Pages

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ajatuksia ja vähän syvemmältäkin

Mun oikeastaan pitäisi opiskella nyt. Tehtiin diili, että mä vein eilen lapset koko päiväksi ja tänään sitten lapset on isän kanssa. Nipistän kuitenkin pienen hetken tähän, sillä muuten jää bloggaus kyllä kokonaan. Ja mukavahan harrastus tämä on, vaikka tässä kaikessa kiireessä ei aina oikein ehdi eikä jaksakaan.

Tällä viikolla on tullut reipasteltua. Alkuviikosta lasten harrastusten yhteydessä kävin vähän juoksemassa ja treenailemassa (jatkossa maanantaisin on sali), sitten alkoikin viikon tanssitunnit ja pilatesta olen tehnyt. Eilen ei nyt varsinaisesti ollut suokävelyä, mutta tunnin huhkin metsässä 10 kiloinen lapsi selässäni kantorepussa hiestä litimärkänä, joten ainakin lähellä suokävelyä se oli. Heiaheista ei parempaa vastinetta löytynyt. Ruokailujen suhteen on mennyt nyt vähän paremmin. Tuli tuosta torstain tanssista mieleen, että mukava on esikoisen futisvalmentaja kun mä kerroin että käyn samaan aikaan zumbassa niin hän sanoi että se on ihan ok, myöhästyn hakemisesta noin viitisen minuuttia. Hyvällä mielellä pääsen zumbailemaankin. Eikä jotenkin ole yhtään ikävä sitä viime talven salimeininkiä. Kyllä mä edelleen käyn salilla 1-2 kertaa viikossa ja treenaan kyllä voimaa, mutta se ei ole pääasia. Pääasia on liikunnasta saatava ilo.

Ruokailuasiat onkin vaikeampia. 
Myönnän nimittäin repsahtaneeni taas hiilaritilanteeseen jossa sokeri ja hiilarit oli taas osana elämääni. Tietyllä tavalla on tosi vaikea löytää sitä kultaista keskitietä, koska ikäänkuin koko ajan on pidettävä mielessä että jos tänään syöön vähän irtsareita, niin huomenna mulla on kamalat sokerihimot. Eikö olekin hassua, että voi olla näin hiilariherkkä? Olin jo päässyt pahimmista himoista irti, mutta eilen jouduin syömään sattuneesta syystä (kts. alemmat kuvat) spaghettia ja jauhelihakastiketta ja kas kummaa illalla miehen ostaneet irtokarkit (joita hän ei todellakaan piilotellut vaikka näin on sovittu) keittiön pöydällä veti puoleensa. Jäätelötuutinkin kantoi suoraan syliin. 

Mutta siis viikolla alkoi jo menemään paremmin. Parina päivänä jaksoin laittaa noita syömisiäni fatsecret-ohjelmaan, mikä on oikeasti hyvä asia. Monen on vaikea kuvitella, mutta mulla on tosi kiireisiä päivät ja koen huonoa omatuntoa muutenkin kännykän tihrustamisesta niin ruokailun aikana/jälkeen (jolloin olisi luonnosta kirjoittaa syömiset ylös) en todellakaan kännykkää käytä joten kirjaamiset jää sitten iltaan ja teen jos muistan. Ei ne luvut kyllä kovin mieltä ylentäviä ollut, vaikka kuvanmukaisia lounaita söinkin. 

Naamasta olen nähnyt nyt jo, että ihmeellisiä turvotuksia (paitsi ettei ne mitään ihmeellisiä ollut, vaaka kertoo totuuden) on varsinkin poskissa ja kaksoisleukaa. Kaipaan niin jo omia piirteitäni takaisin, varsinkin raskausaikojen kuvissa joissa taisin olla aika kuiva, olen aivan eri näköinen. Ja kyllä nyt kun neljäkymmentä kolkuttaa (eikä enää kolkuta vaan 5 kk päästä täytän), niin kroppa alkaa väsymään kantamaan tätä painoa. Pakko se on myöntää. Että vaikka sokerit on pysyneet aisoissa, niin ei selkä jaksa, ei polvet kestä juoksemista samalla tavalla. Kun sen kymmenen kiloa edes saisin tiputettua, se olisi jo iso saavutus.... silti en ole valmis koko elämää enää laittamaan pelkän laihdutuksen ympärille.
Mulla oli hyvä tsemppi päällä koko kevään ja kesän, mutta kesäloma sitten lopulta sotki asioita ja kyllähän mä olin tajuttoman poikki, pakko se on myöntää. Täytyy vaan pitää siitä tsempistä kiinni huonoina kuin hyvinäkin päivinä. 
Meillä ei ole kotona mennyt kovin hyvin viime aikoina, mutta ehkä jollain tavalla kun olen asiaa nyt prosessoinut, niin pääsen tästä umpikujasta eteenpäin enkä anna niiden negatiivisten asioiden omalla kohdalla (lasten kohdalla olenkin vähän päässyt niistä yli) vaivata. Tai toivon ainakin niin. Saan myös vihdoin kunnalta apua tässä lastenhoito- ja arjenhallinta-asiassa. Huomenna jopa, pitkän odottelun jälkeen! Mulla on kova tsemppi näiden opiskelujen suhteen ja paljon unelmia! Ja opiskelut onkin ehkä ainoa asia tällä hetkellä, mistä tietyllä tavalla tunnen varmuutta ja sitä että pärjään hyvin. 

