Pages

lauantai 14. syyskuuta 2013

Tätä olematonta laihdutusta

Pakkohan tässä on kirjoitaa, blogin lukijatkin näette ettei mitään tapahdu. En nyt taas tiedä, että kuinka monta viikkoa ei ole tullut pyöräilyä lukuunottamatta (vaikka käyhän sekin liikunnasta) tehtyä mitään. Ensin oli se virus, sitten kun vihdoin siitä paraniin, niin - no ette kyllä usko tätä. Tai pakkohan se on uskoa:)

Nukuin torstaina illalla ilman yläosaa ja meillä oli makuuhuoneessa ikkuna auki. Yällä havahduin, että kylkeen, siihen rintavekin kohdalle sattui ihan hirmuisesti. Aamulla kun sitten tokeennuin niin kurkkasin peiliin ja herranjestas...koko rinnan alunen ainakin ison kämmenen kokoinen alue (nyt jo kahden) oli ihan tosi punainen ja aristava. Siellä reunalla, missä on kipein kohta, löytyy pieni puremajälki eli joku ikkunasta sisään pörrännyt ötökkähän on sitten käynyt pistämässä/puremassa. Melkoista moukan tuuria.  No nyt en pidä rintaliivejä ja käveli "bodari"-asennossa kädet levällään enkä todellakaan käy salilla. Punoitus on levinnyt koko matkan rinnan alta ihan toisen rinnan sisäreunaan saakka eli on vaan koko ajan levinnyt. Anthistamiinia ja särkylääkettä syön ja soitin päivystykseenkin.

Toisekseen meidän nuorimmainen on nyt, viittävaille kaksivuotiaana, ruvennut puskemaan noita poskihampata ja valvottaa kaiket yöt ja särkylääkkeet ei näytä autavan. Kolmen päivän työputken jälkeen olen täysin zombie.


Silti yritin vielä työpäivän jälkeen antaa poikkeuksellista aikaa lapsille. Lähdimme siis paikallisen hiihtoporukan laavulle nuotiolle, sitä ennen teimme pienen(1h) kävelylenkin uimarannalle joka on siinä lähellä. Nuorempi käveli koko matkan, mistä olen erityisen ylpeä:)

Matala ranta, lämpötila 20+ ja vesi aivan uimakelpoista. Kävin itsekin kastautumassa.

Ja sitten nuotiolle iltapalalle. Vanhana partiolaisena sain tulenkin aikaiseksi. Lasten isäkin tuli kahdeksan maissa syömään vielä viimeiset nakit seuranamme. Hänpä tekeekin nykyään todella pitkää päivää lasten hoitojärjestelyistä ja uudesta salikortista johtuen. Harvemmin on ainakaan ennen kuutta kotona, lähinnä ehkä seitsemältä. No, kuntoilu on tärkeää joten enpä lähde kieltämään!

Itse kyllä huomaan pitäväni luonnossa liikkumisesta ja kai sitä 20 km pyöräilyn jälkeen tunnin kävely metsän keskellä lasketaan jonkunlaiseksi liikunnaksi. Ainakin uni maistoi meille kaikille. Milloin lähden sitä yhtä haavettani, suunnistusta, toteuttamaa? Viimeiset keväät on jatkuvasti olleet joko raskaana/pikkuvauvan kanssa/muuten vaan hankalia ja suunnistus pitäisi mun kohdallani aloittaa kurssilla. No, ehkä ensi keväänä kunhan saan ne pääsykokeet alta.

Mulla on nyt ma+ti vapaat joten yritän sitä kuntosalia. Näyttää vaan että tuo pistosreaktio edelleen aika kovin vaivaa. Voimakkaalla särkylääkkeellä pärjään jotenkuten.

Kemia etenee pirun hitaasti, Mooli 3 kirjan viimeinen kappale, viimeiset 4 sivua enkä ole saanut nyt motivaatiota päästä siinä eteenpäin. Murrr! Toisaalta jaksaminen on myös ollut kortilla ja minunkin pitäisi ne omenahillot tehdä (viikon ollut taas omenat partsilla odottamassa). Tästä voisi helposti saada just nyt erittäin väsyneen äidin blogin täynnä valitusta, mutta yritän välttää sitä. Oli tuo metsäreissu senverran ihana (ja seuraavana päivänä kävimme eväsretkellä luontopolulla), että kyllä niistä hetkistä nauttii itsekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!