Pages

torstai 16. kesäkuuta 2016

Untitled

Kohta alkaa taas yksi viikko olla lusittuna. Sain juuri tietää, että miehen loma alkaa vasta heinäkuun puolenvälin jälkeen ja kieltämättä iski pienimuotoinen ahdistus. Monien tuttavien lapset on menneet mummolaan ja muutenkin ovat kesäreissussa. Meidän mummoista ei ole iloa ja minusta tuntuu, että jos mun pitää taas yksinäni vetää kokonainen kuukausi putkeen (tässä saman korttelin sisällä) näiden lasten kanssa niin hajoan. Nyt harmittaa, etten keksinyt aikaisemmin näitä perheille tarkoitettuja kesäleirejä/paikkoja joihin olis voinut anoa tai jotain avustusta... Koko kevät hoitorahalla on syönyt säästöt ja, no hieman toivoton olo.

Siihen päälle tietenkin miehen pitkät työpäivät, niin mieli hieman käväissyt taas masennuksen puolella.

Ja tietenkään ei ole tullut sportattua, kun on iltaan asti lasten kanssa keskenään, senverran kotona tylsistyvät lapset jaksaa nahistella, että itsestäkin on mehut aika loppu.

Tänään sain jostain revittyä intoa ja katsoin YouTubesta kahvakuulaohjelmia. Siellähän on niitä vaikka millä mitalla. Tein 40 minsan ohjelman, ja valehtelematta en meinannut jaksaa loppuun vaikka fuskasin turkkilaisissa ylösnousuissakin.

Muuten viikkoon kuului lasten kanssa ulkoilua, raakaruokakokeilu (arvatkaa mikä tämä on?), iso läjä lastenvaatteita- ja tarvikkeita kirpparille, rannalla loikoilua (sen jälkeen kun on saanut pakata koko perheen rantakamat ja eväät ja tapella lasten kanssa siitä kuka ne kaikki kantaa) ja... No niitä tappeluja setviessä.

No tämä ruoka, bongasin reseptin sivupalkistakin löytyvästä the Good Morning- blogista. Pasta on kesäkurpitsaa ja kastike on tomaattia, pestoa ja valkosipulia soseutettuna. Valkosipuli oli liikaa, muuten ihan ok.

Ei ole löytynyt minulle pelastavaa prinssiä, mutta lapset toivat tämmöisen ämpäriin. En voi sanoa muuta, kuin että yäk! Kaveri oli mun nyrkin kokoinen. Kovat oli suunnitelmat, että laitetaan sille lokoisat oltavat sinne ämpäriin ja ehkä saadaan pikkusammakoitakin, mutta tyyppi päätti hypätä pois ämpäristä heti kun kantta raotettiin.

Noita on sittemmin löytynyt lisää pihaa siivotessa. Tykkäävät hengailla meidän pressujen alla.

Pihan siivoaminen liittyy siihen, että olen vihdoin maanittelujen ja uhkailujen jälkeen saanut tuon paremman puoliskon aloittamaan terassin tekemisen. Molemmat varmaan olimme viime vuodesta niin väsyneitä, ettei keväällä tahtonut tapahtua enää mitään. Valitettavasti takapiha oli rakennusjätteiden hautausmaa ja sen alla karkeaa sepeliä, johon ei paljoa meidän vauvaa viitsinyt päästää. Nyt asialle ehkä alkaa tapahtumia jotain. Se onkin viimeinen suuri juttu ja sitten ei ole kiirettä enää muilla asioilla. Pihasuunnitelmahan meillä on tehty ja sitä voi sitten hissukseen alkaa toteuttamaan.

Viikonloppuna oltiin vähän soutelemasssa. Vastarannalla oli festarit. Mukava aurinkoinen sää ja minähän tietystikään halusin soutaa, jotta tulis edes vähän liikuttua.

Selkeästi huomaan nykyään väsymiseni edelleen vähän jälkikäteen. Kun korviin tekisi mieli tunkea 10 korvatulppaa siinä tilanteessa kun ei ole 10 tuntiin ollut hetkeäkään hiljaista. Lasten huuto tuntuu päänsärkynä ja hetkittäin ahdistus tuntuu vatsanpohjassa asti. Itku nousee kurkkuuni ja huomaa käyttäytyvänsä asiattomasti lapsiakin kohtaan. Joskus sitä vaan on.

