Pages

perjantai 14. lokakuuta 2016

Hyvä vai paha vanhempi, kun lasten liikunta- ja ruokailutottumuksista puhutaan

Tämä kuva on meidän perheen leffaillasta. Aina ei mennä näin, mutta edes joskus..Otsikon ajatus on pyörinyt ajatuksissani jo pidempään, oikeastaan siitä asti kun kirjoitin tänne postauksen positiivisuudesta. Mutta en ole saanut puettua ajatuksia sanoiksi. Äsken luin erään seuraamani bloggarin vanhaa (aika rasistista) kirjoitusta lihavista aikuisista ja lihavista lapsista. Linkki tässä, psst. älä lue jos vähänkin tiedät provosoituvasi.

Kuten kaikki lukijat varmaan jo tietää, meidän perheessä on suuri ongelma lasten syöminen. Iso ongelma on se, että ne ei syö mitään (on tosi pieniä ja laihoja) ja toinen ongelma on lasten isän ja hänen sukulaisten ruokailutottumukset. Nyt tilanne on taas vähän päässyt lapasesta ja mun on varmaan reagoitava jotenkin. Vai miltä kuullostaa, että lapset syö 3-4 kertaa viikossa (ei nyt joka viikko, mutta pahimmillaan) pikaruokaa tai tänään mummolla hoidossa ollut esikoinen oli saanut ruoaksi hampurilaisaterian lounaaksi ja pizzaa päivälliseksi? Nyt siis joka ikinen kerta kun lapset menee sinne tai kun ne pääsee isänsä kanssa ostoksille (ilman mua), saldo on pikaruokaa plus päälle munkkeja ja muuta makeaa. Ja kun en malta oikein kieltääkään lapsia menemästä koska mummi ja pappa ja koska äidin oma hetki. Jep. Nyt ne on pieniä ja laihoja, mutta valitettavasti alipaino ei takaa tervettä lasta ja tuolla ruokavaliolla kohta näkyy veriarvoissakin. Mun mielestä usea kerta viikossa ei ole "silloin tällöin" tai "kohtuudella". Samat isovanhemmat syöttävät myös 1,5 vuotiaalle daim-keksejä ja suklaamunia. Arvatkaa kaks kertaa kielsinkö sen. No mutta siis, asiasta kukkaruukkuun. Miehen suvussa ei siis ole varsinaista lihavuutta, mutta elintasosairaudet näkyy varsinkin miehillä jenkkakahvoina ja muina naismaisina muotoina. Oletettavasti tämä geeni siirtynee myös lapsille, elleivät ole mun komeaa geeniperimää saaneet ja liho tasaisesti joka puolelta. Lohdutonta? Ehkä ei sittenkään...

Anyway, provosoiduin tuosta yllämainitusta kirjoituksesta koska siinä syyllistettiin lihavia aikuisia, vanhempia ja jopa lapsia. Olen omien kokemusten perusteella aika lailla eri mieltä. Tottakai ääripäitäkin on, eli lihavia aikuisia jotka syöttävät lapsille pullamössöä ja sokeria, mutta pääsääntöisesti näen normaalin kokoisia aikuisia joilla on kaiken kokoisia lapsia. Tai lihavia aikuisia, joilla kaiken kokoisia lapsia. Mun lasten kavereitakin on vaikka minkä kokoisia, rotevia kovakuntoisia jalkapallonpelaajia tai tanssijoita, pitkiä, pätkiä, laihoja hyvä- ja huonokuntoisia (oma poika taitaa olla aika huonokuntoinen). Jokainen meistä vanhemmista miettii varmasti, mitä olis lapselleen parasta. Jos joka viidennes koululainen on ylipainoinen, ei sekään vielä kerro mitään. Jos on niin ylipainoinen, että se haittaa elämää, siihen pitää tottakai puuttua. Totuus on kuitenkin se, että lapset on erilaisia. Jokaisesta ei mitenkään voi tulla jalkapallotähteä, kilpauimaria tai ballerinaa. Toisia ne asiat ei vaan kiinnosta. Toisia ei kiinnosta mikään hikiliikunta. Se on elämää ja valintoja. Jos joku ulkopuolinen ahdistuu toisen ulkonäöstä tai lapsen ulkonäöstä, on hyvä syy katsoa peiliin.

