Pages

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Uusi alku

Jestas sentään! Nyt kun kesälomat on lasten osalta lusittu ja jatkan ihanaa äippälomaani elokuun helteissä, niin vihdoinkin on taas ollut ihan pieniä hetkiä ajatella myös itseäni! 

Sitä ennen kuitenkin pari kuvaa minun ja esikoisen (ja vauvan tietenkin) ruotsin reissusta. Minun esikoinenhan aloitti nyt eskarin ja olin luvannut viedä hänet sen kunniaksi käymään Tukholmassa (pikkusiskolle riitti kesäkuussa picknic-risteily). Lauantaina me sitten lähdimme, olimme yön laivassa ja sunnuntai tallustettiin Tukholmassa edestakaisin. Minäkin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Köytiin Djurgårdenissa Junibackenissa ja Vasa-laivaa latsomassa sekä loppupäivä pyörittiin vanhassa kaupungissa. Raskas oli reissu meille molemmille fyysisesti, mutta poika sanoi tykänneensä tosi paljon ja olikin varmaan ainut päivä koko kesänä kun emme tapelleet!!


Siinä on jotain maagista kun saa keskittyä yhteen lapseen kerrallaan. Ennen pidin sitä "laatuaikaa"-termiä ihan humpuukina, mutta voi kun olin väärässä. Molemmat tykkäsimme ja tällä kertaa poikkeuksellisesti vauvakin oli ihan ok (toki kannoin häntä liinassa todella todella paljon). 
Oli myös ihan hauskaa kun poika sai valita tuliaisia kotiin (itse halusi tietenkin tämän ruotsin lipun).

Joka tapauksessa, nyt lapset on päivällä hoidossa eli esikoinen eskarissa ja vien pikkusiskon 2-3 tunniksi puistoon päivittäin. Tämä tarkoittaa mulle omaa aikaa eli hui!!! Tai vauva-aikaa jota olen kaivannut:) Ensimmäinen päivä köllittiin typykän kanssa riippukeinussa toisiamme tuijotellen ja tänään nukuimme päiväunet! Pikkuhiljaa kun saan kerättyä voimia, olisi tarkoitus aloittaa lenkkeilyt. 

Mutta se muu...:) kuten kuvasta näkyy, alan pikkuhiljaa päästä poikkeustilan ohi eli meillä on kohta lattia ja kattokin uudessa kodissamme ja smoothiekone on löytynyt. Olen kasannut riippumaton ja pihakeinun takapihalle joten on nyt tilaa missä viettää nöitä ihania päiviä. 1.9 alkaen olen solminut 3kk pt sopimuksen ja meillä oli tänään trainerin kanssa ensimmäinen kunnon tapaaminen kuntokartoituksen merkeissä. Tehtiin kyykkyjä, pystypunnerruksia, punnerruksia yms ja tämmöisessä lähes sadan kilon massassa pärjäsin yllättävän hyvin. Monessa kohtaa keskivertotulokset olivat lähempänä hyvää kuin huonoa ja pystypunnerruksissa tein kaikkien taulukkojen yli eli tulos oli erinomainen. Trainerin sanoin näkee, että olen treenannut. Seuraavaksi on vuorossa inbody ja sitten aloitetaan... Mulla toki vielä salikin valitsematta. Ja ruokapäiväkirjaa pitäisi pitää (siinä olen edelleen poikkeustilassa eli syömiset on tosi vähäiset ja korvaan niitä makealla...hyi mua!).

Viime viikolla kävin myös fysioterapeutilla. Menin sinne lääkärin lähetteellä ja suoraan sanottuna en saanut juuri mitään apua. Edelleen kantapäät ja jalkaholvit kipuilee ja aamuisin koko pohje on krampissa. Polvinivelet on myös löystyneet (imetys!!!) ja polveni yliojentuvat. Ihmettelinkin tuossa kun pari kertaa tuntui kuin jalka olisi mennyt alta. Täytyy nyt vaan käydä jatkossa säännöllisesti hierojalla ja hierotuttaa nuo pohkeetkin auki. 

Että kaikenlaista vaivaa joo. Eiköhän ne saada selätettyä ajan mittaan kuitenkin! Aurinkoista alkusyksyä nyt kaikille! Enköhän mä saa pian teille taas kunnon kirjoitusdraivin päälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!