Pages

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Vihdoin se on ohi, kuulumisia!




Vihdoinkin se tentti on ohi. Tämä oli mun ensimmäinen "kirjatentti" koko tämän opiskeluvuoden aikana ja jännitin sitä tosissani.

Tähän mennessä siis olen tehnyt esseitä, tai moodle-tenttejä (kotona koneella tehtävät tentit, joissa saa aineisto olla mukana), tämä oli ihan eri juttu. Kirjan luin kahteen kertaan (nuorempana luin aina vain kerran), koska tiesin että mun aineessa on aika ankara arvostelu. Halusin olla varma, että osasin asiat. Kirjoitin lähes 6 sivua käsin, kylläpä pakottaa kättä!

Ja kyllä mä ne taisin osata. Kolmesta kysymyksestä pari oli helpompaa, yksi vaikea (Ympäristö ja moraali), mutta siitäkin taisin muistaa oleelliset asiat oikein. Kesäkuussa mulla on viimeinen ympäristötieteen tentti ja perusopinnot on sitten vihdoinkin ohi ja saan sen kokonaisuusmerkinnän!

Tuo viimeinen tentti onkin ympäristökasvatuksesta, joka on todella kiinnostava juttu, sillä olen miettinyt välillä että jos kuitenkin tekisin ne pedagogiset opinnot, saisin opettajankin pätevyyden. Ei hullumpi idea, laitan ideajonoon sen odottamaan hautumista....:)

Kuten tuosta kuvasta näkyykin, elämässä on ollut aika paljon muutakin haipakkaa. Tytön futisjoukkue on aiheuttanut kaikenlaisia vaihtelevia ajatuksia pelaamiseen liittyvän käytännön hässäkän johdollakin. Neiti kuitenkin itse tykkää käydä treeneissä ja nyt kun älysin himmata vähän pelien määrässä, niin on taas niihinkin tykännyt mennä.

Lyhyesti siis vain, että joukkueessa on kaks eri vuosikertaa ja osa lapsista on melkein 2 vuotta mun tyttöä vanhempia, jolloin tietysti mun pikkuinen (mutta valtavan sitkeä) sissityttöni ei oikein aina pärjää ja jää jälkeen.

Mutta toisaalta meillä on kyllä mahtavat valmentajat, joilla itsekin pieniä, tykkään heistä ja katsotaan nyt miten tämä menee. Ja aikaa on kulunut, kentän laidalla, mokkapaloja myytäessä ja touhutessa. Whatsappikin huutaa!
'

Miten se oma jaksaminen sitten on? Kirjoittelin tänne, että sain ne bodypump-vehkeet ja pari kertaa ehdinkin treenata ahkerasti, kunnes sain flunssan. Se kyllä kiersi koko perhettä, mutta silti tuntui siltä että mun reipas treenirykäisy aiheutti sen. Näin kun on käynyt ennenkin. Päivät vaihtelee, oli pari parempaa päivää ja kävin hölköttelemäsä 4 km (tosin kahdessa erässä), välillä teen pilatesta (nyt vihdoin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hoitaa nämä vatsalihakset kuntoon).

Eli todella vaihtelevaa on nämä mun treenit, ja lyhyetkin tauot tuntuvat pitkiltä. jollain tasolla liikunta kuitenkin kulkee mukana koko ajan. Pidän huolta, että aktiivisuusrakkenneeseen tulee 100% täyteen (mulla on asetuksissa muistaakseni että liikun kohtalaisesti, eli se vaatiikin vähän touhuamista) ja joka päivään ainakin kävelyä/pyöräilyä, sitte pari kertaa viikossa muutakin.

Innostukset tulee ja menee, mutta jotenkin saan liikunnan pysymään mukana menossa jotenkuten... Kunto on todella huono, hölkkälenkillä sen huomasin ja tämä vuoden aikana kertynyt lisäpaino ei helpota asiaa ollenkaan, polvet kipeytyvät ja nivelet kipuilevat.

Sitäkin suurempi syy yrittää saada kiloja pois. En tietyllä tavalla tunne itseäni, että muka en jaksaisi juosta, että maha on tiellä istuessa (on ihan hirveä kokemus). Milloin tämä tapahtui? Taisi tapahtua samana vuonna kun aloitin opiskelun ja parisuhdekriisimme kärjistyi. Mitenkäs tästä eteenpäin?

Tottakai mä tiesin, että tämä opiskeluaika tulee olemaan tappoa treeneille, mutta ei sitä varmaan vaan halunnut uskoa kuinka hektistä välillä on. Mulla myöskään ei ole osunut aviomiestä, joka millään muotoa omaehtoisesti tukisi mun opiskeluhommaa, eli lähinnä kipuilee oman vapaudenkaipuunsa kanssa. Opiskelut on pakko pyörittää päiväsaikaan, illalla ei kukaan tarjoa että "mä menen lasten kanssa puistoon jotta sä voit lukea". Ja iltaisin sitten olen tietysti rakkaiden lasten seurana, nyt on miehellä ollu työmatkaa ja kaikenlaista.

Hurjalta tuntuua hu ajatus, että miten me selvitään ens syksynä kun mä oikeasti olen töissä. Kuka tekee lapsille ruoat ja huolehtii että arki sujuu, kun nytkin tuntuu etten millään saa kalenteriin laitettua kaikkia miljoonia asioita mitä koulusta, päiväkodista ja puistosta tulee. Ja millon mä ehdin liikkua??? Täytyy vaan luottaa ja uskoa, että asiat selkiytyy. On tuo lasten isäkin tämän vuoden puolella jonkun verran ryhdistäytynyt ja ottanut vastuuta, jospa se jatkuisi!

Mutta jotenkin sitä on selvitty taas yhdestä keväästä. Vähän on semmosta fiilistä nyt ollut, että mieli on levänneempi ja levollisempi. Jos sais tämän kuntoiluhommankin tähän yhdistettyä. Eli on hetkiä, kun tuntuu ihan siltä downshiftaamiselta. Istun terassilla kuuntelemassa lintujen laulua ja arvuuttelen että mikä lintu mikäkin oli.

Jos semmoisen mielen tyyneyden saisi pidettyä töissäkin, paikassa joka stressaa mut hetkessä loppuun todella surkean työn ja johtamisen kulttuurin sekä työntekijöiden puuttuvan motivaation vuoksi. Saisko? Vai pitäiskö tässä mennä vielä johonkin mindfullness-kurssille?

Vai riittääkö nämä pienet jutut, kasvimaa, perheen yhteinen partioharrastus....? Niitä hetkiä kun tuntuu, että kaikki on kohdallaan. Kun tippa jos toinenkin vierähti silmäkulmasta pojan marssiessa tuolla oman porukkansa kanssa. Ja saman koululaisen kaivautuminen kainaloon kotona.

Tyttökin oli kirjoittanut äitienpäiväkorttiin, että äiti on ihana kun se halailee mua (yleensä hän ei anna mun halailla).  Että jotain mä teen oikein.

Ja siis mä rakastan noita pikkuisia vaan niin paljon. Kaikessa maailmantuskassakin ne pelastaa mun päivän, kun pakottavat ajattelemaan jotain muuta kuin maapallon tulevaisuutta (joka tulee olemaan todella huono). Olen varmasti kyllä jonkunmoinen esimerkkikin, ehkä?

Sorry nyt taas maratonpostauksesta, viikot vierii niin nopeasti ja aika on ollut kortilla. Vielä tuonne juhannukseen asti on tämmöistä. Elämä taisi viedä voiton blogista, mutta koitan pitää tämän hengissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!