Pages

torstai 30. lokakuuta 2014

Allapäin

Kolme lyhtyä - kolme lasta
Aika allapäin on nyt taas tämä viikko mennyt. Varmaan tämä syksyn pimeys ja kosteus, alkuviikon tapahtumat ja takapakkia henkilökohtaisissa asioissa, niin siinä on riittämiin taas mietittävää.

Meidän talokaupat tais mennä sitten puihin. Meidän tarjoushan hyväksyttiin ehdollisena (eli oma piti saada kaupaksi), mutta niin että talo oli edelleen myynnissä ja meidän asunto myös. Tätä taloa ei ollut käynyt kukaan näytöillä katsomassa, mutta nyt sitten tulikin puskasta joku, joka tarjosi saman summan ilman ehtoja ja tietysti myyjä hyväksyi tarjouksen. Harmittaa kyllä kovasti (miestä vielä enemmän), kun tähän on satsattu tosi paljon ja pari kuukautta juupaseipästelyä myyjän kanssa jo takana, käyty kaikenmaailman arkistoissa jo selvittelemässä laajennusjuttuja ja muita lupia. Ja oma on ollut myynnissä, pahinhan olis jos oltais jo ehditty oman osalta sopia kaupanteosta niin sekin pitäis perua.

Yleensä en vapaapäivinä työstäni sotkeennu työasioihin (pidän työpuhelimenkin kiinni), mutta nyt oli töissäkin stressiä ja hälinää ja semmoisia sähköposteja, että oli vähän vaikea olla vastaamatta. Lapset vaistoaa, että äiti on väsynyt ja stressaantunut niin kaikkihan sen arvaa että minkälainen soppa siitä syntyy.

Meillä on pankinvaihtokin tässä nyt näiden asuntohommien kanssa ja jostain syystä sekin tuntuu kurjalta - oon Nordean asiakas ollut isäni kuolemasta (19 vuotta) saakka ja tuntuu jotenkin kurjalta lähteä sieltä. Ja nää raskaushormonit, herranjestas. Tänäänkin koko päivän ollut hirveän itkuherkkänä ja oikeastaan kaikki asiat tuntuu pahalta.

Vähän on tullut liikuttua. Viikonloppuna heittelin kahvakuulaa ja totesin, että nyt on kuulailut mun osalta kuulailtu eli keskikropan pito on mennyt. Toissailtana kävin 45 minuutin juoksulenkillä ja se teki kyllä hyvää, kun se päivä oli yks kamalimmista. Tänään työmatkapyöräilyä ja huomenna varmaan myös. Menen 11 päivä tutustumaan uuteen saliin ja katsotaan, että saisko sinne jonkunlaisen lyhyehkö sopimuksen tehtyä.

Mutta tämmöistä tämä nyt on ollut. Oon niin väsynyt, ettei muisti tahdo pelata eikä oikeen jaksa tehdä mitään pakollisiakaan juttuja, eli notkutaan nyt päivä kerrallaan.

Paljon valoa sinne kaikille lukijoille! Kyllä mä tästä vielä ponnistan!









perjantai 17. lokakuuta 2014

Juoksukin kulkee vielä

Tämmöisen masun kanssa kävin tänään heittämässä juoksulenkin. Alkuvalmisteluina oli otettava särkylääke (koska kiinnikkeet) ja dopingia, eli Ventolinea:) Mutta sittenpä kulkikin hyvin. Oikein hyvin!

Pistelin semmosta rentoa hölkkää, välillä vähän enemmän vauhtia ja välillä vähän hitaammin mutta kertaakaan en pysähtynyt, en edes kävelemään. Reitille mahtui ylämäkiä ja alamäkiä, tasaista oikeastaan aika vähän. Lähikortteleita pistelin menemään, en kauhean kauas enää tähän aikaan illasta nimittäin uskalla lähteä.







Sairaan tyytyväinen mimmi!
Mutta eipä siitä sen kummempaa. Ekat 10 minsaa, kuten aina lenkillä, jalat lämmitteli ja kipristeli. Sen jälkeen kun lihakset oli lämpimät, niin menin vaan. Lopulta kun olin lenkkini vetänyt, katsoin kelloa ja päätin, että juoksenpa vielä vähän..ja vielä vähän. Tuo ja tuo kortteli vielä ympäri kunnes sain tasan sen 45 minuuttia:) Pysähtymättä kertaakaan! Olen tosi tyytyväinen nyt.

