Pages

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Body pump

Kuinka moni muistaa takavuosilta Les Mills-brändin ja niiden lukemattomat erilaiset tunnit? Vuosina 2005-2010 kävin itsekin niiden tunneilla tosi paljon ja lemppareitani oli body pump, combat, body balance ja body step. Usein tein parikin tuntia peräkkäin.

Sitten kävi se perinteinen, lapset syntyi ja muutettiin paikkakunnalle jossa vähäisetkin tunnit lopulta lopetettiin, itse siirryin kuntosaliharjoitteluun, kahvakuulaan ja hölkkäämiseen. Nyt olen vähän sitten kyllästynyt jostain syystä niihin kaikkiin, tai ehkä väsähtänyt.

Me ollaan kotona tehty aika paljon näitä erilaisia treenejä youtubesta ja huomasin sitten surffailessani, että siellä tosiaan on aika paljon body pump treenejä noilta ajoilta kun itsekin kävin. Siis ihan tunnin pituisia ohjelmia, todella tuttuja...

Tässä jo kuukauden olen miettinyt tämmöisen painosetin ostamista kotiin, näissähän on aika vähän painoja ja pikalukot ja tuon tangonkin saa kahtia eli ei vie tilaa. Nyt sattui xxl:ssä (ja on edelleen) tämmöinen setti 30 eurolla eli todella edullisesti, ja se kotiutui sitten eilen! Painoja tässä on yhteensä 20 kg eli vähän alakanttiin mutta aloittelen maltillisesti :-)



Eilen illalla lapset oli harrastuksissa ja nuorimmaisen lähetin isän kanssa isompia hakemaan, itse vedin treenipaidan päälle ja latasin pumpin YouTubesta chromecastiin.

Painoja laitoin todella maltillisesti, mutta vähemmänkin olis voinut laittaa. Ja steppilauta puuttui joten penkkipunnerrusosuus jäi vähän vajaaksi. Muuten- ihan tappotreeni!

Kyykätessä tuntui, että en pääse ollenkaan ylös. Toinen mulle edelleen tosi vaikea oli hauis, pakko pitää taukoja. Hapotti, hapotti...

Mutta voi että kun mä TYKKÄSIN!! Ihan mieletön treeni ja fiilis, ihan eri kuin kuntosalihommat!

Vatsalihakset ja keskivartalo on ihan romuna, selkä kipuili jo treenivaiheessa kun en jaksanut pitää kaikkia asentoja. Mutta eiköhän ne tästä treenaudu!

Olisi niin ihanaa mennä ohjatuille tunneille, mutta tällä hetkellä meidän viikot on semmoisia, että mä pääsisin aikaisintaan kuuden jälkeen jumpalle joten ei se vaan oikein toimi enkä tahdo iltaisin jaksaa.

Alla tunnin sykkeet, kuvasta näkee että melkoisen vaihtelevaa on. Pahin sykehuippu tuli tuolla kyykkyhypyissä, mutta nopeasti ne onneksi sieltä laskikin. Jos tänä treeni ei ole sulle tuttu niin kyseessä on siis vapaapainoilla tehtävä eräänlainen lihaskunto/kestävyystreeni. Käytännössä yhden biisin ajan tehdään yhtä lihasryhmää aina samassa järjestyksessä: alkulämppä, jalat, rinta, selkä, ojentajat, hauikset, askelkyykyt, olkapäät ja vatsat. Toistoja tehdään todella paljon eri rytmeissä vaihdellen rytmiä jolloin lihas aktivoituu hieman eri tavalla. Les Mills on satsannut näihin tosi paljon ja ohjelmat on viimeistelty tosi sopivaksi musiikkiin. Tämän huomaa kun käy saleilla vastaavilla kopiotunneilla (pumppi, pump it jne.).

Tänään mulla olis ollut jazztanssi, mutta jo kolmas taukoviikko. Olen ollut äärettömän väsynyt ja tosiaan niitä yövalvomisia stressin takia jatkuvasti. Ja eilinen tais vähän väsyttää!

Aktiivisuusrannekkeen mukaan rauhallista yöunta on 4-6 tuntia ja levotonta siihen 1-2 tuntia päälle. Lähinnä heräilen ennen kahta-kolmea ja sen jälkeen saan sitten nukuttua aamuun. Väsymys sitten aiheuttaa tietty horrosta ja palelua. Kuorsaus on kyllä ihan hirveä lisä tähän huonounisuuteen. Toivottavasti tää liikunnan lisääntyminen auttais nyt uniongelmiinkin.

 

Tämmöiset kuulumiset! Kannattaa kokeilla pumppia!

 

2 kommenttia:

  1. Mä tykkään käydä pumpissa ja "korvaan" sillä salin. Meidän salilla on myös virtuaalituntina 30min ja 60min pumpia ja niissä tulee usein käytyä, kun aika on kortilla lasten + töiden kanssa. Toinen Les Milss suosikki on balance :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että niitä vielä on. Täällä jokainen saliyrittäjä lähes on luopunut näistä kalliista lisenssitunneista ja ties minkälaisia korvaavia tunteja on tullut tilalle. Mun mielestä ihan Motivuskin, joka on iso ketju ja Elixia on näistä luopuneet. Onneksi sentäs on nettitunteja, ei nämä korvaavat tunnit kuitenkaan ole niin hyvä:)

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!