Pages

lauantai 11. lokakuuta 2014

Monenlaista asiaa viikosta


Tämmöinen hommattiin kesällä ja nyt sille sitten on vihdoin käyttöä. Täytyy kyllä myöntää, että kun ensin polkee kymmisen kilometriä vauhdilla ja sitten pitäis vielä pari km vetää tämmöistä niin on kyllä reidet hapoilla:)

Mutta on hyvä systeemi, lapset säilyy kuivana ja tavaratkin mahtuu mukaan. Mietityttää nyt, saisinko jotenkin vauvakaukalon tuonne viritettyä mukaan:)
Keskiviikkona kävin hakemassa tämmöisen munasatsin. Facebookin kautta liityin ryhmään Vaahteramäen MunaEggspress. Homma toimii täällä eteläisen suomen (tamperetta myöten) niin, että kanaloitsija kiertää ympäriinsä ja näitä munia voi varata siis etukäteen ja noutaa sitten sovitusta paikasta. Tänään keitin kolme ensimmäistä munaa ja kyllähän ne aika eri laatua on, kun Lidlin halpismunat. Hintaeroa tietysti on, mutta kyllä kaupasta vapaan kanan tai luomumunat on huomattavasti hinnakkaampia. Tässä on puolet luomumunia ja puolet näitä Vaahteramäen Friida-munia.

Eilen oli KuubaManiaa taas puolitoista tuntia. Tuntuu, että melkein kaikilla naisilla on tanssikengät ja puolet porukasta käyttää viuhkaa viilennellessään biisien välissä! Mäkin ajattelin räväyttää ja treenivaatteiden (turkoosit pökät) lisäksi pistin tukan auki ja korvikset:) Aika eri meininki kun salien zumba-tunneilla, sen voin sanoa. Vedettiin tangoakin:) Ja kyllä tuntui jaloissa, masussakin vähän se hytkyttäminen:)

Oon nyt ihan hirveästi innostunut näistä inkatyylisistä koruista ja vaatteista. Indiska ja Gudrun Sjöden on ihan lempparimerkkejä. (?)muksujen kanssa viime viikonloppna Turun keskustaan niin Hansassa riensin samantien Indiskaan:) Mulla nyt on tosi harvinaista herkkua päästä koskaan mihinkään niin olihan tää hienoa. Ja heti tarttui kaikkea kivaa. Kun tuo uusi koti- asia varmistuis niin vois vähän miettiä sinnekin sisustusta.

Tulos nyt ei ollut niin kova kun viime viikolla, mutta kyllä tässä kaloreita paloi!

No, jos tässä viikonloppuna jaksais vielä vähän kahvakuulata. Salikortti meni sitten vanhaksi niin ei sinne ole nyt asiaa.

Sitten vaan syksyistä viikonloppua taas! Mulla on ens viikolla neuvola niin saa nähdä miten noi sokeriasiat, nyt on taas paastot olleet vähän koholla niin pelottaa että joko nyt sitten lääkitykselle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!