Pages

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vatsan reistailu jatkuu


Taisin kirjoittaa vatsan ongelmista. Kun saimme ne selätettyä, vauvalle laitettiin rota-rokote, jota mietin pitkään... Aina olen lapsille ottanut rokotteet, mutta olisi vaan pitänyt luottaa äidinvaistoon tässä asiassa. Joissain tilanteissa rotaa ei sivuvaikutustensa vuoksi anneta vatsavaivaisille lapsille. Meillä oli neuvolassa kesätuuraaja ja se reippaasti tytölle ko. rokotuksen lykkäsi. Just kun oli ollut vähän parempi viikko pienellä, niin koko myllytys alkoi alusta. Pärstäkuva on otettu laivalta jossa olin tyttärien ja kaverin sekä hänen tyttärensä kanssa. Ja tuossa kohtaa taisi vielä hymyilyttää, mutta ei enää siinä vaiheessa kun buffetissa juoksin hakemassa itselleni ruokaa huutava vauva käsivarrella. Niinpä niin... Ja sain sitten omankin vatsan tietysti kipeäksi. 

Kuvittelin jo, että massu kestäisi satunnaisesti jäätelöä, mutta niin vaan laivalla jo kärsin vatsakivuista. Nyt koko viikon vatsa reistaillut ja tätä kirjoittaessani olen sekä oksentanut, että kuume on noussut, eli meillepä on tainnut kotiutua myös mahatauti. En tiedä tuliko laivalta, vai mistä. Ja onhan tässä ollut monta viikkoa jo vatsa tosi ärhäkkänä, joten aika voimattomana taas olen ollut. Aika vaihtelevaa tämä on. Viljaton ja maidoton ruokavalioni tästä nyt tarkentuu Fodmap-ruokavalioksi joka on suositus ärtyneelle masulle. Harmittaa kyllä kovasti taas entistä suppeampi ruokavalio.

Tämmöisiä annoksia ei varmaan sitten enää nähdä. Kaalit kun on kiellettyjä tuossa fodmap-ruokavaliossa. Valitettavasti myös avokadot. Ihmettelinkin tässä kun viime aikoina aina vihersmoothiepäivinä vatsa on vaivannut tosi paljon kun sisältävät perinteisesti sekä (lehti)kaalia, että avokadoa. Menen kyllä lääkäriinkin viikon päästä, että josko tässä pääsisi tähystettäväksi tai muuten tutkittavaksi. Nyt yritän kuitenkin ensisijaisesti toipua tästä pöpöstä. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Uusia tuulia, viikkokatsaus

Jepulis jee! Nyt on ollut viime viikon paljon levollisempi olo ja olen saanut vähän asioita hoidettua sekä treenin kulkemaan. Tai ainakin alkuun:) en muista, mainitsinko täällä siitä, että testasin vatsalihakseni ja ne ovat palautuneet synnytyksen jälkeen paikoilleen. Joten olen olen uskaltanut kaivaa raskaammankin kuulan taas esiin.

Viime viikolla tein kuulan kanssa yhden rankan kolmen liikkeen treenin (toistot 20 ja siitä alaspäin) ja viikonloppuna kahvakuulaa ja omaa painoa hyväksikäyttäen jalkatreenin. Tänään tein yläkroppatreenin. Nämä kuulatreenit ei usein ole mulla kuin 30-45 minuutin pituisia, mutta saan kyllä hyvän hien ja lihakset kipeiksi.

Raha-asiat on selkiytyneet. Työnantaja oli sössinyt asioita kelaan päin ja olin ilman tuloja koko toukokuun ja pitkälle kesäkuuta. Aiheutti melkoisen stressin sekin, laskut kun pitää maksaa.

Tänään mulla oli myös haastattelu lehteen. Blogin kautta mut oli löydetty ja pyydettiin artikkeliin koskien elämäntaparemonttia ja nimenomaan sokerikoukkuun liittyen. Lehti on Kauneus ja Terveys, elokuun alussa ilmestyvä numero. Blogia jutussa ei mainita, koska mm. äitini lukee ko. lehteä enkä halua häntä tänne lukemaan. Lehteen tulee myös valokuvia, joten pääsen oikein ammattikuvaajan eteen:)

Mietin tosi pitkään, että uskaltaudunko omalla nimellä kertomaan ongelmistani koko Suomelle. Mutta totuus on, että kaikkihan sen näkee että olen lihava. Mitä sitä salailemaan. Ehkä juttu auttaa jotakuta muuta...

