Pages

perjantai 22. tammikuuta 2016

talvilajeja

 

Keski-Suomesta kotoisin olleena, täällä etelässä nimenomaan on talvet niitä, mitä kotiseudulta kaipaan. Moneen vuoteen ei ole taas ollut kunnon talvea, mutta nyt ainakin saatiin lunta. Meillä se käynnisti äidin johdolla perheessä lähes huvittavaksi kääntyneen "nyt on luisteltava/hiihdettävä/ulkoiltava paljon ennenkuin ne lumet taas sulaa". Ja mehän on käyty luistelemassa, laskettu mäkeä ja eilen lapset kokeili hiihtämistä tässä pihalla. Heti kun kaupunki saa ladut tehtyä, mennään me ainakin vanhimman lapsen kanssa hiihtämään ihan ladullekin. Luistimet oli haettu mökiltä jo aikaisemmin, mutta nyt käytiin hakemassa myös pulkat ja sukset. Siitä sitten vaan mäkeen.

 

Uusi kotimme sijaitsee siis saaressa. Olemme päättyvän tien toiseksiviimeinen talo ja tien päästä siis alkaa mäkinen kallioinen mäntymetsä. Metsä risteilee polkuja ja meidänkin tielle tulee yksi polku, jota pitkin lapset keksivät laskea pulkkamäkeä. Ei mikään ihan tavallinen mäki. Mukavinta on tietenkin se, että näen olohuoneen suurista ikkunoista suoraan siihen polulle eli lapset voi laskea keskenään mäkeä, jos itse ei huvita lähteä seuraksi.

Tyttären kanssa oltiin eilen kahdestaan laskemassa ja voi tuota tyttöä miten sitkeä ja rohkea hän on. Ei luovuta helpolla vaikka kuinka painava rattikelkka olisikin ylösvedettävä. Saman huomasin luistimilla. Käytännössä ensimmäisellä kerralla hän vaan lähti menemään (instanssa pieni videonpätkä) ja kaatuessaan nousi vaan ylös. Isoveikka kun opetteli luistelemaan, niin oli ihan eri meininki ja minusta nytkin vielä ero isoveljen taitoihin on hiuksenhieno vaikka veli on käynyt luistelukoulunkin ja 2,5 vuotta vanhempi, Niin lahjakas tuo neiti on liikunnallisesti, että ihan hirvittää. Ja mietityttää miten häntä tukea näissä taidoissa. Toki olen ylpeäkin, kuten isoveikasta omissa jutuissaan.

Luistinrata luonnollisesti on muutaman sadan metrin päässä kuten uimarantammekin. Siltä osin tämä on kyllä täydellinen asuinalue.

Juniori on saanut nukkua monet harrastushetket kirpeässä pakkasessa. Rakas!

Kyllä mä rakastan tätä lasten kanssa olemista. Lueskelin tuossa sattumalta uraäidin ruuhkavuodet- blogia ja jotenkin tunsin suurta etäisyyttä siihen uraäidin elämään, johon minäkin ennen lapsia kuvittelin päätyväni. Nämä päivät kotona on työntäytteisiä ilman ruoka- tai kahvitaukoa, roudaan lapsia edestakaisin, teen ruoat ja siivoan asuntoa tauotta.

Silti tää on niin mun juttuni, enkä tiedä miten sopeudun aikanaan siihen työssäkäyvän äidin moodiin. Ehkä aika tekee tehtävänsä. Ja jos nyt sitten aloitan syksyllä opiskelun, niin ehkä löydän miellyttävän ja viihtyisän työpaikan sitten aikanaan. Ja tottakai kun lapset kasvaa isoiksi, niin aika hoitaa homman kuitenkin.

Minusta se sanonta "lapset on pieniä vain kerran" pitää hyvin paikkansa ja olen Onnellinen, että saanut, sekä saan edelleen, olla lasten kanssa. Vanhimman kanssa on jo usean kerran juteltu hänen ruinatessaan jotain kalliimpaa lelua, että haluaako hän kuitenkin mieluummin äidin läsnäoloa kuin rahaa tienaavaa äitiä ja pitkiä hoitopäiviä. Arvatkaa mitä vastasi?:)

Juu ei ole mieheltä rahallista tukea, ihan mennään mun rahoilla, tuilla ja säästöillä. Eli ihan kädestä suuhun. Mutta on se sen arvoista.

Tänään hain pojan heti eskarin päätyttyä ja mentiin koko porukalla uimaan. Lasten isä tekee taas pitkää päivää ja tänään on jossain työkaverin pippaloissa. Itse en pääse tietenkään salille tai urheilemaan, mutta näin on nyt mukavinta ja rauhallisinta. Tarpeeksi lapsia kun väsytin niin pääsin tänne blogiinkin kirjoittelemaan. Eilen leivottiin sämpylöitä porukalla ja viikonloppuna taas ulkoliikuntaa.

Oli mulla muitakin ajatuksia, mutta nyt nuo tyypit alkaa hermostumaan joten viikonloppua ja lopuksi pari kuvaa.

