Pages

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

No niistä treeneistä...


Tällä fiiliksellä olin taas koko päivän, mutta olipa hyvä että olin sitten pt:n kanssa sopinut treenit! Nyt on meinaan ihan loistava fiilis! Tehtiin mun kiertoharjotteluohjelmaa ja pakko sanoa, että kolmannella kierroksella alkoi jo vähän "hapottaa". Toistoja kun on 18-20 per liike ja ne painot ei mistään pienimmästä päästä kuitenkaan...

Onneks nyt muuttuu tahti ja ruvetaan tekemään joka toinen viikko voimstreeniä ja joka toinen viikko tälleen kiertäen! Just tämmöstä vaihtelua ja ohjausta hain pt:ltä!

Olen siis saanut itseäni niskasta kiinni. 2-3 kertaa viikossa reipas vähintään tunnin kävelylenkki ja kaks salia. Keskiviikolle on kotikuntopiirikin, mutta aikataulujen vuoksi se on jäänyt (eilenkin oli  miehen työkeikan vuoksi koko päivän yksin lasten kanssa ja sekin oli lähinnä selviämistä...). Yritän ottaa sen kuntopiirin kuitenkin, koska multa löytyy niitä kuulia ja trx-vehkeitä sekä puntteja niin olis kiva hyödyntää.

Lauantaina vedän 50 minuutissa, melkoisella tahdilla siis, toisen kiertotreenin meidän keskimmäisen typyn tanssitunnin aikana (tunti on paikallisen salin jumppasalissa). Että voi niitä hetkiä jollain tasolla hyödyntää.

Kauhea himo on iskenyt jotenkin tässä joogaan. Olen tässä juossut hierojalla ja silti hartia-niskaseutu on samantien jumissa. Joku ihana venyttelevä mindfullnes-jooga-systeemi auttaisi fysiikan lisäksi ehkä tämän pääkopan hallinnassakin. Meillä ei täällä lähellä ole vaan muuta kun jotain Shindoa(?). Mitä lie?


Mutta eiks vaan, suunta voi olla vain ylöspäin? Kirjottelen tätä kyllä vielä endorfiinihuppelissa!:)



Sattuipa niin hauska juttu, että salin aulasta löytyi vielä elokuun Kauneus ja Terveys! Jos täällä on uusia lukijoita, niin kurkatkaapa koska siellä on minustq ja mun projektistani juttu!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Yksinäisyys ja pois mammakuplasta

Kun nyt kerran aloitin syvällisten tarinoiden sarjan (juu olen treenannut kyllä ahkerasti viime viikolla), niin voisin puhua vähän myös yksinäisyydestä.

Olen aika sosiaalinen ja mukautuva ihminen ollut aina. Tutustun helposti, teen tuttavuuksia ja joskus jopa ystävyyksiä. Nykyisellä asuinpaikkakunnallahan mulla ei ole ollut mitään tänne muuttaessani ja ylipäätänsä koko elämäni on ollut lyhyitä pyrähdyksiä eri paikoissa (ei siis niinkään omaa syytäni, äitini mukana oon muuttanut ja itsenäistyttyäni tietysti opiskelemaan jne.).

Aika ennen lapsia meni todella suurelta osin töiden, vapaaehtoistyön ja kuntoilun piikkiin. Ja kun parisuhdekin oli tuore ja purjehdus yhteinen harrastus, niin eipä siinä enää enempää osannut kaivata. Samoin mun mieheni- ei hänelläkään juuri ole kavereita tai ystäviä, joiden kanssa jotain enemmän tekisi.

Esikoisen synnyttyä löysin nopeasti itseni perhekahviloista ja kaikenmaailman valmennusryhmistä (voimapiiri jne.). Olin vetämässäkin paikallista perhekahvilaa erään kolmekirjaimisen ison suomalaisen järjestön nimissä ja nyt taas olen vetämässä samaista kahvilaa. Vapaaehtoistyö ja sitoutuminen ei ole vissiin koskaan ollut ongelma?:) 

Anyway, kun tarve tutustua ja verkostoitua oli suurin niin kyllähän siinä onnistuin hyvin. Löytyi lopulta myös todella hyviä ystäviä! Sitten joku meni töihin, sai lapsia kun mä olin töissä ja vuorottelimme. Välillä enemmän ja välillä vähemmän yhteydenpitoa- joka tapauksessa jatkuva minulle törkeä yhteys. 

