Pages

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Heikko vai vahva

Olen paljon jutellut muutaman ystäväni kanssa tästä kriisistä. Olen niin onnellinen, että todellakin ympärillä on 3-4 hyvää ystävää jotka ovat jaksaneet vastailla mun viesteihin jopa puoliltaöin kun olen ollut itkun tai raivon vallassa. Yksi hyvä äitikaveri sanoi minulle suoraan, että me naiset olemme vahvoja. Ja me äidit eritoten. Sitä olenkin nyt paljon miettinyt. Eilen mieheni kanssa puhuimme vielä kotona ja sanoin, että en ymmärrä miksi minua pitää kohdella kuin saastaa kun mitään pahaa en ole hänelle tehnyt. Mieheni tokaisi sinisin silmin, että hänkään ei ole mitään pahaa minulle tehnyt. Se jäi kyllä mieleen. Kysyin kyllä perään, että miksi sitä sitten piti salailla jos ei se mitään pahaa tai väärää ollut enkä vastausta saanut.

Mutta jos ajattelee näin jälkeenpäin, ensinnäkin hänellä on todennäköisesti ollut näitä nettisäätöjä tai jotain säätöjä jo 2016 vuoden puolella. Se tapa miten hän minua kohteli ja valitti koko ajan vapauden puutteesta ja kaikesta muusta, viittaa siihen että jotain muutakin siellä tapahtui.Ja ne baarireissut, leffaillat kaverin luona, uudenvuoden aatto jolloin ei ollut yötä kotona...  Ja siitä on yli vuosi jo aikaa kun tämä alkoi. Olin kyllä sinisilmäinen, enkä ymmärtänyt vaan yritin auttaa, antaa tilaa ja aikaa ja samalla uuvuttaa itseni.

Mutta sitten kun mies lopulta sai revittyä itsensä irti suhteesta, hän pitää itseään hyvin rohkeana. Minulle (ja muille) se ei tietenkään näyttäydy rohkeutena vaan pelkuruutena. Tottakai, kun olen istunut aikanaan 3 vuotta terapiassa, mulle avun hakeminen eri tilanteisiin ei ole kynnyskysymys ja osaan kyllä myös katsoa peiliin ja tiedän mitä asioita minä olen tehnyt viime vuosina väärin. Mutta mikään väärin tekeminen ei oikeuta kuitenkaan tähän, mitä tapahtui varsinkin kun parhaani mukaan olen yrittänyt asioita parantaa.

Minulle tämä näyttää myös siltä, että ne ongelmat mitä meillä oli (kommunikaatio, seksi, vanhemmuuteen kasvaminen ja kasvatuserimielisyydet, ruuhkavuodet ja väsymys jne.) olisivat vaatineet ponnisteluja molemmilta. Ja erityisesti sitä avoimuutta puhua asioista. Me ei olla puhuttu niistä asioista vielläkään kunnolla eikä varmaan koskaan tulla puhumaan. Osan asioista hän on varmaan uudelle naiselleen kertonut, mutta joka tapauksessa pointti on se, että hänellä on luontainen taipumus pistää kaikki maton alle piiloon ja jatkaa eteenpäin. En tiedä, toimiiko se elämässä pitkän päälle. Uusissa suhteissa aina tulee arki ennemmin tai myöhemmin, tulee kriisejä ja ristiriitoja. Jos ei pysty ratkomaan asioita avoimesti, niin loppupeleissä sitä häviää aina itse.

Sanotaan myös, että usein kerran pettänyt pettää uudestaan. Luin jonkun artikkelin jossa sanottiin, että juurikin näistä meidän syistä pettänyt on se kaikkein riskialttein ihminen pettämään uudestaan. Että satunnainen kännipano ei sitä riskiä lisää ollenkaan samalla tavalla, kuin itse parisuhdeongelmista syntynyt pettäminen.

Mä olen käynyt tämän asian nyt niin perinpohjin itse läpi, kuin suinkin olen voinut. Olen  hakenut apua, olen kirjoittanut miehelle pitkän viisisivuisen kirjeen, puhunut ystäville, puhunut ja puhunut, päivittänyt instagramia ja blogia. Nyt tuntuu siltä, että mulla ei ole enää  mitään sanottavaa. Ja tietyllä tavalla olen saanut pään sisälle lisää tilaa taas kun ne asiat on käsitelty. Pystyn taas keskittymään elämään, lapsiin ja arjen pyörittämiseen. Töihinkin aivan eri tavalla. Ja se oikeusapu, minkä saan nyt ilmaiseksi, on todella todella tärkeässä asemassa nyt. Että on joku henkilö joka minun puolesta näitä asioita ajaa.

Mutta siis ajatukseni tässä on, että koen olevani tässä vahvempi kuin hän. Olen joutunut kauheimman painajaisen, mitä läheisen kuoleman jälkeen voi tapahtua, kohtaamaan ja silti tulen selviämään. Se ihminen, joka tämän painajaisen aiheutti, ei ole kohdannut demoneitaan eikä varmaan koskaan niitä uskalla kohdata. Ehkä vie ne hautaan mukanaan, who knows?

Enpä olisi uskonut blogia aloittaessani vuonna 2012, että tämmöisiä tekstejä vielä tänne tulen kirjoittamaan. Blogi on kulkenut pitkän matkaa elämässäni mukana ja jatkoa varmasti seuraa jossain muodossa.

"Eteenpäin sanoi mummo lumessa".  Musta tulee varmasti just semmonen mummo!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti blogi jatkuu jossain muodossa, sillä minulle tekstisi antavat positiivisen viestin siitä, että vaikeudet voi voittaa, elämä kantaa ja sillä on paljon hyvää annettavaa. Onni, että sinulla on ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tätä jatketa jollain tavalla, uusi arki varmasti muuttaa muotoaan ja blogi jotenkin nivoutuu siihen.

      Poista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!