Tänään tapasin myös mahdollisen tulevan PT:ni. Olen hänet tuntenut montaa kautta pidemmän aikaa, mutta vasta vähän aikaa sitten selvisi, että tekee myös tätä ohjaamista. Kolmen kuukauden sopparilla varmaankin aloitetaan elokuun loppupuolella ja vaihtoehtoja on monia. Haluan tällä kertaa kokonaisvaltaisemman paketin ja kunnon tsempparin rinnalleni.

Varasin myös vihdoinkin ajan lääkäriin näiden jalkavaivojen vuoksi. Aristan tuota kantapäätä niin paljon, että koko jalka pohkeeseen asti on kipeä ja jäykkä. Samoin myös toinen jalka on alkanut vaivata, varaan sille varmaan taas liikaa painoa kun yritän tuota toista säästää.

Jotenkin keveämpi ja huojentunut olo vaikka muutto ja talotilanne painaa päälle. Mies lohduttaa, että isoimmat hommat on takana, mutta ei se mun silmään näytä siltä. Kaikki, siis ihan kaikki, odottaa nyt sen lattian kuivumista. Keittiön kaapit on kaikki hankittu ja seiniä paraikaa maalataan yms. Mutta lattian puute on kyllä ongelma. Samoin kylppärin (kuulemma vesieristys ja laatat on pikkuhomma;).

Lapset on ihan kypsiä koko remonttiin. Jos ne ottaa sinne mukaan, tappelevat koko ajan. Viikonloppuna (siis juhannuksena) annettiin niille pensselit käteen ja lopputulos: molemmilla tukka, kädet, vaatteet, naama jne. maalissa. Suuttuivat ja löivät toisiaan pensselillä! Että semmosta! Pakko ne on sinne kuitenkin ottaa, että saan itsekin autettua.

Tilasin myös kahvakuulan kaveriksi trx-nauhat. Ajattelin ne ripustaa ulkona puuhun ja harjoitella ulkona. Se on tehokasta treeniä sekin:)

Pian päästään muuttamaan! Samalla on tosi haikeaa lähteä täältä, mutta jännää muuttaa omakotitaloon:)

 

torstai 18. kesäkuuta 2015

Jes jes kahvakuulaa pitkästä aikaa

 
Johan kesti taas, että sain liikuntapostauksen taas pitkästä aikaa! Ensin oli flunssa, sitten taas flunssa ja sitten se mahatauti joka näyttäis pikkuhiljaa olevan parantunut. Ja hyvältä tuntuu!
Sadepäivänä pistin nuorimmaisen murusen parvekkeelle unille, keskimmäinen tuijotti piirrettyjä ja vanhin rakensi Junaradan mun treenihuoneeseen(!). Alla siis huone, huoh..... On se hyvä, että uudessa kodissa lapset saa omat huoneet.

Lastenhuone oli sitten tyhjänä, joten sinne siis! 45 minuuttia simppeliä ohjelmaa: Etuheilautukset, kyykky+pystypunnerrus yhdistelmä ja punerrukset. Toistot 20, 18, 16 jne. aina nollaan. Pientä alkulämppää ja loppuverryttelyä plus lyhyet venytykset.

Hiki virtasi kyllä kunnolla ja jos olis sykemittari ollut, niin varmaan ihan hyvät sykkeet olis näkynyt.

Jotenkin on nyt vähän olo piristynyt. Vaikka tietenkin tämä elämäntilanne on nyt kovin rankka (tänäänkin 15 tuntia putkeen lasten kanssa yksin ilman ainuttakaan taukoa paitsi toi "jumppa"), niin olen saanut nukuttua paremmin ja toisaalta olen nyt vihdoin pyytänyt myös apua. Meillä on vähän heikot nuo turvaverkot täälläpäin, vaikka miehen sukulaiset täällä asuukin, ja neuvolasta on nyt kolme kertaa käsketty ottaa yhteyttä perhetyöntekijöihin jota kautta saisi sitä kotipalvelua, mikä on nyt vuoden alusta tullut mahdolliseksi kaikille.