Oltiin eilen sitten tyttöjen kanssa partioleirillä (poika oli ilman mua vaikka siellä kyllä nähtiin). Aprikoin pitkään, että kumman otan mutta lopulta ajattelin tehdä miehelle (ja itselleni siis) palveluksen ja otin molemmat. Mulla on niin reippaat tytöt, että ne pysyy perässä missä vain. Jopa tuo 1,5 vuotias kulkee tosi hyvin isompien perässä. Tottakai vauhti on hitaampi, mutta tottelee aika hyvin ja tosiaan on siis reipas. Olen niin ylpeä kyllä näistä tytöistä.  Molempia tuntuu tämä partio ja eräjutut kiinnostavan, samoin kuin isoveljeä. 
Ja mehän tosiaan ollaan nyt lasten isää lukuunottamatta kaikki partiossa eli tämä on kyllä nyt meidän perheen yhteinen harrastus. Partio liittyy luontoon, samoin kuin luonnonsuojelu eli opiskelualani, jospa tämä on nyt vaan se mun juttu...  '
Ja meidän poika, koulun alkamisen jälkeen hän on ihan yhtäkkiä kypsynyt ja kasvanut isoksi. Mä olin aluksi oikeasti silleen, että hei meinaatko muka lähteä kahdeksi yöksi leirille ilman meitä vanhempia.... mutta sinne hän meni ja mukavaa näytti olevan! Ihan kyynel vierähtää (taas kerran), miten reipas ja iso mun pienestä on tullut. Ja toivon niin kovin, että tässä on hänellekin harrastus joka pysyy mukana läpi nuoruuden. 


Kuvassa partioveneemme. Siellä ne sudenpennut kävi kokeilemassa. Kyllä sitä jotenkin ajattelee, miten paljon elämäntilanne on muuttunut siitä kun tämän blogin aloitin. Mun lapsethan on kasvaneet isoiksi. Silloin 2012 kun tätä taisin aloitella mun poika oli 3 ja nyt hän on jo ekalla. Ja tytär oli puolivuotias, kohta täyttää 5. Miten blogi on kantanut läpi mun ison elämänmuutoksen ja vielä tämän kolmannen raskauden. Mutta miten siltikään en ole onnistunut itse blogin perustamiseen liittyvässä tärkeimmässä asiassa eli siinä laihtumisessa. 
Miten paljon olen oppinut eri ruokavalioista, rennosta syömisestä. Ja toisaalta taas kokeilinpa superdieettiäkin jonain vuonna (meinasin muuten ratketa siihen tällä viikolla uudestaan kun kävin vaa'alla, kaivelin jo vanhoja ohjeitakin...)



 
Blogi on ikäänkuin kulkenut pitkän matkaa mun elämässäni mukana. Ja olen kirjoittanut tänne paljon henkilökohtaisiakin asioita. Paljon avautumisia väsyneenä, ja toisaalta taas positiivisia pläjäyksiä hormonipöllyissä. Kuvia salilta (pahoittelen kun niitä ei viime aikoina ole ollut, en ole kehdannut paljoa kuvailla itseän). Tykkään tuosta instagramin videoklippijutustata nyt niin paljon, että aion käyttää sitä arjen kuvaamiseen. Siinä on se harmipuoli, että ne kuvat ei automaattisesti tallennu kännykkään enkä jaksa tuplakuvata samoja asioita (kuten esimerkiks mun viimeviikkoisia ulkotreenejä) joten jos mun elämää valokuvien muodossa haluaa seurata, niin instagram on nyt se paikka. Toki mä tännekin niitä otan edelleenkin jonkun verran. Tähän menikin sitten yli tunti, joten nyt pistän pillit pussiin ja alan kuuntelemaan jäteveden puhdistuksen prosesseista. Mukavaa alkavaa syysviikkoa! Kuva kertoo meidän elämästä viime viikolla enemmän kuin tarpeeksi (yhteensä neljä kertaa kentän laidalla olin).


1 kommentti:

  1. Heippa! Mukavan oloinen blogi, jään seurailemaan! (:

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!