Pages

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

SD:n fiiliksiä viikko 3


Perjantaina kun olin vetänyt koko viikon treenirutistukset, oli aika kaikkensa antanut olo. Viikonlopun oli koko ajan vähän viluinen olo joka on jatkunut koko alkuviikon. Olen fillaroinut maanantaina ja tänään keskiviikkona kuitenkin töihin, mutta vauhti on selvästi hitaampi. Ja kuten videopostuksella sanoin, vähän on iho taas ruvennut oireilemaan. Armas siippani kyllä arveli, että siitepölykausi on alkanut joten täytyy ruveta ottamaan droppia.

Tällä viikolla en ole treenannut yhtään mitään. Tuntuu, että työpäivän jälkeen olen niin puhki etten jaksa mitään. Dieetissähän on nyt vähennetty hiilareita entisestään joten ihan pelkkä oleminenkin tuntuu jo aika raskaalta. 
Kuvasta kuitenkin näkee, että ihan on kevät täällä etelässä. Aurinko paistaa, mittarissa jotain 7 astetta ja lunta ei näy missään. Kiva kiva!!

Olen ollut aika ärjähdysherkkänä nyt viime päivät. Toivon, että lähes kolme kuukautta kadoksissa olleet kuukautiset nyt vihdoinkin alkaisivat. Ei se kivaa ole kyllä ärjyäkään. Aviomies siinä nyt suurimman osansa saa - toisaalta välillä kyllä ihan syystäkin. Tietysti näinkin pitkät tauot eivät anna paljoa toivoa uudelle vauvalle. Ja sen vuoksi olen kyllä ollut myös tosi allapäin välillä. Onneksi tämä superdieetti vie edes välillä ajatukset aiheesta.



Mun työpäivän eväät. Ostin pitkän pähkäilyn jälkeen eilen heraproteiinipuddingia ja ei se hullumpaa ollut. Tein illalla valmiiksi ja aamulla olikin sitten kiinteytynyt aika "reilusti" (siis se pudding, en minä:). Mehukeittoa vähän sekaan niin oli lusikoitavaa. Lounaaksi täytetty paprika ja välipalaksi rahkasmoothieta (laitoin vähän mangososetta kun ei ollut marjoja).

Parsakaali oli pakko vaihtaa toisen viikon lopussa ruusukaaliin. En vaan jaksanut enää syödä sitä. Lohi on hyvää joko pannulla tai uunissa. Omin lupineni vaihdoin oliiviöljyn pestoon.
Tämä oli elämäni kamalin kokeilu. Tein siis tämän siitä, mitä pakastimesta ja jääkaapista löytyi. Selleriä, pinaattia ja katkarapuja. Ei ikinä enää!! Tuo pinaatti pilasi ihan kaiken. Miten ne Thaimaassa osaakin maustaa ja valmistaa pinaatin niin hyvin??
Täytettyjä kurpitsoita ensin ja nyt täytettyjä paprikoita lisää. Ihan kivasti täyttää, mutta kaipasin vähän sitä juustoa tuohon päälle:) Resepti jota aion kyllä käyttää jatkossakin dieetin jälkeen.

Niin ja pitihän mun vielä siitäkin sanoa, että mun suolistoni ei näillä sapuskoilla ainakaan toimi kunnolla. Mulla on varmaan hitaan aineenvaihdunnan lisäksi myös hidas suoli. Olen kyllä ollut laiska noiden leseiden kanssa ja toisaalta jos treenaisin niin voisin syödä vähän reilummin. Mutta noilla muilla dieettaajilla näyttäis toimivan paremmin, joten se on varmaan sitten vaan mun hitaasti toimiva kroppani.

Ryypiskelen vettä pitkin päivää tämmöisestä Tupperin pullosta. Olisko tässä joku 0.7 litraa eli aika nopsakkaa saan nestettä nyt menemään (ainakin töissä jossa pullo on nenän edessä koko ajan).

Mut kyllä tämä tästä! Melkoinen kiri loppuviikoksi noissa treeneissä jos meinaan 4 päivässä tehdä neljä treeniä:)



3 kommenttia:

  1. Ärjähdysherkkä - ihan loistava sana. :D Pöllin käyttööni. ;) Ja pinaattiin on mulla kans hieman ristiriitainen suhde - kyllä siitä ihan hyvää tulee, kun paistelee reilussa öljyssä, mukaan sipulia ja mausteita... :P

    VastaaPoista
  2. Täytyy Tanja keksiä jotain uusia resptejä. Tähän mennessä olen käyttänyt tuota pakastepinaattia vain lettutaikinaan, mutta muistan Aasiassa syöneeni herkullista pinaattia ihan tommoisessa katukahvilassakin.

    VastaaPoista
  3. Ja luojan kiitos, kuukautiset alkoivat...kp jotain 80. Ja mieskin oli työpäivän jälkeen kovin outo- oli imuroinut ja tehnyt ties mitä:)

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!