Pages

lauantai 23. helmikuuta 2013

Vastauksia kysymyksiin

Koska olen tylsä, enkä keksi muutakaan kirjoitettavaa näin lauantai-iltana, niin vastailenpa niihin teidän esittämiin kysymyksiin:)

Iines kysyi, että kuinka aion viettää syntymäpäivääni.
En ole synttäreitä viettänyt vuosiin, mutta nyt sain jostain päähäni tarjota kakkukahvit ystäville. Olen kova tyttö leipomaan enkä ole saanut oikein viime aikoina tehdä mitään hienoja kakkuja niin nyt päätin sitten tehdä juustokakun. Kutsuin äitikavereita ja parissa erässä sitten kävivätkin. Sain aivan ihania tulppaaneja ja suklaata lahjaksi. Enpä voi sanoa, muuta kun että herkistyin ihan kamalasti miten ihania kavereita mulla on. No, kakuttelimme sitten ja siinä se oli. Aviomies lupasi ne alkuviikosta ostamani sukset maksaa synttärilahjaksi ja sepäs minulle sopi:)

100 kilon keijukainen kysyi, mitä sanoisin ylipainoiselle ystävälleni jos hän pyytäisi vinkkejä laihdutuksen aloittamiseen. No, neuvoisin ensinnäkin tutustumaan Patrik Borgin kirjoihin ja toisekseen pyytämään jonkun tekemään malliruokavalion (kuten mulla on ollut). Keskittymään säännölliseen syömiseen, annoskokoihin ja erityisesti lautasen sisältöön. Liikunnan osalta kehoittaisin etsimään itselle sopivia lajeja ja aloittamaan hyötyliikunnan. Ehkä joku mindfullness-kurssi tai joku muu ravintoterapeutin pitämä luento voisi auttaa myös saamaan tietoa pähkinänkuoressa. Ja sanoisin että nopeus ei tässä hommassa ole hyvä asia.

Lentoemo kysyi, että löytyykö mitään lajeja joita kokeilun jälkeenkään ei ole oikein napannut.
No, kokeilin Spinningiä tuossa kerran syksyllä ja suoraan sanottuna en lämmennyt yhtään. Perskannikat kipeytyi, oli saamarin raskasta enkä jotenkin nauttinyt siitä yhtään (toisin kuin vaikkapa noista tanssitunneista). Jaksan pyöräillä vielä ulkona, mutta että sisällään ja paikallaan... (hassua, juoksumatolla en koe ollenkaan samaa fiilistä). Kahvakuulasta olen kahden vaiheilla, tuntuu aika äijäilylajilta mutta yritän silti opetella että voisi mökilläkin jotain treenata.

Anonyymi kysyi, että mitä olen tehnyt liian isoiksi jääneille vaatteille. No tässä operaatiossa näin ei ole vielä päässyt käymään, mutta toivottavasti pian. Voin kyllä kertoa menneisyydestä tarinoita joissa olen yksinkertaisesti heittänyt vaatteet menemään. En ole edes miettinyt niiden myymistä vaan jonnekin Uffin laatikkoon ovat saaneet kadota.

Noobax ja ahle kysyivät, olenko kokeillut pikadieettejä. No olen varmaan jotain niitä kaalikeittojuttujakin kokeillut joskus nuorempana. Olen myös paastonnut. Mutta suurimmat onnistumiseni (tähän mennessä) olen saavuttanut VLCD-dieeteillä. Valitettavasti tuo PCO taitaa olla se syy, miksi vain ne ovat multa onnistuneet. Eli olen kokeillut, olen onnistunut (kunnes olen taas lihonut). Ja EN SUOSITTELE. Miksi? Koska kieltämällä ihan kaiken itseltäni sairastuin lopulta bulimiaan.

Kala kyseli, että pelottaako lähenevä neljänkympin kriisi. No kyllä se pelottaa vähän. Viimeiset 10 vuotta ovat hurahtaneet todella nopeasti ja nyt ensimmäistä kertaa tajusin, etten enää ole se "vähän yli kolmekymppinen" vaan ihan oikeasti ikä alkaa lähestyä neljääkymppiä. Onneks nyt olen kohtuunuorekas ulkonäöltäni (vaikka harmaat tuolta koko ajan pistää kasvaen), ettei mitään semmoista ulkonäkökriisiä sentäs siihen samaan yhteyteen. Tavallaan haluaisin kyllä 5-10 vuotta iästäni pois ja elää nämä vuodet uudestaan. Toki mielellään hoikempana. Olen nauttinyt vasta nyt elämästäni kunnolla nykyisen mieheni kanssa...jo vuodesta 2005 siis:)

Virpi kyseli, että mites niiden mäkien laita hiitäessä. Laskenko vai kävelenkö. Lasken mä, auraten ja hyvin hyvin hissukseen. Kanssahiihtäjät varmaan kiroavat.

Saaga kyseli, että mikä tässä on ollut vaikeinta. Liikunta, syöminen vai muu asia? Liikunta on minusta tullut mukavan luontevasti mukaan, mutta varmaan siksi että on sitä taustaa jo pidemmältä ajalta. Syöminen on onnistunut aika rennosti myös, kun on kunnon ruokavaliomalli jonka mukaan saa syödä tarpeeksi. Minusta tässä projektissa on ehkä ollut vaikeinta se henkinen puoli. Ensinnäkin tehdä itselle selväksi, että mennään hitaasti ja terveellisesti ja että kyse on loppuelämän valinnoista ja että nämä tavat on nyt otettava oikeasti käyttöön. Ja se minäkuvan kanssa pelaaminen, että oppisin rakastamaan itseäni tämmöisenä kun nyt olen jotta kroppani saisi laihtua rakkaudella eikä vihalla ja itsekurilla. Ja tuo taustalla vaikuttava bulimia tuo myös omat haasteensa välillä, eli retkahtelen silloin tällöin ahmimaan ja oksentamaan (varsinkin kun tämä painonlasku on nyt takunnut). Ja aviomiehen suhtautuminen on myös ollut mulle kova pala. Hällä on itellä kolesteroliarvot jo selvästi koholla (sukurasite), mutta silti ei suostu pienintäkään ajatusta suomaan terveydelle tai ruoalle. Munkkeja ja pullaa ja eineksiä vaan joka päivä. Siis kun itse tekee tätä projektia terveyden ja hyvän loppuelämän vuoksi, niin toinen rinnalla antaa kaiken mennä päinvastoin. Sitä on vaikea niellä, mutta muuta en voi.

Miinuskymmenen kysyi, mitä sanoisin 76 kiloiselle itselleni. Sanoisin varmasti, että WellDone ja muistuttaisin että kyse on loppuelämän projektista. Ja sitten varmaan ilmoittautuisin Triathlon-kisoihin:)

Jatkan loput kysymykset myöhemmin. Olihan tässäkin jo pohdittavaa!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentointi on tervetullutta - risut ja ruusut. Kiitos!