Pages

maanantai 2. marraskuuta 2015

Sunnuntai

Oi sunnuntai, sunnuntai. Viikot vierii niin nopeaa vauhtia, etten tahdo pysyä perässä.

Tänä viikonloppuna ollaan oltu kotona, jotenkin tuo tylsä pilvinen sää ei houkutellut yhtään metsäretkelle. Ehkä illalla uimaan (juu me mentiin koko perheellä Impivaaraan Turkuun).

Kuvassa mä ja typy mielipuuhassamme. Nää hetket on niin uniikkeja ja haluaisin tallentaa jokaikisen tunteen ja henkäyksen johonkin muistin sopukoihin. Kun pieni käsi tarrautuu lujaa kiinni, vetää itsensä ihan iholle

En tiedä, olenko koskaan maininnut mun kahta ihan ykkösblogia? Kalastajan vaimon varmaan ihan kaikki jo tietääkin, mutta vuosien varrella olen tykästynyt Too Big To Be Me- blogin kirjoittajan Annan kirjoitustyylin.

Aloitin lukemaan Annan blogia varmaan silloin kun omaa elämäntaparemppaa aloin hahmotella ja hän on seurannut mukana kaikki nämä vuodet. Pahimman "fitness"- kauden skippasin ja sitten taas palasin lukemaan, nykyään olen aivan koukussa.

Hassulla tavalla meillä elämäntilanne menee aika samoin, joten se lienee yks syy. Joka tapauksessa, Annalta on tullut ihana videopostaus omasta päivästään jonka olen jo useamman kerran katsonut. On se vaan niin ihana! Mietin, että olisi varmaan ihana tehdä omastakin päivästä joskus kirjoitus tai video. Vähän kuin itsellekin muistoksi.

Luin joskus paljonkin äitiblogeja, mutta jossain vaiheessa tuli yliannostus sekä tyypillistä "kuvaan lapsiani ja niiden vaatteita" sekä "paskamutsihuumoria" tyyleihin. Ei äitiys niin erikoista ole, että jaksaisin käyttää jatkuvasti aikaa toisten äitien pohdintoihin. Äitiys on aika lailla nykyään arkea ja erilaisia valintoja arjessa. Toki syvällisiäkin asioita tähän rooliin kuuluu, tottakai!

Tämä viikko on ollut sairasteluviikko. Oma flunssani on ja jatkunut ja aloitin nyt astmakortisonin varmuuden vuoksi vaikkakin oireet on jo alkaneet vähenemään. Lapsilla perusnuhaa, ei onneks kuumetta. Liikunnat jäi tosi vähiin, perjantaina kävin kävelyllä ja eilen tein tuommoisen reilun puolen tunnin kuntopiiriä tyttären tanssitunnin aikana. Nämä kuntopiirit on tosi mukavia tehdä, pidän. Ei tarvitse paljoa suunnittelua tai ohjausta, kunhan vaan katsoo että tulee lihastekniikan rinnalle sykkeennostoja.

Eilen tein kahvakuulan, oman kropan ja yhden levykiekon kanssa. Nappasin kuulan jumppasalista ja menin venyttelyhuoneen nurkkaan. Ja koska tanssitunti oli heti aamukympiltä, niin oli mukava hoitaa omatkin "liikunnat" heti aamusta pois.

Nyt kun tyttäreni (nuorin siis) näyttää ottaneen tavaksi nukkua pitkät aamupäiväunet ulkona rattaissa, niin olen ajatellut kokeilla ottaa hänet salille mukaan. Laitan rattaat ikkunan alle ja varmaan itkuhälyttimen mukaan. Peukuttakaahan sitten, että se onnistuisi.

Mukavaa syysviikkoa taas!

 

 

3 kommenttia:

  1. Minusta on hauskaa lukea painonhallinnasta eri näkökulmista. Parilla on lapsiperhesysteemit menossa, jollain ikää jo enemmän ja osa on kovin nuoria. Tiukkoja fitnes-juttuja en jaksa lukea, enkä toisaalta hirveän kaupallisia blogeja.

    Itse edustan tämmöistä vanhempaa akkakuntaa. Kyllä meitä taitaa täällä olla jokunen. Siinä mielessä metkaa, että muistaa nuoruuden ja ruuhkavuodet teidän muiden bloggaajien kautta. Ainoa ero on, että mun nuoruudessani ei hirveästi puhuttu painonhallinnasta eikä sitten kouluaikoina edes ollut suuremmin ylipainoisia. Kyllä maailma on muuttunut. Pitäisi vaan ymmärtää oikeesti, että mikä. Vai onko se vaan tämä kroppa? Nuorena oli hoikka, vaikka söin älyttömän huonosti.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Sarah, mä täytän 39 keväällä että en ihan nuori ole minäkåän:) On mukava kuitenkin kuulla, että mistä tykkäät blogissani! Maailma on muuttunut ja ulkonäköpaineet kasvaneet!

    VastaaPoista
  3. Mulla on eräänlainen blogiaihekriisi. En oikein tiedä mitä lukisin ja ketä seuraisin. Tuntuu, ettei "omantyylisiä" seurattavia juuri löydy... Omia mielenkiinnon aiheita kun kun tietyllä skaalalla rajatusti, mut kuitenkin vähän laidasta laitaan: painohallinta/ raskauden yritys/ lapsiperhearki... Mullekaan ei toimi fitnes tai vaatepäivitykset.

    Imetys <3 awwwwww...

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!