Pages

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen hengessä

Voi kuinka mä voisin sanoa taas, että hyvin on mennyt koko viikko ja painoa pudonnut niin ja niin paljon. Voi kuinka voisin sanoa, että olen ollut pirteänä ja reippaana, treenannut ohjeen mukaisesti 4 kertaa viikossa + neljät aerobiset. Voi kun sitä ja tätä... vaan kun ei!

Tässä oli, kuten kaikki varmaan huomasi, munarikas pääsiäinen välissä tällä viikolla. Koko koti on täyttynyt suklaamunista, pienistä, isoista ja hurjan isoista suklaapupuista. Ja vaikka kuinka päiväsaikaan olen pysynyt ruodussa, tsempannut itseäni, niin viimeistään klo 01 kun esikoinen ensimmäisen kerran alkaa mmullaonpissahätäjanenätukossatkupotkuraivarit joista selviän jotenkuten, suklaa on liiankin houkutteleva. Siis ajatelkaa, mä selviän päivät jotta syön yöllä sitten?? Mitä järkeä?? Ja koska viime yönä esikoinen sai viiden aikaan uudet raivarit niin sain hyvän syyn tulla taas napsimaan suklaamunia. Mä siis yöaikaa torpedoin koko mun päivän saavutukset. Nyt olen ainakin päättänyt käydä hakemassa uuden setin sitä melatoniinia, jotta saisin nukuttua yöt. Melatoniinia ei vaan suositella jos harkitsee tai yrittää raskautta.

Pääsiäisen pyhät meni mökillä. Tehtiin hurjasti pihatöitä ja selkä sekä pakarat jumittaa. Me ostettiin meidän mökki 4 vuotta sitten. Kyseessä oli vanha rintamamiestalo Sauvossa hyvin lähellä Paimionlahden rantaa, on siis rantaoikeus ja rantaan ehkä n.500 metriä.

Tässä kuvassa näkyy tontilla oleva suuri rinne joka johtaa metsään. Tuolla me seistään rinteen päällä ja sieltä on muuten merinäköalatkin. Puiden välistä siis (eli ei kesällä).

Itse olen arkajalkaillut, mutta muksut lähti päättäväisesti kiipeämään tuonne ylös joten pakkohan se oli mennä perässä:)

Kasvi/perunamaa saatiin valmiiksi ja ensimmäiset siemenperunat multaan harson alle. Jäin miettimään jälkikäteen, että syönköhän mä vielä juhannuksenakaan perunoita...? No täytyy laittaa myös porkkanaa ja jotain muita juureksia. Vinkkejä? Mitä olis semmoisia kotimaisia juureksia jotka maistuisi myös lapsille (mielellään raakana). Omassa lapsuudessa syötiin naurista.

Tästä olis tarkoitus nyt saada kyllä satoa sen verran, että saataisin syksyllä pidettyä sadonkorjuujuhlat:)

Salaatteja varten teen vanhasta kompostikehikosta pari lavaa ja itse asiassa 4 vuotta sitten kyhäämäni kompostit ovat alkaneet tuottaa jo jotain. Seuraavaksi olis tarkoitus hakea hevosenlantaa.


Monta kertaa tulee mietittyä, että miten näitä lapsia saisi enemmän luontoon, mutta näkyihän se tuossa rinnekuvassakin että kirmaavat heti vaan kun pääsevät. Ja luonto (kuvassa kastemato) tulee myös lasten luo. Neiti huutaa "kastemato kuuntele minua, tässä sinulle ruokaa". Kun piti ottaa käteen, niin hyi hyi iik iik (ihan kuten äitinsä).

Tyttö on 2 ja kulkee metässä tosi pelottomasti ja hyvin. Ei paljoa kaatuile (eikä halua yhtään pitää mun kädestä kiinni, minä ite!!).

Oli muuten tyttönen reippaana auttamassa perunoiden laittamisessa. Tuli vissiin joku 20 metriä istutettua:) Ja monta monta kastematoa bongattiin!
Grilliruoatkin on hyviä. Olen pysynyt niissäkin koko ajan ruodussa (paitsi eilen oli tarjolla mutakakkua jälkkäriksi jota otin vähän). Runsaslihaisia nakkeja/makkaraa n. 100 gramman edestä ja loput salaattia. En tiedä, miksi grillikausi on jotenkin laihduttajan painajainen.. tää on hyvää just näin!

