Pages

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesälomaa

Onhan se meillä tosiaan kesäloma alkanut. Lapsilla loppui puistot ja päikyt juhannukseen ja siitä sitten vähän kauhullakin odotin, että miten saan täytettyä meidän päivät. Nyt ei vielä ole ongelmia ollut, ollaan tehty monenlaista kivaa kuten käyty rannalla, risteilemässä, retkeilemässä, pyöräilemässä, veneilemässä jne. Mutta kyllä on tylsistymistä ilmassa ja on keksittävä muuta.

Tuo eka tylsä kuva on kuitenkin todiste siitä, että olen vihdoin syönyt pihviä. Olen tosi pitkään jo ollut vähän kyllästynyt tähän lapsiperheen perusarkiruokaan joka koostuu meillä pääsääntöisesti jauhelihasta, kanasta ja lohesta. Vuoronperään. Alkoi tuntumaan, että se jauheliha nousee pian kurkusta ylös ja haluan jo syödä kunnon ruokaa. Nyt on sitten herkuteltu pihveillä pitkästä aikaa. Minullahan ei ole tosiaan ollut tapana käydä ulkona syömässä, joten olen aika monta vuotta jo vetänyt kotiruokaa. Kiitos Juhannus ja Lidl! Ja kysymys lukijoille: mitä teette noiden marinadien kanssa? Yleensä olen aina ostanut marinoimatonta lihaa, mutta nyt ei jaksa säätää. Pesin sen pois, mutta kovin vetisiä oli pihvit.


Juhannuksen aatonaattona lähdettiin laivalle miehen vanhempien kanssa. Oli mukavaa kun sai jakaa lastenhoitovastuuta vähän ja levätä. Paitsi, että vauva valvotti koko yön hytissä, reppana taisi jännittää ihan hirveästi. Mutta sain sitten kotona nukuttua ne univelat pois. Onneksi:-)

Oletteko muuten huomanneet, että laivoilla on melkoisen huono ilma. Aikaisemmin en kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nyt viime vuosina kun astma on vähän pahentunut, niin tuntuu että pitäis käydä vähän väliä kannella haukkaamassa happea. Kova ilmastointi tekee myös sen, että vaikka kuinka joisi, niin kaikki neste haihtuu johonkin. Illallakin voi juoda vaikka litran vettä eikä ole yöllä vessahätä (toisin kuin kotona). Meillä oli kyllä kaunis ilma lähtöpäivänä, juhannusaattona satoi melkein koko päivän vettä. Ja kyllä niitä juhannusjuhlijoita kuulkaa oli. Tukholmasta nousi vielä toinen mokoma. Hauskaa oli varmasti kaikilla! Lapsetkin viihtyivät hienosti! Buffetissa vedin normi vhh-setin, mutta jälkkäripöydässä meinaa käydä huonosti. Kun kaikkea tekee mieli edes maistaa....


Sorry kun poukkoilee kuulumiset, näiden kuvien paikkaa on vaan niin vaikea vaihtaa tällä tablettisoftalla. Tässä kuitenkin poseeraan saunavastan(vihdan) kanssa. Innostuin tekemään tämmöiset tyttären liikuntakerhon opettajille kiitokseksi. Tulipa huumaava tuoksu ja itsellekin semmoinen olo, että opinpas taas jotain, ohjeet tietenkin Googlesta.

Vihtapäivänä taisin tehdä juhannuksen ainoat treenit. Kahvakuulaa tottakai!

Ja oli todella todella haikeaa. Vietiin samana päivänä kaikille tädeille päiväkodista alkaen kiitoskortit ja lahjat. Se todella iski mun tajuntaan, että pojan päiväkotiura, vaikka lyhyt olikin, oli sitten tässä. Mun on hirveän vaikea luopua mistään ja joka vuosi kun lapsilla on vaihtunut hoitajat, kerho-opet yms., olen aina eturivissä itkemässä. Mun on vaikea luopua elämänvaiheista, asioista, ihmisistä ja olen päätellyt että se jotenkin liittyy siihen, että lapsena pelkäsin aina että minut hylätään. Luopuminen on ikäänkuin hylkäämistä alitajuisesti... Muistan kun kolmevuotinen psykoterapia loppui, se tuntui ihan hirveältä ja lähinnä siltä että terapeutti hylkää minut kokonaan sinne omaan surkeaan pohjattomaan kuoppaasi. Edelleen välillä nämä tunteet tosiaan lyö päälle, mutta pääasiahan on se että ymmärtää syy-seuraussuhteet ja osaa mennä eteenpäin.

