Pages

lauantai 28. toukokuuta 2016

Elämä voittaa?

Vielä pari päivää sitten en olisi uskonut kirjoittavani tätä. Mutta taidan olla voiton puolella taas kerran! Tänään olen puuhastelullut puutarhassa melkein koko päivän. Ison tontin ruohonleikkuuta, nokkosten nyppimistä ja istutusten hoitamista. Otsa hiessä olen touhunnut ja ennenkaikkea - olen jaksanut muutakin kuin istua.

Nämä viimeiset kaksi viikkoa on johtanut siihen, että olen joutunut pohtimaan terveyttäni hyvin vakavasti. Johtuiko syksyinen tiukka PT-putki siihen, että joulusta saakka olen vähän väliä ollut sairaana. Yrittikö kroppa sanoa, että liian vähän unta, liikaa stressiä ja treeniä - ei käy!

Ja näitten sattuikin, että heti aloitettuani ruokavalion rukkaamiseen (lisää stressiä) iski taas uusi flunssa joka sitten kestikin kaikkinensa yli kuukauden.

 

Elämässä on ollut muitakin murheita ja stressiä. Olen aktiivinen ja monessa mukana, joskus burn outin uhallakin. Nämä opiskelut ja erityisesti niistä syntyneet ajatukset ovat vieneet oman osansa. Kotihoidontuella lasketaan jokainen euro, riittääkö rahat ruokaan vai ei, ylimääräiseen ei ole varaa. Eikä nämä kotiasiatkaan ihan mutkattomasti edelleenkään mene, kun ristiriitoja on paljon. Neuvolapsykologi totesi, ettei tarvita enempää käyntejä joten olen omillani päänupin sisäisten asioiden kanssa.

Ensi syksy jännittää. Mun pitäisi ehtiä opiskelemaan ja lasten isä kertoi, että paljon työmatkoja on edessä hänellä. Miten ihmeessä selviän? Toki olen tottunut olemaan lasten kanssa yksin ja perusarjen handlaan mielestäni hyvin, mutta jos siinä pitäis vielä opiskella lasten ollessa koulussa/puistossa ja sitten se arki hoitaa yksin siihen päälle. Jännittää. Nyt jos koskaan olisi turvaverkoista apua!

Aikaisempi postaukseni säästöliekistä kirvoitti myös paljon ajatuksia ja olenkin nyt yrittänyt kääntää ajatuksia ehkä ensimmäistä kertaa niin, että yritän syödä tarpeeksi! Ei niin, että yritän syödä mahdollisimman vähän ja siinäkin makroja tuhtaten. Kiitos Paula ja Anna kommenteistanne! Ja myös sinulle, joka suositteIit sitä Hormonidieetti- kirjaa. Aion nyt lainata sen ja lukea ajatuksella.

Pitkä matka on varmasti siihen, että onnistuisin syömään tarpeeksi ja säännöllisesti, mutta ainakin mietin jo asiaa. Jos nyt jo syön 1500-2000 kcal ja painonpudotus on nollaluokkaa tai ihan tosi tosi vähän, niin eihän se kroppa sitten vaan toimi. Aikaisemmat ajatukset esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnasta olen yrittänyt nyt unohtaa koska vaikka osa oireista täsmää, osa taas ei täsmää.

Tuossa kuvassa olen juuri ostanut uudet farkut ja tennarit ja kaivoin yhden vanhan paidan kesävaatelaatikosta. Vaatteet repsottaa, mutta olen tyytyväinen itseeni. Läskiä on vaikka muille jakaa ja turvotukset on päivittäisiä, mutta tässähän minä olen. Mahdun vaatteisiin ja jaksan hymyillä. Minä olen nyt tässä ja en muutu tuosta vaan miksikään muuksi. Kyllä tämä kroppa, joka on kolme raskautta jo kantanut, on kyntensä näyttänyt. Enkä minä voi koko loppuikääni tuijottaa peiliä ja kirota kroppaani kun se ei johda yhtikäs mihinkään se tie. Täytyy löytää uusia keinoja.

Olen myös jonkun verran enemmän ehtinyt lueskella blogeja ja mietiskellyt, alkaako tämä terveysbloggaus olla kohta "out". Moni treeniblogi ei oikeastaan ole pystynyt uudistumaan ja paljon on meitä "epäonnistuneita" (lainausmerkeissä siksi koska ei kyse oikeasti ole mistään epäonnistumisesta vaan jostain ihan muusta). Moni on lopettanut blogin ja osa vaihtanut teemaa. Fitnessbloggaajista muutama on kirjoittanut dieeteistä aika negatiivinenkiin sävyyn. Facebookissakin ihmisten käyttäytyminen on pikkuhiljaa muuttunut, yhä vähemmän päivityksiä joten ehkäpä se tänne blogimaailmassakin alkaa näkyä se oman itsen jakamisen väsymys. Tai sitten ei.

Jatkan tämän blogin kirjoittamista, mutta minunkin on varmaan pakko muuttaa tyyliä pois siitä treeni/ruokapostaustyylistä sillä elämäni tulee myös muuttumaan. Yritän pitää painon kuulumisten lisäksi kuitenkin myös hyvinvoinnissa ja siihen liittyvissä ajatuksissa. Ja se henkilökohtainen päiväkirja aloitti myös uudenlaisen jakson elämässäni. Kyllä kannatti syödä kortisonikuuria (ja olla kuutamolla viikko) kun se kirvoitti Ihan uusia ajatuksia ja päätöksiä.

Kaiken treenin sijaan olen ihastellut pihamme omenapuita ja rakkaan tyttären keräämiä kukkasia. Olen istunut pihakeinussa joka päivä kahvikuppi kädessä ja pari kasvulavaa on kylvetty täyteen siemeniä. Kun pääsen punkkikammosta eroon, niin suuntaamme taas metsäretkille (näkyy hieman tuossa ylemmässä kuvassa).

Olen käynyt meressä uimassa ja saanut aurinkoa. Ja pitkän tuhtaamisen ja päättämättömyyden jälkeen ostin uuden maton vihdoin olohuoneeseen. (Ylempi kuva)

Niskat on jumissa joten palautuminen on aloitettava venyttelystä. Liikkumattomuus aiheuttaa mulla myös tosi nopeasti nukahtamisongelmia ja kropan jumeja, joten ainakin jooga on aloitettava pian.

Lempeää lopputoukokuuta lukijoille!

 

 

2 kommenttia:

  1. :) ihania ajatelmia!
    Voi kun asuttais lähempänä, voisin niin hyvin olla osa sitä tukiverkostoa muksujen kans :/

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!