Pages

torstai 1. tammikuuta 2015

Joulu 2014 ja Uusi vuosi 2015


Terveiset täältä flunssaisesta kodista. Sain nyt vihdoin aikaiseksi näitä joulun kuvia vähän laittaa tänne bloginkin puolelle.

Joulu meni meillä aika kotipiireissä. Aatonaatonaaton(?) iltana eli maanantaina taisin vielä vetää sen hikisen kahvakuulatreenin todetakseni aaton aattona, että kipeänähän tässä ollaan. Jouluaattona pinnistin kaikkeni ja saatiin koti kuntoon, ruoat pöytään ja jaksettiin kestitä anoppi sekä appiukko plus tietysti ottaa joulupukki vastaan.
Joulut on meillä aiheuttaneet stressiä (varsinkin minulle) viime vuosina, kun mieheni äiti sukuineen on hieman "otan alkoa enemmän kuin viinilasillisen"- tyyppiä ja aika usein jouluaattona on saatu yksi ja toinenkin rähinä sitten tietysti aikaiseksi. Tällä kertaa vihdoin pidin pääni ja sisulla sain toiveeni läpi, että ihan pienellä porukalla. Itseni ja tietysti lasten vuoksi.

Tavallaan se on surullista, koska itselläni tuota sukua ei ole ja tykkäisin hirveästi olla ison suvun keskellä ja ympäröimänä pyhinä, mutta näinä vuosina (olisko 6-7 joulua?) joka vuosi on ollut lopulta paha mieli. 

Nyt kaikki meni hyvin. Ruoka oli hyvää, lapset jännittyneinä hyppi seinille ja lopulta mun tyttäreni rohkaisi mielensä ja lauloi pukille ihan yksinään ja äidin sydän tietysti suli
Lahjoja tuli enemmän kuin tarpeeksi (tällä kertaa, kuten vissiin vähän aina, mieheni oli niiden ylimääräisten pakettien takana) ja minä vaan huokailin. Lahjojen avaaminen videoitiin ja todettiin, että 6.5 minuuttia meni molemmilta noin 10 paketin avaamiseen:) Ja kun lapset olivat avanneet omat pakettinsa, niin piti vielä saada vanhempien paketitkin avata:)

Sain anopilta joululahjaksi kivan kynttelikön (Perfect Home) ja mieheltäni Polarin aktiviteettirannekkeen, joka sattuneesta syystä ei vielä ole ollut käytössä. Miehelle ostin norjalaisen villapaidan ja itselleen hän oli ostanut jonkun älykellon.

Omasta äidistäni en ole kuullut mitään. Laitettiin hänelle joulukortti toki jossa sitten kerrottiin baby kolmosesta, mutta minkäänlaista onnittelua tai edes korttia sieltä ei ole tullut. Ilmeisesti on taas ollut huonona. Surullista, mutta ei ole ensimmäinen kerta.Yritän elää asian kanssa.


Joulupyhinä valmistui pojalle villapaita
No, ne pyhät meni sitten sairastellessa. Kaikesta pinnistelystä johtuen sitten joulupäivänä olinkin ihan pois pelistä. Kuume ei toki noussut, mutta vointi vaati täydellistä sänkylepoa. Ja tapaninpäivä. Kolmantena päivänä sitten vähän jo jaksoin nousta sängystä. Oma diagnoosini tietysti on erittäin ärtsy flunssa joka on nyt sitten johtanut keuhkoputkentulehdukseen ja poskiontelontulehdukseen (tai jompaan kumpaan noista).

Lääkäriin ei ole asiaa kun meidän oma armas arvauskeskus ei ota vastaan näin aikaisessa vaiheessa. Nyt "flunssaa" on kestänyt 11 päivää ja kohta varmaan jo voisikin päästä lääkäriin. Pari päivää oli hieman parempia (ma ja ti) jolloin lasten kanssa käytiin vähän asioillakin, mutta se kostautui sitten tietysti samantien.Eilen olin vielä 6 tuntia jaloillani myymässä raketteja vapaaehtoisharrastukseni piikkiin ja enpä sitten muuta enää jaksanutkaan.



Tuleva vuosi 2015 ja mennyt vuosi 2014.

Aika monessa blogissa on onnistuttu, toisissa (yllättävän paljon) on myös luovutettu. Moni blogi, joita olen seurannut pitkään, hämmästytti minua ihan sillä että niinkin hyvin lähtenyt elämäntapamuutos lopulta on lässähtänyt. Kaikki on kuitenkin kasvamista ja kehittymistä, joten luotan vakaasti että kanssabloggaajatkin sieltä löytävät motivaation ja ovat oppineet kokemuksistaan paljon. Ei tää ihan helpolla mullakaan ole onnistunut ja varmasti karikoita tulee edelleen vastaan.