Nyt kolmannen lapsen ollessa vauva ja ystävien pitkälti työelämässä, huomaan kokevani yksinäisyyttä. Vaikea sitä edes on kuvailla, että minkälaista. Onko se loppujen lopuksi edes ystävien kaipuuta vai ylipäätänsä sitä, että ei ole siinä rinnalla niin henkistä kumppanuutta mukana ja läsnä arjessa. Siihen liittyy myös voimakkaasti ns. mammakuplan purkautuminen. Ei saa ymmärtää väärin, mammakupla on ihana ja kun se varsinkin esikoisen aikana on niin täysipainotteista ja ikäänkuin kaikki liittyy siihen vauvaan, niin onhan se ihan mieletön ja ainutlaatuinen kokemus. Varmasti hormonit ja kaikki muu se iso elämänmuutos vaikuttaa siihen. 

Sitä hakeutuu samassa tilanteessa olevien kanssa yhteen, kaikki keskustelu lähtee lapsista. Joidenkin kanssa sitä kasvaa ikäänkuin yhteen ja ystävyys jatkuu kuplan puhkeamisen jälkeenkin. Keskustelu laajenee lapsista aikuisiin ja elämään. Nyt mulla taitaa se mammakupla ollakin puhjennut, elän tyypillistä lapsiperheen arkea johon liittyy voimakkaasti aikataulutus ja rutiinit. Aika erilaista.

Mulla on kuitenkin tämä vauva ja elän myös samalla vauvaperheen arkea. Kaipaan tosi paljon, että saisin myös elää siellä mammakuplassa, mutta ei taida olla paluuta sinne. En oikein tahdo löytää yhteistä säveltä vauvojen äitien kanssa ja isompien lasten äitiystävien kanssa olenkin jo hieman eri roolissa. Tuntuu välillä aika ristiriitaiselta. mihin mä kuulun?

En tiedä,vaikea jotenkin selittää. Tietyllä tavalla haluaisin edes hetkittäin elää sitä pienen vauvan äidin roolia. Rauhoittua katsomaan ja leikittämään vauvaa, ilman että joku isompi lapsi tulee väliin. Haluaisin mennä perhekahvilaan röhnöttään vauva sylissä ilman kelloa (milloin pitää joku hakea tai viedä, syöttää) höpöttelemään muiden kanssa. Että olisi joku paikka missä voisi vaan olla, korvia kuuntelemassa ja kiireetön hetki. 

Kauhean vaikea kuvailla sitä tietynlaista tyhjiötä sisällä. Ehkä se on myös sitä, etten kuulu nyt mihinkään. En mammapiiriin, vielä vähemmän työelämään, harrastuksetkin on nykyään aika yksinäistä treenaamista. 

Netin kanssa on tosi ristiriitainen tunne ja blogia lukuunottamatta esimerkiks facebookissa olen koko ajan vähemmän ja vähemmän koska ahdistun siellä.. Ja siellähän ne kaikki sosiaaliset suhteet nykyään hoidetaan  vaihdetaan kuulumiset (=luetaan ja kirjoitetaan päivityksiä) ja jaetaan olia kuvia. En tykkää.

Onko kenelläkään samoja ajatuksia? Voi olla, että kirjoitan epäselvästi koska samalla jäsentelen ajatuksiani. Kiitos myös ystävälle, joka just iltalenkillä kuunteli ja ymmärsi näitäkin ajatuksiani <3




keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kiertoharjoittelua keskiviikolle eli kk

Tänään pääsin nyt ensimmäistä kertaa korkkaamaan keskiviikon treenin. Mun ohjelmat on nyt aivan erilaiset, mitä aikaisemmin eli kiertoharjoittelua. Aika paljon teen laitteissa ja vapaapainoilla soveltaen, mutta kyllä siinä oman kropan painollakin jotain juttuja on. Menihän tuossa melkein kaksi tuntia alkulämmittelyineen ja loppuverryttelyineen. Aika kiva fiilis, vaikken ehkä eilistä melankoliaa ihan täysin saanut puskettua ulos! 

