Pages

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

New year, new hair, new life?

 

Heipsan pitkästä aikaa! On ollut blogi mielessä, mutta on nyt menty semmoista tunteiden vuoristorataa, että parempi on ollut etten ole kirjoitellut yhtään mitään.

Ehkä oman itseni, mutta myös perheen vuoksi. Olisin tunnekuohuissani kyllä möläytellyt melkoisia.

Eli siis mihin olen viimeksi jäänyt, jouluun? No joulu tuli ja meni. Välipäivät mies oli töissä ja mä lasten kanssa. Taidettiin vähän sairastella kaikki, jos en väärin muista. Oli pimeää ja märkää eikä mitään tekemistä oikein.

Uuden vuoden vietin yksin lasten kanssa. En ollut ihan suunnitellut näin nauttivani vuoden vaihtumisesta, onhan tämä tuleva vuosi meille molemmille 40-vuotisjuhlavuosi sekä kymmenes häävuosi. Siinä oli monta kiemuraa, mutta loppujen lopuksi olin siis lasten kanssa yksin kotona. Erittäin vittuuntuneena, koska lapset kyseli koko ajan isäänsä ja minä en tiennyt milloin tulee kotiin.

Siinä sitten semmoinen pitkään kertynyt laajamittainen, miten sen nyt sanois, tyytymättömyys todellakin kärjistyi ja tapahtui asioita, joita ehkä häpeän, mutta myös odotan, että jotain muutosta tapahtuisi vihdoinkin. Kirjoitin siis _kirjeen_ koska puhuminen ei onnistu eikä puheyhteyttä ole. Ja aika kiivaan kirjeen. Monta päivää sen jälkeen koti oli kuin myrskyn silmä ja molemmat pakoiltiin tosiamme, vasta kun pääsin juttelemaan rakkaan ystävän kanssa, olo vihdoin helpotti kun hän valoi uskoa ja toivoa minuun <3. Nyt on vähän positiivisempi olo. Osittain myös sen vuoksi, että olen melatoniinin avulla vihdoin nukkunut 3 yötä heräilemättä miehen jatkuvaan kuorsaamiseen ja omiin ahdistaviin ajatuksiini. Olen imetyksen vuoksi ollut käyttämättä mitään lääkkeitä uniongelmiin, mutta nyt tein päätöksen, että tissiä ei heru ennen aamuyötä jolloin lääkettä ei enää imeydy maitoon ja voin puhtaalla omatunnolla ottaa apua nukkumiseen.

Eli on vähän parempi olo taas. Pakko on kyllä jonnekin mennä taas juttelemaan, tovoin että perheenä menisimme mutta ei mies ole siihen halukas. Mun on pakko saada joltain ammattilaiselta neuvoja mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä kun ahdistaa ja pitäisi keskittyä opintoihin.

Mutta se siitä. Nyt on ollut vähän iloisempi fiilis, ja kuten kuvista näkyy, olen leikkinyt kampaajaa. Mun vanha syksyinen väri ja raidat oli kulahtaneet ja kasvaneet yli. Toissapäivänä ensin vedin kestoväriä päähän ja tänään sitten muutamia vaaleita raitoja hupulla, jotta sain vähän tukkaan tommosta vaihtelevuutta. Oli meinaan sillä kestovärillä aika tumma ja itse näytin kalpealta. Ei uskois että reilulla kympillä tuon sain aikaan, kampaajalla menis satanen. Tarttis kyllä käydä leikkauttamassa nyt lyhyemmäksi seuraavaksi.