Tänään sinne vihdoin soitin, selitin tilanteen ja että avuntarve olisi väliaikainen kesän/remontin/muuton ajan ja ens viikolla selviää sitten enemmän. Jonkunlaisen kartoituksen he tulee tekemään. Mun toiveeni olis ihan vaan, että kerran-kaks viikossa täti olisi lasten kanssa, että saisin pakattua ja muutenkin hoidettua asioitani. Ehkä vähän levättyä/nukuttua ja jos ne on tosi ystävällisiä niin voisin kuntoillakin. Mutta ensisijaisesti apua siihen, että saisin paremmin keskityttyä kotihommiin ja jaksamiseeni.

Tänään myös sovin mahdollisen personal trainerin kanssa treffit ensi viikolle ja kartoitetaan vähän tilannetta sekä tavoitteita. Tavallaan halu päästä treenaamaan on kova, mutta toisaalta tiedän, että edessä on väsymystä ja yövalvomisia kuitenkin, joten olisi aloitettava rauhassa. Jos sais kunnon ruokavalio-ohjeet, muutamia kotona tehtäviä ohjelmia (kahvakuula, trx jne,) ja sitten kerran-kaks viikossa salille ja välillä treenattais yhdessä niin se riittäisi hienosti. Toki tuntuu välillä siltäkin, että tämä ei ole oikea aika ottaa traineria tähän rinnalle, mutta ikä ei tässä enää vähene ja vuosi vuodelta laihduttaminen on hankalampaa.täytyy vähän miettiä ja jutella, sillähän se selviää.

Vaikka kunto tuntuu ihan hyvältä edelleen, niin totuus on se, että tuota painoa on nyt saatava alas. Olen seilannut koko tämän blogin olemassaolon ajan 90-95 kilon tuntumassa joka on se paino mihin esikoisen raskauden jälkeen jäin. Kaks jälkimmäistä raskautta ei ole tuonut kiloja, vaan eipä niistä vanhoistakaan ole päästy eroon.

Sain eilen meidän lapsi/perhekuvat kuvaajalta joka kävi kotona niitä ottamassa ja olin kyllä tosi kamalan näköinen. Mekko, joka päällä kuvittelin näyttäväni hyvältä korostikin kaikki pahimmat asiat kropassa ja valitettavasti ei edes ammattikuvaaja pysty peittämään sitä, että olen paksu ja huonokuntoisen näköinen.

Jos vaikka sitten nuorimmaisen 1-vuotissynttäreillä näyttäis edes hieman paremmalta.

Nuorimmainen on niin rakas

Mukavaa Juhannusta kaikille! Mä taidan viettää kotona lasten kanssa. Ehkä jostain etsitään kokko.

 

 

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tyttö tervehtymässä, äiti ei

Nyt on jotain kyllä kummallista. Tyttö onneks näyttää terveemmältä ja ruokaakin jo uppoaa. Mutta minä en. Mulla on ihan hirvittäviä vatsavaivoja/kipuja nyt ollut ja ainoastaan paastoamalla saan pidettyä kivut kurissa. jee! Tippuuhan se paino näinkin. Mutta juu ei ole nyt liikuntauutisia ollenkaan kerrottavana eikä juuri muutakaan. Muksut jäi kesälomalle hoidosta ja sattuneesta syystä ollaan nyt keskenämme 24/7 ja voimavarat riittää just ja just. Eiköhän tämä kohta taas. Oikeik super äitikuosiin-blogi tänä kesänä:)


Varsa kipuilee ja krsmppailee koko ajan, tosi pahanhajuisia ilmavaivoja ja päälle lähes ripskaa. Yäk suoliasiaa siis! Näitä on aina joskus ennenkin ollut silloin tällöin hetken kerrallaan siitä saakka kun tämän elämäntaparemontin aloitin. En tiedä edes mistä aloittaa selvittely kun käytännössä olen jo gluteeniton ja maidoton (eli tuskin Keliakia tai laktoosi-intoleranssi). Joku virus vaan? Ärtynyt suolisto (mistä)? Maitohapposysteemit pielessä? Mistä ihmeestä voi olla kysymys? Ei vatsatauditkaan viikkokaupalla kestä.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Sairastellaan

Tämähän tästä vielä puuttui. Tyttäreni on nyt jo lähes kaksi viikkoa ollut aika sairaan oloinen. Ruoka ei maistu, juomakin huonosti ja välillä vatsa kramppaa niin, että makaa maassa itkien. Sitten taas yhtäkkiä saattaa olla hyvä päivä välissä, tai ainakin puoli päivää. On myös tosi väsynyt ja kotihoidossa siis viime viikon ja nyt tämän viikon. Eilen sain tarpeekseni, kun aamulla janoinen tyttö oksensi vedet portaille ja varasin ajan päivystykseen, sieltä lääkäri laittoi lähetteen eteenpäin Tyksin lastenpoliklinikalle, jossa sitten vietimme koko eilisen.

