Pages

tiistai 14. lokakuuta 2014

Mistä voimaa ja jaksamista?

Taas on vapaapäivät lusittu ja huomenna alkais mun lyhennetty työviikkoni. Nyt on syyslomaviikko joten muksut on to-pe mummilassa hoidossa ja todennäköisesti se tarkoittaa autolla kulkemista töihin. Huomenna aion kuitenkin potkia pyörällä. *haukotus* pientä väsymystä ilmassa.

Harmaa sää, onneks ei sentään satanut
Eilen sitten vietiin meidän purkkari telakalle. Aviomiestä ei huvittanut veneily enää yhtään, joten värväsin seurakseni ystäväpariskunnan miehen, jolla paljon purjehduskokemusta (vaikka ei meidän kyllä tullut purjehdittua). Otettiin meidän isompi muksu mukaan ja lähdettiin siinä vähän iltapäivän puolella. Mukava viisituntinen päättyi vielä maston ottamiseen alas ja nyt vene sitten odottaa telakalla ylösnostamista. Vähän jäi kyllä tyngäksi tämä meidän purjehduskesä, mutta ei kai sitä voi kaikkea toivoa kun tilanne on mitä on. Poikani pärjäsi veneessä ihan hyvin ja pikkuhiljaa osaa jo ohjata venettä pinnan kanssa. Moottorin käynnistäminen ja sammuttaminen on ehdoton must ja onpa jokusen kerran auttanut purjeiden laskemisessakin (nostamisessa tarvitaan senverran voimaa, ettei vielä ole oikein apua).Kyllä pojusta vielä pieni purjehtija tulee. Sitäpaitsi olen miettinyt, että hän voisi kokeilla meripartiota kun täältä kerran semmoinen löytyy. On meinaan melkoisen hinnakkaita nuo "maksulliset" harrastukset, mitä olen kuullut. Huh huh!!

Päivä merellä tietysti tekee sen, että sitä väsyttää ja väsyttää... muutenkin nyt on raskaus edennyt vaiheeseen, missä vaan nukkuisin ja tämä pitkittynyt flunssa vaikeuttaa tilannetta. Olen jo miettinyt, että pitäis varmaan muuttaa terassille nukkumaan niin ei heräilisi jatkuvasti noiden lasten mekastuksiin ja saisi raitista ilmaa. Meillä kun semmoinen kolme herätystä per yö on minimi plus päälle siihen vielä ne kun havahdun aviomiehen kuorsaamiseen ainakin sen pari kertaa. Olisihan se ihanaa nukkua joskus kokonainen yö. Edellisestä kerrasta on todellakin kuukausia. Tai jos saisi edes joskus nukkua univelkaa pois.

En yleensä kyllä haluais valittaa julkisesti, mutta olen aika loppu ollut nyt taas joitain viikkoja. Tänään oli pakko tunkea korvatulpat korviin aamulla kun tuntui että saan päänsärkyä lasten jatkuvasta kinastelusta ja huutamisesta. Eihän se sitä oikeasti ole, mutta kun väsyttää ja mieli on maassa niin... no kaikki tuntuu pahalta. Samoin olen nyt viikonloppuna(kin) ollut yksinäni lasten kanssa kun mies on taas mökillä remonttihommissa ja ainoana yhteisenä päivänä on sitten siivottu asuntonäyttöä varten, eli eipä juurikaan vapaata. Paljon omia juttuja odottaa, kuten pitäis ommella likalle syyspipo ja kaivaa mammavaatteet talvisäilöstä...  halusin myös miehen kanssa kahdestaan johonkin, mutta ei olla saatu järjestettyä. Liitto ei just nyt tunnu kovin liitolta ja koko tää meidän talonostoprojekti vähän absurdilta.  Mies kun on paljon poissa kotoa, niin koko perheen yhteinen vähäinen aika on sitten lasten osalta pelkkää kapinoimista, ikävää ja riehumista ja valitettavasti mun hermoni ei nyt just oikeen kestä sitä. Liian usein huomaan ajattelevani, että pärjättäisiin lasten kanssa paljon paremmin kolmestaan (hyi mua!). No mutta kyllä aurinko varmaan tähänkin risukasaan lopulta paistaa - toivottavasti.

