Pages

torstai 12. marraskuuta 2015

Viikkoni


Taas on melkein yksi viikko taittunut. Tänään on nimipäiväninja pitäisi vielä joku torttu leipoa, mutta koska vaihdoin laatuajan kotona tappelevien lasten kanssa taas laatuajaksi metsässä ja nuotiolla, niin päivä oikeastaan meni siinä.

Viikko on ollut ihan aktiivinen, kaksi salireissua ja kävelylenkki plus tänään tämä metsäily. Ajettiin vaan tuttuun paikkaan ja lähdettiin kävelemään lasten kanssa polkuja. Esikoisen suuntavaisto johdatti meidät takaisin. Sitten tuli nuotiolle ja makkarat paistumaan. Alkaa nämä hommat sujua niin hyvin jo, että mut varmaan huolitaan sitten ensi syksynä partioon kun esikoinenkin pääsee sudenpentuihin. Olen sitä paljon pohtinut, että olisko minusta vielä siihen. Tiedän, että siellä on paljon pulaa aikuisista joten saa nyt nähdä. Olen esikoisen vauva-ajasta saakka vapaaehtoisena touhunnut lasten ja lapsiperheiden parissa joten partioon siirtyminen lasten kasvaessa luontuisi minulle hyvin. 

Flunssa pitää edelleen tosi tiukassa otteessaan ja vähän tuntuu, että on jo joku jälkitauti. Astmaoireet ovat palanneet kesän jäljiltä ja poskiontelot vaivaa. Yritän sinnitellä nenäkannun kanssa nyt kuitenkin, jos selviäisin ilman antibiootteja.

Tein kuitenkin salitreenin tyttären tanssitunnin aikana taas totuttuun tapaan ja tein sen nyt kiertoharjoitteluna isommilla toistomäärillä. Selkä-takareidet-hauikset-vatsat on lauantain ohjelmassa. Kaksijakoisellahan tässä nyt on menty:)

Kiinnitin tänään huomiota yhteen hyvin aurinkoa saaneeseen salikalleen, joka takatukka kiharalla purkka suussa siinä treenasi vatsalihaksiaan. Oikeastaan kiinnitin huomiota vasta parkkipaikalla kun jostain kuului ysäritanssipoppia tosi kovalla. Kaveri ei edes ollut kovin nuori, varmaan minun ikäinen. Hetken ajattelin, että kuinka erilaisissa elämäntilanteissa me salikävijät voidaan olla. Miten toisilla koko elämä pyörii sen treenaamisen (ja ehkä kisojen, jamppa näytti siltä että vois kisata) ympärillä. Ja mulla on niin paljon kaikkea muuta, että hädin tuskin ehdin sinne salille. Mutta silti meitä yhdistää sama intohimo!

No, semmoista se on. En antaisi näistä kotivuosista hetkeäkään pois. Rakastan kotonaolemista lasteni kanssa ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän.

Kirjoitin viikolla pitkän postauksen aiheesta neljäs lapsi. En sitä kuitenkaan julkaissut, mutta yritin selvitellä tunteitani asian suhteen. Pakko myöntää, että pieni vauvakuume on nostanut taas päätään ja joudun oikeasti miettimään, onko siinä mitään järkeä. Paitsi että mies varmaan torppaa idean joka tapauksessa täysin. Kovin haikea olo kuitenkin on ollut viime aikoina. Kaikista sairasteluista huolimatta mä kun nautin raskaus ja pikkuvauva-ajasta ja viihdyn ison perheen keskellä. 

On ihanaa kun on nuo isommat, mutta on ihanaa kun on yksi pienikin. Monenlaisia asioita pyörii mielessä.

Hassuahan se on, olen itse käytännössä perheeni ainut lapsi ja silti viihdyn ison perheen ympäröimänä. En esikoisen saadessani uskonut kuin yhteen lapseen, mutta niin se mieli vaan muuttuu...


Poika on tänä syksynä oppinut puukon käyttöä ja vuolee omat makkaratikkunsa ihan itse.

Haaveilijatyttömme tunnelmoi <3

Koti alkaa näyttää kodilta kun sain Perfect Homelta ostamani valosydämenkin ikkunaan. Eilen sain ikkunaverhotkin! 

2 kommenttia:

  1. Onnittelut nimipäivän johdosta! :)

    Kurjaa tuo sitkeä flunssa. :( Malttaisitko kuitenkin levätä muutaman päivän, että elimistö saa levätä ja toipua? Liikuntatauko on kyllä aina mielelle kova paikka, varsinkin silloin kun intoa liikkua olisi! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anonyymi! Nyt ehkä näyttää että röörit alkaa puhdistua ja kyllähän mä pidin viime viikolla taukoa useamman päivän (mulla olis muuten jopa viidellemmicälle liikuntaa). Ei vaan jaksanut niitä aerobisia. Katsotaan nyt, on vähän näitä astmaoireilujakin mutta niitä onneksi voi lääkitä.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!