Pages

maanantai 14. marraskuuta 2016

Täällä ollaan, hormonihöyryjen ja väsymyksen keskellä...

Nyt kyllä meni viikko niin humahtaen, että huhheijaa. Paljoa en treenailemaankaan ehtinyt/päässyt/jaksanut. Meidän nuorimmainen tekee kulmahampaita, ja pienten lasten vanhemmat kaikki tietääkin sen, että ne on ne hankalimmat. Jokaista hammasta kohden ainakin pari valvottua yötä. Sitten tämä äkillinen lumi sotki mun hormonitoiminnan jotenkin ihan täysin, nukuin pari yötä kuin tukki ja olin koko päivänkin rättipuhkipoikki. Siis tosi outoa...aivot käy hitaalla!

Mutta siis...lauantaina kävin salilla, ja taisin pari kotijumppaa tehdä kotosalla viikolla. Tarkoitus olisi kaivaa trx-hihnat esiin taas. Olen pitkään miten ne vetäisin tänne kotiin, mutta helpompi vaan laittaa ne oven päälle niin pääsee aloittamaan. Sillä nyt uskallan aloittaa, tadaa!! Nyt kun on näitä pilates-harjotteita tullut tehtyä JA aktiivisesti olen onnistunut nyt lantionpohjaakin treenaamaan (tuloksellisesti!), eli mitään vahinkoja ei pääse enää tapahtumaan, niin uskallan taas palata kunnolla keskikropan pariin! Tietenkään ei istumaannousut vielä ihan onnistu, mutta esimerkiksi syväkyykyt onnistuu nyt hyvin.

Isänpäivä tuli ja meni. Lapset oli askarrelleet vaikka mitä isälleen ja mä tein aamiaisen. Mitään en oikein lahjaksi halunnut ostaa, joku saattaa muistaa toukokuisen äitienpäivän joka päätyi osaltani itkuun, niin ei itsekään huvita paljoa isää juhlia. Isä halusi paljon makeaa ja kermakakun, ne sai tottakai! Lapsetkin onnistui syömään paljon makeaa, ja kaikilla nyt sitten vatsa sekaisin ollut.

Olen nyt ollut aika pitkään tuolla Facebookin Jenny ja Läskimyytinmurtajat- facebook ryhmässä. Kuten näköjään aina, naisvaltaisen ryhmän ollessa kyseessä, alkaa olemaan välillä aika riitainen fiilis. Sinänsä hyvä tarkoitus on ryhmällä, mutta silti. Mua henkilökohtaisesti harmittaa se, että normaalipainoiset siellä hengailee, koska kuitenkin pidän ryhmää nimenomaan ylipainoisten porukkana. On vaikea jakaa samoja ajatuksia (vaikkapa siitä vatsamakkaran tiellä olemisesta venytellessä, tai lentokoneen penkkiin mahtumisen ongelmissa) normaalipainoisten kanssa, vaikka toki ymmärän, että normaalipainoisellakin voi olla vääristynyt kehonkuva ja ajatuksia jotka haluaa purkaa. Sama kun mulla on yks selvästi normaalipainoinen (ja kaunis) ystävä joka harmittelee muutamaa kertynyttä kiloaan aina ajoittain. Se tuntuu tosi pahalta, vaikka harmittelu ei liity minuun mitenkään. Ja kyllähän siellä ryhmässä säännöt on selkeät, kaikki on tervetulleita! Mulle on vaan vähän vaikea paikka tämä.

Toisaalta ryhmä on monelle ylipainoiselle viimeinen turvasatama, jossa kuvittelee, että saa puhua ihan vapaasti. Sitten paikalle hiipii joku fitness-bloggaaja, joka käyttää ryhmässä puhuttuja juttuja pohjana minusta aika läskirasistiselle kirjoitukselleen. Ja kun siitä nousee paskamyrsky, poistuu paikalta eli häipyy ryhmästä eikä edes vaivaudu selittämään tekoaan. Kyllä mä mieleni niin pahoitin, hetkeksi. Luulin jo eläväni suvaitsevaisessa suomessa...

Olen seurannut monia Fitfashionin bloggaajia jonkun aikaa, mutta on mennyt maku aika moneen. Myös TooBigToBeMe-blogia seurasin vuosia, nykyään ei jaksa Annan kirjoitukset enää sytyttää vaikka samassa elämäntilanteessa ollaankin. Uutena on taas tullut Monnatreenaa-blogi, jossa on syntynyt ihana pieni vauveli <3 Vaikka oma elämäntilanne on jo aika vieraantunut tuosta esikoisvauvan äidin elämästä, niin Monnan tarinaa jaksan seurata..Kai se on sitäkin, kun aika on rajallista, niin on tosi tarkkana siitä, kenen teksteihin sitä käyttää.

Apua, mun pitäis suorittaa nyt ympäristöekologian kurssi. Ja siis voi että kun keksin miljoona asiaa sen edelle. Tämäkin bloggaus on selkeästi sijaistekemistä. Tein tossa pari kurssia niin haipakkaa, että nyt tekis mieli vaan olla. Ja tarkoitus olis vielä ennen vuodenvaihdetta saada peri tehtyä. Jopas olen laiska....nyt pientä potkua sieltä lukijoiltakin tänne persuuksiin!:D

1 kommentti:

  1. Hei! Kiva blogi sinulla,luin parissa päivässä melkein kaikki postauksesi. Itse olen sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa jo kahdeksan vuotta ja vieläkin on kovin vaikeaa löytää sopiva lääketasapaino. Tuli vaan mieleen,että itse kärsin plantaarifaskiitista yli kaksi vuotta ennen kuin lääkitystä nostettiin- siinä samalla parani myös tuo kivulias kantapää.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!