Liityin jo ajat sitten fb:ssä Jenny ja läskimyytinmurtajat- ryhmään ja törmäsin ihmetyksekseni siihen, että minä en olekaan yksi niistä harvoista aikuisista joiden lihavuus juontaa lapsuudessa oman vanhemman mitätöimiseen ja sekä oman, että lapsen (eli mun) painontarkkailuun. Samoin jo lapsesta asti sain kuulla sitä, kuinka oma äitini arvioi muita ihmisiä ulkonäön perusteella, juuri kun tuo linkkaamani bloggari tuossa kirjoituksessa, eikä sekään ole ainutlaatuista ollenkaan vaan aika yleistäkin lihavien keskuudessa. Ja tottakai kotona arvioitiin ja ihmeteltiin kovaan ääneen, että eikö nuokaan nyt ymmärrä että mihin se lihavuus johtaa, sitähän ne monet äidit ja isät tekevät. Julmaa vallankäyttöä (ja onhan se aikuisellekin itsellekin melkoista itseruoskintaa).

Mutta kas, tämähän onkin todella todella yleistä. Lihavuusongelmat ovat siis osittain sukupolvien isoja ongelmia, eivätkä pelkästään liity roskaruoan mättämiseen. Ja tämä osuu minuun, koska... Lasten ruokavaliot ja syömiset sekä liikkumiset pyörivät mun päässäni edelleenkin aivan liikaa, vaikka pyrin rentouteen ja positiiviseen suhtautumiseen. Eli vaikka tietoisesti teen töitä sen eteen, niin nuo typerät ajatukset pyörivät päässäni. Että kuinka saisin kannustettua kaikki lapset liikkumaan reippaasti ja olemaan pelkäämättä hengästymistä, ja kuinka saisin ruokavalion pysymään mahdollisimman hyvänä ja monipuolisena. On paljon työstettävää nyt tämän asian kanssa.

Meillä on nyt se tilanne, että kahdesta lapsesta toinen harrastaa paljon liikuntaa ja toista ei kiinnosta liikkuminen kannustuksesta huolimatta. Toinen ei pelkää hengästymistä eikä väsymistä ja toinen välttelee sitä. Kysymys on myös luonteesta, toinen ei halua edes yrittää jos tietää olevansa huonompi kun toinen taas ei välitä ja yrittää kaikkensa.

Kannustan, mutta näen samalla kuinka vaikea asia pojalle se liikunta on. Nyt on harrastuksessa käynyt ilmi, että siellä nauretaan huonommille joten tilanne on vielä arkaluonteisempi. Ja poikaparka on käynyt siellä tyyliin 2 kuukautta. Ei ole kovin reilua peliä sekään. Jos tuommoinen meininki jatkuu, loppuu pojan harrastus tuolla ja entistä vaikeampi keksiä jotain uutta liikunnallista. Lähdöt on edelleen ollet tosi vaikeita ja olenkin ottanut nyt uuden lähestymisen siihen. Harrastuspäivät on kotipäiviä eli ei kavereita koulun jälkeen. Muuten on täysi tappelu kun pitää leikki lopettaa harrastuksen vuoksi.

Jos joku miettii, miksi mulle on tärkeää lasten liikunta, niin iso osasyy on myös se, että haluaisin liikunnan astuvan lasten elämään jo pienenä. Olen tosi monelta kuullut, että vaikka tulisi aikuisiällä taukoakin, niin lapsena harrastettu liikunta kantaa hedelmää koko elämän. Keho ja lihakset muistavat. Aikuisiällä on paljon helpompi aloittaa kun on lapsesta saakka tehnyt asioita.

Minua lapsena ei kannustettu, en oppinut koskaan luistelemaan kunnolla, en päälläseisontaa enkä oikein mitään muutakaan. Joskus ala-asteen lopulla kateellisena katsoin kun luokan tytöt pelasivat jalkapalloa ja kävivät Ruotsissa asti pelaamassa. Lukiossa kaveri harrasti kilpatanssia. Mulle pallon käsittely on edelleen vaikeaa, samoin luistelu, tanssi sentään tuntuu helpolta.

Olen aika paljon kärsinyt aikuisiällä ja ehkä ennen kaikkea mun on ollut kohtuullisen hankala ottaa uusia lajeja haltuun ja olen vähän pelännytkin kokeilla uusia juttuja. Lapsuudessa alkanut liikuntaharrastus kantaa myös usein nuoruuden yli, ja vaikka se taukoaisi joksikin aikaa, niin usein se jatkuu myöhemmin saman tai toisen lajin parissa. Voi myös tuoda uusia kavereita ja pitää poissa huonoista piireistä. Mitä enemmän harrastuksia ja tervettä tekemistä, uskon että sitä vähemmän notkutaan ostarilla energiajuoma ja sipsipussi kourassa. Noin tyhjentävästi sanottuna. Näitä notkujia näkyy valitettavasti tosi paljon jopa ympäristössä. Ja tottakai ymmärrän, ettei liikaa saa lasta/nuorta rasittaa. Tästä olenkin vähän mietteissäni tyttären kanssa, joka haluaisi koko ajan lisää juttuja.

