Pages

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Haaveet

Lueskelin erästä blogia lily.fi-palvelusta ja sieltä vähän vanhemmista bloggauksista löysin yhden kirjoituksen, joka tavallaan kolahti aika paljon. Tai oli ainakin samoja ajatuksia, mitä itselläni.

En tiedä, onko kyse 40 kriisistä vai mistä, mutta yhä useammin jotenkin tunnistan itsessäni sen, että ajaudun haaveilemaan ja muistelemaan menneisyyttä, jopa ehkä vähän vaaleanpunaisin lasein väritettynä.

Kuvittelen, että minkälaista elämä olisi nyt siellä, missä joskus olen ollut. Miten viihtyisin siellä nyt, miten lapseni viihtyisivät siellä. Kaksi esimerkkiä: kotikaupunkini Jyväskylä, sekä opiskelukaupunkini Helsinki.

En ole käynyt enää Jyväskylässä aikoihin, koska sukulaiseni ovat sieltä kaikki muuttaneet pois. Silti siellä käydessä (ajan kanssa), varsinkin kesällä, on niin ihana pulahtaa Jyväsjärveen tai Päijänteeseen uimaan, hurauttaa autolla kotikylääni Kuohulle katsomaan kotitaloa, tavata lapsuudenkavereita ja ennen kaikkea kuvitella, millaista elämä siellä olisi.

Tietysti ehtoina olisi se, että olisi töitä meille aikuisille. Että se meri ei olisikaan tuossa. Että ei olisi purjehdusta eikä meripelastusta (kumpaakaan ei nyt kyllä juuri ole ollut). Että kaikki puhuisivat sitä ihanaa Keski-Suomen murretta ympärilläni. Järviä ja lampia olisi joka paikassa, uimarantoja kymmeniä ja kymmeniä. Olisiko elämä siellä rennompaa ja mukavampaa, ympäristö kauniimpaa? Millaista olisi veneillä järvillä? Olisiko Jyväskylän yliopisto niin ihana ja pieni söpö paikka, miltä se tuntui opiskeluaikana (oletan, että ehkä siellä saisin opiskeltua ympäristötiedettä)? Ja miten lapseni viihtyisivät? Miten he varsinais-suomalaisina tottuisivat keskisuomalaiseen mentaliteettiin?

Ajatus tuntuu niin houkuttelevalta ajoittain, että jopa mietin että jos kotitaloni tulisi myyntiin Kuohulla, saattaisinko ostaa sen? Monet muistot isän kuolemasta ja talon myynnistä kaksikymppisenä isojen velkojen kattamiseksi ovat kurjia, monet muistot hävisivät liian nopeasti.

Mutta sitten on toisaalta opiskelukaupunkini Helsinki. Vuonna 1999 muuttaessani Helsinkiin luulin jääväni sinne asumaan. En todellakaan koskaan kuvitellut tai edes ajatellut päätyväni Turkuun. Asustelin eri asunnoissa kantakaupungissa ja se tietynlainen Helsinkiläisyys, rento tyyli "suurkaupungin" keskellä oli mulle just sopiva juttu. Opinnot ja työt sujuivat siinä opiskelijaelämän sivussa, vähän maailmaakin kierrettiin. Pidin erityisen paljon Helsingissä esimerkiksi Munkkiniemestä, Lauttasaaresta, Alppilasta, Pikku Huopalahdesta, saarista, Vanhasta Vallilasta, Haagasta, Viikin alueesta, Malmin alueesta jne.

Vaikka loppujen lopuksi asuessani Helsingissä en paljoa esimerkiksi korkeakulttuuriin tutustunut, niin kaikenlaisissa kulkueissa ja muista tapahtumissa tuli käytyä. Katajanokalla oli ihana kävellä kesäisin (voisin kuvitella katraani kanssa hengailevani siellä edelleen) ja Suomenlinna oli aivan mielettömän ihana paikka, Korkeasaaren vieressä oleva Mustikkamaa myös.