Juhannuspäivänä saimme kutsun tyttären puistokaverin äidiltä heidän vuokramökilleen. Päätettiin kokeilla meidän pikkuvenettä ja sujuihan se näin suojaisilla vesillä. Poika sai opetella vähän ohjaamistakin. Alunperin mun piti lähteä lasten kanssa yksin, mutta hyvä kuitenkin että lasten isäkin tuli. Vauvelissa oli kuitenkin aika paljon pitelemistä.

Mulla oli kyllä hyvä mieli, ei enää niin kovin yksinäinenkään. Yleensähän kaikki viettää juhannuksen joko sukulaisen tai kaverusten kesken ja yleensä minulle ei ole mitään paikkaa löytynyt. Silloin kun ollaan purjehdittu, niin ollaan saatettu johonkin veneseuran saareen mennä, mutta ei niitä montaa kertaa ole ollut. Nyt oli tekemistä (terassi) ja ystäviä. Miehelläkin pari ylimääräistä vapaapäivää.

Tiistaina pääsin kokeilemaan vihdoin puistojumppaa. Taisin aikaisemmin kirjoittaa kun kävin ulkotreeneissä (kahvakuula) jotka oli tosi rankat ja en oikein tykännyt vetäjän asenteesta. Sinne treeneihin en mennyt uudestaan, vaan nyt aloitin paikallisen voimisteluyhdistyksen kesäjumpan Reilun 50 muun naisen kanssa. Ja tykkäsin. Aika perus kuntojumppaa ja lihaskuntoa se oli ja paikalla ollut poikani siinä sättäsi vähän niin jouduin pari keskeytystä tekemään.
Kyllä oli kova treeni silti, en todellakaan jaksanut kaikkia liikkeitä tehdä loppuun asti. Jotenkin, kun tekee ohjattua, saa laittaa omat aivot narikkaan ja kun muillakin on hauskaa, niin itsellekin tulee hymy huulille. Ja se kannustaa tulemaan uudestaan.
Mulla on nyt monen salivuoden jälkeen semmoinen fiilis, että haluan tehdä jotain kivaa liikuntaa missä saan Tosiaan sen hymyn huulille ja kivan ryhmäfiiliksen.


Sitten...

Eilen sattui kaikenlaista, tytär kaatui pyörällä ja jalka jäi jumiin. Sitä ei saatu ilman palomiehiä (ja ambulanssia) irti. Mitään jälkiä ei kuitenkaan jäänyt, ei tyttöön eikä pyörään. Reipas neiti oli. Ja äiti ihan pihalla. Koko päivän ruuvasin terassia vahtien omieni lisäksi yhtä neljättä lasta. Kun terassi oli osaltani valmis ja lapset lähti saattamaan kaveriaan kotiin, niin kävi näin - tuossa 300 metrin päässä. Mies sattui olemaan työ(hupi)reissussa, joten ihan hyvä ettei neidille käynyt kuinkaan paitsi jännittävä kokemus. Illalla ei sitten oikein tullut uni joten keittelin raparperimehua.

Tänään me käytiin miehen kanssa (mun ehdotuksesta) juhlistamassa hääpäivää (yhdeksättä) lounaalla. Saatiin kaks lahjakorttia aika fiiniin ravintolaan ja isovanhemmat suostuivat ottamaan kaikki kolme muksua pariksi tunniksi. Eihän tämä mitään kovin erikoista ollut, mutta koskaan ei olla hääpäivää ennen juhlittu mitenkään. Ehkä ensi vuonna menemme jo päivälliselle.

Treenit jäi vähän vähiin, mutta nyt taas tsemppaan!

 

 

torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannus, keskikesä

Kesän huipennus, eli juhannus edessä! Meillä tänään lapsilla viimeiset liikuntakerhot/puistot/päiväkodit ja illalla hyppäämme laivaan anopin ja appiukon kanssa. Saa nähdä, kuinka levollista tulee olemaan. Itse olen vähän väsynyt, on tullut vähän valvoskeltua. Taidan illempana vielä käydä lenksulla (Kalastajan vaimo käyttää tuota termiä, musta se on ihana) ennen lähtöä. Käykää muuten katsomassa MTV Katsomosta viimeisin Kalastajan Vaimon jakso fitnesspäiväkirjoista. Oli niin ihana, kauniit maisemat ja elämänviisauksia, että piti ihan miehellekin sitä näyttää. On se Norja aika huikean kaunis maa!