Niin ja mikä sai mut lähtemään. No huono omatunto, koska skippasin tänään (hyi mua) lattaritunnin. Oltiin pankissa hoitamassa asioita ja sitten haettiin muksut mummolasta, jonne jäätiin syömään ja aikataulu vaan meni turhan tiukaksi. Minähän en perkele luovuta, kun treenipäivä on niin jotain on tehtävä!:)

Toi lenkki kaikenkaikkiaan meni niin hyvin, että taidan ottaa kerta viikkoon ohjelmaan sen, voin vaikka korvata yhden kahvakuulatreenin sillä riippuen toki pyöräilykeleistä.

Sitten vaan kuulasta ja reipasta viikonloppua!


Todistusaineistoakin löytyy

tiistai 14. lokakuuta 2014

Mistä voimaa ja jaksamista?

Taas on vapaapäivät lusittu ja huomenna alkais mun lyhennetty työviikkoni. Nyt on syyslomaviikko joten muksut on to-pe mummilassa hoidossa ja todennäköisesti se tarkoittaa autolla kulkemista töihin. Huomenna aion kuitenkin potkia pyörällä. *haukotus* pientä väsymystä ilmassa.

Harmaa sää, onneks ei sentään satanut
Eilen sitten vietiin meidän purkkari telakalle. Aviomiestä ei huvittanut veneily enää yhtään, joten värväsin seurakseni ystäväpariskunnan miehen, jolla paljon purjehduskokemusta (vaikka ei meidän kyllä tullut purjehdittua). Otettiin meidän isompi muksu mukaan ja lähdettiin siinä vähän iltapäivän puolella. Mukava viisituntinen päättyi vielä maston ottamiseen alas ja nyt vene sitten odottaa telakalla ylösnostamista. Vähän jäi kyllä tyngäksi tämä meidän purjehduskesä, mutta ei kai sitä voi kaikkea toivoa kun tilanne on mitä on. Poikani pärjäsi veneessä ihan hyvin ja pikkuhiljaa osaa jo ohjata venettä pinnan kanssa. Moottorin käynnistäminen ja sammuttaminen on ehdoton must ja onpa jokusen kerran auttanut purjeiden laskemisessakin (nostamisessa tarvitaan senverran voimaa, ettei vielä ole oikein apua).Kyllä pojusta vielä pieni purjehtija tulee. Sitäpaitsi olen miettinyt, että hän voisi kokeilla meripartiota kun täältä kerran semmoinen löytyy. On meinaan melkoisen hinnakkaita nuo "maksulliset" harrastukset, mitä olen kuullut. Huh huh!!

Päivä merellä tietysti tekee sen, että sitä väsyttää ja väsyttää... muutenkin nyt on raskaus edennyt vaiheeseen, missä vaan nukkuisin ja tämä pitkittynyt flunssa vaikeuttaa tilannetta. Olen jo miettinyt, että pitäis varmaan muuttaa terassille nukkumaan niin ei heräilisi jatkuvasti noiden lasten mekastuksiin ja saisi raitista ilmaa. Meillä kun semmoinen kolme herätystä per yö on minimi plus päälle siihen vielä ne kun havahdun aviomiehen kuorsaamiseen ainakin sen pari kertaa. Olisihan se ihanaa nukkua joskus kokonainen yö. Edellisestä kerrasta on todellakin kuukausia. Tai jos saisi edes joskus nukkua univelkaa pois.