Tottakai eilen sitten tytölle maistuikin iltapäivällä mehu ja sipsit ja siellä lastenpoliklinikalla oli oma pirteä itsensä. Otettiin paljon verikokeita (tosi rohkea tyttö!) ja kotiin vielä ulostenäytettä varten putkiloita. Ja kotona taas tila romahti. Yön nukkui kunnolla, mutta tänään ei oikein taas ruoka maistu. Lahjon sipseillä ja suolapähkinöillä.

On tässä iso huoli. Itselläkin on ollut nyt parisen viikkoa samantyyppistä vatsaoireilua, ärtyneen paksusuolen oireyhtymästä kärsivät tunnistavat kramppauksen ja kivut. Ja suunnatonta väsymystä. Itse saan kuitenkin syötyä. Sitä jotenkin pistää omat oireet  ja jaksamisen puutteen kokonaan sivuun, kun on toisesta huolissaan. Toivon parasta, eli jotain pitkittynyttä vatsatautia (alkoi muuten sopivasti sen Viron reissun jälkeen) ja pelkään pahinta. Lääkäri tietysti kyseli varoen raakamaidosta sun muusta. Sitä olin itsekin miettinyt, vaan emme käytä niitä tuotteita. Ehkä siellä Virossa...? Toisaalta muut lapset ja mieheni on terveitä (vauvan pukluista ei toki tiedä). No oli miten oli, tässä nyt sitten makoillaan kotona, neiti ei muuta jaksa ja mies on aamusta iltaan raksalla joten apua ei ole. Ja olen kyllä oikeasti tytöstä tosi huolissani. Maanantaina on puhelinaika lääkärille ja selviää verikokeiden tulokset, sitten mietitään jatkohoitoa.

Voisko joku neuvoa, mitä tuolle jalalle pitäis tehdä? Diagnoosi oli siis plantaari faskiitti ja kipu on
levinnyt nyt jalkaholviin ja kiipeää pikkuhiljaa ylöspäin kun linkutan menemään. Yritän venytellä ohjeiden mukaan, mutta eihän tästä tule mitään. En pääse koskaan enää varmaan juoksemaan:/ aamulla kun herään, en pysty astumaan jalalla niin kipeä se on.

Olen muuten nyt vähän selvitellyt syksyllä mahdollisia PT-kuvioita. Kun muksut menee eskariin ja kerhoon, niin voisi olla aikaa päivisinkin vähän treenaamiseen. Tarkoitus olisi saada uudenlainen ruokavalio, jossa saisin syödä tiheämpään ravitsevammin ja joku asiantuntija olis sopiva suunnittelemaan myös vaihtoehdot maitotuotteille. Ja saisin treenaamiseen kirittäjän ja kunnon
ohjaajan tsemppaamaan. Mutta katsotaan nyt. Vielä reilu kuukausi pitäis sinnitellä ja sitten...:)

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Syvällisyyksiä ja vähän kuulumisiakin


Tämä kuva kertoo monta asiaa, joita ei ehkä saisi sanoa tai tuntea. Tai ehkä asioita, jotka pitää sanoa ja tuntea. Kuva itsessään on mun pojan ottama kännykällä jolloin puhelinta ei näy omassa kädessäni (ok, tablettihan siinä kuvassa onkin). Mitä se merkitsee mulle? Olin silloin alkuvuodesta parin kuukauden Facebook-lakossa ihan siitä syystä, että mua rupesi ärsyttämään se ihan jatkuva Facebookissa notkuminen. Olen jotenkin on/off tyyppiä ja liian helposti koukuttuvaa sorttia. Sitäpaitsi musta on ihan kamalan näköistä kun ihmiset räpeltää puhelimiaan ihan joka paikassa. Oikeesti! Mun on itse pakko ottaa totaalista irtiottoja. Semmoiset "käyn illalla tunnin netissä" päätökset ei mulle sovi. Joten olen nyt taas sulkenut Facebookkini kesän ajaksi. Blogin asioita yritän käydä päivittämässä aina välillä.