Liikuntaprojektiini tuli muutaman päivän tauko em. episodin vuoksi ja nyt käynnistelen sitä uudelleen. Iloisena voin todeta, että 1.1.2017 juoksin 50 minuutin lenkin pysähtymättä. Tai hölkkäilin raivon voimalla. Tuntui hurjan hyvältä ja aion tehdä saman uudelleen monta kertaa tämän vuoden aikana. Paino tuskin on heivahtaneet mihinkään. Olen niin kyllästynyt, tämän syksyisen painon nousun myötä mulla on vatsa kasvanut valtavaksi on todella pahasti tiellä. Mulla ei ikinä ole tämmöistä ollut mutta kai raskauksien myötä venynyt nahka ja iso ylipaino tämän teki. En pysty edes venyttelemään kunnolla, eli tilanne oikeasti on hankala. Vatsa vaikeuttaa myös hengittämistä koska on vaan tiellä. En ole aikaisemmin tämmöistä huomannut että tän täytyy olla ihan viimeaikaista. Nyt yritän tottakai tehdä asialle jotain ja ehkä tuo kunnon nukkuminenkin voisi auttaa. Eikös stressillä ja unettomuudella ole yhteyksiä lihavuuden kanssa?

Opiskeluprojekti ei edennyt suunnitelmien mukaisesti koska en tajunnut että mies ei ole välipäivinä kotona. En saanut siis koko viikolla tehtyä mitään. Nyt viime viikoilla sain viimeisteltyä perusopintojen viimeisen pakollisen kurssin esseen ja palautettua sen. Edessä on vielä muutama kurssi valinnaisia opintoja, mutta niissä on kirjatenttejä (helpompia suorittaa) ja maantieteen opintojen aloitus on juuri nyt menossa!!

Tytär (keskimmäinen) aloitti tällä viikolla päiväkodin ja tuntuuhan se hurjalta että sitä opiskeluaikaa oli joka päivä useita tunteja. Ja positiiviselta, saan nyt paremmin opiskeltua ja neitikin tuntuu tyytyväiseltä kahden päivän kokemuksella. Tottakai itsellä tuntuu hurjalta kun kotona on hiljaista (vain yksi lapsi) ja vähän haikealtakin, nyt jo toisen leppoisa lapsuus alkaa olemaan ohi ja päiväkoti (lapsen työ) alkaa. Mielelläni olisin hänet vielä pitänyt kotona, mutta selkeästi hänellekin tekee hyvää tutustua uusiin eskari- ja koulukavereihin etukäteen. Ja neiti, joka juuri täytti 5, on tullut todella voimakkaaseen uhmaikään. Tähän asti mielestäni on ollut lasten leikkiä, mutta nyt...selkeää itsenäistymistä havaittavissa.

Nyt pikkuhiljaa palailua kohti säännöllistä elämää myös ruokahommissa ja toivottavasti tämä liikuntainspis jatkuu. Jos jollekulle jäi epäselväksi niin tavoitteeni on liikkua joka päivä puoli tuntia (tai yli) niin, että syke nousee (tai vaihtoehtoisesti Pilatesta). Se on niin lyhyt aika, että sen pystyn repimään ilman että lasten isäkän vetää herneitä nenään. Nyt liikunta on ollut aika aerobista mutta toki palaan salille kun lasten harrastukset jatkuvat eli tulevalla viikolla.

Ainiin toi tyttären kuva, ihan vaan siksi että on perinyt mun ruumiinrakenteen...katsokaa tota massua. Apina on ruvennut kiipeilemään pöydälle!

 

8 kommenttia:

  1. Mun täytyy välillä ihmetellä, että miksi ihmiset pysyvät parisuhteissa, joissa on selkeästi paha olla? Olen seurannut blogiasi jo hyvän aikaa, enkä muista, että olisit parisuhteessasi ollut onnellinen (koskaan?). Tämä on tietenkin vain yksi mielipide ja näkökulma, koko totuuttahan ei kukaan muu kuin sinä /te tiedä, mutta itse en tuhlaisi elämääni onnettomaan suhteeseen.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Tuli sellainen ajatus mieleen tätä lukiessa, että voisiko miehesi olla paljon poissa kotoa eli töissä siksi, että hänellä(kin) on paha olla?

    Mikäli teillä ei ole aitoa keskusteluyhteyttä, voi tosiaan käydä niin että ikään kuin poteroidutte omiin ajatuksiinne, mikä vain pahentaa tilannetta kierteenomaisesti. Silloin omat ajatukset helposti aiheuttavat vääriä oletuksia tai katkeruutta.