Muuten vietämme Juhannusta kotona. Terassiprojekti jakautuu niin, että mies tekee ja minä pidän lapset pois kotoa/jaloista. Ajatus on lähteä veneilemään Juhannuspäivänä, saimme kutsun tyttären puistokaverin äidiltä heidän mökille. Katsotaan, jännittää vähän yksin lähteä noiden kanssa.

Uskaltauduin vaa'allekin nyt maanantaina. Kahdessa viikossa oli paino tippunut 300 grammaa, eli tosi vähän mutta toisaalta siihen nähden edelleen, että olen syönyt hyvin ja rennosti (aika monena päivänä on unohtunut kirjata syömisiäkin) niin miinusmerkkinen tulos kuitenkin. Pikkuhiljaa alaspäin, ehkä vähän kuitenkin nopeampi tahti ei haittaisi kun laskin että aika monta vuotta menee tätä vauhtia normaalipainoon pääsemisessä.

Vähän olen allapäin ollut edelleen, mutta yritän pitää lippua korkealla. Syksyllä onneks tulee lisäapua ja muutenkin elämässä isoja muutoksia.

Nyt viimeiset treenit, suihkuun ja pakkaamaan! Oikein Mukavaa ja Rentouttavaa Juhannusta kaikille!

 

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hierojalla ja muita turinoita

Mun on ihan pakko kertoa mun hierojakäynnistä:) 

Joka oli siis perjantaina. Nuo niskaseudun jumit alkoivat olemaan niin kovia, etten omatoimisesti venyttelemällä ja jumppaamalla niitä saanut auki. Omalle hierojalle ei enää saanut aikoja ennen juhannusta joten kyselin vinkkejä...missäs muualla kuin facebookissa:-) Sain hyvän vinkin hieroja+osteopaatista ja sainpa hänelle ajankin tosi nopeasti joten sinne siis. Tunnin käynti sisälsi haastattelun ja sitten hierontaan. Yks tosi kipeä jumi löytyi tuolta lapojen alapuolelta ja nyt aavistan sen liittyvän mun hengitysongelmiinkin sillä juuri samalla kohdalla "happi loppuu". Sitä sitten hieroessa auki alkoi ristiselkä vasemmalta vähän pistää. Kipu oli pienehköä ja mulle aika jokapäiväistä, mutta mun hieronta tyssäs siihen ja hän rassas lopun aikaa sitä ristiselkää  joka tuli vain kipeämmäksi. Pääsin kotiin sekä yläselkä- että alaselkä jumissa. Onneks löysin kotoa tennispallon, jota mun vanha hierojani opetti käyttämään ja sain sitten sitä selkää vähän auki. 40 euroa kuitenkin meni ja vähän kyllä harmittaa. Pää ei käänny oikein edelleenkään..

Taidan palata vanhalle hierojalle. Kyllä se taitaa olla niin, että kun yhden hyvän löytää, niin hänestä kannattaa pitää kiinni.

Muuten viikko meni. Edellisen postauksen jälkeen taisin vielä lauantaina salsata itseni litimäräksi eli pari treeniä tuli. Käytiin kotona keskustelua (viitaten kanssa tohon edelliseen postaukseen) ja, no enpä paljoa hullua hurskaammaksi tullut mutta ainakin joku puheyhteys on. Kuulemma lasten isä ei vaan jaksa lapsia ja perheen hälinää juuri nyt. No sille asialle en minä voi enempää tehdä. 

Yritän nyt tsempata kuitenkin, että saataisiin koti ja vene jonkunlaiseen kuosiin niin olisi kaikkien mukavampi olla. Ensi viikolla lähdetään sukulaisten kanssa vähän risteilemään jospa me saataisiin vaikka käydä syömässä kahdestaan. 

Lapsilla alkaa torstaina sitten virallisesti kesäloma eli puistot, kerhot ja hoitopaikat menee kiinni. Hieman olen yrittänyt ideoida, että mitä me tehtäisiin, siinä on tosiaan kuukausi vielä miehellä töitä. Ainakin on ajatuksia telttailusta ja veneilystä lähisaariin normaalin hengailun lisäksi.

Ai niin, olen sitä Kaisa Jaakkolan Hormonidieettikirjaa nyt vähän lukenut. Sen perusteella minulla on lähes kaikki hormoniasiat pielessä. Olen kyllä vähän hämmentynyt. Ainoastaan kortisoli ei olis koholla (ja sen nyt luulis nimenomaan olevan koholla). Epäilen kyllä, mutta jatkan lukemista.

