Pages

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Näillä mennään






Parit treenipäivien aamupalat. Parasta tässä on se, että jos kaipaan hiilareita aamupalaksi, niin mun on vaan sitouduttava treenaamaan illalla. Tämän kaurapuuron kaveriksi siis jalkatreeni kotona:-)

Onhan tuossa, kun oikeastaan ajattelee, niin melkoinen määrä ruokaa verrattuna tuohon alempaan kuvaan vaikka käytännössä ihan samat määrät pitäisi olla jotakuinkin.

Raejuustosta muuten on lemppariksi osoittautunut Lidlin oma pienessä pyöreässä paketissa oleva raejuusto. Muistuttaa mua eniten toisessa kotimaassani myytävästä "tuorejuustosta". Semmoista kivan hapanta ja nestemäistä. Nyt oli pakko ostaa Prismasta ja Keso oli lähimpänä, mutta sekin turhan rakeista.


Puuron voi korvata myös leivällä. Ja Lidlissä on aika hyvää Realin tyyppistä leipää. Tästäkin annoksesta tuli maha ihan täyteen ja sai seuraksensa kahvakuulatreenin mun uudella kahvakuulallani. Jep, sain sitten hankittua uuden kuulan. Citymarketissa kakki kahvakuulat -40 % joten 12 kuulainen vihreä kuula saapui meille kaveriksi tuolle aikaisemmalle.

Yllättävän hyvää muuten oli se uusi Valion pehmeä rahka, mustikat (itse poimittuja!) ja makeutusaine (josta pitäisi päästä eroon). Tuo mun perusrahka on Lidlistä ja onhan se kyllä pahaa.

Suomessa on muuten yllättävän kallista syödä kunnolla ja terveellisesti. Meillähän pyritään syömään kalaa sen 1-2 päivää viikossa ja tällä viikolla päätin satsata ja ostaa siikaa. Kaksi siikaa (n.500 gr/kpl) maksoi jotakuinkin 13 euroa ja siitä söi koko perhe yhden kerran (lapset ehkä ruokalusikallisen) ja mulle vielä 100 gr toiseen kattaukseen. Kyllä siinä tulee jo kotona tehdylle ruoalle hintaa vaikkei tuo parsakaali paljoa mitään maksanutkaan. Täytyy ehdottomasti saada mökillä ensi kesänä katiska veteen. Sitä ennen on melkein pakko tyytyä vaan Lidlin loheen ja ehkä dieetin jälkeen sitten muikkuihin tms.

Että semmoista. Nyt on tässä ruokavaliossa taas vedetty hiilareita alemmas ja ensi viikolla vielä vähän ennen mässäyspäivää. On ollut vähän heikko olo, ja ehkä tuo nuorimmaisen paha yskäflunssa on jossain muodossa mullakin. Tän päivän kahvakuulauksen päätteeksi meinasin meinaan oksentaa.

Olettekos koskaan tehneet muuten kebabia itse? Naudan jauhelihasta? No tässä sitä nyt on. 5 tuntia uunissa miedolla lämmöllä. Kun onnistuis vielä maustamaan kunnolla niin tästä vois tulla koko perheen herkku:)

Hyvä ohje kebabin tekemiseen löytyy vaikkapa täältä. Tai ainakin siinä on enemmän mausteita, mitä itse laitoin.


 Tässä ne mun kotikuulat nyt on. Ihmeellistä on, että tuossa kevyemmässä on vähän leveämpi kahva joten on mukavampi tehdä esimerkiksi kahden käden heilautuksia. Tosin teen niitä yhdellä kädellä, tuolla painavammalla taas on pakko tehdä kahdella kädellä. Vihreä on sitäpaitsi niin kaunis keväinen väri:)

Kyllä nyt kelpaa.
Pidän kyllä enemmän tuosta muotoilusta kuin pyöreästä. Jostain syystä esimerkiksi heilautus-pystypunnerrus liikkeessä tuo pallo kolahtaa mulla ranteeseen. Toisaalta kuulaajilla taitaa kuulua ihan asiaan nuo mustelmat ranteissa.
Ainakin mulla (en muista dieettaajista tiedä, osa tuntuu ajattelevan tätä vain dieetinä) on tässä ollut haasteita muun elämän yhdistäminen. Käytiin tässä eräänä iltana "iltapalalla" perheen kanssa laavulla ja pakkohan mun oli jotain siellä tehdä. Rasvattomia broilerinfileitä grilliin? No eipä paljoa maistunut. Mutta Lidlistä löytyi lihapitoisuudeltaan 87% makkaraa, joten sitä sitten vaan kitaan. Olipa muuten kivaa vaihtelua tämän ainaisen smoothie-aamutreeni-ruoanpunnitus-päivätreeni-iltarahka rutiinille.

En oikein ole vielä keksinyt, että mitä tän dieetin jälkeen. Kannattaisko jataa liteen tai mitä niitä nyt on? Vai yrittää taas omillaan. Olis tosi tärkeää saada koko perhe syömään samaa ruokaa ainakin suurinpiirtein. Toisaalta, vaikka vähän kritisoinkin tätä, niin ryhmän tuki on ollut suurenmoinen. Tämä blogimaailma on niin erilanen, kun me jokainen olemme omassa vaiheessamme. Eilen muuten tuli -3 kg. Olen aika iloinen eli pakkohan tässä on todeta, että se toimii.

5 kommenttia:

  1. Mulla on molemmat kuulat pyöreitä, eikä Kyl koskaan ole mustelmia tullut. Esim. Ylöstempauksessa pitää sormet avata ylhäällä ennen kuin Se heilahtaa kättä vasten. Silloin Se ei tule kovasti vaan kevyesti, eikä mustemia tule :)

    VastaaPoista
  2. Aijaa? Mulla ohjatulla tunnilla ohjaaja joskus antoi semmoset rannesuojat just ton takia. Eikä siellä ylöstempauksessa, mut esim. tossa rinnallevedossa varsinkin kun jos heilautuksessa on vähänkin vauhtia. Kyllä se mulla kolahtaa. Toi lituska kuula on musta silti vaan parempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Varmaan eri ohjaajilta erilaisia neuvoja saa. Pointtina oli vain se, että yritin auttaa miten mustelmia ei tulisi.Itsellä ainakin toimii, se että avaan sormet enkä purista enään kuulaa kun se on ylhäällä. Kun puristaa kuula,a pamahtaa se kovaa rannetta vasten. Tämä toimii mulla myös rinnalleveto liikkeessä. Ja jos on liika kevyt kuula, niin sehän myös aiheuttaa sitä, että liika lennokkaasti kuula liikkuu ja saattaa kolhia.

      Poista
  3. Kiitos vinkistä kuitenkin:) Kokeilen kun taas seuraavan kerran kuulausta:-)

    VastaaPoista
  4. Aikas möhkäleitä nuo sinun kahvakuulasi. :) ...mutta treeni on varmasti tehokastakin, kun niitä heiluttelee. :)
    Onnittelut lähteneistä kiloista. Tsemppiä jatkoonkin.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!