Pages

perjantai 4. marraskuuta 2016

Labroista ja muuta...

Päivät vaihtelee. Mielialat vaihtelee. Ja tietenkin jaksaminen vaihtelee. Mulla oli taas viikon tiukka opiskelusessio, tai miten tiukka se nyt voi olla kun lapset pyörii jaloissa. Mutta sain taas käsistäni yhden kurssin, eli jonkunlainen saavutus kuitenkin.

psst... Keräsin ihania aurinkokuvia tähän postaukseen, koska musta tuntuu että mä nyt olen vaan niin kesäihminen kun olla voi. Kestän syksynkin vielä, mutta herään keväällä aina henkiin. Mun ei pitäis olla täällä pimeässä kylmässä suomessa. Ehkä olen niitä eläkkeellä espanjaan tyyppejä.

Eilen kävin kurkkaamassa omakannasta, olisko ne mun labrat tulleet ja aika tuttua kauraa. HB oli 139 eli oikein mainio (sitähän vähän epäilin josko se olisi matala), kilpirauhasarvot taas vähän huonommat (tsh 3,5 t4v 11.9) kuten joka syksy. Ja näytti ne muutkin arvot olevan viitteissä, tosin sen enempää en niiden päälle ymmärrä.

Eli labrojen mukaan ihan terve olen. Vielä saan tiedot sydänfilmistä, keuhköröntgenistä ja spirometriasta, josko niillä olis jotain merkitystä. Olen vaan niin lopen kyllästynyt näihin syksyihin kun aina olen vaan väsynyt.

Nyt on taas lisäravinteiden määrää lisätty (b,c,d, omega) mutta en kyllä muista, että ne olisi koskaan mua auttaneet. Ainoastaan nuo viherjauheet on  piristäneet vähän. Kyllästymiseen asti kyllästymistä. Huvittavaa myös se, että kuten joka syksy, kuukautisetkin on jääneet taas pois. Keväällä ja kesällä ne tulee aina ajallaan kun kroppa toimii virkeämmin (ja ne kilpirauhasarvot on paremmat) ja syksyllä ne aina jää pois. Mahtaako olla yleistä, tuskin.


Ja kun väsynyt ja stressaantunut, niin mielialatkin heittelee. Välillä olen täynnä intoa niin liikuntaa, vapaaehtoishommia ja opiskeluja kohtaan ja välillä tekis vaan mieli maata (ja roikkua netissä). Shit. Ja pienikin kritiikki tuntuu hetken aikaa tosi kurjalta. Huomaan heti ajattelevani, olenko hyvä ja että mitä muut minusta ajattelee.

Sitten on niitä hetkiä, kun ei viitsi katsoa edes peilistä itseään. Ahdistaa kaikki omasta kaksoisleuasta alkaen. Ja nyt ihokin on niin kuiva ja ärtynyt koko ajan, huulet rohtuneet. Kun vois vaan nukkua tämän talven yli.

Liikuntaa vaihdellen, viikko oli tosi kova treeniviikko. Tälle viikolle tulee varmaan kolme treeniä ja sen lisäksi todella, todella vähän hyötyliikuntaa. Kotipäivinä mun liikunta hiipuu käytännössä lasten viemiseen ja hakemiseen puistosta, josta kertyy ehkä 1 km yhteensä. Haravoinnit tais onneks osua tälle viikolle, että edes jotain. Ne zumbat on nyt vähän alitajuisesti jääneet. Se, että opettaja ei pysy tahdissa (tai valitsee ihan vääränlaiset biisit ja koreografia t,, jotka ei sovi yhteen) on todella ärsyttävää. Täytyy löytää joku uusi tanssitunti. Ja sitä arkiliikuntaa. Tammikuussa kun likka menee päiväkotiin, pääsen ihan eri tavalla vaunulenkeille. Kun jokaista vapaahetkeä ei ole ihan pakko opiskella, että voi joskus ihan vaan vaikka lenkkeillä tai tehdä muuta hyötyliikuntaa. Tai vaikka tavata ystäviä.

Huomasin jopa ajattelevani tuossa, että hitto kun muutettin omakotitaloon kun on niin paljon pihahommia. Lähinnä siis piti siinä haravoida noita lehtiä ja jotain nurmikkoa olis pitänyt ajaa ja terassia siivota. Ei siinä nyt niin paljoa ollut tekemistä, mutta sekin tuntui liialta työmäärältä. Hassua. Olen kuitenkin koko lapsuuteni melkein asunut ok-talossa ja nää pihahommat on tuttuja.

Mutta, mä olen siis niin kesäihminen kun vaan voi olla. Kesä on lämpöä, iloa, rakkautta, reippautta, valvomista, luontoa, saaristoa, iloisia ja aurinkoisia ihmisiä. Kesää odotellessa siis.'

Nyt on vain ikäänkuin pärjättävä, selvittävä päivä kerrallaan. Mietittävä keinoja, mistä sais vielä ylimääräistä energiaa (paitsi sokerista mikä on kyllä aika huono juttu).

Ja liikuttava. Kiskottava se perse sohvalta ylös. pistettävä sosiaalinen media kiinni. Että semmosta.


Kotona olen saanut jotain sisustusjuttuja tehtyä. Se on tuntunut samalla oudolta, mutta myös hyvältä että mullakin oikeasti on jotain näkemystä koko sisustusjuttuun.

Huono puoli on tietenkin se, että koko maku on muuttunut tässä vuosien varrella ja se a)tulee kalliiksi ja b)miehen maku ei ole muuttunut, joten voi tulla myös vähän sanomista. Mutta pikkuhiljaa, on edes joku asia mistä voi vähän saada inspiraatiota ja ylimääräistä iloa.

Ja saanhan mä tuosta vapaaehtoishommasta tottakai. Ne pienet on vaan niin ihania <3 <3.

Pirteämpiä ja iloisempia aikoja odotellessa....










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!