Tottakai niitä aikoja sumentaa linsseissäni nuoruus ja siihen liittyvä into kaikkeen uuteen, alkoholin (välillä aikamoinenkin) käyttö, humanistipiireissä pyöriminen ja toisaalta myös sitten teknisen alan opiskelijoiden kanssa hengaaminen.

Minulla on paljon odotuksia näihin mun tämänhetkisiin opintoihin. Vaikka vielä mantsan opinnot on kesken enkä ole kauheasti ensi syksyn tilannetta miettinyt, enkä sitä milloin sinne maisteriohjelmaan oikeasti haen, niin toivoisin paljon, että tulevaisuudessa saisin tehdä töitä myös Helsingissä. Tai edes työmatkoja sinne. Vaikka se niin lähellä Turkua onkin, niin käytännössä ainoat käynnit on olleet sinne  muutamaan yhdistyksien kokouksiin ja Viron laivalle välietappina, kaks kertaa Korkeasaareen lasten kanssa.

Että onko se Helsinki niin ihana paikka, mitä muistelen. Todennäköisesti ei. Mutta on paljon ihania muistoja, asuntoja, pitkiä iltoja Suomenlinnan kallioilla, päiviä Hietsun uimarannalla parin muun ihmisen seassa jne. Työ, jossa silloin viihdyin tosi hyvin, ihanat työkaverit ja tottakai silloinen elämäntilanne kun kaikki oli vielä edessä.

Olisko tämä vähän neljänkympin kriisiä? Ehkä:) Vai menetetyn nuoruuden kaipuuta? Ehkä jonkinasteista tyytymättömyyttä nykytilanteeseen ja asuinpaikkaan, sitä kautta haaveilua....?


2 kommenttia:

  1. Hei, terveisiä Jyväskylästä. Olen blogiasi lukenut ajoittain, mutta jotenkin on mennyt ohi, että olet niinkin läheltä kotoisin kuin Kuohulta. Siitäpä ohi hujellamme aina mökille.
    "Ikä" varmasti tekee osittain tehtäväänsä, että alkaa miettiä lapsuuden kotiseutuja mahdolliseksi asuinpaikaksi. Keski-Suomeen on itsekin tullut aina palattua, vaikka maailmallakin ollut.
    Hyvä täällä olisi lastenkin kasvaa - ja kyllä meidän keskisuomalaisten kanssa hyvin toimeen tulee. Jopa varsinaissuomalaiset - itselläni on varsinaissuomalainen mies! :)
    Suomen Ateenan yliopistokin tarjoaa kaikenlaista, mm. oman alasi opintoja: https://www.jyu.fi/bioenv/osastot/luonnonvarat-ja-ymparisto/ymp

    Aurinkoista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi:) Ehkä se tosiaan on iästä kiinni ja varmaan siitäkin, että en ole ihan tyytyväinen ollut elämäntilanteeseen viime vuonna. Ja onhan se Jyväskylä ja ylipäätänsä järvisuomi upeaa aluetta! Täällä meren rannalla mut on pitänyt mm. purjehdus, mutta mies ei enää ole siitä kiinnostunut perheen kanssa siitäkään niin taas yksi asia joka mua on pitänyt täällä on vähän rauennut. Toki olen ajatellut että voisin lasten kanssa keskenäänkin veneillä, mutta siihen menee useampi vuosi vielä. Olen asunut Kuohun lisäksi Palokassa, Halssilassa, Ristikivessä, Mäki-Matissa ja Ristonmaalla sekä Kuokkalassa ja kyllä se kotikaupunki aina kai säilyy kotikaupunkina. Täytyy sitä yliopistoasiaa mietttiä, vähän olen aprikoinut että voisin ehkä hakeekin maisteriohjelmaan niin voisi olla sinne oikeastikin asiaa aina välillä. Toisaalta täältä on Helsinkiin 2 tunnin ajo ja sinne keski-Suomeen tuplat. Koko perheenä muuttoa tuskin koskaan tulisi..molemmilla meillä vakkarityöt täällä.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!