Pages

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Lapsiperheen kesäloma



Millainen on lapsiperheen kesäloma? Juttelin tänään sekä mieheni, että yhden ystävän kanssa siitä, millaisia kesät oli ennen ja millaisia ne on nykyään. Tiedä siitä, oliko ennen paremmin mutta aika erilaista se oli. Itse olin siis lapsi 80-luvun alkupuolella.

Kesäkuussa koulun loputtua osa kavereista meni mummolaan ja jokunen kaveri pääsi leirille. Iso osa meistä kuitenkin pyöri siellä huudeilla odottamassa vanhempien kesäloman alkamista. Kännyköitähän ei ollut, joten ihan lankapuhelimen varassa oltiin, ehkä äiti tuli lounasaikana käymään kotona varmistamassa että ruoka syötiin tai sitten sovittiin jonkun kaverin kanssa, että tänään syödään siellä. Isompana saattoi saada rahaa johonkin hamppariinkin.

Joka tapauksessa päivät käynnistyi aina niin, että aamupala vauhdilla naamariin ja kaveria hakemaan. Sitten koko päivä oli ulkoilua, uintia, puistossa hengailua, temppuilua, pyöräilyä, pelaamista, mitä sitten mieleen sattuikin. Varmasti tehtiin pahojakin, sitä en kiellä:)

En kyllä muista, että juuri koskaan olisi ollut vaikeuksia keksiä tekemistä ja aina sitä kavereiden kanssa keksittiin. Yhtenä kesänä pääsin tenniskurssille ja loppukesä pelattiin tennistä kotikadulla tai tenniskentän laidalla norkoillen, josko kenttä vapautuisi (rahaahan meillä ei semmoista ollut vuokrata). Pihalla pelattiin myös sulkapalloa, heitettiin frisbeetä jne. Nopeastihan se kesä siinä menikin, vapauden huumassa ja kaikenlaista touhuten.

Myöskin liikkuminen oli melkoisen vapaata. Asuin kakkos ja kolmosluokan ajan Joensuussa ja muistan, että pyörittiin jopa keskustassa, käytiin Pielisjoessa keskenämme uimassa ja ongella, pyörätetket suuntautui vaikka mihin, kaikkea uutta ja kivaa haluttiin kokea. Aika huoletonta ja ihanaa aikaa siis siltä osin.

Nyt kun olen itse vanhempi ja seuraan tätä samaa vähän toisesta vinkkelistä, niin aika paljon on asiat muuttuneet. Aamulla lapset herää ja notkuu kotosalla ennenkuin potkin ne pihalle. Kavereita ei tahdo löytyä vaikka on somet ja kaikki.

Kaverit on joko  sukuloimassa/mökillä/veneilemässä/leireillä/muussa ohjatussa ja valvotussa, mutta juuri kukaan ei tunnu pyörivän huudeilla ja jos ovat, perheet ovat aikatauluttaneet omat tekemisensä niin, että sitä sopivaa leikkihetkeä ei vaan koskaan löydy. Ja jos joku sieltä kännykän kautta löytyy, niin saa soitella ainakin 10 kertaa ja pistää 20 viestiä, koska ne tuntuvat mieluummin näpräävän kännyköitään kotona kuin lähtevän liikkeelle.

Ei myöskään tule kuuloonkaan, että menisivät vaikkapa potkimaan palloa tai heittelemään koulun pihaan korista, vaan sisällä pitää olla ja mieluiten pelata kännykällä. Jos se (onneksi usein näin on) on kiellettyä niin sitten vaan pyöritään muuten vaan, mieluiten sisällä ja jos saa potkittua ulos niin se on silti sitä samaa pyörimistä.

Ostin pihalle kaikenlaisia vermeitä ja pelivehkeitä, mutta nekään ei kiinnosta (ellen kädestä pitäen osallistu eikä aina silloinkaan), hengailu ja pyöräilykään ei kiinnosta, metsään majan rakentaminen ei kiinnosta, temppuilu, tramppis, ei nekään kiinnosta. Sohvalla istuminen olisi kivointa mitä noi isommat keksii. Olen aika vapaamielinen näissä asioissa eli annan isojen poikien pelleillä ja tyhmistellä (en jaksa edes kiroilusta tapella), mutta toivon että olisivat edes ulkona kun nyt kesällä voi olla.