Mulla ei ole ollut minkäänlaista lomaa tai taukoa perheestä kohta kahteen vuoteen (jos ei lasketa noita parin tunnin satunnaisia sali/uintireissuja). Aika monta vuotta menikin niin, etten kokenut tarvitsevani sitä omaa tilaa, mutta nyt tuntuu että tarvitsisin sitä ehdottomasti. Piti lähteä siipan kanssa viikonloppureissulle johonkin Eurooppaan, mutta koska kaikki järjestelyt jäi mun vastuulle, niin en sitten jaksanut/ehtinyt.

Viime sunnuntaina oltiin sukulaisten mökillä käymässä ja. Miten luksusta oli sekin, että sai istua terassilla paikallaan kun joku muu viihdytti lapsia kulman takana. Ja jutella aikuisen kanssa. Ja vaan olla.

Kun saisi jostain kerättyä vähän taas voimia, niin mielikin paranisi ja jaksaisi taas olla parempi äiti.

Ja niitä hetkiä sitten onkin. Joskus jo paremmat yöunet auttaa. Tai mukava yhteinen reissu lasten kanssa. Tai Zumba. Paljon odotuksia tulevalle syksylle onkin harrastusten osalta. Mun omia juttuja. Ja pääsen taas palauttamaan omaa taloutta kuntoon. Ja oppimaan jotain uutta. Partiohommatkin saattaa olla tässä tapetilla.

Huomenna pääsen hierojalle! Kädet on jo useamman kuukauden olleet puuttuneet ja nyt alkaa jo särkyäkin olla. Tabletin ja kännykän käyttö taitaa olla pääsyyllinen tähän, vasemman käden etusormi kipuilee koko ajan. Loppuviikkoon aion vielä yhden treenin, ehkä sunnuntaille.

Vähän on alavireisiä juttuja nyt ollut, mutta koittakaa kestää. Varmasti pian taas alkaa jutut paranemaan, taisin vaan uuvahtaa tässä viime vuoden aikana kovin.

 

7 kommenttia:

  1. Mäkin olen aika paljon lasten kanssa kesällä yksin. Tai no, miehellä on heinäkuu lomaa mutta kotona on niin paljon työtä että eipä se loma paljon missään näy.
    Mä teen lasten kanssa pieniä juttuja; lähden läheiseen kaupunkiin päiväksi rannalle, haetaan eväät mukaan. Tehdään retkiä uusiin puistoihin, metsiin jne.. Mitään sirkushuveja ei mullakaan ole tarjota mutta mä luotan että lapset tulee onnelliseksi näinkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näinkin meillä pääasiassa menee, mutta oma pää ei kestä jatkuvaa samojen korttelien tallustamista. Mulla oli varmaan jotenkin ruusuinen kuva lapsiperhearjesta, jossa molemmat vanhemmat ottaa vastuuta ja hoitaa lapsia tasapuolisesti:-) Ja siis tottakai sitä omia lapsiaan jaksaa hoitaa, sitä vaan joskus tarvitsis vähän sitä omaa aikaa rentoutumiseen että sais kerättyä taas voimia. Nyt pienin on vieläkin kovasti kiinni minussa, ehkä sitten myöhemmin... Lapsille riittää kyllä pienetkin jutut:)

      Poista
  2. Lämpimiä ajatuksia ja tuhannesti tsemppiä!! <3

    t. yksi vain

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa rankalta! En ikimaailmassa selviäisi arjesta ilman omaa aikaa tai omia humputtelureissuja. Perhe on yhteinen yritys, mitä elämää se sellainen on, jossa vain hädin tuskin selvitään hengissä??
    Mä en ole kovin kauaa blogiasi seurannut, joten en tiedä taustoja, mutta jos lapsilla on isä ja sinulla aviomies, koen kummallisena tuollaisen yhden ihmisen vastuuunkannon perhearjesta.
    Itse olen ollut lähes 15v kotiäitinä, mies tekee pitkää päivää ja reissaa, mutta ei se silti tarkoita, ettei minulla olisi omaakin aikaa. Ei tietenkään ex tempore-meiningillä, vaan suunnitellen & aikatauluttaen.

