Pages

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Syvempiä ajatuksia viikonlopun ratoksi

Tänä viikonloppuna mua on mietityttänyt kaksi aika isoa ja raskasta asiaa. Toiseen liittyi Turun Sanomista lukemani artikkeli ja toinen löytyi blogimaailmasta.

Tiesittekö, että Egyptissä 91% naisista ympärileikataan riippumatta siitä onko muslimi vai kristitty? Aika moni meistä on käynyt Egyptissä ja varsinkin turistikohteissa varmasti ollut yllättynytkin, miten jotkut asiat voivat olla niin länsimaalaisia. Meidän lomallamme jopa hotellissa oli nainen töissä (ilman huntua). Eipä olisi tullut koskaan mieleen tämmöinen asia. Olen käynyt myös Luxorissa ja Kairossa ja nähnyt paljon köyhempääkin Egyptiä. Mutta silti. Tyttöjen ympärileikkaukset on asia, joka saa mulla karvat nousemaan. Yksi sun toinen on nähnyt videoita ja kuvia joissa köyhissä keski- ja etelä Afrikan maissa tyttöjä silvotaan ilman minkäänlaista kivunlievitystä, pahimmassa tapauksessa ommellaan koko alapää kiinni niin että sinne jää vain yksi reikä mistä kaikki ulosteet ja veret tulevat ulos. Tässä varjossa kaikki puheet tasa-arvosta (ja tällä hetkellä myös fakkiintumiseni töihin jossa asiat menevät pieleen juurikin sen vuoksi, että perheeni on etusijalla tällä hetkellä) ovat pelkkää sanahelinää. Mitä ja miten mä voisin tehdä tämän asian eteen jotain? Egyptissä myös on ruvettu heittämään happoa naisten päälle. Siis ihan tuntemattomien naisten päälle täysin ihmeellisistä syistä. Jep. Pelottava maailma syntyä tytöksi sinne. No jokainen arvaa, että tahtoni valmistua lääkäriksi kasvaa koko ajaan. Mulla on tässä elämässäni joku tehtävä auttaa naisia ja lapsia.


Toinen asia, joka on mietityttänyt, lähti Patrik Borgin blogista. Aiheena on lasten lihavuuteen puuttuminen suomessa. Onhan se selvää, että nykyään paljon suurempi osa lapsista on lihavia, kuin vaikkapa omassa lapsuudessani ja ilmeisesti lapsilla on juuri sitä keskivartalon lihavuutta jostain syystä paljon enemmän. Patrik kirjoittaa siitä, miten kouluterveydenhoitaja julmasti on asiasta lapselle puhunut ja vanhemmat jotka ovat antaneet asiasta palautetta, on leimattu yhteistyökyvyttömiksi.

Miksi? Millä auktoriteetilla neuvolan terveydenhoitajat toimivat näin? Tai ylipäätänsä kukaan, liikunnanopettaja, lääkäri? Kasvavat lapset ja erityisesti nuoret tytöt ovat niin herkkiä ulkonäöstään, että tämmöisellä on tosi isoja vaikutuksia. Minähän olen erinomainen esimerkki kaikkine ongelmineni siitä, mitä tapahtuu kun äiti kommentoi negatiivisesti tyttärensä ulkonäköä noin 8-vuotiaasta alkaen.

