Pages

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Viikon liikkumattomuus ja kuulumiset


Ei sentään ihan kokonaan liikkumaton viikko, sunnuntai-illan ukkosmyräkän kunniaksi päätin kahvakuulata. Tunnin treeni toistot 20,15,10,5 ja setti etuheilautus, mave, tempaus, askelkyykky, kulmasoutu, punnerrus
Alkuun lämmittelyt ja loppuun venyttelyt. Girya rocks!

Huh, näytänkö hikiseltä? No sitä todellakin olin, en varmaan koskaan ole näin hikoillut. Vettä valui niin että silmiä kirveli ihan koko ajan:)
Viime viikolla juhlittiin viikon lopuksi vielä mun esikoiseni synttäreitä. En tiedä näkeekö kuvasta mutta kynttilöitä oli viisi <3

Väsynyt kotiäiti unohti kokonaan lisätä kakun täytteeseen marjoja joten siellä oli sitten vain lemon courdia ja kermarahkaa:)Onneksi sentään pohjan onnistui, yleensä en onnistu siinäkään.


Poikahan sen totuuden kertoi, että pahaa on;-) Kuorrutuksen sai sentäs valita itse ja se kelpasi:)
En tiedä kuvaako tämä kuva parhaiten mennyttä viikkoa. On muuten mansikkasosetta ja vaahdotettua vaniljakastiketta:)

Olin tyttären kanssa kotikaupungissani reissussa kolme päivää ja yövyttiin ihan maksullisessa kesähotellissa (eli ei sukulaisissa eli äidilläni, itse asiassa en tavannut äitiäni lainkaan).

Hintaan tietysti kuului myös (vaatimaton) aamiainen ja voi että oli ihana mennä valmiiseen pöytään.
Myönnän ihan rehellisesti, että söin kunnolla (ja ravitsevasti). Olen kituuttanut koko kevään näitä aamuja pienillä aamupaloilla ja muutenkin ollut niin tarkkana koko ajan (ja sitten välillä sortuillut), että tuntui hyvältä syödä kunnon aamupala esimerkiksi puuroa, kananmuna, leipä. Miten ihanalta tuntui saada vatsa täyteen ja tulla kylläiseksi. Ja kyläilemässä kun saatiin ruoka, niin sain syödä ihan normaalia ruokaa eikä tarvinnut jokaista perunaa ja kalapuikkoa miettiä. Liikunta oli pääasiassa normaalia kaupunkikävelyä, autossa tuli istuttua paljon valitettavasti.

Sanon ihan rehellisesti, että mun kroppani tarvitsi tätä. Enkä nyt tiedä tarkkaan, kuinka kovalle dieetille tästä voin ryhtyä, sillä elämään on tulossa lähiaikoina muutoksia. Tottakai painonhallintaprojekti ja laihdutus jatkuu, mutta tapa on tällä hetkellä vielä avoin. Todennäköisesti noudatan kyllä sd:tä mukaillen. Kirjoitan aiheesta lisää myöhemmin:) Paino on jokseenkin pysynyt samana, pari kiloa heiluu edestakaisin. Se on ainakin hyvä, vaikka parempikin voisi tilanne olla!

Oli kyllä mukava reissu kaiken kaikkiaan. Näin paljon vanhoja rakkaita ystäviäni ja mun pikkuveikkani (19v mua nuorempi) sekä hänen ihanan tyttöystävän. Kotiin tultuamme levättiin yksi päivä, notkuttiin rannalla ja nyt viikonloppuna mansikkahommia. 15 kg tuli perattua ja soseutettua mansikoita pakkaseen talvea varten. Seuraavaksi mustikat ja sitten omenat. Voin kertoa, ettei työt lopu ja varsinkin mustikoiden kerääminen näissä etelän helteissä on aika tuskaa.

Kesälomaa vielä 2 viikkoa jäljellä ja tulevalla viikolla todennäköisesti veneilemme Turun saaristossa, kunhan tänään lapista tulleet perheemme miehet saavat kerättyä voimia.

Näissä tunnelmissa toivotan mukavaa heinäkuun jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!