Pages

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tiukka viikko takana

Huh huh, jalat on niin poikki etten jaksa enää seisoa. Silmät vähän väkisillä painuu kiinni, mutta yritän nyt kuitenkin tänne vähän raapustella!

Kuten Heiaheian kuvasta näkyy, olen liikkunut tosi paljon tämän viikon aikana, olisko tuossa nyt 5,5 tuntia aktiivista liikuntaa. Siihen päälle sitten jonkun verran normaalia arkiliikuntaa.

Viime viikolla tein myös aivan valtavan työn ja sain ympäristöoikeuden kurssin harkkatehtävistä kaikki yhtä lukuunottamatta valmiiksi. Se tuntui tosi ylivoimaiselta, mutta niin se vaan siitä eteni kun pääsin alkuun. Huomenna sitten teen sen viimeisenkin tehtävän loppuun. Pitkin viikkoa on mielialat heilahdelleet laidasta laitaan. Tapasin yhtä ystävää ja se piristi niin paljon, että innostuin jopa kodinsisustusprojektiin (näette sitten tai käykää instagramin storiesista katsomassa). Sitten kai väsähdin jossain välissä viikkoa ja kun nämä kotiasiat on mitä on, niin ei sitä aina oikein jaksakaan yrittää. Kaikki lapsiin liittyvät narut on mun käsissä ja välillä sitten unohtelen asioita josta tulee vähän huono omatunto.

Loppuviikosta oli perhekahvilassa Halloween-bileet ja vaikka kuinka sitä hommaa rakastankin, niin kyllä se päivä ja edellinen ilta tarjottavien valmisteluineen vei kyllä kaikki mehut.

Pikkuhiljaa rupean jäämään siitä hommasta pois. Pakko keskittyä keväällä entistä enemmän opiskeluun. Tykkään paljon olla lasten parissa, mutta koska omat alkaa kohta olemaan liian isoja niin parempi antaa tilaa muille. Toki vapaaehtoiset on kiven takana, mutta täytyy yrittää etsiä lisää kiinnostuneita.

Ja on paljon muuta sitten, esikoisen partiohommat ja lasten jalkapallojutut nyt ainakin.

 

 

 

Lupasin näitä ruokakuvia pitkästä aikaa. Kävi sitten niin, että unohtui koko syömiset moneksi päiväksi ja loppuviikosta mies kanto säkkikaupalla irtokarkkeja ja munkkeja kotiin. Oli täysi työ selvitä siitä, ettei kaikkea kaada kupuun. Siis voitteko kuvitella, varmaan pari kiloa irtoakarkkia se raahas kotiin...aivan käsittämätöntä. Siinä saa pitää palopuhetta, ettei anna lapsille!

Meni joo hermo. Mutta eiköhän tämä taas tästä.

Nyt tuntuu vahvasti siltä, että mä en tule koskaan saamaan tuota miestä ruotuun. Niin se vain on. Vaikka kuinka sovitaan, että karkit syödään töissä, ei se sitä sopimusta pidä ollenkaan. Ja jos pitää niin kantaa muita herkkuja. Mä en oikeastaan tiedä, miksi se tekee noin. Enkä ole saanut vastaustakaan oikein, ilmeisesti omat mieliot menee vaan kaiken muun edelle ja ei riitä mässytys töissä vaan pitää kotosallakin tosiaan jatkuvasti herkutella. Jännä juttu, mulle vaan tuhoisa. Pitkään olin ilman irtiksiä, mutta nyt tänä syksynä on tosi haasteellista, väsymykseen ja apeaan mieleen on sokeri ainoa mikä auttaa.

Mutta, paras herkku koskaan on itsetehty. Neiti teki itse oman nimpparikakun ja kutsuttiin sukulaisia sitä syömäänkin.

Näissä jutuissa mä en nipota, musta tämä on ihanaa. Touhuta ja tehdä itse.

Ja tämä tyttö ansaitsee kyllä syödä kakkua. Niin ahkerasti hän liikkuu ja touhuaa. Kolme liikuntaharrastusta viikossa plus päälle liikuntaleikkikerho kaks kertaa, ikinä ei valita, menee innolla ja yrittää parhaansa.

Olen niin ylpeä<3

Vaikka lasten kasvatus on vaikeaa ja odotan kauhulla tyttöjen murrosikää, niin toisaalta se on ihan järjettömän antoisaa. Meillä on ihania hellyyden hetkiä, kun isommatkin tulee syliin halimaan, ja saavatkin tulla. Aina.

Aamupaloihin on palannut kananmunat. Nyt vaan kävi niin, etä friidat pääsi loppumaan ja olen pulassa, meillä kun ei oikein lapsillekaan enää muut munat kelpaa.

Kieltämättä kananmunalla pääsee pitkälle, mutta ehkä ihan vähän on kyllästymistä ilmassa. Kokeilin rahkaa, vatsa ei kestänyt yhtään. Eli pakko vaan munia sitten mussuttaa.

Ja onhan se tosi helppo tehdä. Usein likallekin teen lounaaksi munakkaan leivän kanssa ja lautaselle vihanneksia. En aina jaksa meille kolmelle tehdä kunnon ruokaa vaan se odottaa kun isoveli tulee kotiin.

