Pages

torstai 21. elokuuta 2014

Iloa liikunnasta!

En nyt kirjoita painonhallinnan tavoitteista, koska tämä projekti vaan jumittaa ja jumittaa ja epätoivon hetkiäkin välillä jo koen. Onneks pääsen taas uusiin kilpparikokeisiin - tää ei voi olla näin vaikeaa ja hankalaa! Näillä kalorimäärillä ihan kuka tahansa laihtuisi, vaikka yöllä jotain söisikin ylimääräistä koska päiväsyöminen jää ihan varmasti alakanttiin. Hemmetin pcos, vajaatoiminta, mikälie....! *avautuminen end*

Mutta puhun liikunnallisista tavoitteista. Ja asiasta oikeastaan aika mielenkiintoisesta näkökulmasta - eli suorittamisesta.

Yks kaveri päivitti faceaan että oli juossut jonkun lenkin tiettyyn aikaan ja mä innokkaana tsemppasin että vaude ja hyvä lenkki. Lenkki oli kuulemma ollut pettymys ja sitä ja tätä valivali. Ei ilon häivääkään.

Sama toistui taas parin päivän päästä päästä. Ok, kyseessä oli mies ja miehillä on tapana toki tavoitella kuuta taivaalta ehkä vähän rohkeammin kun meillä naisilla, mutta siinä mieleeni taas juolahti, että eikö liikuntaa tehdäkään liikunnan ilosta?

Varsinkin meidän lähes nelikymppisten kohdalla kun varsinainen "kilpaurheiluikä" alkaa olemaan jo ohi. Nauttia lenkistä lenkkinä ja vaikka matka oli lyhyempi/hitaampi/kivuliaampi niin hyväksyä omat rajoitteet ja tehdä sen mukaan?

Mä jäin miettimään, että löytyiskö musta edes semmoista kilpailuhenkistä tyyppiä, joka tavoitteellisesti treenaisi johonkin kisaan niin, että oikeasti tavoittelisi tuloksia muita vastaan.

Ei. Ei löytyisi. Viime aikoina olen hylännyt haaveeni pitkistä juoksukisoista (=myöntänyt, etten ole juoksijatyyppiä) ajat sitten ja olen oikeastaan pyöräilyn myötä innostunut triathlonista. Siellä on mukava lyhyt matka (sprintti?) jossa juostaan 5 km, poljetaan 20 km ja uintikin oli suhteellisen lyhyt.. Katsoin joidenkin kisojen tulostaulukoita ja ihan mahdottoman hyviä aikojahan porukka tekee. Olisin taatusti viimeinen. Mutta silti, mua kiinnostaa ja innostaa. Mä kisaisin itseäni vastaan ja siellä maaliviivalla olis mun mies ja lapset odottamassa ja jakamassa sitä (varmaan aika tuskaista) iloa.

Ensimmäinen saavutus olisi se, että mä jaksaisin kisan loppuun vaikka hölkkäisin 5km/h vauhtia. Se olis ihan mieletöntä! Sama kun mun yks paras kaveri juoksi puolimaratonin tässä vähän aikaa sitten ensimmäistä kertaa ja pääsi maaliin. Ihan mieletöntä ja upeaa! Toinen saavutus olis varmaan sekin että jaksaisi maaliin. Jossain vaiheessa ehkä omien aikojen parantaminen, mutta voi olla ihan mahdollista että kisa jäis yhteenkin.

Minusta liikunnan täytyy tuottaa iloa. Kilpaurheilussa varmasti pettymyksiä tulee toisensa jälkeen, mutta tämmöinen harrastelijaliikkujana mä en kestäis jos lenkit aina vaan tuottais pettymyksiä tai tulisin salilta aina vaan pettyneenä kun en jaksanut enemmän/kovemmin/paremmin. Mulla on lähestulkoon aina hyvä olo liikunnan jälken, oli se sitten tanssihyppelyä tai kahvakuulan heittelyä kotona, salikäynti tai pyörälenkki. Ehkä siinä on sekin, että olen niin monta vuotta tehnyt sitä ilman sykemittareita ja laitteita, ettei ole tarvinnut miettiä ja vertailla tuloksia (tietty salilla painojen nostot sun muut kirjaan ylös ja iloinnut kun olen jaksanut enemmän).  Ja se, että olen harrastanut kaikenlaista aika monipuolisesti vaihdellen viimeiset vuodet. Mulle ei ole ongelma luovuttaa jonkun asian kanssa ja innostua jostain muusta!

Esimerkkinä nyt tää syksy. Ilmoittauduin kansalaisopiston KuubaMania kurssille (tanssi) ja Body Mind(?) kurssille (rentoutumista, venyttelyä). Nyt tuntuu siltä, että tarvitsen elämään hauskuutta ja iloa tanssin merkeissä ja kropan rentouttamista. Kahvakuula heiluu edelleen kotona ja jatkan salillakäymistä tietysti ja pyöräilykin jatkuu sen aikaa kun vielä pystyn (raskauden myötä hapenottokykyni selkeästi on heikentynyt). Tämmöisellä reseptillä tämä talvi. Varmaan sitten synnytyksen jälkeen jossain vaiheessa palailen taas juoksentelemaan ja harjoittelemaan sitä triathlonia.

Mikä muu tuottaa elämässä tällä hetkellä suurta iloa?

1) Mun ihan mielettömän ihanat rakkaat ystävät jotka olen mammapiireissä jokaisen tavannut! Vaikka jokaisella on elämässään omat murheensa ja kiireensä niin aina löytyy lopulta aikaa nähdä yks kerrallaan tai yhdessä. Ilman ystäviä olisin hyvin yksin, blogi ei todellakaan riitä aivosumun purkamiseksi ja ajatusten vaihtamiseksi.



2) Rakkaat lapset ja perhe. Vaikka miehen kanssa olen välillä niin eri maailmoissa ja henkisesti ei ihan joka asia kohtaa, niin ainakin on turvallinen ja seesteinen koti jossa lapset saa kasvaa. Lapset onkin ihan ykkönen kaikessa.

3) Kaikenmaailman pikku projektit, jotka kyllä ihan yhtä lailla stressaa kun tuottaa iloa. Pienikin asia voi kuitenkin tuottaa iloa. Vaikkapa se, että itse siemenistä kasvatetut tomaatit tuottavat nyt satoa:)

Mitkä asiat tuottaa teille iloa? Mitkä asiat liikunnassa tuottaa teille iloa? Entä mitkä on ne asiat jotka liikunnassa stressaa ja kiukuttaa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!