Olisipa kiva, jos löytyisi sykemittari mutta tehdään nyt näin ilman. Ei lasketa kaloreita! Kuvasta näkyy Ellokselta tilaamani treenikamppeet. Omat vanhat edelleen jossain laatikoissa, niin pistin Elloksen alennusmyynteihin tilauksen. Paidat taisi olla 16 euroa ja housut 12. Ja teknistä kamaa kaikki, mukavan pituisia, ettei jenkkikset sieltä vilahtele. 

Ensi viikolla taitaakin olla yhteistreenit pt:n kanssa! Siihen mennessä pitää olla jos monenmoista aerobista sun muuta tehty.

 Että huh huh, hiki tuli!

tiistai 22. syyskuuta 2015

Fiiliksiä

Olin eilen käymässä neuvolapsykologilla. Mua on usutettu sinne varmaan kaikilla neuvolakäynneillä nuorimmaisen syntymän jälkeen ja kun en ole vaan saanut aikaiseksi varata aikaa, niin sieltä lopulta soitettiin tännepäin.

Meidän kunnassa on siltä osin asiat tosi hyvin, että henkistä apua saa tosi montaa kautta: on psykologipalveluja, kotiin tulevia perhetyöntekijöitä, perheneuvolaa, kotipalvelua jne. Ja näköjään meistä pienten lasten vanhemmista pidetään eniten huolta, koska en ole ennen näin hienosti saanut apua. Ja tosiaan vaikka unohtelin enkä ehtinyt itse varata aikaa niin neuvolasta oikein soitettiin perään. Eli aavistivat aivan oikein.

Ehkä tärkein apu, mitä nyt tarvitsen on ensinnäkin joku auttamaan mua jäsentämään näitä sekavia ajatuksiani jonkunlaiseksi järkeväksi kokonaisuudeksi ja sitten käymään niitä asioita yksi kerrallaan läpi. Ihan pikaisesti ensimmäisen kerran jälkeen jo jäi mieleen teemoja kuten parisuhde, vanhemmuus, suhde äitiini ja veljeeni, oma jaksaminen tilanteessa jossa laitan kaikki muut edelle, tulevaisuus (työura, elämäntaparemontti, opiskelut jne.), suhde appivanhempiin ja sukulaise  alkoholiongelmiin jne. Ne on kaikki asioita joita pitäisi jossain välissä miettiä, mutta näköjään se vaati psykologin luona reilun tunnin istumisen, että edes tuommoinen jäsentely saatiin aikaiseksi. Sain myös kotitehtävän.

Olen tässä alkusyksystä useamman kerran romahtanut henkisesti. Ei nyt mitään niin massiivista, mutta väsymys tähän elämäntilanteeseen, remontin keskellä arkielämisen vaikeus ja tuskastuminen siihen sekä oman ajan täydellinen puute koko kesän ajalta yksinkertaisesti väsytti mut. Olen kiukunnut, itkenyt ja miettinyt ties mitä vaihtoehtoja. Ympärillä on hoettu "kyllä se siitä" ja "ajattele kuinka hieno se on kun on valmista", mutta se ei ole mua auttanut vaan oikeastaan vaan enemmän olen syyttänyt itseäni etten jaksa enempää. Olen miettinyt lähtemistä, luovuttamista. Vauvan ottamista ja hotelliin muuttamista. Todennut että olen loukussa en voi lähteä koska mun tehtäväni on huolehtia lapset aamuisin päiväkotiin ja harrastuksiin ja ne on nyt kaikki täällä. Mä vaan en olis voinut edes lähteä. Kaks nuorinta olisin ehkä voinut napata mutta vanhin on eskarissa ja siellä hänen on oltavakin, tulevaisuutensa on täällä. Silti on ollut näitä ajatuksia, kun en jaksa ja tekisi mieli luovuttaa. Jos meillä olisi peili, sieltä olisi katsonut takaisin joku ihan muu. Semmoinen mörrimöykky likaisilla hiuksilla ja hoitamattomalla naamalla. Joka ei jaksa hymyillä ja huutaa lapsille aivan liian herkästi, ihan syyttäkin, vain koska on itse niin tuskainen.