Oikeasti mun poikani on lähentynyt äitiin tosi paljon, saan jatkuvasti "kirjeitä" joissa on sydämiä ja hän tulee koko ajan kertomaan kuinka ihana olen. Tehdään kahdestaan asioita ja on tosi kivaa kun hän tulee kainaloon istumaan ja halaillaan. Pikkusisko on nyt täysin isän tyttö, mutta joskus sitä kai on itsenäistyttävä hänenkin.

Syksyt on mulle aina olleet se vaikea aika. Eli taipumusta on syysmasennukseen ollut ihan joka vuosi, sitä vaan yrittää sitkistellä ihan viimeiseen asti, mutta yhdistettynä nyt tähän (valehtelematta) 5 vuotta kestäneeseen yövalvomisperiodiin ja ylimääräiseen stressiin (raskausdiabetes, asunnonvaihto, työkuviot yms...) sekä raskauteen, niin onhan tää aika kuormittavaa.Appivanhemmat auttoivat joskus paljon enemmän, mutta nyt papan jäätyä eläkkeelle on apu vähentynyt radikaalisti, kun viettävät kaiken vapaa-ajan mökillä. Eikä muualta saada apua vaikka miehen koko äidin puolen suku tällä seudulla asuukin. Olen aina ollut sitä mieltä, että lapset hoidetaan itse ja hoitoon ei vapaapäivinä viedä, mutta nyt alkaa kieltämättä mieli kääntyä kun tilanne on mitä on.

No pitää yrittää levätä tai keksiä jotain. Voispa joku tarjota mulle viikon etelänmatkan, ihan yksinäni sinne lähtisin:)

Masu alkaa muotoutua
Raskaus muuten menee ihan hyvin. Tosi vähän on vaivoja ja oikeastaan mun vatsanikin on levinnyt paljon hitaammin kuin tytärtä odottaessa. Raskausviikkoja on jotain 18 ja aika pieni maha on, eikä ole vielä tiellä kun ihan vähän. Tänään taas kahvakuulasin ja tein kotijumppaa tunnin verran pojan "jumpatessa" vieressä omaa jumppaansa. Oli meillä hauskaa:)

Salikorttia olen miettinyt, että mihin nyt hommaisin kun jotenkin paluu sinne aikaisemmalle äijäsalille ei oikein hotsita vaikka kuukausikortti sinne olisikin kaikkein halvin. Mutta täytyy johonkin kortti hommata, ettei voimaharjoittelu jää kokonaan ja vaivalla hankitut lihakset häviä:) Ja olis vähän edes jotain henkireikää, pääsis pois kotoa omien ajatusten ääreen.

Toissapäivänä kerroin muksuille ja hyvin ne on ottaneet vastaan, tietysti nuorempi ei ymmärrä asian päälle mutta eiköhän se jossain välissä sitten aukea - viimeistään kun saa vauvan syliin:)

En aio kysyä sukupuolta tälläkään kertaa, säästyköön yllätys loppuun asti. Isoveli toivoo tietysti poikaa, mutta kyllä kuulemma tyttökin on "ihan söpö":)

Ruokahommelit menee ihan ok. Varmasti monipuolisemminkin vois "karpata", mutta syön sen mitä jaksan tehdä. Aviomies ei kyllä kovasti kiitä, kun en ole hänelle jaksanut erikseen ruokia tehdä pitkään aikaan eli keskityn pääasiassa itseeni ja lapsiin (ja lapsille pyrin tekemään terveellistä sokeritonta ruokaa). Paastosokerit kuitenkin heittelee välillä (pääasiassa ok) ja se stressaa kun niihin on niin vaikea vaikuttaa. Onneks ei ole näkyvissä, että olisivat varsinaisesti huonontuneet.














2 kommenttia:

  1. Mä jeesaisin jos asuttas vähän lähempänä :( Tuhat kiloa jaksamista ja symppistelyä kuitenkin näin virtuaalisesti !

    VastaaPoista
  2. Kiitos TC. Taisin käydä eilen ojan pohjalla, illalla kaikki mahdolliset asiat pyöri päässä kunnes nukahdin (melatoniinin voimalla) siihen sekamelskaan. Tässä on nyt ehkä vähän liikaa stressiä yhdelle odottavalle äidille.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!