Mitä omaan osuuteeni. Tilanne on aika pitkälle painonhallinnan kannalta edelleen se, että plus miinus nolla (lihasmassa varmasti kasvanut kyllä rasvan kustannuksella). Toisaalta olen ollut puolet vuodesta raskaana, toisaalta taistellut taas toisen puolen vuodesta. Musta tuntuu, että tuo kilpirauhasasia ei ole vieläkään käsitelty loppuun mutta on edennyt sen verran onneksi, että näin raskausaikana multa on kokeita otettu vaikka kuinka monta kertaa (kroppa buustaa raskausaikana kilpparia joten arvot on olleet normisyksyarvoja paremmat) ja nyt on sovittu seurannasta myös raskauden jälkeen. Tiedän, että voin kuullostaa ihan paranoidilta asian kanssa mutta totuus on se, että ne arvot on vuosi vuodelta huonontuneet vaikkakin on vielä nippanappa viitteissä. Jossain vaiheessa ne napsahtaa viiterajojen ohi ja sitten lääkitys tullaan varmasti aloittamaan ja ehkä aineenvaihdunta saa siitä potkua.

Lasten tekemä enkelikuoro
Anyway, elämäntapamuutos on kuitenkin onnistunut. Aika ylpeänä ja iloisena mun on se nyt sanottava. Liikunta on säännöllistä (olkoonkin välillä jotain satunnaisia taukoja) ja aika monipuolistakin koko vuoden.

Ruokavalio on muuttunut täysin ja ollut jo aika pitkäänkin ihan vaistonvaraisestikin hyvä Toki mä joskus syön makeaa (pääasiassa kun mies sitä tuo kotiin, itse en enää osta), mutta mielestäni hyvinkin kohtuullisesti ja harvoin. En esimerkiksi enää muista, milloin olisin hampparin syönyt, vaikka mies vetääkin perhettä liiankin usein heselle. Otan aina salaatin ja ihan äärimmäisessä tapauksessa ruishampparin. Eikä mun edes tee mieli mitään hampurilaisia. Hassu juttu eikös vaan? Ja jos joskus tulee romahdus, en koe siitä juurikaan pahaa mieltä. Bulimiset oireetkin on nyt hävinneet lähes täysin tämän onnistumisen myötä.Pidetään peukkuja, että pysyvätkin poissa!

Lasten tekemät tontut ja enkeli
Ruokavaliomuutos on siis onnistunut ja olen oppinut lempeän syömisen tavan vihdoinkin. Vuosi 2014 oli tässä muutoksessa siltä osalta tärkeä, että olen saanut harjoitella rauhassa kaikkea aikaisemmin oppimaani. Tuli vähän kokeiltua Paleo-tyyppistä ruokavaliota, superdieettiä yms. ja jokaisesta on tarttunut jotain matkaan.

Elämäntapamuutos onkin tässä ehkä se tärkein ja ainoa(?) kunnollinen saavutettu onnistuminen. Kaikki muut suuret elämäni tavoitteet ovat edelleen levällään. Työasiat, koulutus, koti, lapset... asioissa on hirveästi parantamisen ja kehittämisen varaa enkä ole ollenkaan tyytyväinen itseeni.

Joku ehkä luki sen joulukuun alussa kirjoittamani postauksen lasten ruokavaliosta ja totta puhuen se on hyvin monen asian summa. Asia liittyy avioliittooni esimerkiksi todella paljon ja molemmat asiat ovat hieman hankalalla tolalla. Olen pitäytynyt kirjoittamasta blogiin juurikaan mitään liittooni liittyen, mutta ehkä näin vuoden vaihteessa on hyvä kertoa siitäkin vähän.

Olen muuttunut viime vuosina todella paljon. Toki jo aikaisempinakin vuosina, ennen lapsia käymäni terapian aikana, mutta lasten saaminen, vanhemmaksi tuleminen ja ihan erilaisten asioiden kanssa kamppaileminen on kasvattanut mua tosi paljon puhumattakaan tästä elämäntapamuutoksen tuomasta ravitsemustietämyksestä, huh!

Ja kun lasten isä ei oikein ole löytänyt sitä vanhemmuuteen kasvamista - niin on syntynyt kuilu.

Lukijoillekin tämä varmasti kuullostaa ristiriitaiselta, kun olen siitä taloprojektista kirjoitellut tänne muutaman kerran. Totuus on se, että projekti aviomiesvetoinen ollut alusta asti ja minä olen hyvin pitkälle vaan mukaillut. Olen elätellyt toiveita, että asiat jotenkin sutviintuisivat ja ehkä uusi yhteinen projekti ja koti parantaisi asioita, mutta...