Ja nyt kun syksy oikeasti alkaa painamaan päälle, enkä ole kesällä saanut kerättyä voimia, niin on aika tyhjiin ammennettu olo. Huomasin ihan sattumalta, että olin kaivelemassa jo melankoliamusaanikin youtubesta, mitä en ole vuosiin kuunnellut. Ja samaan aikaan silti yritän pakkokäynnistää tätä kuntoremonttia (voi kun se onnistuisi!). En haluaisi sanoa tätä ääneen, en edes kuiskata. Mutten taida pärjätä nyt ilman apua.

Tai pärjäänhän mä, tässä hoitelen lapset suit sait sukkelaan hoitoon, puistoon, kerhoihin, hoida  koko perheen ruokaostokset ja kokkaukset ja vapaaehtoishommia ja siinä välissä käyn vielä lenkilläkin. Mutta hei, ottaa se koville! Ja ehkä tässä elämäntilanteessa on hankalinta se, ettei sitä juurikaan edes ehdi ajatella itseään. Siis semmosta itsekästä pohdintaa omista haluista ja ajatuksista. Ne hetket kun kotona on hiljaista, sitä vaan väsyneenä lukaisee päivän lehden tai surffailee silmät ristissä netissä.

Tänään käytiin tekemässä tämmöistä, kuka arvaa? Ihan mielettömän ihana saalis saatiin koko talveksi! Eli oikein reipasta. Ja illalla hyvän ystävän kanssa pitkä kävelylenkki, eilenkin kävin tekemässä hikilenkin vaunujen kanssa. Jos siitä ei muuta energiaa saa, niin ainakin hyvät yöunet!

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Joko se meni ohitse?


Ja on niin pirusti taas koko viikon harmittanut. Mutta loppuviikosta alkoi kurkkukipu pikkuhiljaa mennä ohi ja päätin sitten tyttären tanssitunnilla (joka pidetään paikallisen urheilukeskuksen tiloissa) mennä salille. Onhan tuo Mikon tekemä kiertoharjoittelutreeni aika napakka hoitaa 50 minuutissa ja lämmittelyt sekä verryttelyt tietenkin jäi tekemättä. Mutta ihan tosi kova hiki tuli. Sitten tuli kamalan kylmä ja puin vaatetta ja sitten taas kuuma. Ei taida toi kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ihan vielä toimia. Otin kymppikerran kortin tuohon toiselle salille jossa käyn nyt siis lauantaisin. Edelleenkin mietin, että missä ja miten tuun jatkamaan. Toi toinen sali olis lähempänä ja kivampi muuten muttei ole järkeä maksaa kuukausijäsenyyttä yhteen paikkaan ja kertahintaa toiseen.

Että semmosta. Hyvä mä! Tänään olis vuorossa illalla venyttely pitkän kaavan mukaan:)

Jokunen kuva eilisistä pöperöistä. Kuten olen monta kertaa tänne vuodattanut, niin maidoton (=rahkaton, raejuustoton) dieetti jatkui ihan oman hyvinvoinnin nimissä. Vauva syökin jo kiinteitä (tosi nihkeästi mutta syö kuitenkin). Syön sitten aamulla lähinnä viljaa, kasviksia ja proteiinia. Kun haluan minimoida viljan (kauran, muuta en enää syö), niin teen ylläolevan kamalan näköisen paistoksen. Kaks pientä kananmunaa ja kaurahiutaleita pari rkl sekä vähän rasvaa. Ja mikroon. Ostin Tupperikutsuilta tämmöisen munakaspaistohommelin (ihan turha!) jossa nyt paistan. Tuohon tulee kansi päälle ja sen pitäisi mukamas suojata mikroaalloilta(?). Ne ei vaan tahdo kypsyä joten olen ihan tavallisella lautasella tehnyt. Karppileiviksi näitä kai joku on kutsunut, oikein hyviä:) Päälle ripaus margariinia/voita, nam!

