Pages

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Luistelua ja viikonlopun saldo

Tässä mun nuorempi nauttii syksystä ja
ulkonaolemisesta,  kuten äitinsäkin <3
 Esikoisemme aloitti nyt sitten luistelukoulun. Vuosi sitten jo kokeilimme, mutta hän ei ollut yhtään valmis. Ja taisipa olla väärässä porukassa (taitoluistelijoiden koulu jossa 99% tyttöjä). Nyt sitten jääkiekkoporukan luistelukoulussa. Siellä toivotettiin myös vanhemmat tervetulleeksi jäälle. Ja minähän menin!

Ikinä en ole elämässäni luistellut jäähallissa ja nyt olen sitten kaksi kertaa käynyt. Edelleen jalkani vaivaa, joten toisella kerralla fiksuna otin särkylääkkeen jo tuntia ennen luistelua.

Ja arvatkaas vaan - pikkasen hävetti. Mä en osaa mitään! Siellä ne pienet pojatkin (6v) jo luistelee huomattavasti mua paremmin. Harkitsen nyt vakavasti aikuisluistelukouluun menemistä, täällä järjestetään semmoistakin vaikka se onkin ihan naurettavaan aikaan...joskus iltayhdeksältä. Mä haluan oppia luistelemaan!!!!!

Siinäpä olikin sitten viikonlopun "liikunnat" plus polkupyöräiltiin lasten kanssa pientä lenkkiä. Olen huomannut itsessäni, että ulkona oleminen tuntuu parhaalta ja jos vielä saa siihen vähänkin liikuntaa päälle niin uni maistuu. Sali ei tuo unta ollenkaan yhtään niin hyvin.

Olkapää vähän niskoittelee siitä penkkituloksesta. Täytyy pyytää taas joku katsomaan, että punnerran oikein. Katseli youtubesta videoita ja tuntuu jengi tekevän penkkiä monella erilaisella tekniikalla.

Astmakin on helpottanut, aamulla pienessä pakkasessa pyöräily ei tuntunut ollenkaan pahalta. Varpaat vaan kipristeli. Tästä on hyvä aloittaa tämä viikko. Illalla tähtään Body Balanceen jotta tulisi munkin vähän venyteltyä:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!