Pages

perjantai 16. syyskuuta 2016

Melkein kuin lomalla


Otsikoin postauksen lomaviikoksi, koska siltä tämä on tuntunut. Meiltä on siis lasten isä ja keskimmäinen tyttö reissussa tuolla pohjoisessa, joten mä olen täällä vanhimman ja nuorimman kanssa.

Ei riitelyä eikä nahistelua, olen saanut keskittyä opiskeluunkin pienimmän nukkuessa ja sain jopa valmiiksi kolmannen kurssin tehtävät eli toivottavasti pian napsahtaa sieltä arvosana.

Vaikka paljon on ollut menoja esikoisen harrastusten kanssa ja muutenkin, niin silti on tosi leppoisaa ollut. Hetkittäin jopa tuntuu että rentoudun.

Kuvassa nuori neiti tekee sitä, mitä äitikin. Sama neiti osaa myös tehdä aurinkotervehdyksen (tai ainakin melkein....).

On mukavaa kun on aikaa antaa lapsille myös henkilökohtaista huomiota, tämmöistä pitää jatkossa järjestää useammin. Siitä yhtälöstä puuttuu vain lastenhoitaja. Luulin sitä paitsi ikävöiväni keskimmäistä paljon enemmän (meidän suhde on lähentynyt vanhimman aloitettua koulun), mutta tämä rauha on vaan niin ihanaa...


Jalkapallohommat menee mielestäni ihan hyvin.Paitsi. Eilen eksyin lukemaan netistä jotain juttuja pienten jalkapallovalmennuksesta kuinka epäreilua ja huonoa se on. Yritän nyt unohtaa lukemani. Kehu on auttanut ja selkeästi aina treenin jälkeen pojalla on tosi kova into. Nyt vaan mamman kanssa kentälle potkimaan.

Olen myös reipastellut. Olen tehnyt Pilatestä, käynyt kävelylenkillä ja eilen tämän vuoden ekassa zumbassa. Olin ihan täpinöissäni siitä, että jaksoin.

Itse zumbatunti tuntui oudolta, vai kuvittelenko vain että zumbaohjaaja ei pysynyt rytmissä ollenkaan. Siis vaikka zumba on zumbaa, niin kyllähän sitä pitäisi rytmissä tehdä. Ainakin kun annoin mennä biitin mukaan ja hetken päästä katsoin ohjaajaa niin se meni ihan eri tahdissa eikä siis ollenkaan musan tahdissa, ihankun se olis tehnyt sitä ilman musaa...

No sama se, päätin etten katso ohjaajaa. Tunnin treenistä eka puoli tuntia sattui kylkeen, että niin hyvä aerobinen kunto Iiriksellä on:) Mutta mä selvisin, purin hammasta ja selvisin, jopa vähän jaksoin jammailla!
Jazz-tanssi peruuntui viime hetkellä tältä viikolta, joten odottelen ensi viikkoa. Lauantaina en myöskään pääse salille, jospa sitten sunnuntaina.

Mutta hyvin menee siltä osin!! JEE!:)
Ruokahommat on menneet taas vähän parempaan suuntaan. Tässä älyttömässä syksyn kiirehässäkässä kävi meinaan niin, että mä en taas ehtinyt/muistanut syödä. Ja kun sen unohtaa, se kostautuu kyllä. Samoin olen ollut todella väsynyt ja sekin vaikuttaa. Nyt olen tällä viikolla raapinut itsetuntoani pohjamudista ja ruvennut taas kirjaamaan vähän syömisiä ja yrittänyt taas saada rehut ja proteiinit kohdalleen.

Peilistä ei tuijota nimittäin kovin kaunis näky, parhaiten sen huomaan kun teen noita snappejä tonne instagramiin. En näytä yhtään siltä, miltä luulen tai haluaisin näyttää. Mutta kyllä se siitä. Saan pian vähän tänne perhetyöntekijää avuksi suunnittelemaan ja organisoimaan tätä arkea. Olen meinaan ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa elämässäni, että on kolme lasta josta vanhin koulussa. Aika paljon uutta.

Uus kampaaja-aikakin on varattu parin viikon päähän ihanalle Susannalle! Haluan nyt jotain uutta, olen lopen kyllästynyt tähän tukkaan jota en osaa enää pitää auki. Miks pitää pitkää tukkaa jos se aina vaan on ponnarilla. Toivottavasti tää uhma jatkuu sinne saakka ja uskallan kokeilla jotain ihan uutta!

 Mainitsen imetyksen aina silloin tällöin täällä, antakaa anteeksi, mutta halusin taas laittaa yhden kuvan teille. Tämä on todella tärkeä asia mulle ja tyttärelle ja koska liittyy myös terveyteen, niin ajattelin sen teille jakaa.
Äidinmaidon vaikutuksiahan tutkitaan aika vähän, koska sponsoreita ei juurikaan ole, mutta olen kuitenkin itse nyt Turun yliopistossa järjestettävässä Finnbrain-tutkimuksessa ja siihen liittyvässä äidinmaito-osatutkimuksessa. Kävin juuri antamassa 1,5v äidinmaitoänäytteen ja aion vielä käydä antamassa 2v näytteen jos suinkin sitä vielä silloin irtoaa.

Imetyksen tällä hetkellä tunnettuja etuja on ainakin pienempi riski

diabeteksen ja lihomiseen, tulehdussairauksiin, atoopiseen ihottumaan ja astmaan. Vatsataudin aikana imetetty vauva paranee huomattavasti nopeammin. Äidinmaidosta lapsi saa hyviä maitohappobakteereita suolistoon, mitä pullovauvoilla ei esimerkiksi ole, ja sillä uskotaan olevan vaikutus koko eliniäksi.  Niin ja imetys pienentää riskiä sairastua rintasyöpään, jos halutaan etsiä positiivista vaikutusta äidille.

Pelkkää plussaa ja mä olen paljon tehnyt työtä sen eteen. Mun kolmesta lapsesta esikoinen sai korviketta ihan syntymästään saakka imetyksen ohella ja hänellä on ehdottomasti vaikeimmat allergiat ja atopiat vaikka samat geenit pitäisi olla kaikilla. Uskon vahvasti imetyksen liittyvän tähänkin, toivottavasti tuo tutkimus näyttäisi sen toteen.
Olen imettänyt lapsiani 1,5 ja 2,5 vuotta, tämä typy on nyt 1,5 eikä näytä merkkejä lopettamisesta. Mun periaatteeni on antaa lapsen vieroittaa itse itsensä. Suomessahan suositus on 6 kk täysimetystä, vähintään 1 vuosi imetystä muun ruoan ohella ja kansainvälisesti suositellaan imetystä jatkettavan 2-vuotiaaksi. Katsotaan kuinka käy.

Olen tosi onnellinen, että mun kroppani on onnistunut tuottamaan tätä superfoodia ja että se on sekä riittänyt, että kelvannut lapsille. Ongelmitta se ei tietenkään ole aina mennyt, mutta sitkeydellä olen saanut sen onnistumaan. Ja onhan se ihanaa, parhaita on yöimetykset kun tyyppi äännähtää ja täysunessa paikallistaa maitohanan, mä vaan käännyn kyljelleni ja heitän peittoni tyypin päälle, siellä me lämmitellään toisiamme. Nyt on sitten lasten isän poissaollessa perhepetiin muuttanut esikoinenkin.


Nähdään siellä instan puolella, olen täpinöissäni siitä!! Tunnus olis siis iiris_jss!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!