En yleensä kyllä haluais valittaa julkisesti, mutta olen aika loppu ollut nyt taas joitain viikkoja. Tänään oli pakko tunkea korvatulpat korviin aamulla kun tuntui että saan päänsärkyä lasten jatkuvasta kinastelusta ja huutamisesta. Eihän se sitä oikeasti ole, mutta kun väsyttää ja mieli on maassa niin... no kaikki tuntuu pahalta. Samoin olen nyt viikonloppuna(kin) ollut yksinäni lasten kanssa kun mies on taas mökillä remonttihommissa ja ainoana yhteisenä päivänä on sitten siivottu asuntonäyttöä varten, eli eipä juurikaan vapaata. Paljon omia juttuja odottaa, kuten pitäis ommella likalle syyspipo ja kaivaa mammavaatteet talvisäilöstä...  halusin myös miehen kanssa kahdestaan johonkin, mutta ei olla saatu järjestettyä. Liitto ei just nyt tunnu kovin liitolta ja koko tää meidän talonostoprojekti vähän absurdilta.  Mies kun on paljon poissa kotoa, niin koko perheen yhteinen vähäinen aika on sitten lasten osalta pelkkää kapinoimista, ikävää ja riehumista ja valitettavasti mun hermoni ei nyt just oikeen kestä sitä. Liian usein huomaan ajattelevani, että pärjättäisiin lasten kanssa paljon paremmin kolmestaan (hyi mua!). No mutta kyllä aurinko varmaan tähänkin risukasaan lopulta paistaa - toivottavasti.

Oikeasti mun poikani on lähentynyt äitiin tosi paljon, saan jatkuvasti "kirjeitä" joissa on sydämiä ja hän tulee koko ajan kertomaan kuinka ihana olen. Tehdään kahdestaan asioita ja on tosi kivaa kun hän tulee kainaloon istumaan ja halaillaan. Pikkusisko on nyt täysin isän tyttö, mutta joskus sitä kai on itsenäistyttävä hänenkin.

Syksyt on mulle aina olleet se vaikea aika. Eli taipumusta on syysmasennukseen ollut ihan joka vuosi, sitä vaan yrittää sitkistellä ihan viimeiseen asti, mutta yhdistettynä nyt tähän (valehtelematta) 5 vuotta kestäneeseen yövalvomisperiodiin ja ylimääräiseen stressiin (raskausdiabetes, asunnonvaihto, työkuviot yms...) sekä raskauteen, niin onhan tää aika kuormittavaa.Appivanhemmat auttoivat joskus paljon enemmän, mutta nyt papan jäätyä eläkkeelle on apu vähentynyt radikaalisti, kun viettävät kaiken vapaa-ajan mökillä. Eikä muualta saada apua vaikka miehen koko äidin puolen suku tällä seudulla asuukin. Olen aina ollut sitä mieltä, että lapset hoidetaan itse ja hoitoon ei vapaapäivinä viedä, mutta nyt alkaa kieltämättä mieli kääntyä kun tilanne on mitä on.

No pitää yrittää levätä tai keksiä jotain. Voispa joku tarjota mulle viikon etelänmatkan, ihan yksinäni sinne lähtisin:)

Masu alkaa muotoutua
Raskaus muuten menee ihan hyvin. Tosi vähän on vaivoja ja oikeastaan mun vatsanikin on levinnyt paljon hitaammin kuin tytärtä odottaessa. Raskausviikkoja on jotain 18 ja aika pieni maha on, eikä ole vielä tiellä kun ihan vähän. Tänään taas kahvakuulasin ja tein kotijumppaa tunnin verran pojan "jumpatessa" vieressä omaa jumppaansa. Oli meillä hauskaa:)

Salikorttia olen miettinyt, että mihin nyt hommaisin kun jotenkin paluu sinne aikaisemmalle äijäsalille ei oikein hotsita vaikka kuukausikortti sinne olisikin kaikkein halvin. Mutta täytyy johonkin kortti hommata, ettei voimaharjoittelu jää kokonaan ja vaivalla hankitut lihakset häviä:) Ja olis vähän edes jotain henkireikää, pääsis pois kotoa omien ajatusten ääreen.

Toissapäivänä kerroin muksuille ja hyvin ne on ottaneet vastaan, tietysti nuorempi ei ymmärrä asian päälle mutta eiköhän se jossain välissä sitten aukea - viimeistään kun saa vauvan syliin:)

En aio kysyä sukupuolta tälläkään kertaa, säästyköön yllätys loppuun asti. Isoveli toivoo tietysti poikaa, mutta kyllä kuulemma tyttökin on "ihan söpö":)

