Pages

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Huh huh mikä viikko, ja vasta puolessa välissä

Juuri "toivuin" hyvän ystävän ihanasta vauvauutisesta (!!!!!) kun meillä alkoikin melkoinen rumba. Ja ikävässä mielessä.

Uudenvuoden aattona tapahtunut tapaturma, jossa isosisko kaatui vauvan päälle ja vauva loukkasi jalkansa sai aivan uuden suunnan kun menimme maanantaina paikalliseen sairaalaan jalan kontrolliin. Murtumaa siellä epäiltiin jo silloin uutena vuotena, mutta kun röntgenissä sitä ei näkynyt kunnolla niin jäi epäilyksi. Maanantaina menimme kontrolliin ja nyt röntgenissä näkyi selvä parantumassa oleva murtuma juuri polven alapuolella. Syy, miksi vein vauvan päivystykseen oli juuri se, että aristi jalkaa eikä varannut sille. Jalka vaivasi muutamia päiviä ja nyt jo maanantaina kontrollissa se oli ihan entinen (siunatut vauvat kun paranee niin nopeasti!) ja tyttö nousee jo tukea vasten seisomaan!

Anyway, koska maanantaina se murtuma näkyi selvästi, käynnistivät viranomaiset samantien pahaa aavistamattoman äidin "päänmenoksi" melkoisen "oletteko pahoinpidelleet lapsianne"- prosessiin. 

Samantien oli jäätävä osastolle (jouduin näkemään paljon vaivaa, että sain järkättyä isompien sisarusten jutut, olinhan juuri käynnin jälkeen menossa hakemaan eskaria kotiin ja keskimmäinenhän on kotihoidossa) ja uhkailtiin jopa että joutuisimme olemaan neljä päivää osastolla jonkinlaisessa seurannassa samalla kun vauvaa tutkittiin isolla skaalalla. 

Vauva röntgenkuvattiin kokonaan, otettiin laajat verikokeet, nukutettiin ja pistettiin magneettikuvaukseen sekä tehtiin melkoinen silmien tutkimus. Lähes kaikissa jouduin olemaan joko vauvasta erossa tai itkuisena pitelemään itkevää ja rimpuilevaa vauvaa kun häntä pisteltiin ja sorkittiin. Lopputulos on tietenkin se, että en pääse metriä kauemmaksi pikkuisesta ilman itkua. 

Sain yhden valvotun yön jälkeen luojan kiitos puhuttua, että pääsemme lopuiksi öiksi kotiin. Kuulemma se on todella harvinaista, mutta koska siihenastiset kokeet oli "puhtaat" niin siksi. Valvoin ekan yön sairaalassa pää täynnä itsesyytöksiä (lähinnä sitä miksi päästin vauvan hetkeksi silmistäni) joten toisen  yön kotona nukuin kuin tukki.

Toki pääsin juttelemaan sosiaalihenkilönkin kanssa ja meistä on tehty ilmoitus. Ei sentään rikosilmoitusta (pääsin poliisinkin kanssa juttelemaan). 

Vaikka asia sinänsä itselle on selvä. Kyseessä oli vahinko, lasten leikeissä tapahtunut ikävä kompastuminen ja kaatuminen vauvan päälle, niin ei se ole ollenkaan viranomaiselle selvä. Tai nyt on kun näin lopulta vihdoin päätettiin. 

Mulle jäi morkkis ja ikävä fiilis. Keskimmäisen lapsen koko viikko meni pilalle (harrastukset, kavereiden tapaamiset jne.) koska jouduin järjestämään päivä kerrallaan hoitoa. Toisaalta on todella hyvä, että suomessa nämä asiat otetaan vakavasti jolloin seulaan meidän syyttömien lisäksi useimmiten tarttuu ihan oikeita tapauksia. Mutta samalla se tuntuu omalta osalta kurjalta. Siinä nousee tahtomattakin syyllisyyden tunteita (miksi en valvonut tai komentanut isompaa, miksi menin viereiseen huoneeseen, miksi sitä ja tätä) jotka toivottavasti nyt johtavat kuitenkin johonkin hyvään. Tarkkailemme isompia sisaruksia nyt tarkemmin ja ohjaamme hellempään käsittelyyn. Suosittelen kaikkia muitakin monilapsisen perheen äitejä olemaan tarkkana. Jonkun kotona tapahtuneen vahingon seurauksena voi joutua melkoiseen syyniin.

