiä kanssakavereita ja tsemppareita tähän muutokseen.

2. Kirjoitatko päiväkirjaa? En

3. Mikä oli lempiaineesi koulussa? Eri aikoina eri aineet, yläasteella kuvis ja musiikki, lukiossa historia ja filosofia ja musiikki tottakai.

4. Jos kotiisi tulisi ensi viikonloppuna ruokavieraita, mitä tarjoaisit heille? Mulla on ollut mielelläni viime aikoina mun vanha blinipannu, joten ehkä blinejä. Tai sitten paellaa.

5. Paras tai koskettavin lukemasi kirja? Thomas Findleyn Ikuisen hämärän vaeltaja (tämän luettua luin kaikki hänen muutkin kirjat samantien). Mieletön uppoaminen mielen hämäriin syvyyksiin.

6. Mikä on tämän hetken voimabiisisi? Mulla ei ole varsinaisesti voimabiisejä, enemmänkin tunnebiisejä. Emma Salokoski Ensemblen laulu "veden alla" on mun listalla ollut nyt aika usein.

7. Tunnetko olevasi "oikeassa ammatissa" / pidätkö työstäsi? No en. Juuri tänään kuulin, että hallitus on päättänyt leikata aikuiskoulutustuesta ja se kirjaimellisesti on nyt kaatanut mun haaveet ammatinvaihdosta. Vähän vielä sulattelen asiaa.

8. Mitä harrastit lapsena? Luin paljon kirjoja ja soitin koskettimia/kitaraa.

9. Pohjoinen vai Etelä? Molemmissa on puolensa. Asuisin etelässä, mutta matkustelusta pohjoisessa.

10. Oletko maailmanmatkaaja vai kotikissa? Maailmanmatkaaja.

11. Kerro yksi joululahjatoiveesi. Että saisin levätä ja aikaa itsellekin.

En nyt jaksa millään keksiä enempää kysymyksiä, joten Sarin hyvät kysymykset saa kelvata. Ja haastan kaikki mun bloggaavat lukijat tekemään tämän! Ainakin Sarah Suomalainen ja Victoria blogista Oikeus hyvään oloon! Tearcandy ota sinäkin haaste vastaan!

Mun rakkaimmat blogit löytyy tuolta vasemmasta reunasta, ne kaikki jotka on päivittyneet! Juuri muita en edes seuraa! Eli ovat sitten mun liebstereitä

 

torstai 12. marraskuuta 2015

Viikkoni


Taas on melkein yksi viikko taittunut. Tänään on nimipäiväninja pitäisi vielä joku torttu leipoa, mutta koska vaihdoin laatuajan kotona tappelevien lasten kanssa taas laatuajaksi metsässä ja nuotiolla, niin päivä oikeastaan meni siinä.

Viikko on ollut ihan aktiivinen, kaksi salireissua ja kävelylenkki plus tänään tämä metsäily. Ajettiin vaan tuttuun paikkaan ja lähdettiin kävelemään lasten kanssa polkuja. Esikoisen suuntavaisto johdatti meidät takaisin. Sitten tuli nuotiolle ja makkarat paistumaan. Alkaa nämä hommat sujua niin hyvin jo, että mut varmaan huolitaan sitten ensi syksynä partioon kun esikoinenkin pääsee sudenpentuihin. Olen sitä paljon pohtinut, että olisko minusta vielä siihen. Tiedän, että siellä on paljon pulaa aikuisista joten saa nyt nähdä. Olen esikoisen vauva-ajasta saakka vapaaehtoisena touhunnut lasten ja lapsiperheiden parissa joten partioon siirtyminen lasten kasvaessa luontuisi minulle hyvin. 

Flunssa pitää edelleen tosi tiukassa otteessaan ja vähän tuntuu, että on jo joku jälkitauti. Astmaoireet ovat palanneet kesän jäljiltä ja poskiontelot vaivaa. Yritän sinnitellä nenäkannun kanssa nyt kuitenkin, jos selviäisin ilman antibiootteja.

Tein kuitenkin salitreenin tyttären tanssitunnin aikana taas totuttuun tapaan ja tein sen nyt kiertoharjoitteluna isommilla toistomäärillä. Selkä-takareidet-hauikset-vatsat on lauantain ohjelmassa. Kaksijakoisellahan tässä nyt on menty:)

Kiinnitin tänään huomiota yhteen hyvin aurinkoa saaneeseen salikalleen, joka takatukka kiharalla purkka suussa siinä treenasi vatsalihaksiaan. Oikeastaan kiinnitin huomiota vasta parkkipaikalla kun jostain kuului ysäritanssipoppia tosi kovalla. Kaveri ei edes ollut kovin nuori, varmaan minun ikäinen. Hetken ajattelin, että kuinka erilaisissa elämäntilanteissa me salikävijät voidaan olla. Miten toisilla koko elämä pyörii sen treenaamisen (ja ehkä kisojen, jamppa näytti siltä että vois kisata) ympärillä. Ja mulla on niin paljon kaikkea muuta, että hädin tuskin ehdin sinne salille. Mutta silti meitä yhdistää sama intohimo!

