Pages

tiistai 8. joulukuuta 2015

Viikko se taas hurahti käyntiin

Kiitos paljon edellisen postauksen kommenteista! Asia on hurjan arka ja kipeä edelleen. Tänään olin neuvolapsykologikäynnillä ja juteltiin niin pääsin sen suhteen jonkunlaiseen ratkaisuun. Tai kokeilen ainakin nyt yhtä vahtoehtoa, en ota suoraan yhteyttä mutta laitan äidille joululahjaksi valokuvakirjan meidän kaikista lapsista. Kyllä se varmaan lämmittää sekin mieltä. Musta oli ihana lukea teidän kommentteja ja rohkaisuja, se valaa uskoa aina omaankin päätöksentekoon.

On tullut ulkoiltua taas kun palattiin reissusta. Kahden päivän ajamisen jälkeen kävin heti lauantaina hölköttelemässä, sunnuntaina kävelemässä ja eilen tein oman kropan ja kahvakuulan kanssa pihalla mukavan 40 minuutin kiertoharjoittelutreenin.
 
Liekö liikkumisesta vai muusta, mutta olen saanut nukuttua pari yötä nyt tosi hyvin (ja vauva myös, näyttäis taas synkronoineen oman unirytminsä mun rytmiin). Jopa niin hyvin, että olen nähnyt unia ja aamulla herätessä oon aivan poikki:)
 
Huomenna mulla onkin taas salipäivä. Tänään pitäis tehdä aerobisia juttuja mutta päivä on ollut tosi kiireinen ja jatkuu iltaan. Että saa nähdä ehdinkö. Tekis mieli kokeilla poluilla juoksemista, niitä tässä saaressa riittää!
 
Mutta kiitos siis teille! Mulla on pian tulossa postaus ainakin näistä pt-kuvioista ja miten homma meni (ja miten se jatkuu) sekä yks haaste, jonka sain Heftytraining- blogista. Lisäravinteista ja vitamiineistakik voisi vielä kirjottaa ja toki myös meidän perheen jouluvalmisteluista. Lasten isä jää isäkuukaudelle ensi viikolla joten mulla on ehkä aikaakin vähän enemmän:)
 
Raikasta loppuviikkoa (siellä on kuulas ja raikas ilma) ☺️
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!