Mutta siis on sillä liikunnalla paljon hyviä puolia. Ja tasapainoilen itse koko ajan sen kanssa, miten paljon lapsia kannustan ja millaista esimerkkiä itse haluan näyttää. Silti minusta sen liikunnan ilon pitää löytyä sisältä ja esikoisen kanssa nyt yritän saada sitä iloa löytymään. Sopiva laji ja sopiva ryhmä on tärkeimmät asiat. Ja jos lajia ei löydy, jatketaan perheliikunnan parissa (pyöräily, lenkkeily, uiminen, sulkapallo jne.). Koskaan en lasten kuullen puhu ylipainosta enkä liikkumisesta siihen sävyyn, että se liittyisi laihduttamiseen. Hyvästä kunnosta ja vahvuudesta meillä kyllä puhutaan (Peppi pitkätossu ja että jaksaa juosta). Meillä ei myöskään puhuta toisten lasten ulkonäöstä (toki kyselevät ihonväristä jne. joihin vastaan toki rehellisesti) liittyen ylipainoon tai muuhun. Mutta tottakai mä rehellisesti kerron, että liikunta auttaa pysymään terveenä ja hyvinvoivana ja jopa että esimerkiks se auttaa nukkumiseen.

Koululta toivon ja odotan lisää koululiikuntaa ja erityisesti leikkimielistä touhua. Kaks tuntia viikossa on aivan liian vähän, pitäis olla enemmänkin tunti päivässä ja siihen päälle sitten se toinen tunti kotona/vanhempien kanssa/harrastuksessa. Tässä on ympäristössä paljon lapsia, joiden ainut liikunta on pyöräily kaverin luota toisen luo koulupäivän jälkeen. Tämän vuoksi nimenomaan koulussa ja iltapäiväkerhossa pitäisi olla sitä liikuntaa enemmän. Valitettavasti ei riitä, että koulu hommaa liikuntavälineitä pihalle vaan lapsia on kannustettava niiden käyttöön, muuten osalta menee seisoskeluksi ja juoruamiseksi.

Tämmöisiä mietteitä tältä viikolta.

Musta olisi tosi mukava kuulla muiltakin kouluikäisten (miksei pienempienkin) lasten vanhemmilta, miten se kannustus auttaa ja miten se liikunnan ilo löytyy. Ja miten teillä kohtaa roskaruoka perusarjen vai kohtaako ollenkaan?

 

5 kommenttia:

  1. Kun muksut meillä pidempiä aikoja niin saatetaan käydä ulkona syömässä n. 1-2 x kuussa. Tällöin se on joko sitä pikaruokaa tai sitten esim.ihan ravintolalounas tms. Mielestäni ois tärkeetä lapsille opettaa sekin ettei ulkona syöminen aina ole se mäkki-pizza-kebab-linja.

    VastaaPoista
  2. Minä olen aika tarkka lasten ruokailusta, mutta on se aika haastavaa. Toinen lapsi on laiha ja syö sopivasti, toinen söisi pelkästään jo voileipiäkin ihan äärettömästi ja syömistä on pakko rajoittaa. Liikunta ei ole kummallekaan luontaista, kuten ei meille vanhemmillekaan. Sen kanssa ollaan tehty hirveästi töitä, mutta aina ei vain jaksa. Isompi käy kahdesti viikossa nassikkapainissa, yhdessä käydään uimassa. Sisäliikuntapaikoissa käydään melkein joka viikko, samoin ainakin jollain puistoreissulla.

    Yksi työkaveri kertoi, että hän on asettanut todella tiukat rajat sille, mitä isovanhemmat saavat syöttää lapsille. Leukani kyllä ihan loksahti auki, en olisi itse kuvitellutkaan, että niin voi tehdä. Meillä isoäiti syöttää lapsille yleensä ainakin jotain herkkua, ei tosin onneksi paljon, koska tietää mitä siitä ajattelen. Meillä on valitettavasti vain tuo yksi isoäiti, joka hoitaa lapsia, enkä tosiaankaan halua lähteä sanelemaan hänelle, mitä saa tehdä. Olin kyllä tosi pettynyt, kun viimeksi hän oli vienyt lapset Heselle sen sijaan että olisi vaivautunut laittamaan ruokaa. Mutta en silti sanonut mitään.

