Pages

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesälomaa

Onhan se meillä tosiaan kesäloma alkanut. Lapsilla loppui puistot ja päikyt juhannukseen ja siitä sitten vähän kauhullakin odotin, että miten saan täytettyä meidän päivät. Nyt ei vielä ole ongelmia ollut, ollaan tehty monenlaista kivaa kuten käyty rannalla, risteilemässä, retkeilemässä, pyöräilemässä, veneilemässä jne. Mutta kyllä on tylsistymistä ilmassa ja on keksittävä muuta.

Tuo eka tylsä kuva on kuitenkin todiste siitä, että olen vihdoin syönyt pihviä. Olen tosi pitkään jo ollut vähän kyllästynyt tähän lapsiperheen perusarkiruokaan joka koostuu meillä pääsääntöisesti jauhelihasta, kanasta ja lohesta. Vuoronperään. Alkoi tuntumaan, että se jauheliha nousee pian kurkusta ylös ja haluan jo syödä kunnon ruokaa. Nyt on sitten herkuteltu pihveillä pitkästä aikaa. Minullahan ei ole tosiaan ollut tapana käydä ulkona syömässä, joten olen aika monta vuotta jo vetänyt kotiruokaa. Kiitos Juhannus ja Lidl! Ja kysymys lukijoille: mitä teette noiden marinadien kanssa? Yleensä olen aina ostanut marinoimatonta lihaa, mutta nyt ei jaksa säätää. Pesin sen pois, mutta kovin vetisiä oli pihvit.


Juhannuksen aatonaattona lähdettiin laivalle miehen vanhempien kanssa. Oli mukavaa kun sai jakaa lastenhoitovastuuta vähän ja levätä. Paitsi, että vauva valvotti koko yön hytissä, reppana taisi jännittää ihan hirveästi. Mutta sain sitten kotona nukuttua ne univelat pois. Onneksi:-)

Oletteko muuten huomanneet, että laivoilla on melkoisen huono ilma. Aikaisemmin en kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nyt viime vuosina kun astma on vähän pahentunut, niin tuntuu että pitäis käydä vähän väliä kannella haukkaamassa happea. Kova ilmastointi tekee myös sen, että vaikka kuinka joisi, niin kaikki neste haihtuu johonkin. Illallakin voi juoda vaikka litran vettä eikä ole yöllä vessahätä (toisin kuin kotona). Meillä oli kyllä kaunis ilma lähtöpäivänä, juhannusaattona satoi melkein koko päivän vettä. Ja kyllä niitä juhannusjuhlijoita kuulkaa oli. Tukholmasta nousi vielä toinen mokoma. Hauskaa oli varmasti kaikilla! Lapsetkin viihtyivät hienosti! Buffetissa vedin normi vhh-setin, mutta jälkkäripöydässä meinaa käydä huonosti. Kun kaikkea tekee mieli edes maistaa....


Sorry kun poukkoilee kuulumiset, näiden kuvien paikkaa on vaan niin vaikea vaihtaa tällä tablettisoftalla. Tässä kuitenkin poseeraan saunavastan(vihdan) kanssa. Innostuin tekemään tämmöiset tyttären liikuntakerhon opettajille kiitokseksi. Tulipa huumaava tuoksu ja itsellekin semmoinen olo, että opinpas taas jotain, ohjeet tietenkin Googlesta.

Vihtapäivänä taisin tehdä juhannuksen ainoat treenit. Kahvakuulaa tottakai!

Ja oli todella todella haikeaa. Vietiin samana päivänä kaikille tädeille päiväkodista alkaen kiitoskortit ja lahjat. Se todella iski mun tajuntaan, että pojan päiväkotiura, vaikka lyhyt olikin, oli sitten tässä. Mun on hirveän vaikea luopua mistään ja joka vuosi kun lapsilla on vaihtunut hoitajat, kerho-opet yms., olen aina eturivissä itkemässä. Mun on vaikea luopua elämänvaiheista, asioista, ihmisistä ja olen päätellyt että se jotenkin liittyy siihen, että lapsena pelkäsin aina että minut hylätään. Luopuminen on ikäänkuin hylkäämistä alitajuisesti... Muistan kun kolmevuotinen psykoterapia loppui, se tuntui ihan hirveältä ja lähinnä siltä että terapeutti hylkää minut kokonaan sinne omaan surkeaan pohjattomaan kuoppaasi. Edelleen välillä nämä tunteet tosiaan lyö päälle, mutta pääasiahan on se että ymmärtää syy-seuraussuhteet ja osaa mennä eteenpäin.