Hetkittäin ajattelen asiaa niin, että ok - minä elän sitten liitossa omaa elämääni ja kasvatan lapsiani ja mies naputelkoon vasaraa, mutta aina lopulta törmään siihen että isä on lapsille oikeasti ihan yhtä tärkeä esikuvana kuin äiti. Ja tällä hetkellä molemmat diggaavat isästään enemmän kun musta. Koska mä olen se tiukkis, en anna juoda mehua päivittäin, en vie heselle monta kertaa viikossa, rajoitan television katselua ja tabletilla pelaamista enkä suostu jokaikiseen pyyntöön. Minun vastuulla on myös lasten siisteyskasvatus (kuten vaikkapa hampaiden pesu ja vessan jälkeen käsien pesu) ja olen väsähtänyt siihen että joudun jatkuvasti lasten lisäksi komentamaan myös aikuista miestä.

Tähti, johdata mut löytämään ratkaisu
Tämä kulminoitui ehkä tässä just jouluna. Kun makasin sängyssä ja yritin levätä, niin oikeasti jouduin kuuntelemaan ja seuraamaan perheessämme tilannetta, jossa isä ei hallinnut kaaosta ollenkaan. Ei keksinyt mitään tekemistä lasten kanssa (jonka tajusin johtuvan siitä, että hän on hyvin vähän lasten kanssa aktiivisesti) joka pahensi vaan tilannetta.

No, oli miten oli. Tätä on oikeasti jatkunut tosi pitkään - käytännössä koko sen ajan kun mellä on ollut lapsia. Aikaisemmin tilanne näytti hieman paremmalta kun nuoremman uhma ei ollut vielä alkanut, ja mulla oli vielä toivoa että asiat jotenkin sutviintuisivat. Ja tosi pitkään mä olen luottanut siihen, että asioista voisi puhua. Mehän olemme käyneet mm. perheneuvolassa yms. Mulla onkin esikoisen kanssa tosi hyvät (ok, ääripäästä ääripäähän) ja luottamukselliset välit. Muhun voi luottaa ja mä ymmärrän sekä aistin tosi helposti lapsen mielenmuutoksia sekä herkkyyttä. Kun kerran itsekin olen.

Mutta. Parina. Asioista ei voi puhua. Joko puhun seinälle tai tulee jatkuvasti kaikenlaisia tekosyitä ja selityksiä, puolusteluja. Viime aikoina myös syytöksiä ja nälvimistä takaisinpäin.  Joten meidän perheen puheenaiheet liittyvät kaikki pinnalliseen arkiseen hömppään tai sitten rakentamiseen (siitä ei voi koskaan puhua liikaa miehen mielestä). Varmasti kuullostaa tosi tutulta monelle. Suomalainen tyypillinen jörrikkä. Tähän asti olen itselleni vakuuttanut, että mulla on kunnollinen ja rehellinen mies, mutta kyllähän tämä on sietämätön tilanne.

Rakkaalta ystävältä
Tähän ongelmalliseen tilanteeseen liittyy tosi monia seikkoja, joista tiedän ettei hän tahallaan näin tee ja on useiden asioiden kohdalla vain täysin sokea käytökselleen. Enkä minä syytä, haluan vaan saada tilanteen jotenkin hallintaan ja luotua yhteisen polun tälle perheelle.Monet arkiset perusasiat kyllä toimii, mutta henkinen puoli on todella pahasti jumissa.

Olen monin tavoin itse yrittänyt muuttaa käytöstäni, kehittyä, ymmärtää ja olla parempi vaimo, mutta se ei oikein tuota tulosta. Joten olkoon vuosi 2015 nyt sitten tälle asialle pyhitetty ja joku ratkaisu tähän on löydyttävä ja myös päätettävä jatkammeko yhdessä vai omia teitämme. Haluaisin kyllä jatkaa yhdessä, mutta olen jo moneen otteeseen ollut luovuttamassa. Katsotaan. Lapsia yritän ajatella eniten, mikä heille on parasta.

Onneksi mulla on rakkaita ystäviä, jotka ymmärtävät ja kannustavat. Samantyyppisiä ongelmia tuntuu olevan monissa perheissä.


Tortut vol. 2


Se mihin aion tulevana vuonna keskittyä myös omalta osaltani, on tietysti minä itse. Maaliskuussa syntyy baby ja muuttaa elämää taas hetkeksi vauvakeskeiseksi. Minä käännyn taas sisäänpäin lapsiani kohti ja vietän kotiäidin elämää.Viimeisen kerran saan nauttia tästä vapaudesta, ja tämän jälkeen alkaa ihan uusi elämänvaihe.