Sanomattakin selvää, että en ole liikkunut ollenkaan. Huomenna (perjantaina) aion mennä salille ja joogailla varmaan viikonloppuna. Edelleenkään mun herkuton tammikuu ei ole alkanut, olen ollut niin väsynyr ja poissa tolaltani että herkut on auttaneet edes vähän plus sairaalassa olin aviomiehen evästuomisten varassa. 

Onneks typy on terve eikö jalka vaivaa. Meinaa  lähti kertaheitolla tällä viikolla konttamaan ja samalla nousi seisomaan. Kohta ei ole enää vauvaa taaskaan! Ja aika meni...mihin?

Ensi iikko on parempi viikko, eikös vain?

11 kommenttia:

  1. Meillä tyttö 2 veenä kaatu jotenkin kummallisesti isoveljen kanssa leikeissä (en nähnyt tapausta koska olin ite vessassa) ja tietenki niin pahasti että löi etuhampaansa johonkin (epäilin että lattiaan tai sängyn kulmaan) ja etuhammas liikahti paikaltaan väärään asentoon. Säikähdettiin ihan kamalasti, verta tuli ja minä itkin hädissäni koska se näytti niin pahalta. Vietiin nopeasti terveyskeskukseen ja sieltä hammaslääkäriin joka väkisin väänsi tytön hampaan oikeaan asentoon. Itku kurkussa pidin lasta sylissäni ja kiinni että hammaslääkäri sai työn tehtyä. Kotiin päästessä olin huojentunut että mitään sen vakavampaa ei onneksi käynyt.. Sitten sama hammaslääkäri soitti perääni ja sanoi "Oletko varma ettet sinä tai miehesi tehnyt tytölle mitään kun tapaturma tapahtui?" tuntui kamalalta. Eihän me pientä tyttöämme satutettaisi noin :( itkin ja voin pahoin monta päivää kun mietin että miten ihmeessä olisin voinut koko jutun estää, mutta eipä me äiditkään mitään ihmenaisia olla ja jokapaikkaan ehditä.. lapsiperheissä sattuu ja tapahtuu. Harmittaa itseä että niin syyllistettiin vaikka itse tiesin mitä tapahtui... kamala kokemus kaikkinensa...

    VastaaPoista
  2. Juu ja kyllähän se lääkärin etiikkaan kuuluu tuo asia selvittää. Nykyään tosiaan ei riitä enää kysely vanhemmilta, vaan lapsi tutkitaan massiivisesti läpikotaisin. Ja hyvä niin!

    Ei tämä meillä vieläkään lopu eli on lastensuojelua ja muita seurantajuttuja jopa vuosi eteenpäin. Ei mikään pikku juttu. Mua harmittaa se, että vauva joutui kestämään suoranaista kidutusta, kanyyleitä (koitettiin useaan paikkaan ennenkuin osui), verikokeita, kovaa kiinnipitämistä ikäviä tutkimuksia tehdessä jne. periaatteessa aivan turhaan kun tiesin että kyseessä oli tapaturma. Mutta oli pakko antaa tehdä ne tutkimukset:(

    VastaaPoista
  3. Huh. Tuntuu kamalalta ja vauvan näkökulmasta tarpeettomalta kaltoinkohtelulta. En voi olla ajattelematta, että onko toi nyt oikeasti tarpeen tuossa mittakaavassa? Olisi hyvä tietää, saadaanko tuolla tavalla kiinni paljonkin pahoinpitelytapauksia, joita ei olisi muuten ollut mitään syytä epäillä. Siis, että ainoa viite siihen suuntaan on lapselle sattunut tapaturma, vieläpä tuollainen jalan murtuminen joka ainakaan itselle ei tulisi mieleen ensimmäisenä todennäköisenä vammana aikuisen suorittamasta pahoinpitelystä. Kyllähän lapset nyt vaan on melkoisen tapaturma-alttiita vaikka niitä vahtisi silmä kovana. Viranomaisten on varmasti mentävä varman päälle, mutta silti. Musta tuo tuntuu suhteettomalta.

