Pages

perjantai 12. joulukuuta 2014

Mitä ruokaa tänään? Mitä perhe syö?

Ihania värikkäitä vihanneksia. Kausivihanneksia. Hedelmiä. Herkkuja!


Vai onko sittenkään niin?
Tuolla karppausfoorumeilla puhutaan jatkuvasti hedelmien sisältämästä sokerista ja hedelmistä tehdään pahiksia. Silti raikas hedelmäsmoothie on ehdottomasti parasta mitä tiedän. Ja tuorepuristettu hedelmämehu. Olkoon sokeria tai ei.

Sain idean tähän kirjoitukseen oikeastaan siitä, että esikoisemme perhepäivähoitaja eilen jo tosi surkeana valitti lasten isälle (ja se on jo jotain, koska yleensä valitetaan vaan äidille) että poika ei juo maitoa. Tämä herätti mielenkiintoisen keskustelun kotona vanhempien kesken, mutta myös itselleni paljon pohdittavaa.

Sehän on selvää (ja varmasti lähivuosina pikkuhilja jo kohta THL:n suosituksissakin), että tuo järkyttävä käsitellyn maidon juottaminen lapsille ei ole ollenkaan niin terveellistä ja fiksua, mitä on luultu. Mutta se keskustelu olkoon erikseen. Päätin vielä elää siltä osin tätä päivää ja mietin, että miten ihmeessä saan lapsen juomaan maitoa. No totuushan on se, etten mitenkään jos hän kieltäytyy sitä juomasta. Sekin on eri asia, että miksi sitä maitoa ei halua juoda. Ok, on pahaa. Ehkä vatsa tulee kipeäksi (allergia?), muuten vaan nirso? Kaakaossa ja puurossa maito uppoaa mutta lasissa ei.  No mutta mistä sitä kalsiumia sitten oikeen saa, jos kerran sitä maitoa ei halua juoda?


Tämmöisen kuvan bongasin tuolta netin syövereistä. Tästä sitä kalsiumia saa. Ja näitä lähteitä on todella, todella paljon. Harmi vaan taas se, että eipä näistä viisivuotiaalle taida pähkinöitä (ja nekin mielellään suolattuna) lukuunottamatta upota näistä mikään. Nyt poden huonoa äitiyttä, miten on mahdollista etten ole opettanut lastani esimerkiksi syömään parsakaalia? Ravintotietoiset kanssaäidit muistavat nimittäin kyllä kertoa, että kyllä heidän 1-2 pilttitaaperonsa suurta herkkua on parsakaali tai avocado. Minähän syön näitä itsekin päivittäin, miksei ne lapsille maistu?

Eilen tein uunijuureksia. Laitoin punajuurta, lanttua, selleriä ja porkkanaa. Kuorrutin hunajalla, öljyllä, suolalla ja timjamilla, sekoitin. Voi että kun tulikin hyvää. Nakkasin lasten lautaselle ruokalusikallisen molemmille ja ensimmäinen reaktio oli että on pahaa eikä edes haluta maistaa. Vanhemman sain ylipuhuttua ottamaan pienen palan punajuurta ja se loppui siihen, että piti sitä suussaan ja halusi sylkeä pois koska on niin pahaa. Kerran nakkasin perunamuusiin pienen palan ylijäänyttä kukkakaalia ja sekin sieltä tahtoi maistua läpi - pahaa on. Ei kelvannut..

Keitoista syödään liha ja peruna, kaikki muu jää syömättä (viime aikoina ovat kyllä ruvenneet lusikoimaan keiton lientä....)

Sitä tuijottaa itseään peilistä sitten ja ihmettelee, että olenko jotenkin outo kun mua jo kuvottaa ajatus jauhelihakastikkeesta (jota on syöty koko syksy oikeasti viikottain ainakin kahtena päivänä viikossa). Niin haluais syödä jo jotain muuta, mutta minkä tahansa uuden tekeminen on iso riski.

Nuorempi on hieman parempi syömään (varmaankin siksi, koska on nuorempi) ja hänelle kelpaa esimerkiksi avokado sekä parsakaalin kukinto. Pelkään vaan, että isomman esimerkki ja ruokarajoitteisuus kohta vaikuttaa tuohon nuoremmankin ruokavalioon.

Tietyllä tavalla tämä on noidankehä. Itselle on pakko tehdä terveellistä ruokaa - aviopuoliso on muusi+jauhelihakastikekansaa ja lapset jäävät siinä vähän paitsioon. Yritän aina säännöllisesti tarjota jotain rehuja, mutta niin ne vaan aina jää syömättä. Kokeilin myös lapsen kanssa ostoslistan suunnittelua yhdessä, joka päättyi siihen että hän halusi vain jauhelihakastiketta ja "nuudelia". Voi apua!

Itse olen vissiin aina ollut "hyvä syömään" (ja se näkyy). Ja mieheni taas ei. Siellä löytyy kyllä taustalta ihan sitä, että lapsuudesta lähtien ruokavalio on ollut tosi yksipuolinen (vasta mun myötä anoppi on ruvennut tekemään salaattia ruoan kanssa). Siksikin tämä on ollut tosi vaikea paikka mulle ymmärtää, että 90% ruoka-aineista ei kelpaa lapsille.

Toisaalta miten se on mahdollista että sokerijugurtit, vanukkaat, rahkat sun muut kelpaa lapsille tuosta vaan. Itse vältän ostamasta niitä viimeiseen asti ja välillä heitän miehen ostamatkin pois. Lapset eläisi niillä jos saisivat itse valita. Ja isompi sen lisäksi leivällä (leivän päälle vaan ei saa laittaa muuta kun oivariinia). Kysymyksiä, kysymyksiä?

Ja loppuun tuo tietysti painetta se, että oikeasti me vanhemmat ollaan niitä jotka näyttää esimerkkiä lapsille. Ja Patrik Borgin rennon syömisen esimerkki on varmasti parasta lapsillekin loppujen lopuksi.

Mitä siis stressaan?
Onko muissa lapsiperheissä sama juttu?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!