Juhannuspäivänä saimme kutsun tyttären puistokaverin äidiltä heidän vuokramökilleen. Päätettiin kokeilla meidän pikkuvenettä ja sujuihan se näin suojaisilla vesillä. Poika sai opetella vähän ohjaamistakin. Alunperin mun piti lähteä lasten kanssa yksin, mutta hyvä kuitenkin että lasten isäkin tuli. Vauvelissa oli kuitenkin aika paljon pitelemistä.

Mulla oli kyllä hyvä mieli, ei enää niin kovin yksinäinenkään. Yleensähän kaikki viettää juhannuksen joko sukulaisen tai kaverusten kesken ja yleensä minulle ei ole mitään paikkaa löytynyt. Silloin kun ollaan purjehdittu, niin ollaan saatettu johonkin veneseuran saareen mennä, mutta ei niitä montaa kertaa ole ollut. Nyt oli tekemistä (terassi) ja ystäviä. Miehelläkin pari ylimääräistä vapaapäivää.

Tiistaina pääsin kokeilemaan vihdoin puistojumppaa. Taisin aikaisemmin kirjoittaa kun kävin ulkotreeneissä (kahvakuula) jotka oli tosi rankat ja en oikein tykännyt vetäjän asenteesta. Sinne treeneihin en mennyt uudestaan, vaan nyt aloitin paikallisen voimisteluyhdistyksen kesäjumpan Reilun 50 muun naisen kanssa. Ja tykkäsin. Aika perus kuntojumppaa ja lihaskuntoa se oli ja paikalla ollut poikani siinä sättäsi vähän niin jouduin pari keskeytystä tekemään.
Kyllä oli kova treeni silti, en todellakaan jaksanut kaikkia liikkeitä tehdä loppuun asti. Jotenkin, kun tekee ohjattua, saa laittaa omat aivot narikkaan ja kun muillakin on hauskaa, niin itsellekin tulee hymy huulille. Ja se kannustaa tulemaan uudestaan.
Mulla on nyt monen salivuoden jälkeen semmoinen fiilis, että haluan tehdä jotain kivaa liikuntaa missä saan Tosiaan sen hymyn huulille ja kivan ryhmäfiiliksen.


Sitten...

Eilen sattui kaikenlaista, tytär kaatui pyörällä ja jalka jäi jumiin. Sitä ei saatu ilman palomiehiä (ja ambulanssia) irti. Mitään jälkiä ei kuitenkaan jäänyt, ei tyttöön eikä pyörään. Reipas neiti oli. Ja äiti ihan pihalla. Koko päivän ruuvasin terassia vahtien omieni lisäksi yhtä neljättä lasta. Kun terassi oli osaltani valmis ja lapset lähti saattamaan kaveriaan kotiin, niin kävi näin - tuossa 300 metrin päässä. Mies sattui olemaan työ(hupi)reissussa, joten ihan hyvä ettei neidille käynyt kuinkaan paitsi jännittävä kokemus. Illalla ei sitten oikein tullut uni joten keittelin raparperimehua.

Tänään me käytiin miehen kanssa (mun ehdotuksesta) juhlistamassa hääpäivää (yhdeksättä) lounaalla. Saatiin kaks lahjakorttia aika fiiniin ravintolaan ja isovanhemmat suostuivat ottamaan kaikki kolme muksua pariksi tunniksi. Eihän tämä mitään kovin erikoista ollut, mutta koskaan ei olla hääpäivää ennen juhlittu mitenkään. Ehkä ensi vuonna menemme jo päivälliselle.

Treenit jäi vähän vähiin, mutta nyt taas tsemppaan!

 

 

2 kommenttia:

  1. Itsensä ja reaktioidensa tunteminen ja tunnustaminen on mielestäni jo iso askel, tai niin yritän itselleni hokea kun jojomorkkiksesta koitan toipua... ;) Ja marinadeista olen yleensä pyyhkäissyt enimmät pois, vaikka meidän sähkögrilliin ne ikävästi monesti kärtsääkin kiinni... Broilerin joskus pesaisen puhtaaksi marinadista ja laitan omia mausteita päälle. :D

    P.S. Olen tehnyt paluun bloggailemaan, uusi alku tai jotain sinne päin. :D
    elaisintaysin.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että olette saaneet järjestettyä yhteistä aikaa myös miehen kanssa.

    Meille ei ole koskaan ostettu valmiiksi marinoituja lihoja. Niissä "limoissa" ja lisäaineissa hautuneita ei vain käy syönti millään. :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!