Päälläseisonta sujuu jo hienosti. Vaihdoin asentoa vähän ja pysyn paljon paremmin nyt, toki edelleen otan seinästä tukea. Olen tosi iloinen kuitenkin, että olen uskaltanut kokeilla asiaa jota olen koko ikäni pelännyt. Jee!


torstai 16. kesäkuuta 2016

Untitled

Kohta alkaa taas yksi viikko olla lusittuna. Sain juuri tietää, että miehen loma alkaa vasta heinäkuun puolenvälin jälkeen ja kieltämättä iski pienimuotoinen ahdistus. Monien tuttavien lapset on menneet mummolaan ja muutenkin ovat kesäreissussa. Meidän mummoista ei ole iloa ja minusta tuntuu, että jos mun pitää taas yksinäni vetää kokonainen kuukausi putkeen (tässä saman korttelin sisällä) näiden lasten kanssa niin hajoan. Nyt harmittaa, etten keksinyt aikaisemmin näitä perheille tarkoitettuja kesäleirejä/paikkoja joihin olis voinut anoa tai jotain avustusta... Koko kevät hoitorahalla on syönyt säästöt ja, no hieman toivoton olo.

Siihen päälle tietenkin miehen pitkät työpäivät, niin mieli hieman käväissyt taas masennuksen puolella.

Ja tietenkään ei ole tullut sportattua, kun on iltaan asti lasten kanssa keskenään, senverran kotona tylsistyvät lapset jaksaa nahistella, että itsestäkin on mehut aika loppu.

Tänään sain jostain revittyä intoa ja katsoin YouTubesta kahvakuulaohjelmia. Siellähän on niitä vaikka millä mitalla. Tein 40 minsan ohjelman, ja valehtelematta en meinannut jaksaa loppuun vaikka fuskasin turkkilaisissa ylösnousuissakin.

Muuten viikkoon kuului lasten kanssa ulkoilua, raakaruokakokeilu (arvatkaa mikä tämä on?), iso läjä lastenvaatteita- ja tarvikkeita kirpparille, rannalla loikoilua (sen jälkeen kun on saanut pakata koko perheen rantakamat ja eväät ja tapella lasten kanssa siitä kuka ne kaikki kantaa) ja... No niitä tappeluja setviessä.

No tämä ruoka, bongasin reseptin sivupalkistakin löytyvästä the Good Morning- blogista. Pasta on kesäkurpitsaa ja kastike on tomaattia, pestoa ja valkosipulia soseutettuna. Valkosipuli oli liikaa, muuten ihan ok.

Ei ole löytynyt minulle pelastavaa prinssiä, mutta lapset toivat tämmöisen ämpäriin. En voi sanoa muuta, kuin että yäk! Kaveri oli mun nyrkin kokoinen. Kovat oli suunnitelmat, että laitetaan sille lokoisat oltavat sinne ämpäriin ja ehkä saadaan pikkusammakoitakin, mutta tyyppi päätti hypätä pois ämpäristä heti kun kantta raotettiin.

Noita on sittemmin löytynyt lisää pihaa siivotessa. Tykkäävät hengailla meidän pressujen alla.

Pihan siivoaminen liittyy siihen, että olen vihdoin maanittelujen ja uhkailujen jälkeen saanut tuon paremman puoliskon aloittamaan terassin tekemisen. Molemmat varmaan olimme viime vuodesta niin väsyneitä, ettei keväällä tahtonut tapahtua enää mitään. Valitettavasti takapiha oli rakennusjätteiden hautausmaa ja sen alla karkeaa sepeliä, johon ei paljoa meidän vauvaa viitsinyt päästää. Nyt asialle ehkä alkaa tapahtumia jotain. Se onkin viimeinen suuri juttu ja sitten ei ole kiirettä enää muilla asioilla. Pihasuunnitelmahan meillä on tehty ja sitä voi sitten hissukseen alkaa toteuttamaan.

Viikonloppuna oltiin vähän soutelemasssa. Vastarannalla oli festarit. Mukava aurinkoinen sää ja minähän tietystikään halusin soutaa, jotta tulis edes vähän liikuttua.

Selkeästi huomaan nykyään väsymiseni edelleen vähän jälkikäteen. Kun korviin tekisi mieli tunkea 10 korvatulppaa siinä tilanteessa kun ei ole 10 tuntiin ollut hetkeäkään hiljaista. Lasten huuto tuntuu päänsärkynä ja hetkittäin ahdistus tuntuu vatsanpohjassa asti. Itku nousee kurkkuuni ja huomaa käyttäytyvänsä asiattomasti lapsiakin kohtaan. Joskus sitä vaan on.