 

 

Minäkin hairahduin muumimukeihin. Löysin tosi hyvää inkiväärisitruunateetä jostain kaupasta (seuraan yhtä amerikkalaista playinghousewholetime bloggaria instassa ja hän tämän vinkkasi), jota usein juon aamuisin. Muumimukista. Kuka arvaa, miksi juuri tämä muki on mulle rakas?

Niin no kyllähän mä ehkä vähän näen itseni tuossa. Jos olisin saanut lapset aikaisemmin ja minulla olisi suurperhemyönteisempi mies, niin luulenpa että olisi isompi katras mulla tässä helmoissa. Ison perheen kanssa on vaan se, että molempien vanhempien pitää sitoutua kunnolla lapsiin ja perhe-elämään. Ja vanhempien sitoutua toisinsakin aivan eri tavalla.

Ja kyllähän mulla aika monta vuotta oli tuo nutturakin:-)

Ja tuo tee, se on tosi tosi voimakasta, mutta tosi hyvää! Monesti juon sen aamulla jo ennen aamupalaakin. Tiedättekö sen hetken kun on hiljaista ennen lasten heräämistä:)

 

 

 

 

Tuossa mun murmeli on kentällä. Ihan mieletön <3 <3

Tulen niin hyvälle tuulelle tästä jalkapallohommasta, että itsekin tekisi mieli kokeilla. Mutta sitä ennen mun on laihdutettava. Ja paljon. Nyt olen tajunnut yhtäkkiä, että lihavuus oikeasti ekaa kertaa elämässä rajoittaa mua. Jotkut tanssiliikkeet on vaikeita kun on liian paksut jalat. Venyttely on vaikeaa kun on maha tiellä. Ja hengästyn, tosi helposti, veikkaan että ylipainolla on siihenkin iso merkitys.

Tietyllä tavalla mulla on hirveä sisu yrittää ja taas välillä tekisi mieli luovuttaa koko asia. Kuten ekasta kuvasta näkee, liikun kohtuullisesti, mutta se syöminen. Voi kun mä voisin täysin päättää itse, mitä kotiin ostetaan. Ne karkkipussit on vaan liian suuri haaste minulle. Välillä heitän ne jopa roskiin (siis miehen ostamat) kun suututtaa niin.

Mutta tämä syksy, ja tämä masennus. Kun on niin paljon hetkiä, jolloin tuntuu, etten vaan selviä. Ahdistavat ajatukset velloo päässä, katselen Oikotieltä itselleni ja lapsille asuntoa. Sitten taas tulee joku hyvä juttu, kiva keskustelu kaverin kanssa tai lasten peli, ja on taas hetken aikaa hyvä fiilis. Hyvää fiilistä ei tule siis parisuhteesta tai mistään kommunikoimisesta kotona ja olen pikkuhiljaa vähentänyt tietoisesti omista asioista puhumista. Rämmin eteenpäin ja odottelen taas ensi kevättä. Aina nämä syksyt on olleet yhtä vaikeita.

Olen arvioinut, että 20 kiloa olisi se määrä painoa, mikä pitäisi ehdottomasti saada pois. Painan nyt enemmän kuin koskaan (paitsi raskaana), talonremppaprojekti stresseineen toi mulle melkein 10 kiloa viimeisen raskauden jälkeen ja se on ihan hirveä määrä. Tietoa ja osaamista olisi, mutta pitäisi jostain saada vaan voimaa ja jaksamista pistää vihdoin ne syömiset ruotuun. Tein jo jonkunlaisen alustavan rukavaliosuunnitelmankin fitfarmiin pohjautuen, mutta sen noudattaminen on vaikeaa. Tai lähinnä se, että muistan syödä tarpeeksi ja toisaalta se, että jaksan niitä kasviksia itselleni valmistaa. Kun saisi jostain sen innon, mikä oli keväällä ja alkukesästä.

Mutta on mulla vakaa aikomus päästä taas elämänsyrjään kiinni, vaikka se vaatisi isoja muutoksia elämässä niin kai se oma terveys on kuitenkin tärkeintä. Työstän tätä nyt koko ajan päässäni, jossain vaiheessa varmasti löytyy joku hyvä ratkaisu tähän jos en yksin jatka ja tarvitsen ehdottomasti jonkun tähän rinnalle tsemppaamaan.

Nyt sitten Saara Aaltoa tsemppaamaan, monen muun suomalaisen tavoin jännitän hänen puolestaan ihan tosi paljon! Niin ja psst... Instagram storiesista iiris_jss. Mielestäni olen saanut ihan hyviäkin pätkiä sinne, mutta jos mua ei jakseta seurata niin en mä sitten niitä kyllä jatkossa enää tee. Itse olen ihan koukussa sinne ja snapchattiinkin, moni blogi jäänyt ihan paitsioon sen vuoksi kun kivampi seurata bloggaajan elämää ikäänkuin livenä!

 

1 kommentti:

  1. Moikka,halusin vain sanoa,että vaikutat oikein ihanalta ihmiseltä ja blogiasi on miellyttävä lukea :) Ja rispektiä,että jaksat liikkua ja touhuta,itsellä tekee tiukkaa vaikkei ole lapsia hoidettavana.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!