Ruokahommelit menee ihan ok. Varmasti monipuolisemminkin vois "karpata", mutta syön sen mitä jaksan tehdä. Aviomies ei kyllä kovasti kiitä, kun en ole hänelle jaksanut erikseen ruokia tehdä pitkään aikaan eli keskityn pääasiassa itseeni ja lapsiin (ja lapsille pyrin tekemään terveellistä sokeritonta ruokaa). Paastosokerit kuitenkin heittelee välillä (pääasiassa ok) ja se stressaa kun niihin on niin vaikea vaikuttaa. Onneks ei ole näkyvissä, että olisivat varsinaisesti huonontuneet.














lauantai 11. lokakuuta 2014

Monenlaista asiaa viikosta


Tämmöinen hommattiin kesällä ja nyt sille sitten on vihdoin käyttöä. Täytyy kyllä myöntää, että kun ensin polkee kymmisen kilometriä vauhdilla ja sitten pitäis vielä pari km vetää tämmöistä niin on kyllä reidet hapoilla:)

Mutta on hyvä systeemi, lapset säilyy kuivana ja tavaratkin mahtuu mukaan. Mietityttää nyt, saisinko jotenkin vauvakaukalon tuonne viritettyä mukaan:)
Keskiviikkona kävin hakemassa tämmöisen munasatsin. Facebookin kautta liityin ryhmään Vaahteramäen MunaEggspress. Homma toimii täällä eteläisen suomen (tamperetta myöten) niin, että kanaloitsija kiertää ympäriinsä ja näitä munia voi varata siis etukäteen ja noutaa sitten sovitusta paikasta. Tänään keitin kolme ensimmäistä munaa ja kyllähän ne aika eri laatua on, kun Lidlin halpismunat. Hintaeroa tietysti on, mutta kyllä kaupasta vapaan kanan tai luomumunat on huomattavasti hinnakkaampia. Tässä on puolet luomumunia ja puolet näitä Vaahteramäen Friida-munia.

Eilen oli KuubaManiaa taas puolitoista tuntia. Tuntuu, että melkein kaikilla naisilla on tanssikengät ja puolet porukasta käyttää viuhkaa viilennellessään biisien välissä! Mäkin ajattelin räväyttää ja treenivaatteiden (turkoosit pökät) lisäksi pistin tukan auki ja korvikset:) Aika eri meininki kun salien zumba-tunneilla, sen voin sanoa. Vedettiin tangoakin:) Ja kyllä tuntui jaloissa, masussakin vähän se hytkyttäminen:)

Oon nyt ihan hirveästi innostunut näistä inkatyylisistä koruista ja vaatteista. Indiska ja Gudrun Sjöden on ihan lempparimerkkejä. (?)muksujen kanssa viime viikonloppna Turun keskustaan niin Hansassa riensin samantien Indiskaan:) Mulla nyt on tosi harvinaista herkkua päästä koskaan mihinkään niin olihan tää hienoa. Ja heti tarttui kaikkea kivaa. Kun tuo uusi koti- asia varmistuis niin vois vähän miettiä sinnekin sisustusta.

Tulos nyt ei ollut niin kova kun viime viikolla, mutta kyllä tässä kaloreita paloi!

No, jos tässä viikonloppuna jaksais vielä vähän kahvakuulata. Salikortti meni sitten vanhaksi niin ei sinne ole nyt asiaa.

Sitten vaan syksyistä viikonloppua taas! Mulla on ens viikolla neuvola niin saa nähdä miten noi sokeriasiat, nyt on taas paastot olleet vähän koholla niin pelottaa että joko nyt sitten lääkitykselle...

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kuula heiluu ja masu tulee perässä

 

No tässä tietysti kävi sitten niin, että just kun valittelin ettei oo tullut reenattua niin otin ja repäisin. Tein lähes puolentoista tunnin treenin takapihalla kahvakuulan kanssa sekä omaa painoa hyväksi käyttäen.

Mulla on tässä raskauden myötä tullut vanha tuttu vaiva (edellisestäkin raskaudesta) eli semmonen jatkuva "hapen puute". En tiedä mistä se johtuu, mutta epäilen että kasvava vauva vaan tarvitsee enemmän happea.

Se oirehtii semmoisena "kala kuivalla maalla" olona eli varsinkin niinä päivinä kun en voi liikkua ulkona tarpeeksi. Iltaisin avaan makkarin ikkunan ja huohotan naama ikkunassa kiinni koko yön.