Ja näitä meidän peruspöperöitä eli lohikastiketta, yks peruna ja rehuja! Eilen. Tänään jauhelihakastiketta.

Sairastamamme flunssa osoittautui muuten enteroksi. Se oli mulla ja typyllä molemmilla. Rakkuloita tällä kertaa vain kurkussa ja on siis hyvää vauhtia jo onneks menossa pois. Tuleva viikko alkaa aerobisilla! Tsempatkaas mua nyt vielä, että saisin sen ruokavalion kuriin. Kaappiin on taas salamyhkäiswsti ilmestynyt suklaapatukoita ja irtokarkkeja.
 On niin vaikea pitää ne tahmatassut sieltä pois. Ehkä luetutan sen lehtijutun vielä uudestaan miehellä.

Muuten tässä on ilmeisesti jonkunlainen syysväsymys/melankolia iskenyt. Toki vauvankin vuoksi, mutta vähän väliä huomaan ajattelevani kovin tummasti. Tässä on kaikenlaista sattunut lähipiirissä ja omassakin elämässä, eikä tämä rakennusprojekti tunnu tunnelmaa kotona keventävän. Huomaan vähän väliä olevani edelleen se "yh"-vastuussa oleva hemmamamma kun toinen puoliskomme vain rakentaa ja remontoi. Mulla on ollut haaveissa lähteä patikkaretkelle lasten kanssa, mutten vaan yksin jaksa ja tuntuu että lähipiirin ihmisetkin syksyn tullen enemmän/vähemmän käpertyy koteihinsa. Mikä nyt on ihan täysin ymmärrettävää ja hyvä asia, itse vaan kaipaisin aikuista seuraa juuri nyt ehkä enemmän. Yksin kolmen kanssa metsässä on iloinen asia, mutta just nyt ehkä vähän liian raskas. 

Yritetään silti:)

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Syyspöpöt

Kuinka musta tuntuu, että joka syksy mä teen tämän saman postauksen teille? Se alkaa: pääsin vihdoin treenaamisen makuun ja sairastuin, paranin ja taas sairastuin...? Varmaan tuolta historiasta oikeasti löytyis ne tekstit. 

No viime viikolla mä sain tehtyä aerobiset ja keskiviikkona vielä sen kiertotreeninkin. Perjantaina alkoi vähän olla heikko olo ja lauantaina kurkku niin kipee, että vedin oikeasti kaksin käsin buranaa ja panadolia. Kurkun lisäksi niskat oli tosi kipeät ja pää tuntui turvonneelta ja särkevältä. Kurkkukipu jatkui, ja jatkui... Tiistaina vein vauvelin lääkärille kun hänkin aika voipunut ja saimme diagnoosin eli meidän perheeseemme on iskenyt enterovirus, semmoinen joka tekee rakkuloita vaan kurkkuun. Ja on siis vain mulla ja vauvalla (muutkin lapset kyllä köhii vaan eivät ole kurkkukipua valittaneet). Nyt on viides päivä menossa ja alan sietämään kipua ilman vahvoja lääkkeitä, joten on toivoa että tällä viikolla vielä sais liikuttua. Ruokahan ei tietenkään ole maistunut. 

Tää on vetänyt mut oikeasti poikki. Viikonloppuna olis pitänyt keittiön saareketta suunnitella ja rakentaa, en kyennyt. Olen vaan maannut sängynpohjalla ja juuri ja juuri hoitanut lasten perustarpeet. Kaiken kukkuraksi maanantaina ja tiistsina miehellä oli työmenoa iltayhdeksään, joten voitte kuvitella millainen meno oli täällä kotona remontin keskellä kun äiti vaan makaa sängyllä ja sattuneesta syystä kaikki lapset samalla sängyllä tappelee ja riehuu (meillä ei edelleenkään ole keittiö eikä olkkari käytössä ja telkkari on siis meidän makkarissa). Olipa pari melkoisen raskasta päivää joo. Mutta nyt parempaan päin. Tämmöset pikakuulumiset!