Mulla ei ole ollut minkäänlaista lomaa tai taukoa perheestä kohta kahteen vuoteen (jos ei lasketa noita parin tunnin satunnaisia sali/uintireissuja). Aika monta vuotta menikin niin, etten kokenut tarvitsevani sitä omaa tilaa, mutta nyt tuntuu että tarvitsisin sitä ehdottomasti. Piti lähteä siipan kanssa viikonloppureissulle johonkin Eurooppaan, mutta koska kaikki järjestelyt jäi mun vastuulle, niin en sitten jaksanut/ehtinyt.

Viime sunnuntaina oltiin sukulaisten mökillä käymässä ja. Miten luksusta oli sekin, että sai istua terassilla paikallaan kun joku muu viihdytti lapsia kulman takana. Ja jutella aikuisen kanssa. Ja vaan olla.

Kun saisi jostain kerättyä vähän taas voimia, niin mielikin paranisi ja jaksaisi taas olla parempi äiti.

Ja niitä hetkiä sitten onkin. Joskus jo paremmat yöunet auttaa. Tai mukava yhteinen reissu lasten kanssa. Tai Zumba. Paljon odotuksia tulevalle syksylle onkin harrastusten osalta. Mun omia juttuja. Ja pääsen taas palauttamaan omaa taloutta kuntoon. Ja oppimaan jotain uutta. Partiohommatkin saattaa olla tässä tapetilla.

Huomenna pääsen hierojalle! Kädet on jo useamman kuukauden olleet puuttuneet ja nyt alkaa jo särkyäkin olla. Tabletin ja kännykän käyttö taitaa olla pääsyyllinen tähän, vasemman käden etusormi kipuilee koko ajan. Loppuviikkoon aion vielä yhden treenin, ehkä sunnuntaille.

Vähän on alavireisiä juttuja nyt ollut, mutta koittakaa kestää. Varmasti pian taas alkaa jutut paranemaan, taisin vaan uuvahtaa tässä viime vuoden aikana kovin.

 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Voihan jumitus

 Olin viime viikolla ja nyt eilen erään vapaaehtoisharrastukseeni liittyvän porukan kanssa ulkona syömässä. Oli ihana mennä kesäisenä iltana kaupungille, jokirantaan, syömään ja vaihtamaan kuulumisia sekä suunnittelemaan tulevaa kautta. Tosi virkistävää. Pari yleistä huomiota tein aika nopeasti:)

En voi juoda enää alkoholia. Join lasin valkoviiniä ja se "hiprakka" tuli mulle aika epämiellyttävänä olona. Muutuin jotenkin sosiaalisesta itsestäni tosi epävarmaksi ja tuntui, että jännitän koko ajan jos päästän suustani jonkun möläytyksen. Tosi hassu juttu, olen siis aika suorasanainen usein ja käytän ihan ronskiakin huumoria ajoittain, nyt tuntui että pitää oikein jännittää ettei möläyttele mitään. Ja muutenkin, ei se hiprakka tuntunut hyvältä, päässä pyöri ja epävarma askel.  Seuraavana päivänäkin oli vähän huono olo. En tiedä onkohan alkon käyttö mun osaltani förbi.

Toisella kerralla olin fiksu ja otin auton. Muiden juodessa kuoharia otin fantaa. Enkö tietenkään mennyt jatkoille. Fiksussa naisseurassa huomasin pian, että olen aika jämähtänyt tekemisissäni ja pyörinyt viime vuodet parin korttelin sisällä. Muut kun jutteli esimerkiksi kaupungin eri ravintoloista ja kulttuurista, olin ihan ulkona. Siis ei me käydä koskaan miehen kanssa ulkona syömässä ja kun ei ole niitä ystäviäkään siihen hommaan oikein. Ehkä en vaan ole sopivaa ravintolaseuraa koko lapsikatraani kanssa. Sitten kun nämä lapset on isompia...maybe.

Minun elämä pyörii kodin, liikunnan, lasten harrastusten, opiskeluiden ja oman hyvinvoinnin keskellä. Ja keskiössä siis koti. Olisi ihana kääntyä jo vähän ulospäin ja olenkin hakenut eri suuntia mm. harrastusten myötä, mutta ilman tukiverkostoja se on vaikeaa. Kun mihinkään ei vaan voi lähteä kovin helposti. 

Mitenkähän sitä pääsisi laajentamaan elinympyrää?

Tämä meidän uusi asuinalue kyllä periaatteessa syrjäyttää entisestään kun ilman autoa ei pääse mihinkään. Huvittavaa, mutta opintojen myötä yksityisautoilukin (eli taas yks asia lisää!) on tullut epämiellyttäväksi. Miksiköhän piti muuttaa alueelle, josta ei ilman autoa tahdo päästä mihinkään...???