Joka tapauksessa tää on nyt johtanut vähän siihen, että on ollut pakkoin siirtää liikuntaa vähän ulos. Työmatkapyöräilypäivinä kaikki on ok kun vedän sen tunnin, mutta vapaapäivinä joutuu oikeasti miettimään, että mitä tekee. Ja mikään pihalla notkuminen, lasten keinuttaminen yms. ei kyllä riitä vaan täytyy saada happea ja sykkeet kunnolla ylös.

Vähän veikkaan, että raskausaikana tulee kuntoilut painottumaan ulos. Toki kun kuulakelit alkaa oleen ohi, niin mitäs sitten keksis?

Tänään sitten kuulasin, tein taas normaalia 20,15,10,5 toiston settiä etuheilautuksia, kyykkyjä, askelkyykkyjä, maveja, tempauksia, punnerruksia jne. Lopuksi tein sykkeenkohotuksia ja lihaskuntoa (lähinnä kädet ja vatsat). Jälkeenpäin täytyy taas myöntää, että on muuten ihan erilainen olo positiivisessa mielessä:)

 


 


 
Tässä teen maastavetoja, kyllä se niin vaan on että selkä alkaa notkistua vaikka kuinka yrittää pitää keskikroppaa kasassa.
Ja ahh, tässä tuo pieni masu alkaakin jo näkyä. Monet on huomanneet ja kommentoineet. Osa varmaan sitten ei, mutta kyllä tuo musta selkeästi raskausmasulta näyttää:)
Ja hei, kyllä tempauksetkin onnistuu, 12 kilon kuulalla edelleen:)
Hyvät fiilikset jälkikäteen ja hapettunut olo!!


Tämmösiä on terassilla pari säkillistä. Laskin, että me on tehty omenamehua jotain 70 litraa ja vieläkin omenoita jäljellä. Namskis! Maistuu hyvälle treenin jälkeen:)

Ja loput kuvat onkin lokakuisesta puutarhastani, jossa muutamat sitkeät kukkaset vielä jaksavat kukkia:)














tiistai 7. lokakuuta 2014

I am here:)


Brunetti duunissa
Olen täällä edelleen.Nyt just ei ole paljoa ollut liikuntaterveisiä tälle viikolle, mutta yritän skarpata. Eilen piti jo heitellä kahvakuulaa mutta aviomies sai mut ylipuhuttua mökille hommiin työpäivän jälkeen (mä lähinnä poimin omenoita puusta, porkkanoita maasta ja vahdin lapsia kun hän pakkeloi ja hioi yläkerran seiniä). Josko tänään sitten, loppuviikosta on taas noi tunnit.

Työmatkapyöräilykin tältä päivältä nyt jäi kun jouduttiin tulemaan autolla (muksut meni mummolaan).


Niskat on tosi pahasti jumissa tuon sairastelun jälkeen. Olen vähän arponut, että miten tuo hierominen onnistuu kun en voi enää maata vatsallaan niin hyvin. Apua tarvitsen koska alkaa molemmat kädet olemaan puutuneet (yleensähän mulla toi vasen puoli reagoi enemmän). Mulla on sitäpaitsi mieshieroja niin tiedä sitten... no pakko mennä vaan kysymään:)

Flunssa ei ole edelleenkään hellittänyt kokonaan. Antibioottikuuri kyllä puri ja räkä on kadonnut, mutta yleinen tukkoisuus on jatkunut ja nyt kyllä valitettavasti iho on mennyt huonoksi. Toki saan syyttää siitä itseänikin, nimittäin: Olen käyttänyt ihonhoitoon pääasiassa palasaippuaa (vauvoille tarkoitettua), ihoöljyä ja kaakaovoita. Erehdyin laittamaan aikaisemmin mulle tosi hyvin sopinutta Biodrogan kasvonaamiota ja iho ärtyikin siitä tosi pahasti ja on nyt sitten täynnä punaisia läikkiä jo monta päivää. Kai se on niin, että kun luonnonkosmetiikkaan siirtyy niin ei ole enää paluuta:)

Ruokavaliohommat sen sijaan on eilistä lukuunottamatta menneet tosi hyvin. Jostain syystä paastoarvot on nyt pysyneet hienosti kuosissa (eilen aamulla jopa 5.2). Eilen kyllä tuli kyllä mässytettyä leipää (ja omenapiirakkaa), mutta nyt olen taas ruodussa! Juttelin just yhden toisen odottavan äitikaverin kanssa (myös radi) siitä, miten tämä jo pitkään tekemäni elämänmuutos on auttanut tämän radinkin hallinnassa eli syömällä oikein ei tarvitse oikeastaan edes vahtia sokeriarvoja (tunnin arvot on mulla olleet koko ajan hyvät) kun toiset reppanat joutuvat raskausaikana muuttamaan ruokavaliotaan radikaalisti.