Kun katson itseäni kuvassa, näen taas monenlaisia asioita. On tunteita ja tunteita. Tunnen suunnatonta rakkautta mun tyttöä kohtaan. Tietyllä tavalla voi sanoa, että kaikista lapsistani olen häntä toivonut ja odottanut kaikkein eniten. Ja menettänytkin toivon muutamaan kertaan. Ja toisaalta olisin voinut hänet menettää, joten kiitollisuus on suurta! Samalla ajattelen, että jos/kun hän on mun viimeinen lapsi, niin en säästele tunteiden osoittamisessa. Pikkusisarusten kohtalo aina on jakaminen, mutta nyt keskityn myös paljon niihin kahdenkeskisiin hetkiin. Jokaisen kanssa.

Näen myös surullisen itseni. Aika ajoin ne ajatukset voittavat, mutta onneksi on myös riemun päiviä. Ei meillä kodin ja parisuhteen tilanne ole juuri muuttunut, mutta kai pakko on laittaa asioita nyt
kiireen piikkiin. Syksyllä sen näkee.

Tunteita on myös itseäni kohtaan. On armollisuutta ja armottomuutta. Armoton minä tuijottaa tuossa kuvassa käsivarsia ja haukkuu mut maanrakoon. Rumat ja paksut! Miksei mulla ole semmoisia kauniita hoikkia olkapäitä? Näen kainaloläskit ja mietin jokaista vaatetta valitessa, että näkyykö ne. Silti olen suurimman osan ajasta sinut kroppani kanssa, koska se läski kroppa on saanut aikaan niin paljon kaunista ja hyvää.

Armollinen minä katsoo tuota imetystoppia ja ajattelee, että nyt on tärkeintä tuottaa ravinto 
vauvalleni laihduttamisen epäonnistumisen uhallakin. Lihavuus on usein periytyvää. Niin se vain on. 
Imetys joidenkin tutkimuksien mukaan voi vähentää ylipainon kehittymisen riskiä. Ja onhan sillä rintamaidolla tutkimuksien mukaan paljon paljon muitakin etuja eikä pelkoästään terveydellisiä. Ja onhan se ihanaa. Mun ranking-listalla ihan ykkösenä näissä vauva-ajan jutuissa. Vauvoilla on ikiaikainen vaisto selviytyä hengissä. Sitä ei moni usko, mutta vastasyntynyt osaa ryömiä itse rinnalle heti syntymän jälkeen kun hänelle antaa mahdollisuuden. Minunkin lapset on osanneet.

Mutta jottei menisi ihan hempeilyksi, niin on tässä kuulumisiakin. Olen sitten taas ollut flunssassa.
Tällä kertaa olen päässyt helpolla eli ihan puhtaasti nuhalla. Olen aika varma, että mun maidoton dieetti on nyt vaikuttanut tähän, sillä maidolla on limaa lisäävää vaikutus ja olenhan käyttänyt maitotuotteita hyvin paljon ennen. Joka tapauksessa nuhaa on senverran ollut, että rankempi kuntoilu on nyt jäänyt. 

Pihatöitä, remonttihommia ja arkiliikuntaa on tullut touhuttua sen verran, mitä tuo kipeä kantapää on antanut myöden. Se on nimittäin ollut tosi tosi kipeä enkä tiedä oikein, mitä tehdä.
Olen kuitenkin napsinut vähän ruokakuvia. Että tämmöisillä mennään. Nyt vähennän taas leipää, tuntuu että vatsa ja suolisto ärtyy kaurastakin.



Salihommat on edelleen jäissä, mutta taidan päätyä palaamaan edelliselle salilleni jos tämä kuvio ei tästä selkene. Kävin kyselemässä jopa salillamme toimivalta kampaajalta ja hänkään ei tiedä muuta, kuin että omistaja on kuollut. Ovet siellä on auki ja musa soi (automatiikalla kai) ja tuntuisi vähän oudolta mennä sinne treenaamaan. Salille tuskin on nyt kuitenkaan säännöllistä aikaa ennen elokuuta, remontissa alkaa olemaan koko ajan suurempi ja suurempi kiire.

Yks aika hauska juttu on, että pääsen lehteen. Blogini kautta muhun otettiin yhteyttä yhdestä naistenlehdestä. Teemana tietysti laihdutus ja elämäntaparemontti. Saa nähdä, mitä siitä tulee.

