Pages

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

JEE! Vuoden eka "treeni"

Mun maha on niin tiellä, ettei
tämmöinen kyllä enää onnistuis:)
Mulla on vielä antibioottikuuria (Kefexin) yks päivä jäljellä, mutta olo on parantunut nyt kyllä huimasti. Nenä pysyy auki ja yskin enää ihan pikkuriikkisen verran. Tietysti antibiootit väsyttää ja vatsa on kovilla, mutta toisaalta... tässä on sairasteltu nyt kolme viikkoa joten kaippa ne pöpöt muutenkin menis jo ohitse?

Kahden viikon jälkeen kävin lääkärissä yksityisellä ja sain kuurin, toinen poskiontelo oli ihan täynnä eikä tyhjentynyt ollenkaan. Nyt on paljon parempi olo ja viimeisiä työpäiviäkin (tai viimeistä kuukautta..) viedään.

Sokerit (tai se paastosokeri) on taas ollut hiukkasen koholla, ja olin jo tosi harmissani asian vuoksi. Ajattelin, että jotain pitää tehdä ennenkun ne siellä sairaalassa rupeaa painostamaan taas insuliinille. Tunnetustihan liikunta laskee sokereita ja toisaalta sairastelu nostaa... joten päätin sitten kokeilla liikuntaa.

Ja kotonahan se onnistuu kun kaivaa Spotifystä jonkun kokoelman (mä otin 90-luvun balladit) kännykkään soimaan ja kahvakuulan käteen. 30 minuuttia hikistä touhua, välillä sykkeennostoa (varjonyrkkeilyä ja muuta pomppimista), välillä kuula lensi, välillä kyykkäsin ja punnersin ja lopussa sitten käsipainoilla... sykemittaria en edes laittanut kun tarkoitus oli vaan saada vähän sykettä ylös. Aluksi ajattelin että teen vartin, mutta puoli tuntia JEE! Ja kas, aamusokeri oli taas 5.0 eli kyllä kannatti!

Liikunta tunnetusti myös nostaa mielialaa.

Edellisenä yönä olin nimittäin aika hysteerisenä. Meillä oli kiva päivä, käytiin saaristossa ajelemassa tuttavaperheen luona ja lapsetkin viihtyi. Jossain vaiheessa päivää vaan havahduin että masuasukas ollut liikkunut juuri ollenkaan koko päivänä ja illallakaan en nukkumaanmennessä saanut häntä liikkeelle (yleensä silloin aloittaa pyörimisen ja pörräämisen). Sitten aloin vähän panikoitua (joo älä lue netistä mitään!) ja oli pakko kaivaa liikelaskentaohjeet esille. Tosi hiljaista oli, mutta sain just ja just ne tarvittavat liikkeet. Olin oikeasti viittävaille puolenyön lähdössä Tyksiin katsomaan, että mikä babyn tilanne on. Ja itkuisena tietysti... onneksi eilen ja tänään taas vauva on möyrinyt entiseen malliin Ja mulla parempi olo!

Nyt pitäisi sitten sportata oikein urakalla tammikuun loppuun, nimittäin salisopimus menee näillä näkymin äitiyslomakatkolle siinä vaiheessa pariksi kuukaudeksi:)


2 kommenttia:

  1. Mulla kävi keskimmäisen muksun loppuraskaudessa niin, että kaaduin komeasti selälleni meidän takapihalle. Pelästyin tietysti ihan hirvesti, joten eikun sisälle ja syömään suklaata. (hyvä keino saada jäppiseen liikettä) Onneksi tämä auttoi, ja tunsin liikkeet.

    No, jotain tämä kaatuminen varmasti teki, sillä vedet menivät seuraavana aamuna ja poika syntyi iltapäivällä. :) Onneksi viikkoja oli silloin jo 39+1.

    Mutta tiedän tunteen, kun säikähtää liikkumattomuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Esikoisen kohdalla ne siellä sairaalassakin varmaan olisivat pitäneet mua hysteerikkona, mutta jos olisin soittanut että joo..kolmatta odotan ja tää vauva ei liiku niin olis varmasti ollut lähtö keskellä yötä sinne ultrattavaksi. Onneks murunen kutitteli edes sen verran että asia selvis. Noi suklaat ja muut on vähän hankalia, koska ne sotkee sokereita sitten... toki mä vedin appelsiinimehua siinä kyllä sitten eikä sekään auttanut mitään. Nyt on joku 31+4 menossa että mielellään sais kyllä ainakin kuukauden pysyä vielä hyvässä voinnissa siellä masussa:)

      Poista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!