    Kehoittaisin toimenpiteisiin, mutta ehkä olet jo kaikken muun tehnyt paitsi eronnut?
    Tsemppiä! Ja hiukan painetta siihen omaan aikaan/ yöreissuun/ leffareissuun/viikonloppuvapaaseen tai mitä ikinä se onkin. Sitä jaksaa vaikka mitä, kun tietää, että helpotuksen hetki on tulossa.

    VastaaPoista
  4. Tuo vaihe, kun lapset ovat pieniä, vie oman aikansa elämässä. Muistan hyvin itsekin sen vaiheen, kun "ei vain jaksanut mitään" ja välillä arki ärsytti. Jaksamista ja voimia!

    VastaaPoista
  5. Pakko kysyä, miksi suhtaudut varhaiskasvatukseen niin suunnattoman epäluuloisesti ja kriittisesti? Eikö sinulle ole tullut mieleen, että varhaiskasvatus on ihan oikeasti myös lapsen etu? Olet valittanut tässä blogissa miehestäsi monta vuotta ja tuskitellut oman ajan puutetta sekä omien rahojen puutetta? Te tunnutte vielä elävän aika eristyksissä, joten eikö sinua pelota, että kasvatat lapsistasi sosiaalisesti sopeutumattomia, ryhmään sopimattomia yksilöitä eväämällä heiltä päivähoidon? Lähinnä kysyn siksi, että teillä ei ilmeisesti perheessä ole useinkaan kovin auvoista, lapsille tekisi varmaan hyvää nähdä muutakin kuin alati murjottava, väärin kohdelluksi itsensä tunteva äitivaimohahmo ja poissaoleva isä.
    Töissä saisit omaa rahaa ja omaa aikaa, lapsesi saisivat päivähoidossa kavereita. Töissäkäyvänä pärjäisit myös eron tullen paremmin, kuin persaukisena yksinhuoltaja-kotiäitinä.
    Sori kun puhun suoraan, jotenkin vaan se, että valitat valittamasta päästyäsi, mutta mikään ei muutu, pistää silmään ja ottaa päähän.
    Anonyymi Kakkonen.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille lämpimistä kommenteistanne! Raskastahan tämä on ja välillä aika yksinäistä. Olen monenlaisessa hommassa kyllä mukana arkisin, mutta tottakai sitä kaipaa ystäviä ja läheisiä ympärille. Ja uusi asuinalue kieltämättä tulee vähän erakoitumista. Syksyllä ehkä pääsen partioon vetäjäksi niin tulisi uusia kontakteja.

    Vikalle anonyymille, niin mun lapsilla on ollut todella paljon virikkeellistä kuten puistoa, kerhoja, liikuntakerhoja ja muita. Päiväkotiin laittaminen vie kotihoidontuen ja toisaalta maksaa ja koska nuorin on liian pieni päivähoitoon niin näillä mennään ensi syksy. Onneksi kesäkuun jälkeen pääsen taas kunnon tuloille niin tämä surkea köyhistely loppuu hetkeksi. Toki tulo on vastikkeellista eli opintosuorituksia pitää tulla:-)

    Väsymys taisi käyttää minua aika pohjalla, tässä näkee sen kuinka tärkeät tukiverkostot on lapsiperheelle. Opiskelu on mulle tässä nyt toive työstä jossa viihtyisin tulevaisuudessa, nykyinen työni on aika ahdistava ja stressaava ollut viime vuodet.

    Kesähommat vaan yhtäkkiä jotenkin iski päälle. Viime kesä oli rankin koskaan ja kun rupesi näyttämään että tämäkin kesä on aika samanlainen, niin tuli aika epätoivoinen olo. Mutta katsotaan nyt... Pieni toive on edes purjeveneen saamisesta veteen jolloin pääsis edes merelle.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!