 

 

 

 

 

 





 

8 kommenttia:

  1. Vakuuttelusi kotiäitiyden autuaaksitekevyydestä olisi uskottavampaa, jos et syyllistyisi samalla arvostelemaan muita. Jos on tosissaan onnellinen ja sinut ratkaisunsa kanssa, ei koe tarvetta arvostella vierasta bloggaria (Uraäiti) eikä jatkuvasti lietsoa kaunaa omaa puolisoaan kohtaan. Sanot, että mieheltäsi ei tule rahallista tukea? Eiköhän hän kuitenkin maksa leijonanosan uuden talonne remontista, autolainastanne jne? Kotihoidontuella niitä tuskin maksellaan. On ihan kohtuullista, että hoitovapaalla eletään pienesti eikä rahaa kuulukaan jäädä matkoihin ja kalliisiin harrastuksiin, turha siitä on marttyyrinviittaa kantaa. Suomessa on äideillä asiat noin kansainvälisesti todella hyvin.
    Mutta ainahan voit jatkaa kotiäitiyttä tekaisemalla vaikka sen neljännen lapsen. Nouseehan siitä tuet taas!

    VastaaPoista
  2. No jopas! Siis jos totean, että koen suurta etäisyyttä toiseen elämäntyyliin niin eihän se arvostelua ole, tai en ainakaan tarkoittanut sitä niin. Jokainen elää kuten haluaa ja on tässä ympärillä vaikka minkälaisia ratkaisuja nähty. Talousasiat menee meillä niin että yhteiseltä tililtä maksetaan lainojen lyhennykset ja ruoat ja olen yhtä lyhyttä pätkää lukuunottamatta maksanut samaa summaa olin hoitovapaalla tai sitten töissä. Eli kyllä ne menee ihan konkreettisesti 50/50 kuten on aina mennyt. Remontti toki hoidetaan lainatililtä. Näin se on kaikkien kolmen kohdalla mennyt ja siihen olen tyytyväinen. Eipähän tule sanomista jossain omaisuudenosituksessa jos vaikka joskus ero tulisi (toivottavasti tietenkään ei). Kiitokset anonyymille ja mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  3. Anonyymille vielä tuli mieleen, että jos olet seurannut blogia yhtään pidempään niin tietänet, että olen palannut töihin keskimäärin lapsen ollessa 1,5 vuotias. Onneksi töitäkin voi tehdä vähemmän ja antaa silti aikaa lapsille aikaa vaikkakin sen pienemmän palkan kustannuksella. Varmaankaan urakehitys ei kovin kummoinen sillä tavalla ole, mutta itse pidän lasten ollessa pieniä perhettä urakehitystä tärkeämpänä.

    VastaaPoista
  4. Minä olen kovasti miettinyt, miten sopeudun olemaan kotona. Olin ennen äitiyslomaa melko kypsä työpaikkaan, ja olen alustavasti ajatellut palata töihin kun lapsi on noin puolitoistavuotias. Mutta onneksi sitä ei tarvitse päättää vielä. Pelkään että jumahdan jotenkin kokonaan kotiin, neljän seinän sisälle, ja alan kasvaa sammalta. Tai toisaalta, että viihdyn niin hyvin kotona, että töihinpaluu ei kiinnosta yhtään. Vaikeaa miettiä tulevaisuutta, kun ei ollenkaan tiedä mitä on tiedossa ja miten itse reagoi. Sen olen jo huomannut, että kellonaika 15-19 käy kamalan pitkäveteiseksi, kun odottelee miestä kotiin töistä. Siihen aikaan ei tunnu olevan mitään perhetoimintaakaan, vaan kaikki tapahtuu täällä meidän paikkakunnallamme aamupäivisin. Pitää keksiä jotain iltapäivätekemistä, että en tule mökkihöperöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos kokeilet samaa kun mä, vauva vaunuihin ja itkuhälyttimen kanssa salille? Jos babyn saa johonkin näkösälle tai ikkunan taakse nukkumaan? Sitten kun sun vauvasi on vähän isompi ja nukkuu vain yhdet päiväunet, niin ne ajoittuu juurikin johonkin 12-16 välille. Sitten sulla on virkeä tyyppi pitämässä seuraa ennenkuin mies saapuu kotiin auttamaan:)

      Poista
    2. Jotain sen tyylistä pitää ehkä keksiä. Mullahan siis ongelmana, että koko paikkakunnalla ei ole oikein sopivaa salia, ja naapuripaikkakunnalle menee julkisilla aika kauan. Olen kehittellyt suunnitelmaa, että voisin jossain vaiheessa tehdä niin, että pakataan vauva ja mies mukaan autoon ja lähden salille tuonne miehen työpaikan lähelle heti aamulla, ja mies saa sen ajan käydä vaikka vaunukävelyllä. Sitten treenin jälkeen päästän miehen töihin, nappaan vauvan vaunuineen, ja huristelemme bussilla tai junalla kotiin. Sen pidemmän kotimatkan julkisilla kestää varmaan paremmin, jos pääsee edes yhteen suuntaan omalla autolla. Mies valitettavasti tarvitsee autoa töissä, joten en voi napata sitä omaan käyttöön.

      Mutta mietitään, kai tässä jotain keksitään.

      Poista
    3. Mulla siis ON vanhemmat tässä ihan 3 km:n päässä, joten iltapäivisin on lapsenvahteja tarjolla. Eri asia sitten raaskinko jättää lapsen heille.

      Poista
    4. Victoria tuo on ihan hyvä idea:) kun palaan 6 vuotta taaksepäin niin tein juuri samalla tavalla paitsi miehen työpäivän jälkeen, huristelin bussilla Turkuun ja kävin jumpassa samalla kun mies lenkitti esikoistamme. Ja siitä sitten yhtämatkaa kotiin tai mihin mentiinkin:)

      Poista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!