No täytyy keksiä jotain. Kovasti toivon, että tutustuisin opintojen kautta samanhenkisiin ihmisiin ja tietysti lasten juttujen kautta toisiin vanhempiin. Selkeästi se on vaan nyt jo paljon vaikeampaa kun omia lapsia on paljon ja on itsekin vanhempi. Ruuhkavuodet on ruuhkaisia varsinkin jos joutuu käymään töissä ja lapsilla on paljon harrastuksia. Ei siinä uusia suhteita enää ehditä luoda eikä välttämättä vanhojakaan jakseta ylläpitää. Ja selkeästi aikuisiällä luodut suhteet jotenkin on niin paljon helpompi heivata kuin jotkut lapsuusiän suhteet. Hups vaan joku elämänmuutos ja heipat monelle. 

Ja kyllähän minä käyn jatkuvaa päänsisäistä keskustelua siitäkin, missä omalla kohdallani menee hyvä vanhemmuus. Tämä kotihoito on yksi tärkeä asia ja kyllä se silloin sulkee joitain asioita pois. Ehkä niiden aika on sitten myöhemmin.

Tänään olen viettänyt koko päivän perheeni kanssa. Ensin lasten kanssa lastenfestareilla päivän ja illalla miehen ja lasten kanssa käytiin soutelemassa illankuluksi kun tuossa vastarannalla on aikuisten festarit meneillään. Tämmöisiähän nämä päivät useimmiten on. Lapsista tietää hyvin, että heillä on ollut kivaa kun lähdön koittaessa iskee kamalat itkupotkuraivarit! Ja itsellä on paljon helpompaa kun lapsilla on nähtävää ja koettavaa! 

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kyllä tämä tästä, eiks vaan?



Kuten kuvasta näkyy, harjoittelen joka päivä. Tekniikassa on hiomista, nytkin näen kuvasta että huonosti asetetut kädet enkä pääse tasapainoon vaikka kuinka yritän ja peppu nojautuu seinään.

Tänään oikeastaan sain kunnolla molemmat jalat ylös ja pääsin yrittämään niitä irti tuosta nojausseinästä, muutaman sekunnin aina sainkin pidettyä eli jee!!

Molemmat lapset tietenkin tuli sanomaan, että ei susta äiti ole mihinkään kun sä nojaat vaan seinään. Mulle sekin on jo iso juttu, että uskallan edes nousta pään päälle. Tehkööt perässä, pyh!

Itse olen tosi ylpeä jo tästäkin saavutuksesta. Mä en ole koskaan osannut seistä näin edes seinää vasten, aina olen pelännyt, nyt en enää eli hyvä minä!


Juhlittiin appiukon 76 synttäriä viikolla, tein tämmöisen ex-tempore juustokakun vaniljavaahdosta ja tuorejuustosta sekä mansikkasoseesta. Ei se nyt kummoinen makuisen ollut, mutta meni kyllä aika vauhdilla, herkkusuita nuo suvun miehet! 

Söin pari pizzasliceakin samana päivänä ja pelkäsin jo kovia turvotuksia, mutta ei niitä tullutkaan, ehkä tässä uskaltaa vähän höllätä noiden hiilareiden kanssa. 

Nuo aikaisemman bloggaukseeni jutut on edelleen täysin avoinna. Onneksi eräs paikallinen poliitikko yrittää selvittää tuota puistotoiminnan juttua, yliopiston asioille en voi mitään koska sieltä on vaan rahat loppu. Onneksi jotain vaihtoehtoja on ja täytyy niitä miettiä sitten myöhemmin, se on nyt kuitenkin selvää etten tutkintoa sieltä tule saamaan ja täytyy kääntää katse ehkä tuonne Helsingin yliopiston suuntaan. Mulla kun on alempi yliopistotutkinto, niin luontevampaa olisi mennä suoraan maisteriohjelmaan (en halua kuitenkaan oman alani ja se vaatii näitä lisäopintoja että minut edes sinne hyväksytään). Pitkä matka sinne kuitenkin on, minään vasta teen perusopintoja..

En ole juurikaan sporttailut ulkosalla. Mulla on vieläkin hengityksen kanssa ongelmia, eli vähänkin sykkeiden noustessa tuntuu kuin keuhkoihin tulis tulppa. En saa hengitettyä keuhkoja täyteen enkä tiedä mistä se johtuu. Joten en uskalla mitään mäkijuoksuja enkä juoksua oikeastaan ollenkaan, mäen kiipeäminen kävellenkin on vähän niin ja näin.