Zyx muuten puuduttaa kurkkua! Suosittelen!

tiistai 8. syyskuuta 2015

Kuntopiiri


Tiistai on mun kuntopiiripäiväni. Kuntopiiri sisältää toiminnallisia harjoituksia, kyykkyjä, punnerruksia yms. ja sykkeenkohotuksia (juoksen kotikatua edestakaisin). Kolme kierrosta.

Tänään tein vain kaksi. Toisen kierroksen jälkeen alkoi tulemaan pimeä ja tajusin, etten muista mihin laitoin vihkisormuksen (otan sen aina pois ennen kuin alan kahvakuulaamaan). Todellinen black out ja hätäännyin tosi kovin. Onneks sormus löytyi sisältä:)

Huh! Mutta nyt on sitten kuntopiirikin korkattu!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Tästä se alkaa!

Vaikka onkin nettihiljaisuus, niin ei tässä hätiä mitiä. Meni melkein viikko pakolaisasioissa, eli havahduin paikalliseen tilanteeseen, pari päivää podin maailmantuskaa ja organisoin vaatekeräystä ja nyt on se ohi. Kai sitä voi sanoa, että ne ryökäleen kuukautisetkin alkoivat joten pistetään maailmantuskasta osa niiden piikkiin.

Elämäntaparemonttirintamalla mennään nyt siinä, että oon saanut viikko-ohjelmani, parit treeniohjelmat ja alustavan ruokavalionkin. Ihmetellyt kovasti niitä ohjelmia (siis jotain kiertoharjoittelua...what??) ja todennut ne hyväksi. Ruokavalion osalta olen vielä vähän pt:n kanssa eri mieltä sillä käytännössä löhes täysimettävälle mamalle 1500 kcal on auttamattoman vähän varsinkin kun sieltä on dropattu lähes kaikki viljat, perunat sun muut pois. Mutta katsotaan sitäkin tässä, että miten se lähtee sujumaan. Sokerikoukusta pyristelen nyt kovin.

On nyt tullut jo vähän lenkkeiltyä. Juoksulenkit vaihtuu pitkiin kävelylenkkeihin ja siihen rinnalle kotitreenaamista. Aika kivasti saan myös itse vaikuttaa omaan treenaamiseen ja siitä tykkään. Ja on ne lenkitkin maistunut, hyvää lenkkiseuraakin on löytynyt. Kävin mä toissaviikolla hölkkäilemässäkin mutta nyt tällä viikolla kaks pitkää kävelylenkkiä ja tänään oltiinkin ekan kerran treenarin kanssa salilla.

Aamulenkillä nähtyä. Harmittelin kovin, että ei ollut järkkäriä mukana sillä niin komea tuo seitti oli.

Koko poikkeustilakesän jälkeen oon ruvennut taas laittamaan kotitalouden ruoka-asioita ruotuun. Tämä siis tarkoittaa paluuta "ruokakaupassa kerran viikossa" tahtiin. Kuvassa tietenkin Lidlissä:) Tuntuu tosi huojentavalta kun ei tarvitse juosta kaupassa joka toinen päivä. Tänään myös meille asennettiin vihdoin uuni, joten pääsen tekemään uuniruokiakin eli kerralla isompia annoksia.

Kotona alkaa asiat vihdoin olla jossain järkevissä kantimissa. Kiitos nuorimmaisen kummisedän, meillä on kohta lattia eikä tartte kulkea kengillä likaisella betonilla. Ja koska mieheni ei tarvitse keskittyä lattiaan, iloksemme hän on aloittanut takan muuraamisen! Toivon mukaan lokakuussa voitaisiin jo ikäänkuin elää ja asua täällä oikesti niin, että huonekalut olis paikallaan eikö tarttis koko ajan väistellä laatikoita ja työmiehiä.

Ahh, huomiselle olisi pitkä syvävenyttely. Vielä kun löytäisi sille tilaa jostain.

Reipasta ja raikasta syksyn alkua!