No, semmoista se on. En antaisi näistä kotivuosista hetkeäkään pois. Rakastan kotonaolemista lasteni kanssa ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän.

Kirjoitin viikolla pitkän postauksen aiheesta neljäs lapsi. En sitä kuitenkaan julkaissut, mutta yritin selvitellä tunteitani asian suhteen. Pakko myöntää, että pieni vauvakuume on nostanut taas päätään ja joudun oikeasti miettimään, onko siinä mitään järkeä. Paitsi että mies varmaan torppaa idean joka tapauksessa täysin. Kovin haikea olo kuitenkin on ollut viime aikoina. Kaikista sairasteluista huolimatta mä kun nautin raskaus ja pikkuvauva-ajasta ja viihdyn ison perheen keskellä. 

On ihanaa kun on nuo isommat, mutta on ihanaa kun on yksi pienikin. Monenlaisia asioita pyörii mielessä.

Hassuahan se on, olen itse käytännössä perheeni ainut lapsi ja silti viihdyn ison perheen ympäröimänä. En esikoisen saadessani uskonut kuin yhteen lapseen, mutta niin se mieli vaan muuttuu...


Poika on tänä syksynä oppinut puukon käyttöä ja vuolee omat makkaratikkunsa ihan itse.

Haaveilijatyttömme tunnelmoi <3

Koti alkaa näyttää kodilta kun sain Perfect Homelta ostamani valosydämenkin ikkunaan. Eilen sain ikkunaverhotkin! 

perjantai 6. marraskuuta 2015

Kaikenlaista mun viikosta


Pistin kuvat tämmöisiin kollaaseihin, niin ei veny niin pitkäksi tämä postaus:) 
Alkuviikosta pääsin taas illallistamaan fiiniin ravintolaan. Tällä kertaa Urussa ravintola nimeltä Hus Lindman, joka löytyy Tuomiokirkon takaa ihan mielettömän ihanalta vanhalta puutalo-yliopistoalueelta. Kävin aikanaan siinä vastapäätä tutkintooni ruotsin kurssia avoimessa ja muistelen aina rakkaudella niitä ihania iltoja kun sain kävellä sieltä Tuomiokirkon bussipysäkille. Tosi tunnelmallinen alue johon varmaan muutan lasten muutettua pois (jos taloja siis ei ole purettu) kun haluan takaisin keskustaan <3

Meillä oli siis paikallisen MLL:n yhdistyksen syyskokous ja mut valittiin hallitukseen ensi kaudelle. En sitoudu mihinkään tosi vaativaan vastuunkantoon, mutta koska mulla on aika lailla hallitustyöskentelystä kokemusta toisaalta ja muutenkin olen ko. yhdistyksessä aktiivina niin mikä ettei? Kokouksen jälkeen sitten illastettiin:) ja mun vakiovaatteet sitten. Nyt vähän saa niistä kengistäkin paremman kuvan. Korkkareiksi ihan älyttömän hyvät jalassa, yritin katsoa josko ne löytyis vielä Ellokselta, mutta en löytänyt. Nahkaahan nuo on ja mielettömän hyvä lesti.


Keskiviikkona oli mun salipäivä ja sain kun sainkin järkättyä itseni heti aamusta salille. Yks eskariin, toinen puistoon ja kolmas aamupäiväunille!  Ihan hyvä treeni ja nuhastelusta huolimatta tein aika maksimeilla. Tuossa pystypunnerruksessakin taisi olla 8 kg käsipainot (ellei jopa enemmän, en nyt ihan varmaksi muista). Maharöllykkä on karsea, järkytyin ihan kun katsoin kuvia. Mutta mitäs sitä peittelemään, siinä on Paljon ylimääräistä nahkaakin ja siks näyttää tuommoselta ilmapallolta. 

Treenis oli siis jalat(!), rinta, ojentajat ja vatsat. Varsinkin jaloille aika tappoa kun useita etureisiin osuvia liikkeitä. En saanut lihaksia kuitenkaan kipeäksi, sillä ne oli maanantain pha-treenin jäljiltä melkoisen kipeät edelleen:)
 

Torstaisin käyn nuorimmaisen kanssa vauvasirkuksessa ja sieltä olen saanut kotiinviemisiksi useita eri temppuja. Isompien kanssa niitä oikeasti on helpompi harjoitella. Tässä yksi:) Tehdään myös lentokonetta, kärrynpyöriä, kuperkeikkoja jne. Lapset tykkää ja mulle tulee hiki:)

Alla pari ruokakuvaa. Appiukolta sain hirven jauhelihaa joista parit lihapullat kasvisoseen kanssa. Kaalilaatikosta lapsetsanoi, että niin pahaa että tulee oksennus! Olikohan se lapsena meistäkin pahaa? Nyt oli kuitenkin herkkua:) kuvassa menossa vasta uuniin.
 Tämmöistä arkea meillä. Sunnuntaina käytiin uimassakin koko perheellä, vauvakin innostui ja sukellutin häntä pari kertaa! Ihana!



maanantai 2. marraskuuta 2015

Sunnuntai

Oi sunnuntai, sunnuntai. Viikot vierii niin nopeaa vauhtia, etten tahdo pysyä perässä.

