Pages

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kotosalla ollaan:)


,
Lauantaina kotiuduimme pienen tytöntyllerön kanssa sairaalasta. Kaikki on nyt hyvin, rankasta alusta huolimatta tytöllä ei ole mitään ongelmia ja voi oikein hyvin.

Itselleni tämä synnytys oli tosi vaikea monelta osin:  1)synnytys käynnistettiin ja meni tosi hurjana loppuun asti (rajut supparit jopa 3 minuutin välein), 2)tytön vaikea alku, vietiin tehohoitoon keskolaan samantien ja 3)tosiaan synnytys ei mennyt niinkuin toivoin, jouduin ottamaan epiduraalin voimien loppuessa ja monta muutakin toivetta jäi toteutumatta.  Meillähän isä ei ollut lopulta itse syntymässä mukana, myöhästyi viitisen minuuttia. Että kaikenlaista...

No, meni miten meni. Nyt ollaan tytön kanssa kotona. Lapset jatkaa 3-päivää viikossa hoidossa ja me täällä nuuhkitaan ja suukotellaan toisiamme. Tuon meidän keskimmäisen syntyessä otin isoveljen pois hoidosta, mutta nyt tosiaan päätin näin eli saavat jatkaa. Viihtyvät molemmat tosi hyvin ja isoveli kuitenkin menee eskariin syksyllä, niin ei viihtyis välttämättä enää pelkästään kotona. Ja kun ovat samalla perhepäivähoitajalla niin vähän vaikea sitten ottaa toistakaan pois, heistä on kuitenkin turvaa ja iloa siellä toisilleen. Mutta kyllä sieltä murinaa on kuulunut, varsinkin isoveli narisee että miks heidän pitää mennä hoitoon kun äiti ja vauva on kotona. Mutta ovat vain 3 päivää viikossa tosiaan.

Maito nousi kolmantena päivänä (mun ennätys) ja näyttäis nyt imetyskin sujuvan ihan hyvin. Pulloa en ole tarjonnut enkä aio tarjotakaan, ellei joku erityinen syy. Tytöllä kovat imuhalut, joten pari kertaa olen joutunut kyllä tyydyttämään ne tutilla (rinnat kipeytyy). Pienen suppusuun vuoksi mennään loppuviikosta imetystukiryhmäänkin katsomaan vähän meidän imuotetta, senverran ottaa kipeää.

Kuva on lauantailta, eli neljä päivää synnytyksestä. Vatsanahka on ja varmaan jää. Toipuminen on hidasta, paljon hitaampaa näin lähes nelikymppisenä. Mutta kyllä tästä pikkuhiljaa, venyttelyä, kahvakuulaa...


Rakas. Tässä nukkuu rauhaisasti, mutta totuus on että syö -> potee ilmavaivoja sylissä -> nukahtaa kierre meillä menee koko ajan. Onneks ei ole tarvinnut antaa lehmiskorvikkeita sentäs, että tuo suolisto saa kypsyä ihan omaan tahtiinsa. Voisin kuvitella, minkälaista itkua muutoin olisi.

Nää pari yötä kotona on olleet ihan ok. Pari-kolme syöttöä per yö ja varmaan semmonen yks pidempi valvominen noiden masuitkujen vuoksi. Mieskin on saanut nukuttua kohtalaisesti.
I love you!

Tunteet menee vuoristorataa. Miten onnellinen olen! Miten haikeaa on tajuta, että tämä on viimeinen kerta (ja salaa toivoa ettei olisi). Miten rakastettava hän on! Siinä kun hän on mulla rinnalla, niin on oikeen mieletön leijonaemo filis! Että tämän mä olen kohdussani kasvattanut, synnyttänyt ja tässä nyt ruokin ja hoivaan.








No, nyt jatketaan sitten arkea. Keittiösuunnitelma on tehty ja osa kaapistoista tilattu sieltä Ikeasta. Torstaina on taas asunnossamme yksityisnäyttö (=siivousta). Remontti uudessa kodissa jatkuu. Elämä jatkuu. Minä keskityn pian taas liikkumaan enemmän (nyt vaan kävelylenkkejä) ja parantamaan ruokavaliota. Maidon noustessa päätin ykskantaan syödä aikaisempaa hiilarivoittoisemmin, kun on joskus ollut tän maidontuotannon kanssa vähän ongelmia. Kyllä tämä tästä. Te lukijat olette mun mielessäni ja toivon, että pian saan taas teille reippaampia postauksia. Nyt tyttö on vasta 6 päivän ikäinen, joten keskityn hetkeksi kyllä häneen!

3 kommenttia:

  1. Niin ihana kuva teistä. ❤️ Just ite tilasin gynelle kun mietin kierukan poistoa ja mahdollisesti piuhojen poikkilaittoa. Sit tulee tälläsiä kuvia ja iskee hirvee vauvakuume. Kääk! 😄 Mut 40-v mittarissa tänä vuonna, ni ei kyl enää... Voisin ottaa sen ekan vuoden, mut uhmat ja muut... Nou nou. 😂

    VastaaPoista
  2. Kiitos:)

    Mut Sari uhman jälkeen on taas seesteisempää:-) Meidän 3v on nyt ihan mahdoton draamakuningatar mut kuusvuotiaan kanssa on tosi ihanaa yhdessä:) ja kun noita on useampia niin ne uhmatkin menee siinä sivussa...:)

    Meillä mies kyllä kysyi ettenkö vois mennä steriloitavaksi ja kieltäydyin kyllä. Poikkaskoon itse jos uskaltaa, ikinä ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.

    Mulla nyt kans 38 ja kyllä kieltämättä alkaa nyt jo ikä vähän painaa, en ole ennen sitä huomannut mutta tästä raskaudesta toipuminen...vaikka kuinka treenasin raskausaikanakin niin aika kipeänä oon.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!