Meillä on lasten kanssa ollut sinänsä päinvastainen tilanne, eli neuvolassa on molempien kohdalla aina valitettu siitä että ovat liian pieniä, liian hoikkia. Ja syöväthän nuo kuin pikku lintuset. Olen välillä yrittänyt tuputtaa, mutta todennut senkin järjettömäksi. Jossain vaiheessa se tuputtaminen kääntyisi päinvastaiseksi. Yritän tehdä rehdisti kunnon ruokaa joka sisältää paljon rasvaa, hyviä hiilihydraatteja ja lihaa. Toiselle tämä ruoka maistuukin, toinen taas söisi pelkkää patonkia voin kanssa. Tiedä siitä sitten. Tavallaan tämä ravintotietoisuus, mitä olen saavuttanut, tuo myös haasteita lasten kohdalla. Lapsen kroppa kuitenkin on vielä keskeneräinen ja herkkä kaikille vaikutteille. Toisaalta miten sitten niissä perheissä, kun lapset ovat pyöreitä ihan pienestä saakka. Pieni pyöreys nyt ei tietenkään ole ongelma, mutta olen nähnyt jo tätä kierrettä kouluikäisillä: lapsi on pyöreä - liikkuminen on vaikeaa - ei edes yritä ja lihoo lisää. Miten tukea vanhempia (joidenka sinä pitäisi katsoa oikeasti peiliin) tässä? Tuo aikaisemmin linkkaamani Teemun blogi ja kirjoitus aiheesta "eurolla isommat ranskalaiset ja juoma" jonkun verran avaa sitä ajatusmaailmaa, missä ollaan aika monessa perheessä menossa. Myönnän kyllä, että meillä kotonakin tapellaan siitä jatkuvasti koska lasten isän mielestä Hesburgerissa voi käydä vaikka 5 kertaa viikossa, lähes aina kun siitä ajaa ohi. Ja mä olen se "julma" äiti joka aina sanoo, että "kotona on ruokaa":)

Anyway, lapset on kuitenkin meidän ja koko maailman tulevaisuus ja tuntuu oudolta että täällä murehditaan liikalihavuutta, kun toisella puolella maailmaa lapsilla ei ole edes ruokaa. Mutta silti lapset ovat lapsia, joka paikassa ja henkisesti hyvin haavoittuvaisia. En tiedä, miten sitä vastuuta ruokakasvatuksesta voisi oikeastaan vierittää sinne kotiin mutta lapsen kuullen laihdutusjuttujen puhuminen ei ole kyllä ainakaan se keino.

Kyllä nämä on pistänyt mut taas miettimään. Mutta haa! Tänne eteläänkin tuli vihdoin lumi ja pakkaset. ja mun olis tarkoitus pyöräillä huomenna. Rukkaset on hommattu ja kolminkertainen tekninen pipo + kypärämyssy-yhdistelmä.

2 kommenttia:

  1. Mulle kouluterveydenhoitaja huomautti murrosiän alettua painosta, olihan sitä alkanut kertymään, koska söin karkkia ja luin kotona, hormonaalisen toiminnan alettua opitusti karkki auttoi kipuun. Mutta kommentti oli kyllä sen verran viiltävä ja otin sen kirjaimellisesti että ensimmäisen laihdutuskuurin vedin läpi 11-12-vuotiaana ja laihduin 63 kilosta 53:een. Muistan vieläkin että terkka sanoi että pitää jättää juustot ja pullat ja karkit pois ja näin tein. Aloin juosta, hiihtää ja tehdä vatsalihasliikkeitä.Tosi vahvan muistijäljen se kommentti kyllä jätti ja pidin koko kouluaikani (yläaste, lukio) itseäni lihavana , vaikka jos nyt mietin itsenäi silloin, en koskaan saa enää itseäni siihen kuosiin että painaisin 53 kiloa.

    VastaaPoista
  2. Virpi, vähän samoja aatoksia myös mulla. Ei ole kiva 11-12 vuotiaana kuulla, että on laihdutettava ja mä sain kuulla sitä ihan koko ajan. Sä olet kuitenkin oikeasti ollut ihan normaalipainoinen verrattuna siihen, minkä kokoisia lihavat lapset on nykyään. Itse taisin siinä joskus ala-asteen loppuvaiheella vetää viimeisen kasvupyrähdyksen ja jäin tämmöiseksi vähän yli 160 cm pitkäksi. 60 kilon paino ei ole siihen pituuteen nähden mikään mahdoton paino, nykyään sitä olisi iloinen jos painaisi sen verran. Meidän lapsuudessamme tietysti 60 kiloinen oli "lihava" ja kiusattiin, mutta nyt varmaan puolet ikäluokasta on ylipainoisia niin tuskinpa sitä kiusaamistakaan enää niin paljoa lihavuuden osalta tapahtuu. Tai mistä mä tiedän. Herkkä nuoren mieli on silti. Ja jättää ikuiset arvet.

    VastaaPoista

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!