Pages

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Juoksemassa

Tänään oli taas keskiviikon juoksulenkin vuoro. Se on oikeasti ihan erilaista kun on kaveri jonka kanssa mennä:) Tänään vedettiin kilsan lenkki viiteen kertaan intervallina, eli juostiin ja käveltiin vuoronperään. Juoksupätkät normaalia tiukemmassa tahdissa ja käveltiin kunnes saatiin sykettä laskemaan. Vatsassa hieman painoi kebab-liha jonka olin päivälliseksi salaatin kanssa syönyt. Muuten ok. Helle myös veroitti näitä juoksijoita mutta jaksoimme silti. Ja lopuksi sitten lihaskuntotreenailua ulkokuntosalilla.

Tämä on jotenkin niin erilaista ja vähemmän totista kuin tuo kuntosalilla käyminen. Mietin itsekseni, että olisi kiva olla joku tuommoinen ulkoliikuntaharrastus. Juostessa juteltiin esimerkiksi triathlonista, jota voisi periaatteessa treenata porukassakin. Olisi kivaa tavallaan tehdä liikuntaa liikunnan ilon vuoksi, eikä niinkään sen takia että kunto paranee ja kroppa muotoutuu.

Aloitin sen Thyroxinin ja jotain ihmeellistä kyllä tässä tapahtuu. En osaa sanoa onko aineenvaihdunta kiihtynyt, mutta hikoilen jotenkin oudosti edelleen... siis myös viileissä tiloissa. Samoin kuukautiset alkoivat n. 15 päivää etuajassa eli normaalisti. Vaikea vielä arvioida, että mistä on kysymys mutta jotain nyt kuitenkin tapahtuu. Voi kun sais tähän aineenvaihduntaan vaan potkua.

Yritän taas tässä joku päivä tehdä kuvapostauksen, viimeisimmästä on aikaa ja kyllä nyt hellepäivinä olis ollut paljon kuvattavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!