Sisällä ollaan sitten tyttären kanssa (ja ilman) zumbailtu, kahvakuulailtu ja YouTubesta satunnaisia pätkiä jumppailtu. Miehellä on Kuntosaliketju E:n kortti ja sielläkin on virtuaalitunteja, mutta en ole vielä niitä ehtinyt kokeilemaan. Liikunta kyllä tuntuu hyvältä, vähän ehkä mietin että miten lihakset kun en käy salilla.

Vähän siinä joutuu kyllä vauvaa varomaan, hän tykkää myös osallistua ja pyörii sitten jaloissa.

Jalat on myös oudon kipeät. Toissaipäivänä kramppasi vasemman jalan pohje tosi pahasti ja on ollut siitä saakka kipeä, eilen sitten alkoi oikeassa jalassa penikkataudin oireita. Vähän veikkaan, että uusi mattomme on liian liukas ja jumppailut sen päällä on kostautuneet. No nyt on molemmat jalat kipeänä sitten.

Muuten elämä rullaa omaan tasaiseen tahtiinsa. Eilen hain kirjastosta sen Jaakkolan Hornonidieetti-kirjan ja selasin sitä jo vähän (ehkä vähän kyllä huuhaalta vaikutti, mutta katsotaan luen sen kuitenkin kunnolla). Lapset käy vielä puistossa ja hoidossa aamupäivät. Kummallisen väsyneitä on kyllä meidän perheen ainakin kaikki tytöt, tuntuu ettei ketään meinaa aamuisin saada ylös. Samalla ollaan vähän nuhaisia ja keskimmäisellä joku pieni ykätautikin käväisi alkuviikosta. Siis itsekin olen väsynyt tietty, viikonloppuna nukuin kymmeneen ja tuntui ettei se auttanut yhtään.

Ai niin, uskaltauduin mä puntarillekin. -200 grammaa oli ja oikeasti luku on vähän suurempikin. Mutta olisko tää nyt joku 3 viikon tulos, että aika hissuksiin mennään nyt kun olen kaloreita nostanut. Nyt se kokonaistulos on kai 4,2 kg. Pelkäsin kyllä plussatulosta, mutta kai tämä nyt kertoo etten mä kovin isolla säästöliekillä sittenkään taida käydä. Toivottavasti tää etenee nyt näin, stressittä. Kyllä tuo salin tauottaminen tekee hyvää, kunhan muistaa muuten liikkua. Pian onkin Juhannus!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Täystyrmäys

Eilinen päivä osoittautui kyllä täydelliseksi flopiksi! Mietin, että onko tässä nyt joku karman laki vai miksi kaikki kääntyy minua vastaan.

Päivä meni muuten ok, mutta iltapäivällä avoimen yliopiston tiedote siitä, ettei ympäristötieteen verkko-opintoja enää jatkossa järjestetä ja se tutkintoväyläkin (mihin tähtäsin) lakkautetaan ensi talvena. Vielä huhtikuussa mulle lupailtiin, että pääsen ensi syksynä aloitettavaan verkko-opiskeluryhmään vaikka ilmottauduinkin tähän 15/16 porukkaan (jotta pääsin innostuksissani tekemään kursseja etukäteen). No ryhmää ei tule, jatko-opintoja ei voi enää suorittaa. Mun suunnittelemani tie on siis poikki. Toki saan itsenäisesti vielä suorittaa nää opinnot, mihin ilmoittauduin...

Illalla sitten meidän puistotäti ilmoitti muutoksista puistotoiminnassa ensi syksynä, joka johtaa siihen että puisto on auki ain 2-3 päivänä viikossa (vuoroviikoin) koska puistotädeille järjestetään kokopäiväpaikat ja sitten vuorottelevat kahden puiston väliä. Tämä on todellinen pommi, ei tämmöistä käytäntöä ole koskaan ollut täällä ja jos tästä olisi hieman aikaisemmin tiedotettu (esimerkiksi huhtikuussa), niin olisin hakenut tytöille puolipäovähoitopaikkaa jotta ehdin opiskella aamupäivät. Nythän laskin puiston varaan aika paljon.

Nyt on joku kyllä todella vastaan minun tulevaisuudenhaaveita. Olen aika down!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Viikon kuulumiset

Aika lupsakkaa olemista on tämä viikko ollut. Pari treeniä ja aamuisin joogalla (en muista kaikkia aina merkata) kroppaan lämpöä. Olen edelleen jonkun verran kipeä, tai lähinnä hengästyessä sen huomaa kun astmakohtaus meinaa iskeä. On todella mielenkiintoista, koska koivun siitepölykausi on ymmärtääkseni ohi ja silti oireilen. Ehkäs se rakennuspöly sitten...?