Samalla mietin tulevaisuutta. Lääkisjutun kanssa lopulta taisin luovuttaa (paha myöntää itsellenikään) mutta mulla on jotain uusia ajatuksia. Samansuuntaisia tietyllä tavalla, mutta helpommin nykyisen ammattini kautta toteutettavissa (toki lisäkoulutuksella). Otan nyt ihan rauhassa enkä pyri säntäilemään mihinkään.
En silti aio ruveta personal traineriksi kuten aika moni muu elämäntapamuutosbloggari on ruvennut:D

Lapset
Viimeisen vuoden aikana on mun elämässäni tapahtunut myös isoja muutoksia moraaliin ja elämänarvoihin liittyen. Ehkä se oman ja lasten terveyden vaaliminen ja työasioiden pohtiminen (työn on oltava mielekästä) on johtanut siihen, että tietyllä tavalla esimerkiksi mahdollisimman hyvään uraan pyrkiminen on jäänyt taakse.

Pikemminkin kulutuksen vähentäminen ja semmoisten "aitojen ja tärkeiden" asioiden löytäminen ympäriltä ja läheltä. Perus arjesta nauttiminen ja turhasta materiasta luopuminen.. Eikä sekään nyt niin yksioikoista ole, mutta pyrkimys tuohon suuntaan on selvä. Luonto ja ympäristö ympärillämme vaatii vaalimista ja haluan opettaa lapsetkin kunnioittamaan näitä asioita, eikä pelkästään sitä jatkuvaa materiaa. Haluan tehdä jollekin hyvää, oli se sitten potilas tai luonto, lapset tai aikuiset...
Jouluisesta ruokapöydästä
Vuosi 2015 alkoi mun osaltani konkreettisimmin facebook-lakolla. Ei itse face oikeastaan ollut ongelma, mutta ne miljoonat ryhmät mitäs siellä on.

Aika kului (varsinkin väsyneenä sitä notkuu kännykkä kädessä) niiden seuraamiseen. On kirppis sitä sun tätä, karppaus, paleo, äidit se ja se... nyt oli korkea aika laittaa poikki. Tästä johtuen tämän blogin facebook-sivukaan ei tule päivittymään hetkeen. Tänne kyllä aion kirjoittaa ja ehkäpä saan jopa mielenkiintoisempia aiheita näin teille julkaistua.

Aion myös antaa vielä enemmän aikaa lapsilleni ja itselleni. Liikkua, tehdä käsitöitä, lukea kirjoja ja tavallaan nauttia niistä elämän pienistä asioista nyt sitten.

Oikein ihanaa alkanutta vuotta myös teille kaikille lukijoille!

Rakkaudella, Iiris



4 kommenttia:

  1. Ikävää että fb-lakkoilet..
    Penen rinnalle parisuhdeneuvonta?

    VastaaPoista
  2. Lakko tekee hyvää, nyt jo parempi olo:)

    Parisuhdeneuvonta on yks vaihtoehto mutta sekin tosiaan vaatii, että molemmat on sinne halukkaita menemään. Kuten taisin tuossa kirjoittaakin niin perheneuvolasta oli minulle paljon hyötyä, muttei lasten isälle koska asenne oli vastentahtoinen alusta asti. Katsotaan nyt..

    VastaaPoista
  3. Kuulostipa tutulta tuo kirjoitus parisuhteestasi:/ Ihan samaa täällä ja olen kyllä ihan täysin väsähtänyt siihen että vetovastuu seitsemästä lapsesta on täysin minulla. Tuntui kuin omaa tekstiäni olisin lukenut:( Voimia sinulle loppuraskauteen ja asioiden miettimiseen!

    VastaaPoista
  4. Nanna seitsemän kanssa en kyllä jaksaisi eli hatunnosto sinulle!... olen halunnut paljon lapsia, mutta kyllä tämä jää tähän kun nämä ongelmat on niin isoja ja vaikeita ratkaista. Yksin ei vaan jaksa, kyllä kasvatusvastuu pitäis olla molemmilla eikä isä voi ottaa vaan leikkikaverin roolia. Mulle on moni sanonut, että miehet kasvaa isyyteen paljon naisia hitaammin mutta...kuinka kauan pitää odottaa kun vanhin muksu menee kohta jo kouluun

    Mutta kyllä tämä solmu tästä lähtee jotenkin aukeamaan, olen paljon pohtinut että miten asiaa nyt edistäisi.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!