    Ymmärrän tuskasi ja elän ihan samojen juttujen kanssa painiskellen. Tervetuloa käymään lasten kanssa, olis kiva taas nähdä ja jutella. :)

    Virpi

    VastaaPoista
  3. Toi Jenny ja läskimyytinmurtajat on hyvä vertaistukiryhmä. Mua on vaan alkanut vähän vaivata, että siellä mun mielestä tietyllä tavalla luodaan myös liikaa hyväksyntää sille, että on ylipainoinen. Tarkoitan tällä siis sitä, että toki jokaisella ylipainoiselle on samanlainen ihmisarvo ja vapaus tehdä ja kokea mitä tahansa kuin normaalipainoisillakin. Mutta ei se ole mitenkään hyvä juttu, että ahdan itseeni herkkuja ja olen 40 kg ylipainoinen. Se on sairautta. Onko sinulle tullut koskaan sama mieleen?

    VastaaPoista
  4. Luin tuon linkkaamasi blogitekstin ja jotenkin tuli sellainen olo, että ihminen joka on ylipainoinen on läpeensä epäonnistunut, hyllyvä ihminen, joka ei missään tapauksessa voi olla liikunnallinen :D Itse oon liikkunut aina (ollen välillä normaalipainossa ja välillä pullea). Ja tunnen myös useita todella paljon liikuntaa harrastavia isompia ihmisiä. Se läski saattaa olla paljon paremmassa kunnossa, kun laiha, joka ei harrasta liikuntaa ja vetää röökiä.

    Myöskään en jaksa pitää kovin tiukkaa linjaa lasten ruokailujen suhteen. Lapset syö arkena pk:ssa terveellisen aamupala, lounaan ja välipalan. Jos viikonloppuna saavat ravintolareissulla ranskiksia tai pillimehua niin ei se maailma siihen kaadu. Ja kyllä, meillä käydään myös mäkkärissä välillä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksista:)
    Tc juurikin niin, mäkin tykkään viedä lapsia ulos syömään. Ainut tylsä on se, että koska roskaruokaa ovat syöneet niin paljon, niin mun tarjoamana se ei ole millään lailla erikoista, tällä viikolla on pizzaa syöty kolme kertaa ja hamppareita kerran. Aika hurjaa... Mutta mä joskus vien kiinalaiseen, tykkäävät siitä kovin ja sit tietysti ihan normi ravintoihin.

    Virpi, kyllä tuo rajojen asettaminen on aika yleistä. Mutta se vaatii hyvät välit, meillä mun ei ole kun nyt yhdet isovanhemmat ja kukaan muu sukulainen ei ole kiinnostunut, niin olen aika paljon antanut mennä läpi. Männävuosina myös Alkon käytössä oli ongelmia ja aika paljon vaan jouduin sietämään. Meillä on ehkä sekin, että esikoinen on perinyt mun vatsaongelmat ja tämä pikaruokamäärä todellakin sotkee hänen vatsan toimintaa ja on jopa kipeänä. Nähdään kyllä, tää on mun elämä vaan nyt vähän rikkinäistä lasten juttujen jaa mun opintojen vuoksi. Tsemppiä sinne myös!

    Anonyymi, mä jotenkin näen että siinä ryhmässä on kyse aika eri asiasta. Tietyllä tavalla se, että vaaditaan lihavan hyväksymistä ei ole sama asia, että pidettäisiin lihavuutta jotenkin hyvänä asiana. Musta jokaisella ihmisellä on oikeus olla rakastettu ja hyväksytty riippumatta ulkonäöstä tai mistähän muusta seikasta. Se on hyväksyntää ja tasa-arvoa, mutta ei se mielestäni tarkoita sitä että ylipaino millään tavalla olisi tervettä. Aika moni siellä ryhmässä kärsii jo nyt ylipainon aiheuttamista ongelmista (syömishäiriöistä aina diabetekseen jne,). Enemmän siinä on kyse siitä, että se laihduttaminen tapahtuisi ei dieetinomaisesti (koska sillon ne kilot lihoo takaisin) vaan kokonaisvaltaisena muutoksena (joka ei mulla ainakaan toimi, heh...).

    Malla eikö ollutkin alentava teksti. Ja kuinka paljon myötäileviä kommentteja, tuli ihan kamala olo että kuinka moni vastaantulija arvioi munkin ulkonäköä...että mulla ei olis ikäänkuin oikeutta lihavana olla oma itseni ja että lihavana ikäänkuin antaisin oikeuden muiden arvostelulle ja ulkonäköni kritisoimiselle...

    Kirjoittaja on PT, herranjestas mä en ikinä menis hänen valmennettavakseen kun tummoisia on kirjoitellut.
    Mistä muuten tiedät kuinka terveellistä ruokaa päiväkodissa on? Aiheesta on ollut paljon polemiikkia, että kovin on hiilari ja sokeripitoista ruokaa? Mulla on ollut vähän tavoitteena että lapset saisi erityisesti proteiinia ja vihanneksia kotona reilusti, koska epäilen että niitä eivät tarpeeksi syö. Mutta en ole viime aikoina jaksanut panostaa tarpeeksi.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!