Jos haluaa jotain majoneesisalaattia niin Waldorfin salaatti on hyvää ja senkin keveydessä voi itse säätää vaihtelemalla majoneesin/kermaviilin määrää.
Paitsi kotimatkalla pysähdyttiin Hesellä. Oli muuten tämä Hesen hampurilaissalaatti tosi hyvä. Oikeastaan parempi kuin yksikään niistä muista salaateista. Hesen pihvit on hyviä, ei ihme että meidän nuorempi likkakin syö vain pihvin koko hampurilaisesta.

En kyllä yhtään osaa arvata, olikokaloreita paljon vai vähän.Otin kevyimmän salaatinkastikkeen ja käytin siitä alle puolet. Ei ranskiksia, mutta pekonia oli siivu...

tarjouskupongilla 6,50. Oli musta hintansa arvoinen.
Ja nää aamupalat, aamusta toiseen. Rahkaa, mehukeittoa ja marjoja/marjasosetta. Nyt on vähän smoothiekone ollut tauolla kun siitä hajosi toinen pullokin.

Ja tää sitä ihan perusruokaa, kukkakaalia, broiskua ja raejuustoa. Mikäs tässä syödessä, maukasta oli varsinkin kun heitin vähän tuorepestoa sekaan.





Tänäänpä piti mennä salilla, mutta koska puolisko oli mökillä (remppahommissa), niin pistin lapset päiväunille ja tein kotitreenin. Nappasin taas herttaisen peilikuvan ja ehkä vähän näyttää siltä, että kädet on saaneet muotoa. Tai sitten ei...




Käsipainot, painotanko, kahvakuula, steppilauta ja levypainoja. Kolme kierrosta, jokainen 2 kertaa. Ekalla toistot 15, toisella 20.Tunti siinä meni ja hiki oli. Joka kierroksen välissä parin minuutin tauko.


1. Lämittelyä kahvakuulan kanssa

2.Jalat: kyykyt, reisikoukistus lattialla, askelkyykyt, lantionnostot painon kanssa ja mavet. Kaikki painotangolla (22kg)

3.Yläkroppa: punnerrukset, rinnalleveto-pystypunnerrusyhdistelmä tangolla, lapojen rutistus kahvakuulalla, ranskalainen punnerrus+kapea penkki tangolla, hauikset tangolla

4.vatsat ja muut: askelkyykkyhyppy laudalle, jalkojen (ja pepun) nostot/rutistukset, selän nostot lattialla päinmakuulla kädet niskan takana, viparit sivulle ja vatsarutistukset saksimalliin eli vuorojaloin ristiin.


Yllättävän tyytyväinen likka. Ennen ajattelin, että on aina mentävä salille tekemään treeniä ja teinkin siellä aina vaan sitä samaa ohjelmaa. Mutta tällä varustesetillä (ainoastaan steppilauta on liian lyhyt penkkipunnerrukseen) saa tehtyä jo vaikka mitä kivaa. Eilen illalla ennen nukkumaanmeno suunnittelin jo taas uutta kotiohjelmaa.

Juoksulenkillekin pitäisi tästä lähteä. Kantapää on nyt puutarhahommista vaan vähän ärtynyt.

3 kommenttia:

  1. Meillä palsternakka on juureksista ihan "kuuminta hottia" ja menee raakanakin.
    Mulla toimii ainoastaan se noiden herkkujen kanssa, että ei meidän kaappeihin eikä esille. Yhtenä päivänä syödään esim nyt pääsiäisenä se, mitä syödään ja mikäli jää yli niin sitten kylmästi roskikseen ja roskis samantien pihalle. Niiden suhteen ei muuten kontrolli riitä :-) eikä lapsia varten suklaata tartte pöydällä olla kuin tosiaan sinä yhtenä päivänä ruoan jälkeen tai aamulla, kun munia piilotellaan..
    Ninnu

    VastaaPoista
  2. Ihanalla paikalla on teidän mökki. Ja ihan oikea perunamaa! Muista pistää vaan sinne maahan pulloja myyränkarkoittimiksi. (Ohje löytyy jostain netistä).

    Ja kyllä lapset luonnossa viihtyy. Ja leikkimökkiä vaan lisärakennukseksi mökille, niin et saa lapsia kotiin ollenkaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos hei vastauksista! Pistän palsternakan nyt ainakin ja nyt on suklaamunat tuhottu! Manta, leikkimökki itse asiassa löytyy, appiukko sen osti esikoiselle 4v synttärilahjaksi viime kesänä:)

    Jonkun pitäisi vielä se sisustaa...:-)

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!