    VastaaPoista
  4. Luin jostain, että alle yksivuotiaiden tapauksissa suurin osa valitettavasti johtuu kaltoinkohtelusta. Sen ikäiset kun eivät juuri itse vielä paljoa liiku ja toisaalta luut ja nivelet ovat aika kumia eli vaatii melkoista voimaa saada ne rikki. Itsekin ihmettelen, miten 14 kiloinen voi saada 8 kiloisen jalan poikki. Suhteettomalta se tottakai tuntuu ja ehkä vähän yliampuvalta esimerkiksi se, että meidän olisi pitänyt jäädä koko ajaksi sairaalaan (kun on sitä muutakin perhettä). Onneksi on luojan kiitos ohi, painajaismainen viikko. Ajatukseni lääkärin ammatista tuntuu nyt yhä kaukaisemmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo,kieltämättä varmasti tuonikäisillä tapaturmat ovat aika harvinaisia,siinä mielessä ymmärrettävää. Toivottavasti tapaturma-alttiiden taaperoiden kanssa ollaan vähän armollisempia. Hyvä kuitenkin että teillä ollaan jo selvemmillä vesillä!

      Poista
    2. Juu, nimenomaan kyse on alle yksivuotiaista. Vielä viimeisenä lääkäri ennen "nyt vauva jää sairaalaan" tuomiota kysyi, että joko hän kävelee (kyllähän jotkut kymmenkuiset kävelevät) eli silläkin olis ollut merkitystä. Juu ja nyt on tilanne ohi. Valitettavasti lastensuojeluilmoitus siitä tuli, enkä tiedä mihin se johtaa. Ilmeisesti meidän perhe saa ikuisen merkinnän kunnan kirjoihin vaikka itse asia todettaisiin loppuunkäsitellyksi. Siitä en pidä. Enkä siitäkään, että meille kieltäydyttiin antamasta sairaalasta mitään tietoja/kokeiden tuloksia/lääkärien lausuntoja koskien tätä tapausta ja vauvaa. Mitä salattavaa niissä on. Nyt on kuitenkin arki palautunut. Salilla aamulla ja päivällä lasten kanssa luistelemassa.

      Poista
  5. No huh, melko hurja viikko! Onneksi se on ohi ja paremmilla voimilla seuraavaan. <3 Paranemista ja voimia vauvalle sekä äidille ja koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli joo melkoista matalalentoa koko viikko! Onneksi päösin sentään öiksi lopulta kotiin, on meinaan ihan hirveää nukkua sairaalan patjoilla. Nyt jo parempi, eilen joogaa ja tänään salia:)

      Poista
  6. No jopas on kamala tapahtuma. On tämä maailma muuttunut. Minun lapsuudessani lapsia sai kurittaa, joka tosin on mielestäni täysin väärin. Kukaan ei puuttunut siihen, että lapsia hakattiin. Nyt reagoidaan tosi helposti. Toivottavasti tästä ei seuraa sitä, että lapset jätetään hoitamatta, kun pelätään seurauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta. Kieltämättä itsellekin tuli ensimmäisenä ajatus mieleen, että nyt ei saa tapahtua lapsille mitään. Huonompi juttu kun etelässä on moneen vuoteen parhaimmat mäenlasku/luistelukelit. Kiellänkö lapsia vahingon pelossa. Juuri kuulin tänään tarinan, jossa kahden vahingon jälkeen oli lapsi huostaanotettu kiireellisesti viikoksi. Toivottavasti oli urbaani legenda vaan. Mun lapsuudessa ei enää saanut käyttää kuritusta, mutta mun äitihän on mua aina hakannut lapsena. Olen siis kaikenlaista väkivaltaa vastaan ehdottomasti ja olen hankalan esikoisenkin kanssa hakenut paljonkin apua vuosien varrella. Tää tottakai "kostautuu" nyt kun papereistaan näkevät, että äiti on tarvinnut apua joskus. Toivotaan, että parin viikon päästä voin huokaista helpotuksesta ja unohtaa koko asian:)0

      Poista
  7. Voi kamala! Onpas ollut kertakaikkisen kurjaa kaikille :/

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!