Rannalle ei tämmöisiä 8-vuotiaita päästetä todellakaan keskenään, eikä osa vanhemmista päästä edes aikuisen kanssa. Ja todellakaan kukaan ei tarjoudu viemään lapsia rannalle (paitsi minä olen pari kertaa tarjoutunut). Juuri kävi niin, että yksi äiti kertoi ettei hänen tyttärensä saa tulla edes meidän takapihalla olevaan paljuun (kyseessä siis kouluikäinen iso tyttö ja minä valvomassa paljulaisia takapihalla), jossa jopa meidän 2-vuotias saa sisarustensa kanssa uiskennella.

Olen itse ollut nyt tosiaan 2 viikkoa kipeänä ja paria poikkeusta lukuunottamatta en ole jaksanut järjestää ohjattua tekemistä (puisto, biitsi jne.). Tilanne on kerrassaan mielenkiintoinen kun kaikki lapset kököttää kotona ja riitely alkaa heti aamupalan jälkeen (yleensä jo ennen) ja lakkaa 12 tuntia myöhemmin. Minusta tuntuu, että varsinkin esikoiselle tämä loma-aika on todella stressaavaa, hän ei saa mistään kiinni ja on lopulta todella pahalla tuulella.

Muisteltiin miehen kanssa, että niin se viime kesäkin oli aika kamala eli aika samanlainen. Kaaikki helpotti kun lähdettiin purjehtimaan, satamista löytyi kavereita ja jos muuta tekemistä ei keksinyt, aina voi hypätä paatista uimaan. Tänä kesänä vene on telakalla ihan siitä syystä että miestä ei huvita.

Ja siis ei tämä joka paikassa mene näin. Me muutettiin omakotitaloalueelle, jossa on sekä pojan, että minun ollut vaikea tutustua ihmisiin (välillä niin pahasti, että haluaisin jopa muuttaa täältä pois jos ei olisi niin kaunis koti ja piha). Vanhasta kodista  oli kävelymatka rannalle ja sieltä aina löytyi kavereita, samoin vanhassa kodissa oli monta rivaria ja aina pihasta löytyi leikkikavereita, joskus vanhassa vara parempi.

Olen tyttären kavereiden vanhempien kanssa yrittänyt sopia treffejä ja onnistunutkin, mutta koskaan kukaan ei kysy meidän tytärtä. Välillä väsyttää olla aina se aktiivinen osapuoli. Täällä ei ole myöskään esimerkiksi yleistä rantaa jonne voisi mennä ja tavata tuttuja ilman sen enempää sopimista ja koulun pihalla tai puistossa harvoin näkyy ketään eli kaikki pitäisi aina sopia.

Mutta summa summarum, todella todella erilaista on lapsuus kaksikymmentä vuotta sitten ja tänään. Tottakai maailmakin on erilainen, mutta luulisi että lapsen perusominaisuudet ja uteliaisuus luonteenpiirteenä ei olisi hävinnyt mukavuudenhaluisen pelaamisen ja kännykän näpräämisen taakse. Eräs nainen minulle kerran sanoi sen kyllä hyvin, keneltä muulta ne lapset sen oppii kuin meiltä aikuisilta. Voisin olla itsekin parempi esimerkki, myönnän..

Ja olen paljon miettinyt sitäkin, että monet tutkimukset todistaa, että yksinäisyys on periytyvää. Lasten isä on todella yksinäinen (ei kärsi siitä) ja minä olen yksinäinen (kärsin siitä), tuleeko lapsistamme myös yksinäisiä ja miten voisin sen estää?

Tietyllä tavalla tunnen stressiä siitä, että tämä on mun viimeinen oikea kesäloma! Haluaisin antaa lapsille paljon ja nyt sairastelun vuoksi on ollut vaikeuksia. Suunnitteilla olisi ensi viikolla (ehkä) pakata lapset ja vermeet autoon ja lähteä Yyteriin telttailemaan. Tai ehkä tehdä joku pidempikin reissu.

Elokuun alusta palaan töihin ja sen jälkeen lomani ovat aina lyhyempiä, en tiedä kuinka paljon työnantaja suostuu edes antamaan mulle palkattomia vapaita kesäkuulle, toki yritän niitä ottaa. Mutta tavallaan tämä aika mun elämästäni on ohi. Iltaisin klo 21 pään soidessa edelleen odotan innolla töihinpaluuta, mutta aamulla taas toivon että saisin olla lasten kanssa edelleen mahdollisimman paljon. Koska perhe nyt vaan on niin <3 <3 <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!