    Oletko esimerkiksi kysynyt mieheltäsi, miten hän voi? Ehkä tämä kysymällä voisit samalla avata omaa olotilaasi keskustelemalla (tai sitä jo ehkä teitkin tuon kirjeen muodossa).

    Toivottavasti pystytte käsittelemään mieltä painavia asioita! <3

    VastaaPoista
  3. Vähän samaa ihmettelen kuin ensimmäinen kirjoittaja. Mutta tosiaan kukaan ulkopuolinen ei voi tietää totuutta kahden ihmisen väleistä. Olen toisessa (ja onnellisessa avioliitossa) mutta kyllä tämä liittokin on vaatinut sen ymmärtämisen että toista ei voi muuttaa - ei tosin ole ollut mitään isoja asioita hiertämässä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Ei ollut tarkoitus tässä tarkemmin kirjoitella aiheen tiimoilta, ei ole kysymys toisen muuttamisesta oikeastaan tässä vaiheessa ja onnellisia vuosiakin on ollut, pikkuhiljaa ongelmat alkoi kaiketi joskus 3-4 vuotta sitten kun ensimmäinen lapsi oli siinä iässä, että olisi pitänyt alkaa asettaa rajoja ja siitä tuli erimielisyyksiä (en erittele niitä nyt tässä, mutta aika isoista arkisista asioista oli kyse). Ja olen jaksamista kysellyt paljonkin, yrittänyt auttaa, järjestää lapsivapaata (aika paljonkin välillä), ehdotellut kaikenlaista arkijaksamiseen. Ja väsynyt kai sitten itse kun en ole vastapainoksi saanut vastaavaa. Varsinkin kun syksyllä olen lastenhoidon ohella opiskellut, sitä omaa aikaa olis opiskelulle tarvinnut erityisesti. Mutta monien asioiden summiahan nämä on. Ystävien kanssa näitä jutellaan ja olenkin saanut nyt tukea, täytyy taas katsoa miten eteenpäin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat avoimesti blogiin asioistasi, mikä vaatii rohkeutta. Harva näin tekee. Moni kirjoittaa vain onnenhetkistä ja omista saavutuksista sekä pikkumokista, vähemmän "oikeista" elämän haasteista. Tsemppiä sinne teidän perheelle ja puhukaa, puhukaa ja puhukaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 se on totta, puhumalla vaikeista asioista yleensä saa parhaiten kommentteja mutta toisaalta kommentitkin on yleensä negatiivisia. Eli rohkeutta se kyllä vaatii. Puhumiselle taisi eilen tapahtua käänne (kirje oli luettu vasta eilen) saa nähdä mikä se lopputulos sitten on, toivon kyllä parasta ja pelkään tietty pahinta samaan aikaan. Omat ajatukset luikkii aina pettämisestä suureen toivon pilkahdukseen. Täytyy vaan saada järjestettyä aikaa.

      Poista
  6. Todella hyvä, että viisivuotias aloitti päiväkodin! Toivottavasti kuopus pääsee sosiaalistumaan muihin lapsiin ja muihin aikuisiin edes vähän nuorempana kuin vanhemmat lapsesi, etenkin jos teillä riidellään kotona noin paljon. :(

    VastaaPoista
  7. Niin, meillähän ei lapset muuta tee kuin nökötä kotona:-) Olen sitä tuolla postauksissa joskus sivunnut lasten harrastusasioissa mutta meidän kotiviikkorytmi koostuu liikuntakerhoista ja ohjatusta puistotoiminnasta jossa molemmissa ikätovereita ja ohjelmaa enemmän kuin riittävästi. Ennen oli vielä srk-kerhokin mutta kaikkeen ei riitä aika. Mutta aika ikävästi sanottu, varmaan halusitkin loukata sieltä anonyyminaamarin takaa. Hyvät sulle!

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!