Pages

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Viikko 4 ja Juhannus

Neljännen viikon punnitus oli tänään. Ja saatiin nollatulos, mikä ei ollut kyllä mukavaa, mutta ihan ymmärrettävää.

Olen nyt vissiin jo neljättä päivää kamalassa räkätaudissa, aktiivisuusrannekkeen mukaan päivän aktiivisuudet jää jonnekin 50-60 prosenttiin. Ja sairaana sekä surkeana olen syönyt välillä ruokavalion ohi.

Minua pitkään blogissa seuranneet (jos teitä vielä on) tietävät, että olen astmaatikko ja minulla nämä taudit ovat normaalia rankempia sekä tuppaavat venymään.

Nythän tässä kävi vähän niin, että sairastin toukokuussa viimeksi enkä oikein parantunut tässä välissä kunnolla (jos joku ihmetteli miksen olen treenannut).

Astman lisäksi poskiontelossa on polyyppi jolle kukaan ei halua tehdä mitään (ainakaan terveyskeskuslääkärit) joka tietysti johtaa siihen, että tukkoisuutta on ja poskiontelontulehdukset pitkittyvät (jota vaivaa ei myöskään pääse nykyään enää terveyskeskuksessa hoidattamaan, koska ei ole akuutti). Kerran kävin ihan yleislääkärillä ja sain nenäsumutteita, jotka joskus auttavat, joskus ei.

Tänään, kun tätä kirjoitan, on juhannusaatto. Eilen juttelin miehen kanssa siitä, kuinka me aina vietämme näitä keskenämme. Näitä juhlapyhiä siis. Koko miehen muu täkäläinen suku menee tädin mökille ryyppäämään, enkä tarkoita siis mitään hillittyä tissuttelua, vaan ihan sitä perisuomalaista ryyppäämistä. Olen joutunut ulkoistamaan meidät niistä kuvioista (nykyään onneksi lasten isäkin on jo mun puolella, aikanaan käytiin aika isot riidat asiasta), koska se kännääminen ei ole lasten silmille ollenkaan. Siellä huudetaan, käyttäydytään agressiivisesti jne. Ja muita sukulaisiahan meillä ei ole.

Koska olen nyt tosiaan ollut kipeänä, en ole jaksanut järkätä mitään erikoista enkä kutsua ketään mutta yleensä kaikilla tutuilla on omat suvut ja mökit jossa ne viettää näitä pyhiä. Ja me ollaan keskenämme. Ja mä kärsin kyllä siitä vähän, itse suvuttomana sitä niin toivoo että miehen suku olisi ottanut meidän perheen vastaan. Niillä on nämä "ryypätään kaikki juhlapyhät" niin voimakas perinne, että me ei vaan mahduta sinne niiden kuvioihin.

Mun lapsuuden juhannukset vietettiin kyllä muualla kuin kaupungissa ja kotona. Niitä ikävöin. Mutta ehkä maailma on muuttunut, emme ole ainoa yksinäinen turvaverkoton lapsiperhe. Aika vähän tällä seudulla on kuitenkaan mitään isoja yhteistapahtumiakaan. Joten me kai lämmitetään palju ja grillataan makkaraa ihan näin kotosalla keskenämme. Onneks olen näin flunssassa, muuten harmittaisi varmasti vielä enemmän. Emme kuitekaan ole ilmeisesti aivan yksin tämän asian kanssa, olen ymmärtänyt, että aika paljon lapsiperheet kärsii samasta asiasta?

2 kommenttia:

  1. Hei, mukavaa juhannuksen jatkoa. On se kuitenkin parempi lasten kannalta, ettette mene seuraamaan sitä juopottelua. Myös minulle on tuollainen meno ollut aina no no, senkin takia, etten ole sellaista joutunut näkemään ja kokemaan lapsuuskodissanikaan. Enkä muutenkaan yksinkertaisesti jaksa seurata, kuinka aikuiset ihmiset tekevät itsestään idiootteja. Mutta tosiaan lapsille sen näkeminen olisi varmasti vielä kamalampaa - ja pelottavaakin. Siispä koti- ja oman mökin juhlapyhiä on aina vietetty. Ja uskon, että koska tarjoatte lapsillenne turvallisia ja raittiita juhlapyhiä, he haluavat tulevina vuosina tarjota myös omille lapsilleen - teidän seurassanne. Sitten on porukkaa ja meininkiä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Varmasti sitten kun lapset tosiaan on isoja, tilanne onkin ihan eri:) Tuntuu vaan niin haikealta kun tutut aina viettää kaikki juhlapyhät sukuloiden tai toisten kavereiden kanssa, olis aivan ihanaa jos olis vaikka toinen kaveriperhe kenen kanssa synkkais niin, että voisi juhlia yhdessä vaikkapa just Juhannusta. Mutta siinä se meni, mentiin seuraavana viikonloppuna Hevisaurus-risteilylle taas keskenämme mutta ainakin lapsilla oli kivaa😀

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!