Toisaalta myös luin just jutun, että aika moni raskausdiabetes jää nykyään diagnosoimatta koska odottavaa äitiä ei passitetä testiin (alle 25v ja ei ylipainoa). Nämä äidit sitten syövät raskausaikana mitä sattuu (olen eräässä äitiryhmässä jossa on kiinnittänyt huomiota moni aloitus aiheesta mässy) ja eihän sekään nyt hyvää vauvalle tee tietenkään plus että se diabetes ehkä kuitenkin on ollut siinä taustalla. Kyllä, olen mieluummin ravintotietoisempi, ei pelkästään vauvan, vaan myös itseni vuoksi!

Ekasta raskaudesta mä taisin selvitä puhtain paperein koska liikuin ihan älyttömästi. Toisen raskauden sairastin sitä mykoplasmaa (=en liikkunut) ja silloin puhkes mulle tää sairaus ja se herätti silloin 2011 mut lopullisesti. Nyt sitten jatketaan loppuelämän ja toivottavasti eletään pitkä ja terve elämä:)

Viime viikkoina on ollut ihan älyttömästi ylimääräistä stressiä, meillä on ollut asunto(omakotitalo)kaupat tässä pyörimässä koko ajan. Mieheni haluaa meidän muuttavan rivitalosta omakotitaloon ja on saanut mut jo ylipuhuttua. Mutta talon myyjä vuoronperään haluaa ja ei halua myydä taloa, on huonosti tavoitettavissa, stressaantunut ja väsynyt. Olen joutunut nyt jo pari kertaa pettymään, ja vaikka tarjouksemme nyt sunnuntaina hyväksyttiin (JEE!) niin olen edelleen tosi skeptinen.

Talo on tässä n. 3 km päässä eli ei edes kaukana. Plussaa on tietysti oma piha ja rantaoikeus (saamme purjeveneen omaan rantaan) 700 metrin päässä. Miinusta on sijainti, eli kaikki palvelut siirtyvät n. 1 km päästä 3 km päähän (joka tarkoittaa tietysti kävelyn muuttumista autoiluksi pienten lasten kanssa) puhumattakaan bussipysäkistä joka on nyt 50 metrin päässä. Alue on parempaa ehdottomasti ihan lastenkin kannalta. Mutta mutta... oon niin tykästynyt siihen, että kaikki on ihan vieressä. Plussia ja miinuksia. Mies tietysti näkee silmissään kohteen, jossa pääsee taas toteuttamaan remonttireiska-intuitiotaan ja kädentaitojaan. Hän ei ole koskaan asunut omakotitalossa, minä taas olen. Toisaalta tässä omakotitalossa on vähemmän pihatöitä, kun nykyisessä rivarissamme (jossa kukaan ei tee mitään ja kaikki kasaantuu muutamalle). Eli sekä, että... mutta nyt näyttäis ehkä siltä, että meistä tulee omakotitaloasujia!

Loppuun muutamia kuvia meidän arjesta taas:)



Böö!

Neiti on melkoisen liikunnallinen <3

Tämmöisen raparperinlehden tein elokuussa:)

Lokakuussakin kukkii!

perjantai 3. lokakuuta 2014

Kuubamania


Jee. Kuva kertoo kaiken! Rapiat 20 km pyöräilyä ja perään 1,5 tuntia lattareita. Eilen kahvakuulasin ja toissapäivänä pyöräilin joten kai tämä flunssa on nyt taltutettu.