Olen kaikenlaisia kotihommia tehnyt, puutarhanhoitoa ja sensemmoista, mutta ei se oikein tahdo riittää liikunnaksi. Paikat on jumissa, varsinkin niska joka ei oikein käänny vasemmalle kunnolla.

Viikolla tein uuden kasvatuslavankin ja lauantaina haettiin siihen multa sekä istutettiin tyttären kanssa salaattia, retiisejä ja tilliä. Ja onhan meillä tuo katiskakin, ei sieltä oikein ole kyllä kunnon saalista saatu, paljon pieniä ahvenia vain.

Mutta nuo jumit. Selväähän se on, että liikunnan puutteesta tämä johtuu. Kroppa on tottunut liikkumiseen ja nyt paikat jumittaa. Salilla en ole käynyt, yritän vähän odotella motivaatiota jos semmoinen jostain löytyisi.

Monenlaista kehonhuoltoa teen päivittäin aina kun aika antaa myöden. Niitä hetkiä on nyt aika vähän, isommat lapset on puistossa/hoidossa aamupäivän ja pienempi ei enää oikein nuku aamupäiväunet joten olen käytännössä kaiken ajan varattu. Mutta aina siinä jossain välissä ehtii pari minuuttia venytellä.

Kesäisiä viikkoja on takana. Oli ihana kun lapset sai mennä ulos pelkissä shortseissa ja teepaidoissa, itsekin olen jo kesärusketuksen saanut kerättyä. Uimassa oltiin jokaikinen hellepäivä. Tytär, kuten kuvasta näkyykin, on oikein lehtifani ja odotan että tukka kasvaa vielä niin saadaan oikein muhkeita ja komeita lettejä. Tämäkin on lettikirjasta. Kesällä letit on oiva kampaus, jossa pää ei hikoa.

Puntarilla en ole käynyt, uskoisin että tipautettu paino on pysynyt, mutta koska nyt yritän syödä enemmän ja säännöllisemmin, niin se voi käy vaa'alla vääräänkin suuntaan. Liityin Facebookissa siihen Jenny ja laihdutuksen myytinmuurtajat (tms.) ryhmään ja ajattelin, että kun Patrik Borg siellä toimii taustajoukoissa, niin ehkä saisin sieltä apua. Vielä en ole saanut ja ihmettelen ylipäätänsä kun siellä on tosi paljon sporttisia normaalipainoisia mukana ja paljon dieettikeskustelua, vaikka juuri dieettiajattelusta pyritään pääsemään eroon. Mutta katsotaan nyt, ainakin tein julkisen lupauksen syödä säännöllisesti että josko se auttaisi.

 

Maanantaina oli esikoisen eskarin kouluun siunaamistilaisuus. Itkin koko illan ja vielä tiistainakin. Kävin lainaamassa sitten kirjastosta Sinkkosen kirjan "kouluun" ja pikkuhiljaa lueskellut sitä iltaisin. Se on kuulkaa kova paikka kun ensimmäinen lapsi siirtyy pikkulapsuudesta kouluikäiseksi. Lapselle kaikki on uutta ja tämä eskarimurrosikä on tosi haastava (välillä ärhentelee, välillä tulee kainaloon) ja vanhemmalle se on luopumista yhdestä elämänvaiheesta. Sitä ensimmäistä kertaa tajuaa, kuinka nopeasti aika kuluu ja että sen oman pienen pojan on aika astua ihan uuteen rooliin ja elämänvaiheeseen. Tämä on mulle oikeasti ollut aika haastava paikka. Olen jopa nähnyt unia omasta lapsuudenkylästäni ja miettinyt omaa lapsuuttani, eli alitajunta tekee valtavasti töitä. Kyllä mä tästäkin selviän. Mun rakas esikoinen on jo niin iso

Olen haastanut itseänikin. Välillä tulee olo, että kun on lihava niin on myös kömpelö. Ja haaveilee monista asioista, joita ei vaan uskalla yrittää. Minäpä päätin, etten häviä lapsille, ainakaan yrittämisessä. Meillä on hyvä käytävän pätkä tätä varten. Samoin olisi tarkoitus opetella tekemään taas silta kunnolla ja pari joogaliikettä.

Siitä tulee hyvä fiilis, kun edes yrittää.

Nyt on pakko lopetella, keskimmäinen on oksentanut kahdet petivaatteet ja vauva tylsistyy kun ei ole leikkikaveria enkä oikein saa enempää kirjoitettua. Venekuvasta voi päätellä jotain...