Tänä viikonloppuna ollaan oltu kotona, jotenkin tuo tylsä pilvinen sää ei houkutellut yhtään metsäretkelle. Ehkä illalla uimaan (juu me mentiin koko perheellä Impivaaraan Turkuun).

Kuvassa mä ja typy mielipuuhassamme. Nää hetket on niin uniikkeja ja haluaisin tallentaa jokaikisen tunteen ja henkäyksen johonkin muistin sopukoihin. Kun pieni käsi tarrautuu lujaa kiinni, vetää itsensä ihan iholle

En tiedä, olenko koskaan maininnut mun kahta ihan ykkösblogia? Kalastajan vaimon varmaan ihan kaikki jo tietääkin, mutta vuosien varrella olen tykästynyt Too Big To Be Me- blogin kirjoittajan Annan kirjoitustyylin.

Aloitin lukemaan Annan blogia varmaan silloin kun omaa elämäntaparemppaa aloin hahmotella ja hän on seurannut mukana kaikki nämä vuodet. Pahimman "fitness"- kauden skippasin ja sitten taas palasin lukemaan, nykyään olen aivan koukussa.

Hassulla tavalla meillä elämäntilanne menee aika samoin, joten se lienee yks syy. Joka tapauksessa, Annalta on tullut ihana videopostaus omasta päivästään jonka olen jo useamman kerran katsonut. On se vaan niin ihana! Mietin, että olisi varmaan ihana tehdä omastakin päivästä joskus kirjoitus tai video. Vähän kuin itsellekin muistoksi.

Luin joskus paljonkin äitiblogeja, mutta jossain vaiheessa tuli yliannostus sekä tyypillistä "kuvaan lapsiani ja niiden vaatteita" sekä "paskamutsihuumoria" tyyleihin. Ei äitiys niin erikoista ole, että jaksaisin käyttää jatkuvasti aikaa toisten äitien pohdintoihin. Äitiys on aika lailla nykyään arkea ja erilaisia valintoja arjessa. Toki syvällisiäkin asioita tähän rooliin kuuluu, tottakai!

Tämä viikko on ollut sairasteluviikko. Oma flunssani on ja jatkunut ja aloitin nyt astmakortisonin varmuuden vuoksi vaikkakin oireet on jo alkaneet vähenemään. Lapsilla perusnuhaa, ei onneks kuumetta. Liikunnat jäi tosi vähiin, perjantaina kävin kävelyllä ja eilen tein tuommoisen reilun puolen tunnin kuntopiiriä tyttären tanssitunnin aikana. Nämä kuntopiirit on tosi mukavia tehdä, pidän. Ei tarvitse paljoa suunnittelua tai ohjausta, kunhan vaan katsoo että tulee lihastekniikan rinnalle sykkeennostoja.

Eilen tein kahvakuulan, oman kropan ja yhden levykiekon kanssa. Nappasin kuulan jumppasalista ja menin venyttelyhuoneen nurkkaan. Ja koska tanssitunti oli heti aamukympiltä, niin oli mukava hoitaa omatkin "liikunnat" heti aamusta pois.

Nyt kun tyttäreni (nuorin siis) näyttää ottaneen tavaksi nukkua pitkät aamupäiväunet ulkona rattaissa, niin olen ajatellut kokeilla ottaa hänet salille mukaan. Laitan rattaat ikkunan alle ja varmaan itkuhälyttimen mukaan. Peukuttakaahan sitten, että se onnistuisi.

Mukavaa syysviikkoa taas!

 

 

tiistai 27. lokakuuta 2015

Pieni hengähdystauko

Sorry taas kuvan laatu, mutta oli pakko pyytää miestä ottamaan asukuva kerrankin kun olin paremmissa vetimissä. 
Nahkarotsi ja korolliset (kuvasta ei näy mutta korkeat korot) maiharit on Ellokselta. Mekko on Marimekon. Huivi Ebaystä.

Sain kutsun työn kautta päivälliselle oikein aitoon gurmeeravintolaan. Saan tämmöisiä kutsuja kerran viidessä vuodessa ja mieheni ei tämmöisestä ruoasta välitä tippaakaan, joten päätin pistää parastani. Kotimamma siis liikenteessä.

Kotimatkalla pysähdyin Turun uudelle kirjastosillalle ihastelemaan kaunista Aurajoen pintaa ja loistavia kaupungin valoja. Oli jotenkin rauhallinen mieli. Kaunis Turku. Paljon nuoria ihmisiä. Tavallaan haikeaakin, mulla ei ole siihen nuoruuteen enää paluuta vaikka monta asiaa haluaisin tehdä toisin. Menin sitten autolle ja hurautin kotiin, jossa väsynyt vauva huusi tissiä ja levottomat lapset riehuivat aika kypsän näköisen isän puhkuessa.

Se aika oli se, nyt on nyt ja tulevaisuus on ihan auki.