Anyway, tämä on siis kansalaisopiston kurssi. Onhan tää bailatinoon verrattuna vähän helpompaa ja zumbaan verrattuna (ehkä) vähän kevyempää. Mut mun tilanteeni huomioonottaen ehkä tää on paras mahdollinen. Supistelee kovasti ja kieltämättä jalat on aivan poikki

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Täällä ollaan....

Raskaudessa ollaan menossa jossain viikolla 18. Vatsa on alkanut pyöristyä sen verran, että töissä (jeps, palasin vihdoin tänään töihin lähes 2 viikon sairastelun jälkeen) tultiin kysymään, että olenko raskaana vai lihonut. Totesin myös, että parempi vaan ottaa mammafarkut käyttöön kun tuskailla kireän vyötärön kanssa.

Tosiaan sairastuin flunssaan silloin toissaviikolla. Viime viikon tiistaina, kun oli työpaikan kanssa meno teatteriin, minä meninkin lääkäriin hakemaan sairaslomaa (työviikkoni on siis ke-pe). Poskiontelontulehdus, antibiootit ja sairaslomaa sitten loppuviikko.

Nyt on keskiviikko ja söin juuri viimeisen antibiootin. Pahimmat flunssaoireet on menneet ohi, mutta hirveä voipumus ja väsymys, sekä jatkuva rään valuminen nieluun häiritsee aika paljon. Luulenpa ettei tulehdus ole ihan kokonaan pois. Harmi, ettei mulla ole nenäkannua töissä, siitä saa yllättävän paljon apua. Harkitsen siis vielä edelleen, olenko työkuntoinen. Lisäoireena mulla on tullut niska tosi kipeäksi, varsinkin kallonpohja(n lihakset?) särkee niin pahasti, etten saa päätä käännettyä. En osaa päättää, onko lihakset jumissa vai onko mulla joku kamala aivokalvontulehdus... luultavasti kuitenkin vaan lihakset jumissa. Särky on jatkunut viikon ja vain särkylääkkeillä menee ohi.

Lainasin tuon kuvan netistä. Minä nimittäin NUKUN! Illalla nukahdan ilman mitään melatoniineja tai nukahtamislääkkeitä ja nukun putkeen aamuun asti (ellei pissahätä yllätä). Tämmöstä ei ole ollut yli viiteen vuoteen, joku raskaushormoni taas vaikuttaa...

Liikuntaa tietysti zero. Mitä nyt pyörällä vähän kuljettanut lapsia puistoon. Huomenna olis tarkoitus sitten taas mennä venyttelytunnille ja perjantaina tanssimaan. Salikorttikin meni vanhaksi, enkä viitsi uusia ennenkun olen terveenä.

Vaa'alla käväisin ja paino pyöri jossain 93-94 kilon tuntumassa. Vanhoja äitiysneuvolakortteja katsoin ja aika samassa ollaan menty, eli paino on lähtenyt kunnolla nousemaan vasta tuossa 20 raskausviikon jälkeen. Nyt onkin sitten paljon haastetta siinä, ettei se lähtis nousemaan yhtään. Oon melkoisen tiukasti noudattanut karppiruokavaliota ja saanut sokerit (paastosokeria lukuunottamatta) pidettyä tosi tasaisena ja hyvänä. Välillä kyllä on mennyt överiksi, eilen oli leivänpuputuspäivä kun ei aina vaan jaksa sitä rehuja ja liha- kombinaatiota. Paastosokerit vaihtelee edelleen. En oikeen saa kiinni siitä, että milloin ne on alemmat ja milloin vähän ylemmät. Raskausaikanahan rajat on tosi tiukat eli alle 5.5 on oltava kotimittauksissa. Mulla vaihtelee; välillä on 5.3-5.4 ja sit yhtäkkiä on 5.7-5.8. Nyt oon lukenut paljon juttuja, että tuo paastosokeri ei vaikuta lapsen kokoon, joten en todennäköisesti suostu mitään insuliinia pistämään näillä ylityksillä.  Eri asia on, jos lähtee nousemaan reilusti kuuden pintaan ja yli. Lapsen kannalta tärkeintä on, että päiväsaikaan sokeritasapaino on hyvä ja mulla se on erionomainen. 1h arvot on vähän alle ja yli kuuden kun yläraja on muistaakseni 7.8.

No nyt tästä vaan eteenpäin, flunssa pois ja takas treenaamaan!