Aion pitää blogini kuitenkin salassa, sillä jutussa esiinnytään omalla nimellä. Vaikka osa tutuistani tätä lukeekin, niin on henkilöitä (lähinnä kai äitini) joiden en soisi tänne päätyvän. Kerron sitten enemmän, kun on kerrottavaa.







Viimeisimmät smoothiekokeilut muuten päätyi salaatti-banaani-avokado-mehukeitto-mantelimaito yhdistelmään. Tällä reseptillä saan mukavan pehmoisen ja kermaisen maun, joka kelpaa myös tytölle.
Paljon intoa on nyt ja odotuksia moneen suuntaan!


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Viimeisiä viedään remontissa ja kuulumisia

Taas on yksi viikko takana. Hyvää ja huonoa. Hyvää on se, että sain mahdutettua viikkoon kaks aika rankkaa jumppaa eli kahvakuula ja tavallinen jumppa käsipainojen, kuminauhojen yms. kanssa. Huonoa on se, että maanantaina mieheni oli Virossa tyttäreni kanssa "rakennustavaraostoksilla".

Tuliaiskarkkeja tuli säkillinen, joista mulle ostetut Toffifeet on korkkaamatta. Kaikkia muita on tullut mussutettua. Inhoan itseäni kyllä, ja se sokeririippuvuus on ihan mahdoton. Kaiken kiireeåån ja väsymyksen keskellä käsi nappaa pussille liian monta kertaa päivässä, ulos lähtiessä, lasten kiukutellessa...

Ehdin jo ottaa etäisyyttä sokeriin kunnes mies taas kantoi sitä kotiin. Ja vaikka kuinka tappelen vastaan (on päiviä kun en syö), niin se aina voittaa. Onneks kuitenkaan kyse ei ole mistään hirveän suurista kertamääristä ja pussia on jakamassa myös mies. Mutta eihän karkit nyt kuulu elämään eikä varsinkaan mun ruokavalioon, jota olen putsannut ihan rankalla kädellä:) Tuntuu ihan kaksinaismoralistiselta ottaa toisella kädellä ja antaa toisella.

Tää rakennusprojekti sotkee meidän elämää nyt niin pahasti, että välillä mulla jää päivän syömiset tyyliin aamupala ja lounas. Arvaahan sen, että illalla on kamala nälkä. Yritän toki huolehtia itsestäni ja syödä välipaloja, mutta kun noista lapsista huolehtiminen on etusijalla niin väkisillä en vaan aina muista/ehdi ja näläntunnekin on kadonnut johonkin. Normipäivinä kun ollaan vaan lasten kanssa kotosalla, niin saan päivän rytmitettyä normaaliin lapsiperhearkeen säännöllisine ruokailuineen, mutta niitä normaaleja päiviä on nyt harvassa.

Jostain syystä myös vihannekset ei maistu kaiken häsligngin ja kiireen keskellä. Yritän jaksaa tehdä erilaisia wokkeja ja soseita, mutta salaatit menee oikeastaan vain smoothiessa.

Mutta intoa ja jaksamista riittää nyt ihan eri lailla kun tyllerö nukkuu yöt kunnolla!

Sali-into onneksi ei ole hiipunut, mutta on tosi vaikea järjestää aikaa edes tunnin salisessiolle. Meillä alkaa olemaan todella kiire nyt remonttiprojektin kanssa, koska oma asuntomme on myyty ja muuttodeadline on lyöty lukkoon. Tasan kaksi kuukautta.

Oma salini on nyt sitten finito. Kyllä harmitti. Kuulin, että omistaja on kuollut ja salitoiminta loppunut. Jos sitä ei kukaan nyt päätä jatkaa niin suuren suuri harmitus! Vihdoinkin kun löysin mukavan paikan joka ennenkaikkea oli lähellä. Ei auta, onneks mä olen kokeillut paikkakunnan kaikkia neljää salia, joten tiedän missä jatkaa.

Mutta kyllä tämä taas tästä! Onhan ne kotitreenin parempi kun ei mitään. Ja kyllä tässä arkiliikuntaa tulee kuitenkin joka päivä. Olisi vaan niin ihanaa vihdoin päästä jo tavoitteellisempaan treeniin.

Maanantain hikijumppaa!