Pages

torstai 18. heinäkuuta 2013

Arvonta-asiaa ja opiskeluita

Mulla kun ei ole edelleenkään mitään treeniasioita niin muuta sitten...

Taisin luvata (!) pitää arvonnan kun kolmekymmentä tykkääjää on täynnä ja nyt näyttää olevan! Kaivelen taas noita mun kosmetiikkaostoksiani, dermoa sieltä varmaan taas tulee:)

Vaikken ole jaksanut juuri mitään tehdä ja päivästä selviäminen on yksi kso suoritus niin parempina päivinä olen laskenut kemiaa, kuinkas muuten!

Kirjastosta ei löytynyt aikaisemmin lukemaani Kemisti-sarjan kolmoskurssin kirjaa joten vaihdoin Mooli-sarjaan ja se olikin hyvä veto. Moolissa kun on niin paljon enemmän tehtäviä. Olen jo monta viikkoa tehnyt sen ensimmäisen kappaleen (reaktioyhtälöt) tehtäviä eli ensin tein kaikki esimerkkitehtävät ja siihen perään niitä varsinaisia tehtäviä. Pari soveltavaa tehtävää oli semmosta, etten millään päässyt sisään mutta epionen älyvuoto-sivusto (lääkikseen hakijoille tarkoitettu keskustelufoorumi) auttoi mua pääsemään niissä alkuun. Nyt alkaa perus reaktioyhtälöt olemaan jollain tavalla hallussa.

Tilannehan on nyt se, että duunit alkaa kuukauden päästä (nyyh) ja aikaa lukemiseen ei ole niin paljoa joten haluan tämän kolmoskurssin saada valmiiksi ennen sitä.  Lainasin kirjastosta myös fysiikan kirjoja joten on pikkuhiljaa sitäkin aloiteltava. En ole ihan vielä päättänyt että missä järjestyksessä loput kemiat ja fysiikan tulen lukemaan. Biologiassahan olen jo tärkeimmät kurssit lukenut eli ihmisen biologia ja solubiologia sekä ykköskurssi.

Hetkittäin pohdin, että olenko mä ihan hullu mutta sitten taas pääni täyttyy kuvitelmista tulevista opinnoista ja itse lääkärin ammatista (siitäkin älyvuodossa paljon jutellaan) ja saan taas draivia. En osaa oikein sanoa olenko hyvässä vauhdissa vai en mutta jostakn huhtikuun alusta lähtien olen kohta tehnyt kolme kurssia biologiaa ja kolme kemiaa. Kemiasta kaksi jäljellä ja fysiikasta tietysti kaikki (7?). Mutta ajattelen positiivisesti, aikaa pääsykokeisiin on lähes vuosi ja mulla on hyvät valmennuskirjatkin odottamassa kun lukion kirjoista laskut loppuu kesken.

No mutta tämmöistä.

Poskiontelontulehdus on kamalan sitkeää sorttia. Yritin eilen päästä lääkärille kamalan päänsäryn vuoksi mutta aamukymmeneltä oli päivystyksessä kaikki ajat menneet. Toisaalta kun ei varsinaisesti limaa enää tule niin yritän hoitaa hedaria aiheuttavaa turvotusta kotikonstein eli nenäsuihkeita ja särkylääkettä. Hitaasti (jos ollenkaan) olo kohenee. Olen hirveän väsynyt koko ajan ja huonovointinen joten mistään liikkumisesta ei tule mitään. Pyörryttää ja oksettaa, on mun perusolotilani tällä hetkellä. Puoli kiloa kasviksia on unohtunut mutta toisaalta söin eilen vain aamupalan ja päivällisen (jota jatkoin yöllä) joten aika vähäistä tämä nyt on. Mieskin jäi lomalle niin on koko ajan tekemistä ja menemistä eikä ehditä panostaa niin paljoa ruokaan. Niin, menemistä...äitihän kun ei "voi"'sairastaa kunnolla koskaan... Tai ei meillä ainakaan kukaan tule sanoman että nyt lepäät. Tätäkin kirjoittaessa aviomies on mökillä kaivurin kanssa... no en martsaile:) Sain ottaa päiväunet eilen kun en käyttänyt aikaa lukemiseen ja laskemiseen:)

Pikkuhiljaa tässä totuttelen ajatuksia että menisin kevyelle kävelylenkille ja sitä samaa täälläkin että pikkuhiljaa voisi aktivoitua taas bloginkin kanssa. Mutta nyt nenäkannuilemaan!!




Iso lasillinen vettä ennen aamupalaa on sairasteluidenkin aikana
Oööut joka aamu mun ensimmäinen juttuni heti hampupesun jälkeen.
Oliko joku muu tuolla keikalla Tavastialla? Joskus 90-luvulla:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!